perjantaina, syyskuuta 04, 2009

John Dillingerin elämä ja kuolema * * * * *



Nyt sen voi sanoa lopullisesti: Johnny Depp on suuri filminäyttelijä. Hän on 1980-luvulla tulleiden amerikkalaisnäyttelijöiden ehdotonta eliittiä Sean Pennin ohella. Molemmat ovat parantaneet kypsyessään ja ikääntyessään. Pen oli aivan fantastinen muutama vuosi sitten Clint Eastwoodin Menneisyyden otteessa. Depp on tehnyt pari vuosikymmentä erilaisia rooleja rohkeasti tabuja rikkoen, mutta Michael Mannin uudessa Public Enemiesissa hän todistaa lopullisesti taitonsa ja venymiskykynsä. Depp on omimmillaan 1930-luvun alun chicagolaisena gansterina John Dillingerina, joka ryösti pankkeja ja kuoli tultuaan katsomasta Clark Gable -elokuvaa Manhattan Melodrama.
Public Enemies on Michael Mannin (syntynyt Chicagossa 1943) kirjoittama, tuottama ja ohjaama Warner Brothers -elokuva. Se perustuu Bryan Burroughsin 2004 valmistuneeseen kirjaan "Public Enemies: America's Greatest Crime Wave and the Birth of the FBI, 1933–34". Kirjailija suunnitteli alunperin teoksestaan mini-sarjaa televisioon. Arvostettu tv-sarjojen vaihtoehtotuottaja HBO innostui suunnitelmasta. Robert De Niron Tribeca Productions tuli mukaan.
Burroughsia pyydettiin kirjoittamaan sarjan käsikirjoitus, mutta koska hän ei tuntenut alaa, projekti ei ottanut tulta.
Kun kirja oli julkaistu Burrough halusi, että aiheesta tehdään kokoillan elokuva. HBO myi oikeudet Michael Mannin ja Leonardo di Caprion tuotantoyhtiölle. Di Caprion piti näytellä John Dillingerin rooli, mutta suunnitelma hautautui kolmeksi vuodeksi. Kun elokuvaa ryhdyttiin lopulta kuvaamaan di Caprio ei ollut enää vapaa Dillingeriksi, koska hän oli saanut pääosan Martin Scorsesen uudessa elokuvassa Shutter Island. Lopulta Universal-yhtiö tuli tuottajaksi Tribecan kanssa ja Michael Mann valitsi pääosaan Johnny Deppin.
=====================================================================================
Public Enemies -elokuvan nimi viittaa suorasti 1930-luvun alun Hollywood-elokuvaan. William A. Wellman ohjasi Warner Brothersille gangsterielokuvan Public Enemy/ (Suomessa Yhteiskunnan vihollinen), jossa James Cagney näytteli muistettavasti irlantilaista gangsteria Tom Powersia. Henkilön vaiheita seurataan kieltolain ajan Chicagossa. Tomista tulee olutkuningas. Wellmanin elokuvan kuuluisassa loppukohtauksessa häikäilemättömän Tom Powersin ruumis jätetään kuolleen äidin kotiovelle.
Gangsterielokuva oli 1930-luvun Hollywood-äänifilmin keskeisiä genrejä westernin, musikaalin ja amerikkalaisen komedian ohella. Warnerista tuli gangsterifilmien keskeinen tuottaja. Jack ja Harry Warnerin 1920 perustama filmiyhtiö erikoistui yhteiskunnallista todellisuutta kuvaaviin aiheisiin. Warnerin kohderyhmänä oli työväenluokka. Samaan aikaan MGM kohdensi elokuvansa keskiluokalle ja loi musikaaleja, kun taas Paramount huolehti ylemmästä keskiluokasta tuottaen muun muassa Ernst Lubitschin ja Marx-veljesten komedioita.
================================================================================================
Michael Mannin Public Enemies tavoittaa 1930-luvun alun Chicagon ilmapiirin. Mannin kyvyt kertovana ohjaajana on tunnettu jo vuoden 1981 Varas-elokuvasta. Mannin suurin työ oli 1995 valmistunut Heat - ajojahti, jossa Robert De Niron rikollinen ja Al Pacinon poliisi pelaavat tihkuvan jännittävää kissa ja hiiri -leikkiä. Heat -ajojahti näytti myös Mannin kyvyn ohjata sisältörikasta ja lukuisilta henkilökuviltaan tarkkaa toimintajännitystä.
Samaa on sanottava Public Enemies -elokuvasta. Se on on erittäin perinne- ja historiatietoinen elokuva. Tosin jotkut kriitikot ovat paheksuneet Michael Mannin ratkaisua sivuuttaa pulakauden Amerikan todellisuus. Mutta Mannin elokuvan painopiste on toisaalla: Elävöittää kuvilla ja äänillä Chicagon gangsterismin vuodet, Al Caponen pahamaineinen aika.
Eittämättä mieleen nousevat monet vanhat amerikkalaiset gangsterielokuvat 1930-luvulta aina 1980-luvulle. Mannin elokuvan kummeja voisivat olla Yhteiskunnan vihollinen ja saman ajan Pikku Caesar, Fritz Langin Gangsterikuningas, Nicholas Rayn Chicagon yöperhoset, Samuel Fullerin Underworld USA, Arthur Pennin Bonnie ja Clyde ja Brian De Palman Lahjomattomat.
Hetkittäin dokudraamaa lähestyvän elokuvan dynaaminen kuvallinen ilmaisu on tavattoman kiinnostava, sillä Michael Mann ei käyttänyt 35 mm:n kameraa, vaan HD-formaattia. Siitäkö syystä Chicago ympäristöineen saavat niin uskottavan teräväpiirtoilmaisun. Eikä liene uutinen, että Mann ohjaa jälleen hurjia toimintajaksoja ja konepistoolit rätisevät kuin historiatietojen mukaan ajankohdan Chicagossa.
=====================================================================================
John Dillingerin henkilökuva ja vaiheet ja Dillingerin rakastettu Billie Frechette (Marion Cotillard) on kuvattu vahvoin vedoin. 1930-luvun alun muista gangstereista on huomioitu omaperäiset pahikset Pretty Boy Floyd ja Baby Face Nelson. Muistettakoon, että Dillinger, Floyd ja Nelson kuolivat peräkkäin samana vuonna 1934, John heinäkuussa, Pretty Boy lokakuussa ja Baby Face marraskuussa. FBI:n syntyvuodet, kuuluisan pomon J. Edgar Hooverin toiminta ja päättäväisen agentti Melvin Purvisin (Christian Bale) Dillinger-jahti rikastavat elokuvan kokonaisuutta.
Public Enemiesin häikäiseviin puoliin kuuluu myös musiikki. Michael Mann käyttää jälleen Heat - ajojahti -elokuvan säveltäjää Elliot Goldenthalia. Hän luo parasta amerikkalaista elokuvamusiikkia pitkään aikaan. Tärkeä on tunnettu balladi "Bye Bye Blackbird", jonka jazzlaulaja Diana Krall esittää Johnin ja Billien tanssikohtauksen aikana.

