keskiviikkona, elokuuta 19, 2009

Sokeutunut ohjaaja muistojen vallassa * * * * *




Espanjalaisen elokuvan kyvykkäimmällä ohjaajalla Pedro Almodovarilla on vankkumaton kannattajakuntansa myös Suomessa. Kaikki alkoi 1980-luvun lopulla, kun meille tuotiin Almodovarin kansainvälinen läpimurtoelokuva Naisia hermoromahduksen partaalla. Se oli jonkinlainen menestys teattereissamme, eikä sitä pidä ihmetellä, koska suomalaiset ovat aina tunteneet lukkarin rakkautta Espanjaa kohtaan. Meillä opiskellaan kieltä ja harjoitellaan lukuisissa ryhmissä flamingoa. Niin, ja Espanjan aurinkorannat ovat suomalaisten suosiossa.
Pedro Almodovarin uusin elokuva Särkyneet syleilyt tuli Suomessa teattereihin viime viikolla. Elokuva on kaiken odotuksen väärti. Se on palkitseva, tavattoman moniulotteinen tarinaltaan ja kerronnaltaan. Uutta siinä saattaa olla Almodovarin otteeseen tullut kirpeys ja kylmyys, lievä alakulokin.
Särkyneissä syleilyissä ei mennä aivan samalla tunteiden vuoristoradalla kuin edellisessä menestyksessä, Almodovarin päätyössä Puhu hänelle. Olihan tässäkin elokuvassa kipeitä tilanteita, kuoleman läheistä tunnemaailmaa, mutta kuin ihmeellisellä maagikon kyvyllä Almodovar saattoi muuttaa surulliset tilanteet optimismin ilolauluksi.
======================================================

Särkyneet syleilyt kertoo sokeutuneesta - syy siihen paljastuu vasta loppupuolella - elokuvaohjaajasta Mateo Blancosta (Lluis Homar), jonka nimi muuttuu tietyssä vaiheessa Harry Caineksi. Mateo on ohjannut uutta elokuvaa naistähtensä Lenan (Penélope Cruz) kanssa. Tästä projektista on kulunut nelisentoista vuotta.
Elokuvan kuvausten aikana Lena oli rikkaan liikemiehen Ernesto Martelin (José Luis Gomez) rakastajatar. Ohjaajan ja tähden välille syttyi intohimoinen rakkaus, jonka ratkaisevat vaiheet elettiin Lanzaroten lomamaisemissa. Tästä ohjaajan ja tähden rakkauden huipentumasta on jäänyt jälkeen valokuva Lanzarotelta.
Pedro Almodovar ohjaa jälleen melodraamaa - ikään kuin saksalais-amerikkalaisen Douglas Sirkin hengessä. Almodovar ei tyydy kuluneisiin vetoihin, vaan hän monimutkaistaa ja rikastaa koko ajan tarinaansa. Tärkeitä sivuhahmoja ovat Mateoon kauan sitten rakastunut tuotantopäällikkö ja tämän poika sekä dokumenttia Mateon ohjaamasta elokuvasta tekevä Martelin poika. Itse asiassa tarinan liikkeelle paneva voima on kuolinuutinen, joka palauttaa Mateo/Harryn muistot neljäntoista vuoden takaisiin tapahtumiin. Mateo/Harry on joutunut kokemaan karvaasti liikemies Martelin mustasukkaisuuden.
==========================================================================

Särkyneet syleilyt on täynnä Pedro Almodovarin omia elokuvakokemuksia - pseudonyymi Harry Caine oli hänen takavuosina käyttämänsä valenimi. Almodovar tilittää kohta kolme vuosikymmentä jatkunutta ohjaajan uraansa espanjalaisessa elokuvassa. Nämä tilitykset esiintyvät upeasti kehitellyn tarinan pieninä säikeinä. Mutta omien sanojensa mukaan Almodovar ei ole kokenut koskaan Mateon ja Lenan kaltaista rakkaustarinaa elokuvien tekovaiheessa.
Särkyneissä syleilyssä on kohtaus, joka pakottaa muistelemaan. Mateo ja Lena katsovat toisiinsa käpertyneinä sohvalla televisiota, josta tulee Roberto Rossellinin italialainen mestariteos Matka Italiassa (1953). Viittaus Rossellinin ja USA:ssa paheksitun Ingrid Bergmanin viidenteen yhteiseen elokuvaan on nerokas teko. Rossellinin ja Bergmanin elokuva on muuan maailman kauneimmista road movieista, mutta myös Napolin seuduille huipentuva kuvaus ikuisen rakkauden etsinnästä, jonka vain tosiasia elämän lyhyydestä voi keskeyttää.
Sitä ikuisen rakkauden hymähdystä tavoittelevat myös Särkyneiden syleilyjen ohjaaja ja naistähti. Kun Roberto Rossellinin elokuvassa Italia on olo- ja mielentila, niin samalla tavalla Pedro Almodovar on luonut Madridista ja Lanzarotesta elokuvaohjaajan muistojen kehikon, jossa elämän eri värit ja sattuman iskut väreilevät.
===========================================================================================

