Pojan selviytymistarina Tampereella - Juha Lehtolan esikoiselokuva vakuuttaa * * * *

SF Film Finland Oy

Tässä saattoi teattereihin ilmestyä vuoden paras kotimainen elokuva. Sanon sen, vaikka syyskausi vasta alkoi. Elokuva on tamperelaissyntyisen, lahjakkaan teatteriohjaajan Juha Lehtolan Aikuisten poika, jonka käsikirjoituksen ja toteutuksen lähteenä on toiminut oman perheen takavuosien tragadia. Juha Lehtola on siirtänyt tragedian fiktioidusti tämän hetken Tampereelle. Hyvä niin.

Aikuisten poika alkaa rajulla autokolarilla. Ollaan Tampereella, ilmeisesti Finlaysonin vanhan tehdasalueen kulttuuriseutuvilla. 11-vuotias Oliver (Esa Nikkilä) saa kuulla, että hänen vanhempansa ovat menehtyneet kolarissa.

Oliver ei vaivu masennukseen ja suruun, vaan haluaa pysyä arkielämässä mukana mahdollisimman kauan. Hän haluaa myös selvittää, mikä johti onnettomuuteen. Oliver toteaa jatkuvasti: ”Isä ei ajanut ylinopeutta!” Onnettomuuslautakunnan raportti tulee aikanaan kirjeenä, ja siinä kerrotaan faktat kolarista.

Juha Lentola suunnitteli tätä omakohtaista elokuvaa jo kymmenen vuotta sitten (tosin hän ei ole viitannut ohjaajan lausunnoissaan omakohtaisuuteen). Käsikirjoitus ei edennyt – tai erilaisia versioita syntyi useita. Sitten vuosien jälkeen Oliverin selviytymistarina tuli ohjaajan mieleen.

Alkoi uusi kirjoitusprosessi. Valmis käsikirjoitus näki päivänvalon. Juha Lehtola pohti jatkuvasti, mistä löytäisi oikean Oliverin esittäjän. Ja löytyihän Esa Nikkilä, joka on suurenmoinen lapsinäyttelijä sisukkaan ja sitkeän Oliverin vaikeassa roolissa.

=====================================================================================================

Elokuvan nimi on täysosuma. Oliverin kesällä tapahtuvan selviytymistarinan ”tuutoreita” ovat – ei niinkään Susanna Haaviston isoäiti, jota isovanhemmuus ei oikein innosta – vaan ennen muuta sähkömies Joonas, jossa Kari Hietalahti on ”elämänsä roolissa”. Toinen Oliverin aikuinen tukija on Joonaksen salaisen rakastetun Katrin (Maria Heiskanen) virkamiespuoliso Mikael (Tommi Korpela), joka on kuulemma tavannut Nelson Mandelan. Joonas näyttäisi vetävän pitemmän korren, jos nyt näin voi sanoa.

Psykologisesti Juha Lentolan elokuva on motivoitu ja uskottava. Esa Nikkilä ilmentää hienosti vanhempiensa kaipuun, mutta ennen kaikkea on kysymys energiasta ja ilosta jatkaa kasvavan lapsen elämää. Itkua ei juuri nähdä ja kuulla, kuin yhdessä yökohtauksessa, jossa Oliver näkee painajaisen. Onko Oliver erikoistapaus lapsena? Sen saavat lastenpsykiatrit päättää.

Juha Lehtolan elokuva on vahvasti elämän ja toivon puolella. Tragedioita tapahtuu, todellisuus näyttää lapsellekin monet kasvot, mutta selviytyjä on se, joka ei anna masennukselle ja epätoivolle valtaa. Elokuvan terapeuttinen merkitys on suuri. Elämän on jatkuttava kaikesta huolimatta. Oliverinkin täytyy saada varttua aikuiseksi.

=====================================================================================================

Aikuisten pojan bonuksia ovat Esa Nikkilän, Kari Hietalahden ja Hena Blombergin upeiden Tampere-kuvien lisäksi iäkkäät elokuvateatterinomistajat Jaakko ja Rafu (loistavat Esko Salminen ja Sulevi Peltola), joita Oliver käy auttamassa. Rafu toteaa, että koska ihmiset eivät katso enää kunnon kuvia, niin kevennetään linjaa. Seksielokuva kerää katsomot täyteen. Tämä lienee ohjaajan kommentti elokuvakulttuurin alasajosta Suomessa, vaikka ei se nyt aivan pohjamudissa kulje. Teatterin aulan muuan juliste on Andrei Tarkovskin Solariksesta. Liekö tämä viittaus 1970-luvun tamperelaiseen elokuvakerhoon: Solaris esitti vain neuvostoelokuvia.

=====================================================================================================

Aikuisten pojan päätarinan sisälle on rakennettu toimivia pikkuhuomioita ja nuoruuden muistoja. Korostettakoon vielä, että Oliver saanee vaistonvaraisesti tukea niin Joonakselta kuin Rafulta, jotka eivät lannistu koskaan. Entä Katri? Hän työskentelee firmassa, joka selvittää nanoteknologiaa. Osuva välähdys lähitulevaisuudestamme, jotka robotit tulevat hallitsemaan? Entä kouluelämä? Kesälomalla ollaan, mutta pojat kokoontuvat joskus yhteen. Eräässä kohtauksessa vilahtaa koulukiusaaminen, kun muuan poika haukkuu haukkumistaan Oliveria orvoksi.

Mainitaan vielä junnu-urheilu: Juha Lehtola ei näytä lätkää, vaikka Tampere on kiekon kaupunki, vaan Ilveksen futisnuorten harjoittelua. Kentälle pyrähtää Oliverkin ja laidalla neuvoo Joonas. Hieno juttu! (Ensi-ilta 29.8. 2014)

Ajankohtainen kommentti

Suomalainen media ja poliitikot ovat suhtautunet ”puolueettomasti” tai hiljaa Gazan pommituksiin ja Israelin härskiin väkivaltaan. Nyt pitäisi ryhdistäytyä. Kun Stubb tekee mediatemppuja varmistaaksen ensi kevään kokoomuksen vaalivoiton, niin pääministeriltä odottaisi edes jonkinlaista kannanottoa Israel-Palestiinan nykyisestä tilanteesta. Mykkä on ollut myös presidentti. Onko niin, että Suomessakin pelätään juutalaisyhteisön reaktioita. Niin kuin USA:ssa.

Jotakin sentään tapahtuu. Yle Radio 1:n viime viikon torstaisessa Kalle Haatanen -ohjelmassa tavattiin toimittaja, joka on kierrellyt kameroineen Gazassa. Hän analysoi tilannetta avoimesti ja rohkeasti. Gazassa vallitsee suunnaton hätä. Israelin pommit kylvävät kuolemaa.

Samaa kriittisyyttä kuuli Ylen parhaassa ajankohtaisohjelmassa, Ajankohtaisessa ykkösessä, jota toimittaa ja juontaa edelleen veteraani Heikki Peltonen. Ohjelmassa haastateltiin puolueettomia suomalaisia tarkkailijoita, jotka ovat toimineet Gazan ja Länsirannan alueella. Nyt he puhuivat, koska pesti on ohi. Selkeästi useat heistä olivat sitä mieltä, että Israelin sotatoimet ovat julmia, kansainvälisen lain vastaisia.

Ei syy voi olla vain valtaa pitävä Hamas, jota Israel pitää terroristijärjestönä. On selvää, että Hamas ei selviä heikompana Israelin massiivisesta väkivallasta. Eikö sitä saada loppumaan, vai onko aina kysymys Israelin eduista.