Ajankohtainen kommentti

Juuri ennen ulkomaille lähtöä viestintäministeri Suvi Lindén esitti tv-uutisissa, että Yle-maksusta päättäminen on siirtymässä vuoteen 2012 ja seuraavalle hallitukselle. Kannanotto oli järkevä, sillä Yle-maksua on vastustettu pakkoverona, koska se peritään kaikilta asuinkunnilta katsoi televisiota tai ei edes omista vastaanotinta.
Elokuun yhdeksäntenätoista päivänä julkistettiin sanomalehdistön Taloustutkimuksella teettämä kysely Yle-maksusta. Kansalaiset olivat ainakin tutkimuksen mukaan eri mieltä Mika Lintilän työryhmän ehdotuksista. 175 euron Yle-maksua ei haluttaisi ja Ylen hallintoneuvosto korvattaisiin ulkopuolisella media-alan asiantuntijaelimellä. Tätä mallia kannattaa kolme neljästä vastaajasta.
Taloustutkimuksen saamissa vastauksissa Ylen rahoitus haluttaisiin järjestää valtion budjetin kautta. Nykyistä tv-lupamallia suosi 21% vastaajista. Lintilän ehdotus nousi kolmannelle sijalle.
Mika Lintilän poliittisen työryhmän ehdotus saattaa siis kaatua tai ainakin siirtyä tuonnemmaksi. Poliitikkojenkin pitää vähitellen tajuta, että pakkomallien aika on ohi Suomessa. Kuluttajat haluavat itse päättää, mitä he katsovat ja mitä niistä maksavat. Ja kun kaikki ohjelmat ja sisältöpalvelut ovat valumassa ilmaiseksi imuroitaviksi nettiin, niin Yle-vero tuntuu enemmän ja enemmän omituiselta ratkaisulta.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Depp on näytelijä joka näyttelee kaikissa rooleissa sitä samaa...