Kieltämättä Särkyneet syleilyt on edennyt sivummalle kypsänä ja viisaana elokuvateoksena sellaisten Almodovar-bagatellien kuin Sido minut! Ota minut!, Intohimon laki ja Lihan värinä halun maailmoista. Siksikö arvosteluissa on kaivattu Almodovarin aikaisempien elokuvien energiaa ja rohkeutta, tabuja rikkovaa eloisuutta.
Kannattaa kuitenkin muistaa, että jokainen elokuvaohjaaja vanhenee ja muuttuukin vuosien aikana. Niin Pedro Almodovarkin, 59, Espanjan lahja todellisia taiteilijoita kaipaavalle maailman nykyelokuvalle. Almodovar on ihastuttanut meitä jo seitsemällätoista ohjaustyöllä. Carlos Sauran ohella hän on ehdoton suuruus maailman elokuvassa.

Ajankohtainen kommentti

Syksyn kotimainen elokuvakausi alkaa tänään. Ensi-iltaan tulee peräti neljälläkymmenellä kopiolla Mika Kaurismäen odotettu Haarautuvan rakkauden talo. Elina Knihtilän ja Hannu-Pekka Björkmanin näyttelemä elokuva perustuu Petri Karran viime vuonna ilmestyneeseen romaaniin. Se oli Karran esikoisteos, hauska ja kipeäkin lukuelämys yritysvalmentaja Tuulasta ja perheterapeutti Juhanista, jotka päättävät erota, mutta aikovat jäädä asumaan samaan taloon. Tilat pyritään jakamaan tasan puolisoiden kesken.
Hetkittäin jopa hengästyttävästi kulkeva romaani on vivahteikas kuvaus parisuhteen hajoamisesta, tuskallisesta avioeroyrityksestä, jonka aikana testataan puolisoiden kyky joustaa ja ymmärtää, koota itsensä ja löytää lopulta todellinen rakkaus, jos sitä on edes olemassa. Karran romaanista kehittyy lähes farssimainen, traaginenkin avioerosotku, kun niin Tuula kuin Juhani haluavat tuoda taloon yövieraiksi uudet ihastuksensa.
Haarautuvan rakkauden talon ilmestyessä teattereihin olen ulkomaan matkalla. Palaan elokuvaan heti syyskuussa. Odotan paljon elokuvalta. Sillä Mika Kaurismäki ja Petri Karra tuntevat toistensa aikeet ja tavoitteet. Karra oli käsikirjoittajana Mika Kaurismäen edellisessä, hienossa ystävyyskuvauksessa Kolme viisasta miestä.
Syyskuun alussa ensi-illan saa kauden toinen kotimainen elokuva Skavabölen pojat, ohjaajatulokas Zaida Bergrothin elokuva kahdesta veljeksestä, jotka paljastavat perheen salaisuuksia uudessa kotipiirissään Kauniaisissa.
============================================================
Toivottavasti syksyn kotimainen kausi tarjoaa joitakin samanlaisia myönteisiä katsomiskokemuksia kuin viime kevään Muukalainen ja Postia pappi Jaakobille. Ainakin TV1:n Kotikatsomossa kesällä uusituista kotimaisista elokuvista vain harva kesti toisen katsomisen. Tämä saattaakin olla suomalaisen nykyelokuvan ongelma: Kertakäyttö toimii usein, mutta monikaan ohjaaja ei pysty luomaan teosta, joka eläisi vuosia eteenpäin.

1 kommentti:

Tuulikki T kirjoitti...

Voi tietämättömyyttä: flamingo on se vaaleanpumnainen kahlaajalintu, flamenco on espanjalainen tnssi.