sunnuntaina, tammikuuta 27, 2013

ELOKUVIENI MESTARITEOKSET 163

Tunnit (Hours, USA 2003) ohjaus: Stephen Daldry, 23.1. : David Hare - perustuu Michael Gunninghamin romaaniin, kuvaus: Seamus McGarvey, musiikki: Philip Glas, pääosissa: Nicole Kidman (Virginia Woolf), Julianne Moore (Laura Brown), Meryl Streep (Clarissa Vaughan), Ed Harris (Richard Brown). Tuotanto: Scott Rubin, Robert Fox/Miramax.




Tätä kirjottaessani syksyllä 2012 olemme nauttineet brittiohjaajan Stephen Daldryn kahdesta täydestä "työpanoksesta": Historiallisesti upeat Seremoniat Lontoon olympialaisten avajaisiin ja syyskuun 11. päivän 2001 WTC-tornien terrori-iskuja sivuava hämmentävä draamaelokuva Äärimmäisen lujaa ja uskomattoman läheltä. Lontoon kesäolympialaisten mahtipontisuuden välttävä mutta erittäin monikerroksinen seremoniaspektaakkeli oli muuan parhaita vuosikymmeniin. WTC-tornien iskuihin taustaava uutuuselokuva Äärimmäisen lujaa ja uskomattoman läheltä oli häikäisevä kuvaus, jossa näkökulma oli lapsen, vieläpä autistisen Oscar-pojan, jonka isä (Tom Hanks) oli iskujen aikana torneissa. Elokuva perustuu Jonathan Safran Foerin romaaniin (2005), josta Erich Roth muovasi Daldrylle käsikirjoituksen.
=======================================================================================
Stephen Daldry (s. 1960) on American Beautyn tekijän Sam Mendesin ohella viime aikojen lahjakkaimpia brittiohjaajia, joka on työskennellyt Hollywood-rahoituksella. Mendesin tavoin Daldryn oppivuodet liittyvät teatteriin. Daldry työskenteli vuosina 1992-1997 taiteellisena ohjaajana Royal Court Theatressa, Lontoossa. Daldry onnistui yhdistämään näytelmäesityksen kaupalliset tavoitteet sosiaaliseen panokseen.
Daldry teki myös yhteistyötä David Haren kanssa Via Dolororasassa (1999). Daldry ohjasi myös Broadwaylla New Yorkissa. Hän solmi 1997 kolmen elokuvan sopimuksen englantilaisen Working Title Filmsin kanssa. Billy Elliotista muodostui Srtephen Daldryn hieno menestys lyhytfilmiyritysten jälkeen.
Stephen Daldry näyttää luottavan vahvaan kirjalliseen lähtökohtaan. Daldryn esikoiselokuva, varteenotettava läpimurtoteos Billy Elliot (2000) on paljossa velkaa käsikirjoittajalle, arvostetulle näytelmäkirjailijale Lee Hallille, joka keksi asettaa vihaisen nuorukaisen tarinan vuoden 1984 kaivoslakon aikaan koilliseen englantilaiseen kaupunkiin. Stephen Daldryn mestarillinen Tunnit, joka sai meillä ensi-illan 29.8. 2003 Maxim 1:ssä ja Tennispalatsissa, ammensi inspiraation Virginia Woolfin teoksista. Elokuvalla on romaanitausta, mutta käsikirjoittaja David Haren osuus on merkittävä. Sussexilaislähtöinen David Hare (s. 1947) on myös ohjaaja, jonka 1985 valmistunut Wetherby on vuosikymmenen parhaita englantilaisia elokuvia. Se on traaginen kuvaus syrjäytyneestä nuoruudesta Thatcherin-Reaganin aikaisessa kulttuuri-ilmapiirissä.
Billy Elliotissa ohjaaja näyttää kykynsä kuvata taidokkaalla balanssilla emotionaalisten tunteiden ääripäitä. Daldry näyttää luottavan niin vahvaan henkilöohjaukseen kuin ajan ja paikkojen detaljirikkaaseen huomiointiin. Kuuluisa brittinäyttelijä Julie Walters tekee komean suorituksen tanssinopettajana. Nuori Jamie Bell on oiva löytö äidin kuolemaa surevaksi Bill-pojaksi. Gary Lewis on isä, joka ei pysty enää antamaan tarvittavaa henkistä tukea Billille. Huomattavan upeita ovat elokuvan tanssikohtaukset. Ja T-REX- musiikkitausta tukee fiksusti kerrontaa.
Tunnit on rikas, eräänlainen kolmen naisen tarina kolmelta eri aikakaudelta. Lähes tuntemattomaksi maskattu Nicole Kidman on 1920-luvun Englannissa asuva ja työskentelevä kirjailija Virginia Woolf (1882-1941), jonka romaanista Sally Potter (Tango) ohjasi uskomattoman hienon, ajankäsitystä rikkovan ja sukupuolirooleja murtavan historiallisen elokuvan "Orlando". Woolfin romaani ilmestyi meillä vuonna 1984. Muita erittäin merkittävän anglosaksisen kirjailijan ja feministin suomennettuja teoksia ovat "Majakka" (1977), "Aallot" (1979), "Oma huone" (1980), "Runoilijan koira" (1982) ja "Rouva Dalloway" (2003).
(Käytän tässä suomennusvuosia).
Stephen Daldryn Tunnit-elokuvan kolmen naisen tarinan motto voisi olla Virginia Woolfin kannanotto, että naisella pitää olla omaa rahaa ja oma huone. Woolf-tutkijoiden mukaan kannanotto kuvastavat ajatuksen vapauttaa ja oikeutta olla oma itsensä. Woolf taisteli kirjoillaan, välttäen kaiken pampflettomaisuuden, sitä roolimallia vastaan, jonka mukaan naisen oma kuva on ja on ollut miesten luoma. Tutkijoiden mukaan Woolfin kerrontatyyliä voi verrata James Joyceen. Tiukkana antiviktoriaanina Woolf pyrki metafyysiseen ja runolliseen esitystapaan, jolle ovat ominaisia herkkä tunnelataus ja elokuvallinen kuvafantasia. Hän tavoitteli "onnekkaita silmänräpäyksiä, jolloin ihmiselle tiedottomasti palljastuu yliluonnollinen, henkisempi ulottuvuus elämässä.
Tunnit-elokuvan kaksi muuta naista ovat 1950-luvun kotirouva Laura Brown ja tämän ajan newyorkilaisälykkö Clarissa Vaughan. Laura yrittää katkoa sovinnaisen perhe-elämän ja roolimallin paineet. Hän etsii woolfimaista vapautta, mutta tuon ajan amerikkalaisessa yhteiskunnassa se johtaa suuriin ongelmiin. Clarissa on jo saavuttanut Woolfin mainitseman "oman huoneen ja rahan tilan". Ed Harrisin esittämä Clarissan pitkäaikainen ystävä, runoilija Brown, sairastaa AIDS´ia. Hänen kohtalonsa sitoo kaikki kolme naista yhteen.
Kaikkia elokuvien naisia yhdistää Virginia Woolfin romaani "Rouva Dalloway". Nicole Kidmanin kirjailija on tietenkin romaanin tekijä, mutta 1950-luvun Laura Brown ja vuoden 2001 Clarissa Vaughan ovat myös innostuneet "Rouva Dallowaysta" , romaanista jonka päähenkilö järjestää juhlia peittääkseen oman hiljaisuutensa ja turhautuneisuutensa. Ja murtaakseen naisen arkielämän painon.
Stephen Daldryn elokuvallisesti jäntevä, hyvin rikaskudoksinen toteutus lassottaa hienosti Virginia Woolfin usein kirjoissaan tekemät kysymykset, jotka eivät ole mitään uusia: "Mitä on elämä, mitä rakkaus". Daldry kuvaa sisäistyneesti näiden kolmen naisen elämän elettyjä ja elettäviä hetkiä, joissa "menneisyys rikastuttaa nykyhetkeä, mutta nykyhetki puolestaan rikastuttaa menneisyyttä".
Woolf-tutkijoista Jeanne Schulkind on muistuttanut, että kirjailijan käsityksen mukaan elämä on malja jota ihminen täyttää ja täyttää ja täyttää, "niin jokainen jo olemassa oleviin lisätty kokemus siirtää niitä hiukkasen ja muuttaa niiden aikaisempaa merkitystä pakottamalla ne uudenlaisiksi yhdistelmiksi".
=======================================================================================
Nicole Kidman, Julianne Moore ja Meryl Streep antavat Tuntien naishahmoille woolfimaisten henkilöhahmojen paatoksen. Heissä on samaa avaruutta, salaperäisyyden ja selittämättömyyden tuntua kuin kirjailijan kuvaamissa naishahmoissa. Schulkind on oivaltavasti todennut, että heidät on harvoin suljettu "täsmällisten ääriviivojen sisään". Siksi tämä eräs 2000-luvun suurimmista elokuvista saavuttaa niin visuaalisesti kuin sisällöllisesti tilan, jossa jokainen Virginia Woolfin lukija viihtyy.
