Viime keväänä saimme nähdä kanadalaisohjaaja David Cronenbergin hienon A Dangerous Methodin (2011), joka kiertyy psykiatrien Sigmund Freudin ja Carl Jungin sekä potilaaksi tulleen Sabina Spielreinin kolmiodraaman ympärille. Ja nyt ohjelmistoon saapui Cronenbergin pienimuotoinen, kamaranäytelmän tavoin etenevä Cosmopolis, joka perustuu Don DeLillon (s. 1936) ajankohtaiseen romaaniin (2003).
New Yorkin Bronxin italianamerikkalainen Don DeLillo työskenteli opiskelujen jälkeen mainoistoimistossa ja alkoi kirjoittaa romaaneja. Suuren yleisön mielenkiinnnon herätti 1985 julkaistu "Valkoinen kohina". Vuonna 1997 tullut "Alamaailma" julistettiin vuosikymmenen suureksi amerikkalaiseksi romaaniksi. Tuossa se on työpöydällä, 906 tuhtia sivua. "Alamaailma"-romaani on toisen maailmansodan jälkeisten tapahtumien valtava kirjallinen peilaus. Se kulkee 1950-luvun New Yorkista Kuuban kriisiin, Vietnamin sotaan ja 1990-luvulle. Legendaariset newyorkilaiset baseballottelut ovat romaanin johdannon ydintä.
"Cosmopolista" en ole lukenut, mutta ainakin "Valkoisen hehkun" ja "Alamaailman" lukokokemukset osoittavat, että David Cronenberg on sovittanut taitavasti DeLilloa. Hänet on määritelty amerikkalaisen nykykirjallisuuden suureksi dianostikoksi, jonka aiheena ovat kulutusyhteiskunnan vaaralliset ilmiöt ja salakavalat ansat. "Cosmopolisia" on pidetty zeitgeist-romaanina, 2008 alkaneen talouskriisin tarkkanäköisenä ennustuksena.
David Cronenberg (mm.Videodrome, Alaston lounas, Erottamattomat) on ohjannut Cosmopoliksen kanadalais-ranskalaisena tuotantona. Ilmeisesti rahaa ei ole käytetty kovin paljon, mutta kyllä elokuva on visuaalisesti huolilteltu ja tyylikäs. Elokuvan päähenkilö on nuori valuuttakeinottelija ja miljardööri Eric Packer (Robert Pattinson), joka on liikutellut rahavirtoja tietokoneensa ruudulla. Hän on äärimmäisen kylmä rahan valtias, jonka toimistona ja vallan keskuksena toimii valkoinen limusiini. Cronenbergin elokuvaa voi kuvata intensiivisesti keskustelevaksi kamarinäytelmäksi, joka tapahtuu muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta Packerin täydellisesti muotoillussa ja suojatussa, "punkkeri"-limusiinissa.
Eric Packer on mennyt naimisiin ökyrikkaan perheen tytön kanssa, mutta avioliitto on lopullaan. Packer ei ymmärrä tavallista arkielämää, mutta limusiinin liukuessa New Yorkin kaduilla nuori "rahakuningas" kulkee kohti tuhoa. Elokuva on psykodraama yhden tunneköyhän miljardöörin yhdestä vuorokaudesta. Packer putoaa valtaistuimeltaan, koska hän ei ole osannut analysoida erään Aasian maan valuutan liikkeitä.
Kapitalismi, markkinavoimat ja talouskriisi ovat tulleet esille ohjaaja David Cronenbergin haastatteluissa, mutta eivät ne ponnahda julki suoraan elokuvasta. On kyllä "rottaviskauksia", kakunheittäjiä ja Wall Streetin mielenosoittajia. Nämä asiat vain häilyvät Packerin limusiinin taustalla.
David Cronenbergin elokuva on abstraktio. Henkilöt ovat symboleja Wall Streetin kapitalismista. Cronenberg on valinnut vieraannuttavan, "brechtiläisen" tavan kertoa Eric Packerin kohtalosta "jälkeen syntiinlankeamuksen". Tässä mielessä voi puhua kanadalaisohjaajan mestariteoksesta.
================================================================================================
Juliette Binoche esittää Cosmopoliksessa taidekauppias Didi Francheria, joka heittäytyy kontalleen Packerin limusiinissa. Packer haluaa Didin tekevän ostotarjouksen Rothon kappelista. Binoche on elokuvan mukana kaksi, kolme minuuttia. Ei hänen välttämättä tarvitse ollakaan pitempään, sillä muutenkin Packerin limusiinissa käydään nopeasti.
