Loistava gangsterielokuvapastissi * * * *

(c)2013. Warner Bros. Ent.

Lääkäri-isän tiukassa juutalaisperheessä kasvanut Ruben Fleischer (s. 1974) on ohjannut kevään yllättävimmän amerikkalaiselokuvan. Gangsterisota ajoittuu 1940-luvun lopun Los Angelesiin, jossa poliisipäällikkö (Nick Nolte) saa pormestarilta tehtävän siivota kaupunkiin rikosimperiumia luovan gangsterin Mickey Cohenin (Sean Penn). Cohen on pärjännyt aikaisemmin nyrkkeilijänä, mutta nyt hän hankkii asemaa ja valtaa huume- ja huorabisneksessä. Cohen on julma tappaja, joka ei säästele käyttää asetta.
Gangsterisota perustuu osittain todellisuuteen. Mickey Cohenin tarinaan liittyvät tietyt faktat, jotka pitävät paikkansa. Sitä en osaa sanoa, onko poliisipäällikön valitsema erikoisryhmä (Josh Brolin ja Ryan Grossling näkyviä, luonnekuvauksiltaan erilaisia hahmoja) toiminut todellisuudessa "enkelten kaupungissa." Mutta hyvää jälkeä se saa kyllä aikaan.
Ruben Fleisher on ohjannut elokuvan 30-luvun Warner Bros. -gangsterielokuvien hengessä. Warner oli Hollywoodin isoista studioista yhteiskunnallisesti suuntautunut. Kieltolaki ja nouseva rikollisuus synnyttivät gangsterielokuvan. Howard Hawksin Arpinaama oli vuonna 1932 lajin loistelias toteutuma: ohjaaja pyrki toteuksessa realistiseen ja uskottavuuteen.
Robert Warshaw totesi napakasti, että gangsterielokuva on tarina hankkeesta ja menestyksestä, joka päättyy äkilliseen tappioon. Tämä näkyi parhaiten James Gagneyn näyttelemissä gangsterifilmeissä. Gangsterisota kattaa alusta loppuun Robert Warshawin määritelmän. Ruben Fleischer on pyrkinyt kokonaisvaltaiseen studio-ohjaukseen. Kuvaus, lavastukset, musiikki, puvut ja koko elokuvan atmosfääri vakuuttavat.
Ruben Fleischerin pastissi viittaa niin Roman Polanskin 1970-luvun Chinatowniin kuin Brian de Palman 1980-luvun Lahjomattomiin. Jos Polanskin suurenmoinen elokuva on yksityisetsiväkuvaus ja Los Angeles- kirjaus ja Brian De Palman elokuva enemmän lahjomattomien FBI-aganttien rikas kudelma niin Ruben Fleischein Gangsterisota on selkeä poliisi -, laillisuus- ja laittomuus- tarina.
Sean Pennin gangsteripomo Mickey Cohenia piiskaa kate ja ahneus, mutta myös vainoharhainen halu tehdä Los Angelesista Al Caponen Chicagon kaltainen rikollisimperiumi. On Cohen ihmisenä julma ja paha.
=======================================================================================
Jotkut ovat arvostelleet Gangsterisodan välivaltaa ja luotihurjastelua. Katsotaanpa asiaa hiukan tarkemmin: joitakin välähdyksiä lukuun ottamatta Fleischer avaa ovelasti väkivallan ympyrät, mutta sulkee ne heti ikään kuin sumuverhon huomaan. Väkivallan kuvaus ei olekaan visuaalista, vaan auditiivista. Se on erinomainen oivallus ohjaajalta.
Lahjomattomissa on suurelle asemalle sijoitettu jakso, joka viittaa Sergei Eisensteinin mykkään neuvostoklassikkon Panssarilaiva Potemkiniin - siis sen porrasjaksoon. Gangsterisodan Ruben Fleischer on luonnut loppuun selvän kunnianosoituksen Eisensteinelle. Montaasi on palannut 2010-amerikkalaiseen studioelokuvaan.


