POHJANTÄHDEN TURHA JATKO-OSA *

Ylen TV2 on esittänyt Pekko-juttuja kesällä. En tiedä, onko ne leikelty sarjaksi Timo Koivusalon 1990-luvun Pekko-farsseista. jotka olivat kehnointa mitä kotimaisessa elokuvassa on tuotettu sitten 1960-luvun vaihteen Iskelmäkarusellien ja Eemeli-komedioiden. Pekkojen jälkeen Koivusalo ryhtyi ohjaamaan suureellisesti elämäkertafilmejä - Irwin Goodmanista Sibeliukseen. Nälkä kasvoi syödessä, ja viime vuonna teattereihin saapui Koivusalon Täällä Pohjantänden alla eli elokuva Väinö Linnan romaanitrilogian ensimmäisestä osasta Edvin Laineen 1960-luvun lopun suurfilmin hengessä. Tosin henkeä ei paljon löytynyt.
Edvin Laineen Pohjantähti-elokuvan toinen osa oli nimeltään Akseli ja Elina. Se oli luokaton viritys Laineen muuten niin kiinnostavassa elokuvatuotannossa (Tuntematon sotilas, Niskavuori-elokuvat). Timo Koivusalo on ohjannut elokuvan Täällä Pohjantähden alla II. Elokuvan alkuteksteissä kerrotaan, että tarina on Väinö Linnan. Todellakin, elokuvan nähtyään ei voi kuin ihmetellä, miten Linnan romaanitrilogiasta on voitu saada aikaan näin heikko ja ulkokohtainen elokuva.
Täällä Pohjantähden alla II juoksuttaa Suomen historian sisällissodasta talvisotaan kuin oltaisiin entisen kansakoulun ensimmäisellä luokalla. Koivusalo seisoo liitutaulun edessä ja kirjoittaa mustaan pintaan historian merkkipaaluja. Sitten hän kertoo välistä luokalle Akseli Koskelasta (Ilkka Koivula), joka saapui sisällissodan vankileiriltä kotiin ja alkoi rakentaa uudelleen perheensä elämää.
Timo Koivusalo innostuu kertomaan luokalle Suomen kehityksestä sissällissodasta talvisodan alkuun, mutta puhe muuttuu väsyttäväksi luennaksi, joka aiheuttaa luokassa pian haukotuksia. Koululaiset alkavat ihmetellä hämäriä lähikuvia ja sisätilaotoksia. Talvi- ja jatkosodan kuvat ovat niitä samoja sotavälähdyksiä, joita on nähty viime vuosina kotimaisissa elokuvissa. Koivusalon elokuvasta puuttuu kokonaan draaman kaari ja eeppisen kerronnan intohimo.

Täällä Pohjantähden alla II on tarpeeton suomalainen uutuuselokuva. Eikö elokuvaan upotetut elokuvasäätiön tuet olisi voitu antaa nuorille tekijöille, joilla on edes jotakin sanottavaa 2010-luvun katsojille. Minusta rahanjakajat ovat vastuussa. Onko veikkausvoittovarojen syytäminen kehnoihin elokuvaprojekteihin jo maan tapa. Päättäjät ajattelevat, että koska Koivusalo ohjasi Pohjantähden ensimmäisen osan, niin täytyy hänen saada ohjata toinenkin osa. Olisihan se kauheata sammuttaa huonon ohjaajan itseilmaisun kipinä.
Täällä Pojantähden alla II:n vastaanoton ongelma on myös siinä, että Linnan trilogian ilmestyessä 1960-luvulla Suomen kansan kohtalonhetkistä (sisällissota, 1930-luvun lama, IKL, Lapuan liike ja sodan vuodet) ei oltu kirjoitettu ja puhuttu kovin paljon. Viime vuosikymmeninä on tietoa tullut niin tietokirjoina kuin romaaneina roppa kaupalla, joten ei riitä, että historiaa vain kuvitetaan löysästi - täytyy löytää jonkinlainen tuore näkökulma tapahtumiin.
Timo Koivusalon elokuvan näyttelijätyö on kuin vanhan ajan seurojentalon lavalta. Tai voisiko sanoa, että tunnetut suomalaiset näyttelijät käyvät lausumassa repliikkinsä kameran edessä. Henkilöohjausta ei ole nimeksikään. Vaikuttaa myös siltä, että elokuva on koottu jätepaloista. On syntynyt uusi Pohjantähteet.

Ajankohtainen kommentti

Tv-toimittaja ja -kolumnisti Timo Harakka sanoi HS-kyselyssä, että suomalaisen elokuvan taso ja merkitys ovat kehittyneet valtavasti 15 viime vuoden aikana. Onkohan niin. Kysely julkaistiin Timo Koivusalon floppielokuvan ensi-iltapäivänä. Toisenlaisen näkökulman kyselyssä avasi Umayya Abu-Hanna: "Suomalaisen elokuvan maailma on kapea, hyvin kapea ja tunkkainen. Se on boring glitter."
Itse olen yrittänyt katsoa erittäin positiivisella asenteella uusia kotimaisia elokuvia. Viime aikoina pettymykset ovat seuranneet toisiaan. Ja Abu-Hannan puhe suomalaisen elokuvan maailman kapeudesta pitää osittain paikkansa. Jos nyt ajatellaan syyskauden ensimmäisiä kotimaisia uutuuksia, etenkin tätä Pohjantähden kakkososaa. Mutta pidetään vielä mölyt mahassa ja katsotaan syksyn kaikki uudet kotimaiset elokuvat. Rakkautta & Anarkiaa -festivaaleilla olleet ovat kehuneet joulukuussa ensi-iltaan tulevaa Rare Exportsia, joka on uuden ohjaajan Jalmari Helanderin esikoistyö. Festivaaleilla jouluaiheinen elokuva herätti innostusta täyden salin edessä.
Sitä vain miettii, eikö kotimaisessa elokuvassa voisi vähän jo laajentaa aihepiiriä, jos halutaan tuottaa teos ulkomaan levikkiin. Joulupukki, joulumaa ja Lappi ovat varmasti ulkolaisille eksoottista elokuvamateriaalia, mutta silti voisi keksiä jotain muutakin vientiin.