Elokuvan alku- ja loppukohtauksia lukuun ottamatta tarina ajoittuu yhteen päivään kolmena eri vuonna. Uskomattoman varmasti Stephen Daldry pääsee sisälle naiskuvaukseen, jonka tutkijat näkivät toteutuvan Virginia Woolfin romaaneissa. Lainaan vielä Jeanne Schulkindia, jonka tekstin voi lukea kokonaisuudessan "Elettyjä hetkiä" -kirjan alussa:
"Tuo vakaumus, että minän ulkokuori, ihmisen persoonallisuus, on tarkoin viritetty mekanisi, seismografin tavoin herkkä heikoimmallekin sosiaalisen ympäristön värähtelyille ja siten yhtä epävakainen kuin niiden kokemusten virta ja moninaisuus, joille se on alttiina, sai hänet romaaneissaan erityisesti keskittymään juuri niihin hetkiin, jolloin tilanteet ja suhteet synnyttävät erilaisia identiteettejä vastaanottavaisen persoonallsiuuden kameleomanttimaisina muodonmuutoksina."
Katsokaa, kun Nicole Kidmanin Virginia Woolf hukkuttautuu 1941 Ousejokeen, kun Julianne Mooren onneton kotirouva asettuu pilleripurkin kera sängyllle hotellihuoneessa ja näkee unen, jossa huone täyttyy vedestä tai Meryl Streepin stressaantunut newyorkilaisnainen tajuaa palkintojuhlia järjästäessään miesystävässään kuoleman merkit.
=======================================================================================
Tuntien jälkeen Stephen Daldry ohjasi Bernhard Schlinkin romaaniin perustuvan "Lukijan" (2008), jonka pääroolissa on jälleen nainen - upea Kate Winslet. Käsikirjoittajan oli jälleen David Hare. Weinstein Companyn, Miragen ja Neunte Babelsberg Filmsin tuottamassa amerikkalais-saksalaisessa historiallisessa elokuvassa taustoitetaan toisen maailmansodan keskitysleirien tapahtumia. Elokuvan nuori Michael Berg (David Kross/Ralph Fiennes) ) tapaa 1950-luvulla arvoituksellisen ja kohtalokkaan Hanna Schmitzin (Winslet), joka on parinkymmnetä vuotta poikaa vanhempi.
Hanna opettaa pojalle rakkauden taidoja. Keskistysleiritausta ilmenee Hanna Scmitzissä, joka katoaa ensin Michaelin elämästä, mutta hänet tavataan uudelleen oikeudenkäynnissä. Michael on mennyt opiskelemaan lakia ja hänen opettajansa (Bruno Ganz) vie 1966 nuorukaisen seuraamaan SS-naisvartijoita koskevaa oikeuskäsittelyä. Ryhmän johtajaksi paljastuu Hanna Schmitz.
Jännittävästi Stephen Daldry kuorii monimutkaisten tapahtumien sipulia, ja lopulta elokuvan/kirjan nimi paljastuu: Hanna ei olle osannut lukea, joten hän on pyytänyt 1950-luvulla Michaelia lukemaan kirjoja.
Lukukokemukset on nauhoitettu kaseteille, ja elokuva ei päätykään oikeudenkäyntiin, vaan Hanna saa nuo kasetit vankilaan Michaelilta. Vasta vankeudessa Hanna Scmitz oppii lukemaan. Tässäkin elokuvassa kirjallinen pohja on tärkeä, samoin näyttelijätyö ja historiallisten ympäristöjen ansiokas huomiointi. Stephen Daldryn teatteritausta näkyy elokuvassa myönteisesti. Ja haastateluissa hän onkin sanonut viihtyvänsä parhaiten teatterissa.
Hanna sai Suomessa ensi-iltansa 28.2. 2003 Kino-Palatsissa, Tennispalatsissa.

 

 



-

 

 

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Kannattaa kyllä lukea myös Cunninghamin koskettava romaani ja tutustua hänen muuhunkin tuotantoonsa. Vahvoja teemoja, visuaalista kieltä - suosittelen lämpimästi.