Mies lainahöyhenissä * *

Future Film

Myyrmäen stadionilla nuorten jalkapallovalmentajana toimivan ja avioliitossaan kriisiin joutuneen Samin (Peter Franzén) suu saattaa loksahtaa auki, kun hän saa kuulla että viehättävä nelikymppinen Maarit (Leea Klemola) on pelannut 1990-luvulla futista pietarsaarelaisessa FC Jarossa. Etteivät olisi kohdannet samaan aikanaan vihreällä veralla. Maarit on elänyt murroksensa ja ollut sukupuolenvaihdosleikkauksessa. Nyt hän etsii mieskumppania. Olisiko Samista siihen.
Simo Halisen (Cyclomania) kirjoittama ja ohjaama Kerron sinulle kaiken herätti ennalta odotuksia. Olisiko se kevään paras kotimainen uutuuselokuva? Täytyy myöntää, että ei se ole. Halisen ohjaus on tasapaksua ja aika ulkokohtaista. Tarina kulkee samoja latuja kuin mikä tahansa kotimainen ihmissuhde- ja avioliittodraama. Katsoja ei saa mitään syvempää kosketusta toteutukseen. Elokuva ei herätä tunnekuohoja, ei innosta.
Totta on, että Kerron sinulle kaiken on avoin ja rehellinen kotimainen elokuva. Mutta se ei riitä, toteutukseen olisi pitänyt saada jotakin särmää ja luistoa, että kuvat olisivat alkaneet singahdella katsomoon. Kaikki jää etäiseksi. Ylikoulutetun mutta siivoojana työskentelevän Maaritin tarinassa olisi ollut aineksia jopa suurempaan elokuvaan. Niin hyvin Klemola yrittää auttaa ohjaajaa pääroolissa. Taas Peter Franzén ei saa millään otetta aviomies-Samiin, jolle mahdollinen rakastettu Maarit haluaa paljastaa syvimmät tunteensa. Ria Katajakin on ympäripyöreä Samin terapeutti-vaimona, joka näyttää miehelleen tietyssä vaiheessa kaapin paikan.
Ennakkohaastattelussa ohjaaja on luvannut keventää huumorilla kuvaamaansa draamaa rakkaudesta ja rohkeudesta. Huumori ei oiken syöksähdä kuvien pintaan.

Ajankohtainen kommentti

Yle Radio 1:n kulttuuriohjelmassa Kultakuumessa haastateltiin maanantaina pitkänlinjan yleisradiolaista ja elokuva-arkiston entistä, eläkkeellä olevaa toiminnanjohtajaa Kaarle Steweniä. Aihe koski sveitsiläisen Michael Haneken mestarillista elokuvaa Rakkautta, jossa ikääntyvä aviomies Gerald (Jean-Louis Trintignant) hoitaa kuolemansairasta vaimoaan (Emmanuelle Riva). Stewen on samalla tavalla hoitanut taannoin omaa vaimoaan. Stewen kertoi, miten kuultuaan Haneken elokuvasta, kun se esitettiin viime keväänä Cannesin filmijuhlilla, he päättivät mennä katsomaan sen välittömästi yhdessä, kun se tulee Helsinkiin. Näin ei ehtinyt käydä, mutta Stewen meni katsomaan elokuvan yksin Maximiin, samalle riville ja penkille, jossa he olivat aikaisemmin kokeneet yhdessä uusia arthouse-tyyppisiä elokuvia.
Elokuvan jälkeen Kaarle Stewen, 78, huomasi, että surutyö on tehty ja katse on suunnattava eteenpäin, omaan elämään. Tätä elokuvan Gerald ei tehnyt. Tuomas Karemon lähes puolen tunnin haastattelusta tuli heti Yle-radion klassikko. Viisaasti Stewen kevensi lopussa sykähdyttävän, kauniin haastattelun tunnelmaa lainaamalla Woody Allenia. "En pelkää kuolemaa, mutta en haluaisi olla paikalla."