Ei naurata simoilu *

Pirkanmaan elokuvakeskus

Pirkanmaan elokuvakeskus PEK on saanut levittämänsä uuden kotimaisen komedian 3 Simoa peräti 70:lle valkokankaalle. Usko komedian yleisömenestykseen täytyy olla vahva. Toivotaan, että PEK:n pojat ja tytöt eivät joudu pettymään.
3 Simoa on lähes koko ajan sisätiloissa tapahtuva huijaus- ja kohelluskomedia. Olli Rahkonen ja Rami Rusinen esittävät vallattomia ryöstäjälurjuksia, jotka ovat velkaa varastetun tavaran ostajalle (Matti Onnismaa). Simo-lurjus päättää lähettää Lasse-kaverinsa Simona yksinhuoltaja-Eevan (Paula Vesala) ovelle, sillä siellä pitäisi olla oikean Simon vauva. Simoksi muuntunut Lasse suostuu tehtävään, sillä naisen asunnossa odottaa kallis perintökoru. Kaikki ei mene suunnitelmien mukaan.
Loppupuolella yksinholtajanaisen asuntoon kerätään lisää väkeä, sillä on aika juhlia pikkuvauvan synttäreitä. Tietenkin myös Lasse/Simo on paikalla, ja lopulta oikea Simo, se lurjuksista kelmein, yrittää kukkoilla juhlavieraiden joukossa. Elokuvan tekijät eivät vain ole tajunneet, että arkisista tilanteista ei heru kovin paljon komiikkaa, jos mitään yllätyksiä ja railakkaita käänteitä ei saada aikaan.
3 Simoa -komedia ei naurata. Se on vahinko, sillä juuri komedian pitäisi repäistä aikamoiset hörönaurut katsomossa, jotta se lähtisi lentoon. Elokuvan ohjaaja Teemu Nikki on rakentanut väkinäisesti etenevän puskafarssin kliseiden ja tuttuuuksien varaan. Vuoropuhelu on ankean latteaa. Näyttelijätyötä vaivaa koko ajan amatöörimäisyys. Paula Vesalakin näyttää hetkittäin siltä, kun ei tietäisi, missä tässä mennään.
3 Simoa on mahalasku, jota ei osaa kuvitella koko Suomen elokuvakomediatarpeen tyydyttäjäksi. Toisaalta eihän sitä koskaan tiedä, miten väki innostuu tästä elokuva-aloittelijoiden hölmöläisten hommasta.


Ajankohtainen kommentti

Yle Teema on yllättänyt irlantilaisen elokuvakriitikon Mark Cousinsin 15-osaisella dokumenttisarjalla Elokuvan tarina. Sitä on nähty nyt kolme osaa. Esitysaika on sunnuntaisin klo 21.00. Siis todella hyvä esitysaikavalinta.
Sarjassa kiinnitetään huomio elokuviin, jotka on tehty elokuvan keinoin. Cousins näyttää myös painottavan elokuvaideoiden merkitystä, ohjaajien oivalluksia ja teknisiä keksintöjä. Cousins on valinnut sarjaan esimerkkejä tuhannesta elokuvasta. Elokuvan alkuajoista ja mykänfilmin loistosta edetään suuriin amerikkalaisiin lajityyppeihin ja digitaaliseen aikaan. Elokuvahistorian kaanonohjaajien lisäksi on yritetty etsiä tekijöitä, jokta ovat unohduksissa tai muuten sivuutettu. Mielenkiintoista oli kuulla ja nähdä varhaisista japanilaisista ohjaajista ja mykänkauden tanskalaisista tekijöistä, joista vuosikymmeniä on oikeastaan tunnettu ollut Carl Th. Dreyer.
Cousins on valinnut tarinaansa myös naisohjaajia, joita elokuvateollisuus ei ole suosinut ainakaan alkuvuosikymmeninä. Ei oikein myöhemminkään, sillä patrioottisen käsityksen mukaan kauniimpi sukupuoli soveltuu vain kameran eteen. Siksi myös alkuaikojen naiskäsikirjoittajien merkitystä korostetaan.
Toisaalta Cousins on myös kriittinen, ajatellaanpa vaikka osuutta, jossa David W. Griffithin Kansakunnan synnyn (1915) rasismi tuomitaan, mutta tunnustetaan alkuaikojen pioneerin merkitys elokuvaohjauksen isänä. Sarja vaikuttaa sisältävän oivalluksia, joita ei ole tullut aikaisemmin ajatelleeksi: "Shakespearella ei ollut takautumia, elokuvassa on."
Kolmen ensimmäisen osan katsottuani teen huomion: Cousinsin Elokuvan tarina uppoutuu yleistajuisesti katsojan mieleen seestyneenä ja vastaansanomattoman monipuolisina leikkauksina. Tätä katsomiskokemuksen onnea syventää Cousinsin henkilökohtainen kertojan ääni. Onneksi Yle Teema ei ole käyttänyt suomalaista kertojaa. Tällöin sarjan voimasta olisi pudonnut paljon pois.
Mark Cousinsin dokumentissa on samaa henkilökohtaisen filmihulluuden ja historiantajun läpitunkemaa henkeä kuin Martin Scorsesen sarjassa A Personal Journey with Martin Scorse Through American Movie (1995), joka tosin rajautui amerikkalaiseen elokuvaan. Ja mikä parasta: Cousins rinnastaa ja vuorottelee mennyttä ja nykyisyyttä, ja kaiken lähtökohta on elokuva taidemuotona. Cousins välttää huimia aikahyppyjäkin ja rinnastuksia välttääkseen nurkan takana aina vaanivan banaalisuuden.
Niin, uusia näkökulmia tarvitaan, kun puhutaan elokuvan historiasta. Itsekin tunsin tulleeni ravistelluksi vanhoista asenteista Mark Cousinsin sarjaa katsoessani, vaikka en kaikkia irlantilaishistorioitsijan väläyksiä hyväksykään.