Paul Giamatti tulkitsee, ja upeasti tulkitseekin, Packeria vainoavaa katkeroitunutta Benno Leviniä, entistä analyytikkoa ja alaista, joka ilmestyy kuvaan lopun ratkaisevissa rähjäasunnon kohtauksissa. Neljäs pikaisesti erottuva henkilö on aktivisti Andre Petrescu (Mathieu Almaric), joka on heitellyt kakkuja eri puolilla maailmaa. Samantha Morton on Packerin fiksu teoriapäällikkönä. Sarah Godon esittää runoilija-vaimoa. Muuten, Almaric taisi esiintyä Jean-Luc Godardin Detective-elokuvassa. Ehkä Cronenberg on halunnut tunnustaa velkansa ranskalaiselle uuden aallon mestarille.
Peter Suschhitzkyn ilmavasti ja liikkuvasti sisätiloissa kuvaama "tapahtumaköyhä" Cosmopolis on äärimmäisen hallittua elokuvaa, jonka sisällöllistä ja taiteellista kiinnostavuutta ei voi mennä aliarvoimaan. David Cronenberg on tajunnut ikään kuin peilin kautta Don DeLillon romaanin aivoitukset. Ja jos alkaa kuunnella hyvin kirjoitettua dialogia, voi allekirjoittaa ohjaajan viittauksen kirjailija DeLilloon, jonka kielessä kuuluu haroldpintermäinen sanailu.
Ajankohtainen kommentti
Yle-Urheilulle kiitos!
Ensimmäistä kertaa viiteenkymmeneen vuoteen en ollut Stadionilla, kun Suomen jalkapallomaajoukkue pelasi. Katsoin illan hämärässä MM-karsintaottelun televisiosta. Tv-katselu antoi yllättävän hyvän ison kuvan ottelun kehittymisestä, suomalaisten osaamisesta ja pärjämisestä. En ota kantaa Suomen niukkaan häviöön muuten kuin, että TV2:n kuva Stadionilta näytti, että me teemme edelleen puolustuksessa virheitä ja maalipaikkoja ei osata käyttää hyväksi. Silti ottelusta jäi postiivinen jälkimaku. Mixu Paatelaisen "askel askeleelta" tapahtuva kehitystyö tuottaa vuoden, parin päästä tulosta.
Minusta Yle-Urheilu on nyt päässyt jalkapallon televisioinnissa hyvälle tasolle. Niin selostus kuin Riku Riihilahden isännöimä kisastudio olivat vireessä. Takavuosina Yle on vähän aliarvioinut jalkapalloa, mutta nyt kaikki on toisin. Perjantain MM-karsinnan ja lauantain Respect-ottelun hoito ylittivät Canal + -kanavan aikaisemmat maaottelulähetykset.
Muuten: Canal+ -studiosta Keke Armstrong siirtyi Seinäjoelle tekemään sitä futistyötä, jonka hän osaa. Toivon, että myös Pasi Rautiainen laskee plussat ja miinukset yhteen ja siirtyy edistämään valmentajana suomalaista jalkapalloa. Pasin huumoripitoiset lausahdukset Canalilla alkavat toistaa itseään. Me emme saa menettää parhaita voimiamme jalkapallon kenttätyössä.
================================================================================================
Entä tuo viime lauantain Respect-ottelu, jossa kultaisen sukupolven jalkapalloilijamme kohtasivat kutsumansa Maailma X:n joukkueen? Ainakin tv-kuvan ja selostuksen mukaan tunnelma Stadionilla oli leppoisa ja viihdyttävä. Lisäbonuksen televisointiin toi Kaj Kunnas, joka on totuttu näkemään ruotsinkielisen puolen sanavalmiina urheilutoimittajana. Nyt hän toimi ottelussa kentänvarsihaastattelijana, jonka mainiot kysymykset ilahduttivat sopivasti annosteltuna meitä tv-katsojia ottelun aikana. Kunnas täytyy saada jatkossakin suomenkielisen puolen jalkapallolähetyksiin.
Olen saanut käsityksen, että Kaj Kunnas on jääkiekkomiehiä, mutta eiköhän hänenkin mielensä ole muuttunut HIFK-Jokerit - väkivaltapelin jälkitunnelmissa. Viime maanantaina Ylen Aamu-tv:n Jälkihiessä Kunnnas esitti niin jyrkän kannanoton kiekon masinoitua väkivaltaa kohtaan, että ei siinä enää omaa suosikkilajia puolusteltu.
P.S. Yle-Urheilulle sapiskaa!
Miksi Yle ei näyttänyt meille eilistä Tshekki-Suomi -peliä Teplicestä? Toki kysymys oli ystävyysottelusta, mutta kaikki olisivat halunneet nähdä loistavaksi kehutun Suomen ensimmäisen puoliajan, jonka lopussa Teemu Pukki laukaisi Mika Väyrysen upeasta kuljetuksesta ja syötöstä voittomaalin. Olisimme halunneet jännittää kotikatsomossa toisen puoliskon tapahtumia, joiden aikana maajoukkueemme taisteli erinomaisesti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti