keskiviikkona, toukokuuta 23, 2012

Tim Burton mustien varjojen maassa * * *
















Nyt kun erikoislaatuisen ohjaajan Tim Burtonin uusin vampyyriluomus Dark Shadows pyörii Suomen valkokankailla huomaan suhtautuneeni häneen hyvin ristiriitaisin tuntein. Olen katsonut useita Burbankissa, Kaliforniassa vuonna 1958 syntyneen Burtonin elokuvia - aina sieltä 1970-luvun lopun Doctor of Doomista.
Kirjoitin ensimmäisen kerran kritiikin Burtonin elokuvista vuonna 1988 Beetlejuicen tullessa julkisuuteen Suomessa. Sen jälkeen arvioin elokuvat Saksikäsi Edward (1990), Ed Wood (1994), mutta siihen sitten päättyi. Oikeastaan innostuin eniten Burtonin elokuvista, kun näimme jouluna 2003 Lincoln Centerin läheisyydessä sijaitsevassa teatterissa New Yorkissa Albert Finneyn ja Jessica Langen näyttelemän Big Fishin. Täytyy tunnustaa, että sen jälkeen en ole katsonut Burtonin luomuksia lähes kymmeneen vuoteen.
Dark Shadows osoittaa hyvässä ja huonossa, että Tim Burton kaivaa aiheensa goottilaisesta tarustosta. Hän ei ole muuttunut, mutta hän on kypsyyttänyt ja hionut vampyyrituotettaan. Aikanaan Disneyn animaatiostudioon töihin tullut Burton ei ole vain elokuvaohjaaja, vaan luovuus on kukkinut animaatioiden, erilaisten surrealististen hahmojen, tuottajan ja kirjailijan muodossa. Hän on laatinut kirjoja, joissa esillä ovat ohjaajan piirrokset ja tekstit. Burton on siinä mielessä auteur-ohjaaja, että hän huolehtii melkein kaikesta itse ja käyttää luottonäyttelijöitä ja säveltäjiä. Johnny Depp on esiintynyt kahdeksassa Burtonin elokuvassa ja Danny Elfman on työstänyt musiikin moniin Burton-filmeihin.
Dark Shadows on nykyisin Englannissa vaimonsa, näyttelijä Helena Bonham Carterin kanssa asuvan Tim Burtonin kaikkein kypsin goottilainen vampyyrielokuva. Tähän täytyy esittää varaus: Mitään uutta Burton ei tuo genreen. Mutta voisiko siihen tuodakaan, koska laji on läpeensä kaluttu viime vuosikymmenien aikana. Burtonin mielikuvitus kupruilee jälleen toteutuksessa, ulkoasun luomisessa ja tarinan kyllästämisessä jipoilla ja vitseillä, jotka poksahtelevat esille siellä täällä.
==========================================================================================
Tim Burtonin uusin elokuva kierrättää aikaisempaa materiaalia. Se perustuu tv-sarjaan Yön vampyyrit, joka pyöri vuosina 1966-1971 televisiossa Yhdysvalloissa. Burtonin elokuvassa Johnny Depp on muotoutunut Barnabas Collinsiksi, joka liikkuu 1770-luvun ympäristössä suosittuna naisten- ja liikemiehenä. Barnabas tekee väärän valinnan, koska rakastuu noitaan. Hän on Eva Greenin uljaasti tulkitsema
Angelique Bouchard. Hän kostaa Barnabakselle "väärän rakkauden", taikoo hänet vampyyriksi ja ...
Sen voi sanoa, että Dark Shadowsissa Barnabas Collins alkaa jäljittää sukulaisiaan aivan uudessa ajassa. Tim Burton lataa kuviin beetlejuicemaista hohtoa, sillä etsintä pelaa erilaisilla vastakohta-asetelmilla - vampyyri ei ole muuttunut, mutta yhteiskunta on muuttunut, joten siinä on vaikea toimia. Barnabas-poloisen toiminnassa ilmenee traagista liikuttavuutta.
Tim Burton on valinnut tarkasti näyttelijät, jotka esittävät näitä Barnabasin jäljittämiä sukulaisia. Michelle Pfeiffer on aivan vastustamaton Elizabeth Collins Stoddardina ja Johnny Lee Miller mainio Roger Collinsina. Ja ohjaajalle niin läheinen Helena Bonham Carter on saanut tri. Julia Hoffmanin kiitollisen roolin. Kauhuelokuvien elossa oleva legenda Christopher Lee näyttäytyy omituisena Bill Mallyna.
Dark Shadowsissa on käänteitä ja tapahtimia, tilanteita ja toimintaa, hauskuutta ja seksiäkin, mutta tarinan kehittely jää puolitiehen. Kuin sisällön aukot ja puolinaisuudet peittääkseen Burton soitattaa ääninauhalla 1970-luvun tuttua pop-musiikkia. Silti täytyy sanoa, että Tim Burton on lahjakas ja kekseliäs elokuvasurrealisti, joka on ikäännyttyään jäänyt kauhu- vampyyrigenren vangiksi. Tai, ehkä hän haluaa pysyä hamaan loppuun asti tässä genressä, koska jo lapsena koki sen omakseen. Taiteilijankin on vaikea muuttua, vaikea vaihtaa aihemaailmaa.

Ajankohtainen kommentti

Tuli oikein hiki ärsytyksestä, kun kuunteli jotakin urheilusosiologi Tiihosta viime perjantaina Ylen Tv-uutisissa. Nytkö vasta jääkiekko on siirtänyt suomalaiset harrastamaan joukkueurheilua, kun ennen oltiin vain yksilöurheilun kannattajia? Voi hyvä ihme näitä sosiologeja, kun eivät ota selvää historiasta, faktoista. Jalkapallo on ollut pitkään harrastetuin joukkuelaji Suomessa. Se on vetänyt 1960-luvulta isoja katsomoita Stadionille, niin maaotteluihin kuin esimerkiksi HJK-Haka -klassikoihin. Tiedän sen kokemuksesta. Täyttä tupaa on ollut vielä 2000-luvulle Satdikalla monissa jalkapallomaaotteluissa, ja 1970-luvulla ja myöhemminkin HJK:n peleihin saattoi tulla kymmenentuhatta katsojaa - ´"aurinkokatsomo" pullotti väkeä.
Niin ja, eikö "sosiologi" ole koskaan kuullut elokuun 1964 Suomi-Ruotsi - jalkapallomaaottelusta, jossa 18-vuotias kotkalainen Arto Tolsa murtautui ison yleisön edessä suomalaiseen ja kansainväliseen tietoisuuteen. Suomi voitti 1-0. Viisi vuotta myöhemmin Tolsa siirtyi ammattilaiseksi Antwerpenin Beerschot-seuraan, jossa pelasi topparina - "esi-Hyypiä" - aina vuoteen 1979.
Muuallakin on ollut viime vuosikymmeninä yleisöä ja menestystäkin on tullut Suomi-futiksen ailahtelevaisuudesta huolimatta. Nyt asioista tietämätön luulee muuta, koska tuijotetaan vain lyhytnäköisesti nykyisen notkahdusvaiheen tilastoihin. Ja ei tästä nyt ole niin pitkä aika, kun HJK pelasi Mestareiden liigassa ja Jari Litmasen aikainen maajoukkueen kultainen sukupolvi villitsi meidät katsojat. Sitä paitsi "sosiologinkin" pitäisi tajuta, että tv-urheilu on nykyisin niin massiivista, että monet lajit ovat siirtäneet penkkiurheilijat sohvaurheilijoiksi. Eivätkö ne olleet Yle TV2:n lauantaiset Valioliiga-tv-ottelut, jotka Veikkauksen vakiokuponkien ohella opettivat "rakastamaan" eurooppalaista futista?
Nykyisin Barcelonan ja Manu:n matseja katsotaan kotona televisosta, eikä mennä esimerkiksi Sonera-Stadionille ja Tapiolan urheilupuistoon seuraamaan nuorten lupausten suorituksia. Lupauksia alkaa taas tulla Suomi-futikseen. Myös julkkikset ja poliitikot mainitsevat aina suosikikseen jonkun Valioliigan seuran, eivät koskaan HJK:ta, Interiä, MyPaa, Honkaa, Hakaa... jne. "Oman kylän poikien" kannattaminen on hiipunut, koska ulkomaailma tarjoaa kotisohvalle niin paljon kiihottavia katsomiselämyksiä.
Kiekossa ja pesäpallossa asia on toisin. Ensiksi mainitussa urheilulajissa ei löydy juurikaan eurooppalaisia seuroja, joita haluttaisiin fanittaa. Jälkimmäistä peliä harrastetaan vain Suomessa. Sen tähden Sotkamon Jymy on niin Suomen kuin maailman mestari. Muualla ei pelata pesäpalloa.
==========================================================================================
Jorma Ollila muuten muistutti viime perjantaina Ruben Stillerin ikiomassa Pressiklubissa, että kiekon suhteen pitää panna jäitä hattuun. Ollila korosti, että huipputasolla sitä pelataan 7-8 maassa, eikä USA:n häviö Suomessa ylittänyt uutiskynnystä amerikkalaisessa mediassa. Ollilan mukaan kiekosta ei saada mitään uutta brändiä Suomeen. Hän tietää sen globaalin teknologiayrityksen entisenä, menestyneenä johtajana, joka on varmasti haistellut aikanaan urheilun trendejä maailmalla. Meillä täällä media sokaisee kiekossa täysin suomalaisten silmät. Toivottavasti MM-kilpailujen neljäs sija avasi silmät näkemään, että Malkinin tapaisia taitureita ei ole Suomessa.
Näittekö muuten viime lauantaina Jari Litmasen esiintymisen Mestareiden liigan loppuottelun yhteydessä Ylen studiossa? Niin se vain oli, että Litmanen kohotti Ylen jalkapallokommentoiniin aivan uudelle tasolle. Toivottavasti häntä nähdään ja kuullaan kesäkuussa Yle-studiossa, kun jalkapallon EM-kisat pyörähtävät käyntiin.

