tiistaina, toukokuuta 28, 2013

Gatsby uusiksi visuaalisena ilotulituksena * * *

















F.G. Fitzgeraldin kuuluisimman teoksen ”Kultahatun” tapahtumat vauhdittuvat keväällä1922 New Yorkissa. Aloitteleva kirjailija Nick Carraway (Fitzgeraldin oma kuva) saapuu keskilännestä miljoonakaupunkiin. Nick etsii omaa amerikkalaista unelmaansa ja kohtaa naisten pukuloistoa ja kuulee jazzin sykettä. Nickin naapurissa sattuu asuvan ökymiljonääri, eksentrikko ja romantikko Jay Gatsby. Miljonääri järjestää komeita juhlia, joihin osallistuvat myös Nickin pikkuserkkku Daisy ja tämän siniverinen aviomies Tom Buchanan.
Australialaisen Baz Luhrmannin uusi versio Gatsby – Kultahattu on – kuten saattoi odottaa – visusaalisesti ilkamoivaa, lähes luovan hulluuden puuskassa ohjattua elokuvaa. Luhrmannin aikaisemmat työt Moulin Rouge (2001), William Shakespearen Romeo ja Julia ja Strickly Ballrooom – kielletyt askeleet (1992) viittasivat tähän, etenkin ensiksi mainittu. Moulin Rougessa pariisilaiskorttelin värit hehkuivat, tanssi pyöri ja rakkaus kukoisti ihmeellisesllä ohjauksen tenholla, josta puuttui kaikki realismi.
Gatsby – Kultahattu on nuoren miehen, Nick Carrawayn (Tobey Maguire) kasvutarina ja samalla yritys paljastaa arvoituksellisen ökymiljardöörinaapurin todellinen identiteetti. Se jää paljastamatta, samoin Gatsbyn hurjan omaisuuden alkuperä. Nickin kokemukset ovat olleet aikaisemmin arkipäiväisiä. Tavattuaan Jay Gatsbyn ne muuttuvat hämmentävän erilaisiksi, ne poikkeavat täysin kirjailijanalun elämästä keskilännen helteessä ja pölyssä. Rehellisyytensä Nick aikoo säilyttää.
Mutta Luhrmannin ohjauksen, näyttämölle panon, ydintä ovat asustemaailma, musiikki ja hienostuneet juhlat. Tanssin liike tietenkin. Etenkin elokuvan alkupuoli on täyttä pintaliitoa. Koko 1920-luvun newyorkilainen levoton jazzsukupolvi marssii uskomattoman ylevästi kameran eteen – henkilöitä ovat edellä mainittujen lisäksi Jordan Baker (Elizabeth Dericki), Myrtle Wilson (Isla Fisher). Joel Edgerton näyttelee Tom Buchanania ja Daisy Buchananin osassa on Carey Mulligan. Hän on elokuvan kolmas tärkeä henkilö.
Juuri naimisissa oleva Daisy on Jay Gatsbyn (Leonardo di Caprio) rakkauden kohde. Daisy on kultainen neito, mutta saako Gatsby häntä koskaan ja miten Nick Carraway suhtautuu asiaan. Kysymys on eräänlaisen vapaan rakkauden alkupisteestä, jossa luullaan kumppanista ensin hyvää, mutta sitten sivistyksen ulkokuori avautuu eikä sivistyksestä ole tietoakaan. Tämä tapahtuu elokuvassa näkyvimmin Myrtle Wilsonin aviomiehen kohdalla.
Gatsby – Kultahattu on siis hulppean ulkokuoren ja visuaalisen loiston sävyttämä pintaliitoelokuva. Toisella puoliskolla Luhrmann menettää otteen romaanin tärkeisiin yhteiskunnallisiin painotuksiin. Joskus vaikuttaa kuin näyttelijöiden roolityöskentely olisi pelkkää ”asustetta”. Muccia Prada suunnitteli huimat puvut yhdessä ohjaajan ja tämän vaimon Catherine Martinin kanssa. Martin on ollut parisenkymmentä vuotta mukana kaikissa Luhrmannin tuotannoissa, elokuvista oopperaan jne.
Leonardo DiCaprio lienee nykyisin ainoa edes jollakin tavalla sopiva Hollywood-tähti Jay Gatsbyn osaan. Menneisyyden piinaama, menneisyyttä tavoitteleva ja vihreään valoon uskova mies katsoo ikkunasta, kun väki juhlii pihamaalla. Hetki tuo mieleen Jack Claytonin ohjaaman ja Paramountin tuottaman Kultahatun/The Great Gatsbyn (1974), jossa Robert Redford loi unohtumattoman Jay Gatsbyn muotokuvan. Siihen tasoon DiCaprio ei yllä.
(Mainittakoon, että ensimmäisen version ohjasi Paramountille Elliott Nugent vuonna 1949, pääosassa Alan Ladd.)

Ajankohtainen kommentti

Turkin lomalla oli tietenkin kiinnotavaa seurata maan tv-kanavia. Katsoin pääsääntöisesti kahta kanavaa, TRT Haber ja TRT3 Urheilukanavaa. Murdochin kansainvälinen FOX oli murtautunut Turkkiin, sen aamupäiväohjelmisto oli varattu ihmissuhdeterapialle, keskusteluille stdudioyleisön edessä. Aivan kuin turkkilainen Ophrah ottaisi vastaan ongelmissaan kieriviä naisia.
TRT Haber toisti päivästä päivään AK;n Erdoganin puheita – ja turkkilaiset puhuvat, puhuvat, puhuvat. Jopa kanavan haastattelijat asettavat niin pitkiä kysymyksiä, että luulisi katsojan jo luovuttavan. Tietenkin uutiset (lähialueet) ja sää ovat tärkeitä.
===============================================================================
Urheilukanava aloittaa aamulla jalkapallon analysoinnin. Sitä kestää ainakin kaksi tuntia. Edellisen illan ottelut käydään perusteellisesti läpi. Niin Toto Superliga kuin Ykkönen. Lisäksi on jalkapallokeskusteluja ja entisten turkkilaisten superpelaajien henkilökuvia (esim. Arif Erdem).
Illalla tulee otteluja ja otteluvälähdyksiä, usein sama peli uusintana seuraavina päivinä.
Kanava seuraa myös tärkeitä eurooppalaisia sarjoja - Bundedsliiga, Serie A, La Liga ja Valioliiga.
Mikä jäi mieleen?
Hirmuinen futisinnostus. Ovat futiskansaa. Ja mellakat stadioneilla ja ympäristössä, joista yksi taisi johtaa nuoren miehen kuolemaan. Pelaajat rähisevät toisilleen, ja punaisia kortteja nousee. Rasismi ei ole vieras jalkapallopyhättöjen katveessa. Vastustajajoukkueen pelaaja haukkui Didier Drogbaa (aikaisemmin Chelseassa, nyt Galatasarayssa) apinaksi. Sitä pohdittiin seuraavan päivän lehdissä. Ja sanomalehdissä jalkapallo on niin mahtavana esillä, että kanava luo pitkän lehtikatsauksen futiksen ympärille.

P.S. On turkkilaisessa tv:ssä hyviä kulttuuriohjelmia, kirjailijamuotokuvia. Ja uutisten alla tuleva kiemurteleva värinauha muistuttaa Suomen Ylen vastaavaa graafista esitystä ennen tv-uutisten alkua. Kumpi on siis käynyt tutkimusretkellä kummanko visuaaliseen suunnitteluun – Yle vai TRT Haber?

Ei kommentteja: