Lynne Ramsayn taidolla ohjaama Poikani Kevin on kevään järkyttävimpiä uutuuselokuvia. Se on tuotettu BBC Filmsissä, Englannin elokuvasäätiön tuella. Se perustuu Lionel Shriverin kohuttuun romaaniin, joka ilmestyi 2000-luvun alkupuolella. Suomeksi romaani julkaistiin kuutisen vuotta sitten. Jos ei ole lukenut romaania, niin elokuvasovituksen järkytyskynnys vain kohoaa. Toisaalta Poikani Kevin on hyvin ajankohtainen elokuva - meilläkin tapahtuneiden koulusurmien tähden.
Poikani Kevin on hienon englantilaisen näyttelijän Tilda Swintonin uusi huippusuoritus. Swinton on valinnut elokuvarooleja niin merkittävien ohjaajien kuin osittain kaupallisten tekijöiden elokuvissa. Muistamme Sally Potterin ohjaaman, ajassa liukuvan Orlandon (1992), jossa Swinton esitti androgyyniä historiallisissa kehityskuosissa. Muistamme edesmenneen Derek Jarmanin upeat elokuvat Caravaggio (1986), War Requiem (1987) ja Wittgenstein (1993), joissa kaikissa Swinton oli mukana. Hän on myös näytellyt Hollywood-filmeissä Keanu Reevesin, Leonardo di Caprion ja Tom Cruisen kanssa.
Poikani Kevin-elokuvassa Tilda Swinton esittää äitiä, joka ei ilmeisesti ole osannut kasvattaa poikaansa, ei ole osannut jakaa hellyyttä ja rakkautta. Toinenkin vaihtoehto tulee mieleen. Kevin oli jo lapsena outo tapaus, ilmeisen autistinen poika, joka kasvoi vähitellen kieroon. Kevinistä kehittyy psykopaatti, luonnevikainen teini, joka haluaa kostaa kanssaihmisille. Miksi? Sitä kysyy monta kertaa elokuvan katsomisen jälkeen. Ehkä syiden etsiminen on hiuksenhalkomista. Olisiko joskus hyvä todeta, että kysymys on pahuudesta, joka jostain syystä ponnahtaa esillle ja aiheuttaa traagiset seuraukset yhteisössä.
==========================================================================================
Lynne Ramsay (s. 1969) on lahjakas skottiohjaaja, joka herätti huomiota 1999 julkaistulla esikoiselokuvallaan Ratcatcherilla. Ramsay aloitti ohjaajan uran tekemällä lyhytfilmejä. Esikoisteos palaa ohjaajan kotikaupunkiin Glasgowiin, vuonna 1973 tapahtuneeseen lakkoprosessiin. Ramsay ottaa kantaa armeijan toimintaan ja välittää kuvia lasten kasvumahdollisuuksista. Syrjäytymisen sosiaaliset seuraukset valotetaan. Ylistetty esikoisteos esitettiin meillä televisiossa 2000-luvun puolivälissä nimellä Rotanpyydystäjä.
Poikani Kevin on Lynne Ramsayn kolmas ohjaustyö. Toisen elokuvan nimi oli Morvern Callar. Se valmistui vuonna 2002. Ramsay suunnitteli elokuvasovitusta Alice Seboldin romaanista "The Lovely Bones". Ramsay luopui projektista, kun romaanista tuli bestseller. Ramsay ohjasi musiikkivideon Black and White Town (2005) manchesterilaisesta indie-rock -yhtyeestä nimeltä Doves.
Kesti lähes kymmenen vuotta ennen kuin Poikani Kevin saatiin tuotantoon. Elokuva esitettiin vuosi sitten Cannesin filmijuhlilla. Pienenä yksityiskohtana voi mainita, että englantilainen Guardian-sanomalehti listasi 2007 Ramsayn tämän ajan neljänkymmenen parhaan elokuvaohjaajan joukkoon. Listausta ei voi pitää mitenkään vääränä.
=========================================================================================
Poikani Kevin ei todellakaan anna vastauksia, vaan heittää melkeinpä lakonisella tavalla kysymyksiä katsojan pohdittavaksi. Luonnevikaisen Kevinin (Ezra Miller), tämän äidin ja isän (John C. Reilly) ja pikkusiskon traaginen tarina kerrotaan keskittyneesti perheen sisältä. Perhe on mikrokosmos, johon vaikuttavat jäsenten sisäiset suhteet.
Perheen ulkopuolella liikutaan säästeliäästi, jonkun kerran kaduilla ja äidin työpaikalla. Koulumijööstä ei näytetä juuri mitään - loppukohtauksissakin hyvin niukoin kuvin. Lynne Ramsay ohjaa huonetiloissa luontevasti ja oivaltavasti. Kuvat hengittävät perheen sisäistä tragiikkaa, joka sitten purkautuu jousipyssyn vetoihin.
Jonkinlaisena johtopäätöksenä voi ajatella, että lasten kasvattamisessa ei tarvitse mennä kovin paljon vikaan, kun seuraukset saattavat olla ikävät. Äidin osuus korostuu Ramsayn elokuvassa, mutta isän paikka perheessä jää epämääräisemmäksi. Ehkä hän ei ole koskaan edes osallistunut kasvatustehtävään tai rakastanut läheisiään. Toki pitää muistaa, ettei lapsesta kehity aina luonnevikaista monissakaan vääränlaisissa kasvatustilanteissa.
Poikani Kevin on joka tapauksessa elokuva, joka ei jätä ketään vanhemmuuden ilot ja tuskat kokenutta kylmäksi. Elokuvan jättämien väkevien emootioiden tähden en halua kaivaa Lionel Shriverin romaania käsiini ja ryhtyä vertaamaan sitä elokuvasovitukseen. Pysyköön elokuva muistissani Lynne Ramsayn lahjakkaana itsenäisenä ohjaustyönä.
Ajankohtainen kommentti
Suomen elokuva-arkiston eli Kavan kesäohjelmisto on julkaistu. Kausi alkoi eilen Andre Techinen ranskalaisella elokuvalla Rakasta minut pois. Kesätarjonta sisältää paljon mieluisia herkkupaloja. Ohjelmiston laatija Antti Alanen on jälleen osoittanut kykynsä valita kesäksi elokuvia, joita etenkin vanhemman ikäpolven elokuvanharrastajat suosivat. Esimerkiksi käyvät Woody Allenin elokuvat, aina Hannahista ja sisarista Syyskuuhun, Radio Daysiin ja Harryyn pala palalta. Tärppinä voi pitää ranskalaisen kesän maineikasta Jean-Luc Godard -elokuvaa Elää elämäänsä, joka valmistui 50 vuotta sitten. Myös espanjalaisen ohjaajan Pedro Almodovarin Naisia hermoromahduksen partaalla, englantilaisen John Schlesingerin harvoin esitetty Sellaista rakkautta, Paul Mazurskyn Kohtauksia tavaratalossa, John Frankenheimerin poliittinen Mantsurian kandidaatti, Luchino Viscontin Intohimo ja väkivalta, Luis Buñuelin eroottinen Päiväperho ja Michelangelo Antonionin maailmanlopun tunnelmia visioiva Auringonpimennys kuuluvat kesäkauden ehdottomiin katsomistapauksiin.
Kesäohjelmiston kiinnostavuutta lisäävät japanilaiset animaatiot, 1980-luvun elokuvat ja amerikkalaisen Darren Aronofskyn Unelmien sielunmessu ja Black Swan. Kotimaista elokuvaa edustavat kesällä Pohjanmaa-aiheiset teokset.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti