KELLOKOSKEN PRINSESSA * * *

Arto Halosen ohjaama uusi kotimainen draamaelokuva Prinsessa kertoo kiintoisan tarinan yhteiskunnan sairaaksi määrittelemästä naisesta, joka valloittavalla olemuksellaan sulostuttaa elinympäristöään Kellokosken mielisairaalassa. Halosen elokuva perustuu tositapahtumiin ja todelliseen henkilöön, jota kutsuttiin Kellokosken Prinsessaksi.
Prinsessa oli oikealta nimeltään Anna Lappalainen. Hän vietti elämästään yli 50 vuotta Tuusulan Kellokosken mielisairaalassa. Lappalainen (1896-1988) oli aikalaistodistajien mukaan aivan erikoinen, jopa ainutlaatuinen ihminen. Hänellä menivät päässä sekaisin todellisuus ja fiktio, kuvitelmat ja fantasiat, mutta monet Lappalaisen nähneet ja hänen lähellään eläneet ovat puhuneet valovoimaisesta ja ihastuttavasta naisesta, joka herätti kunnioitusta Kellokosken potilastovereissa, henkilökunnassa ja jopa paikkakunnan pankkiirin keskuudessa. Tiedämme, että vuonna 1995 Kellokosken sairaalan puistoon pystytettiin "Prinsessan" muistomonumentti.
Arto Halonen (1964) tunnetaan suomalaisena dokumenttiohjaajana. Hän toimi 1980-luvun lopulla elokuvauksen opettajana Joensuun lasten ja nuorten kuvataideoppilaitoksessa. Halonen oli nelisen vuotta 1990-luvun alkupuolella Pohjois-Karjalan läänin elokuvataiteen läänintaiteilija. Hän ohjasi jo alle kaksikymppisenä lyhytfilmejä, joiden formaatti oli 8 milliä. Kerrotaan, että Halosen elokuvan yliopistot olivat nuoruuden harrastelijafilmit.
Joensuussa valmistui myöhemmin dokumenttielokuvia ja tv-sarjoja. Hän ohjasi myös animaatioita, ja 1990 kuuluisan urheiludokumentin Arto Bryggaresta. Kaksi vuotta myöhemmin syntyi dokumentti nyrkkeilijä Tarmo Uusivirrasta.
Arto Halonen asuu nykyisin Helsingissä. Hän on nauttinut maame ehkä merkittävimmän dokumenttiohjaajan mainetta. Uran todellinen läpimurto oli 1998 valmistunut tiibetiläisaiheinen Karmapa - Jumaluuden kaksi tietä, joka herätti huomiota maailmalla. Halonen tapasi elokuvaa kuvatessaan Dalai Laman.

=====================================================================================================
Prinsessa on Arto Halosen ensimmäinen näytelmäfilmi. Hän unelmoi 1990-luvun lopulla näytelmäfilmin ohjaamisesta, ja tuotantoon piti päästä suomalais-tanskalainen pitkä elokuva Guardian Angel. Se ei lopultakaan toteutunut, joten Halonen jatkoi dokumenttiohjaajana. Siksi viime perjantaina ensi-iltaan tullut Arto Halosen esikoisnäytelmäfilmi Prinsessa on kotimaisessa tuotannossa hyvin mielenkiintoinen tapaus. Halonen osoittaa oraalla olevat kykynsä ohjata draamaa, kykynsä toimia tyydyttävästi näyttelijöiden kanssa. Epookki on tuotu todenmakuisesti esille, mutta riittääkö se täyspainoisen elokuvan kuorrutukseksi. Prinsessa on asiallinen draamaelokuva ihmisen erilaisuuden puolustamisesta. Jotakin särmää, jonkin kipinän se olisi tarvinnut kerrontaan. Hyvä aihe ikään kuin kutistuu varman päälle laskettuun ohjaukseen. Sille ei voi mitään, että elokuvan edistyessä alkaa tuntua kuin kaikki tässä esitetty olisi nähty, luettu ja tiedetty aikaisemmin.
Parhaimmillaan Halosen elokuva on "lääketieteellisissä kohtauksissa", joissa sairaalan johto kokeilee niinä ajankohtina käyttöön otettuja uusia hoitomuotoja - malariasta sähköshokkiin ja lobotomiaan. Tosin nämäkin asiat on käyty aikaisemmin läpi lukuisissa elokuvissa. Nuorille katsojille ne toki ovat hyvää historiallista tietoa mielisairauden hoitomuotojen kehityksestä.
Katja Kukkola on sopiva todellisen henkilön, Kellokoskella ison osan elämästään viettäneen Lappalaisen rooliin. Sama pätee muihinkin näyttelijöihin, Antti Litjasta Samuli Edelmanniin ja Krista Korhoseen.