P.S. Rupert Murdochin News Corporationin tv-kanava FOX rantautui huhtikuussa Suomeen. Se alkoi toimia vaikeuksiin joutuneen ja myyntiin menneen Suomi-TV:n kanavapaikalla. FOX´lla on omaa tv-sarjafilmituotantoa, joten kanavan ohjelmisto voidaan täyttää helposti myös Suomessa. FOX on markkinoinut tuloaan etenkin kauppakeskuksissa. Iso mainostaulu kertoo kanavan tulosta. Kuvana käytetään sarjafilmi Walking Deadia. Ei siis kovin omaperäistä. Vaikuttaa siltä, että FOX´n tarjonta on sitä samaa kuin esimerkiksi kaupallisella Nelosella, joka mainostaa uskomattoman väkivaltaisella trailerillaan Toimintatorstaita.
FOX-kanavan muutkin ohjelmat ovat sitä samaa tuttua tavaraa, jota on nähty ja nähdään eri muodoissa muilla kaupallisilla kanavilla (nyt myös Pan Am -sarjan muodossa Ylen TV2:lla). FOX´n sarjat Lentoturmatutkinta ja Supertehtaat tuskin innostavat 25-44 -vuotiaita, joista yhtiö aikoo saada Suomessakin vakioasiakkaitaan. Samaan ikähaarukkaan tähtää muuten myös julkaisen palvelun Yleisradio uudella strategiallaan.
FOX näyttää aloittavan toiminnan jo iltapäivällä. Kanava suljetaan joskus yhden aikaan yöllä. Vilkaistaanpa erään torstain tarjontaan: Ally McBeal, Conan, Historian salaisuudet, STT UUtiset, Ally McBeal, Lentoturmatutkinta, Rajasota, Criminal Minds, Family Guy, American Dad, Conan. Täytyy olla hölmö, jos tuollaisesta ohjelmistosta innostuu.
==========================================================================================
Katsoitteko muuten helatorstaina Yle TV1:n Ulkolinjan dokumentin Robert Murdochin lehtisakandaalista. Se ei tuonut mitään uutta viime kesän skandaaliin, jossa alkoivat paljastua Murdochin englantilaisen The News of World -lehden törkeät salakuuntelut. Sen tässä voi todeta, että itse Murdoch osoittautui lehtikeisariksi, joka välttelee vastuuta. Mikään uutinen ei ollut, että brittipolitiikot ovat käyneet Murdochin luona anelemassa mediatukea.

1 kommentti:

Deekoo kirjoitti...

Näin joku vuosi sitten "lopun ajan" animaatio "9:n", joka oli osin Burtonin käsialaa. Filmissä oli muutama kiinnostava kohtaus, joskin tämän genren ongelma, on että usein mennään liian pitkälle.
***
Blogisti on oikeassa joukkuepeliasiassa. 1950-luvulla oli futis-ammattilaisina ainakin Aulis Rytkönen ja Nils Rikberg Ranskassa. Tolsa oli legenda, Pertti Jantunen tai Janatuinen oli Englannissa, kuten Jari "Jallu" Rantanen ja myöhemmin Aki Riihilahti, Litin ura oli huikea Ajaxissa ... ja Pasi Rautiainen oli ammattilaisena kuten Mika Aaltonen ja moni muu...
***
Koripallo on ollut suosittua 1960-luvulla. Hyviä pelureita oli silloin paljon Liimo, Sarkalahti, Pilkevaara, Koskinen, Sten (sr)
***
Jääkiekon suosio alkoi kasvaa vasta jäähallien yleistymisen jälkeen.