Ajankohtainen kommentti

Yleisradio on suunnittellut ensi vuodeksi roimaa korotusta tv-maksuun. Ylen hallintoneuvosto päättii korottaa sitä 6 %. Lintilän työryhmän kaavailemat uudistukset eivät ole toteutuneet, eikä Suomen hallitus rohkene ratkaista Ylen taloutta pitkällä tähtäimellä lähestyvien eduskuntavaalien tähden.
Yle on vahva, voimakas ja menestyvä mediatalo, yleisöäkin laajasti kiiinnostava tv-puolella. Myös radion eri kanavat pärjäävät, ja maaseudulla Ylen maakuntaradiot kilpailevat maakuntalehtien kanssa. Kun tähän lisätään vielä Ylen koko ajan lisääntyvä tarjonta Internetissä, niin on selvää, että julkisen palvelun yhtiön tarjontapaletti alkaa saavuttaa lakimittansa. Kysymys kuuluu: Voidaanko Yleä kustantaa lupamaksuilla nykyisenä maksutelevision ja ilmaisen netin aikana.
Ylen hallintoneuvoston puheenjohtaja, kansanedustaja Kimmo Sasi vertasi tv-maksun korotusta tv-uutisissa sanomalehtien tilaushintojen korotuksiin. Vertaus on minusta ontuva, sillä televisiomaksu (juuri tuli postista puolen vuoden maksu määrältään 114,25 euroa) on pakollinen, mutta jokainen voi tilata lehtensä oman halunsa mukaan. Mikään taho ei pakota tilaamaan Helsingin Sanomia tai Kauppalehteä, mutta tv-maksun laistava joutuu perintäralliin. Se alkaa 5 euron viivästysmaksulla.
Viestintäviraston lähettämän laskun takapuolella lukee: "Mikäli emme maksukehoituksesta huolimatta saa suoritusta siirrämme saatavamme perintään, jolloin laskuun lisätään perinnästä aiheutuvat kulut 12 euroa." Sitten maksamaton tv-maksu menee ulosottoon: "Televisiomaksu, viivästysmaksu ja perintäkulut ovat ulosottokelpoisia ilman tuomiota tai päätöstä."

P.S. Yleisradion uusi toimitusohtaja Lauri Kivinen salpasi melkein hengen perjantaiaamuna (10.9. 2010). Teemu Luukka haastatteli Kivistä laajasti Helsingin Sanomiin. Täytyy tietysti toppuutella innostusta, mutta Kivinenhän puhuu asiaa siitä, josta itse olen jankuttanut monta vuotta. Kivisen mukaan viihteellisyyttä vähennetään Ylessä. Samalla omaa - siis yleläistä - tuotantoa tullaan lisäämään. Eli: Ylen väki trimmataan töihin. Sitä on usein ihmetellyt, miksi Yle käyttää tv-puolella niin massiivisesti ulkopuolisia firmoja. Epäilys tosin kalvaa mieltä, sillä ehdittiinkö Jungnerin aikana hukata lopullisesti Ylen oman ohjelmatuotannon laatu ja perinne? Ja ovatko lahjakkaat tekijät jo eläkkeellä tai irtisanottu yhtiöstä.