keskiviikkona, kesäkuuta 06, 2012

Traagista sodanjälkeistä rakkautta Lontoossa * * * * *















Toukokuun loppupuolella teatteriohjelmistoon tuli, ehkä hiukan yllättäen, liverpoolilaisen Terence Daviesin vakuuttava uusi elokuva Syvänsinen meri. Tapahtumat sijoittuvat 1950-luvun vaihteen Lontooseen. Aviovaimon vapautumisesta, alkoholismista ja elämisen synkistä hetkistä kertova elokuva on taattua Daviesia. Se on oodi rakkaudelle, joka haihtuu.
Kirjoitin "Mestariteokset"-sarjassa Daviesin 1980-luvun lopun hienonhienosta Rakkaista muistoista, joka kertoi sykähdyttävästi liverpoolilaisen perheen elämästä 1950-luvulla. Väkivallan uhka ja lasten kaukaiset muistot lomittuivat elokuvassa ajankohdan todellisuuteen. Homoseksualismi välähtää liverpoolilaistarinassa samalla tavalla kuin Syvänsinisessä meressä. Tai ei oikeastaan välähdä kuin latenttina.
Syvänsinen meri perustuu Sir Terence Rattiganin (1911-1977) näytelmään "The Deep Blue Sea", joka sai ensiesityksensä vuonna 1952. Rattigan oli sodanjälkeisen brittidraaman mestareita, jonka näytelmiä filmattiin mieluusti. Syvänsinisen meren lisäksi muun muassa The Browning Version eli Miehen varjo siirrettin laatuohjaaja Anthony Asquithin toimesta elokuvaksi 1951, pääosassa sofistikoitu briittinäyttelijä Michaeal Redgrave. Mike Figgis ohjasi The Browning Versionista uuden elokuvan 1994, nyt ison opettajaroolin tulkitsi Albert Finney. Rattigan kirjoitti myös elokuvakäsikirjoituksia, joista mainittavia ovat Prinssi ja revyytyttö (1957), kuuluisa Laurence Olivierin ja Marilyn Monroen kitkaisesta kohtaamisesta, ja Peter O´Toolen huippusuorituksen kyllästämä Hyvästi, herra Chips (1966). Todetaan vielä, että Anatalole Litvak ohjasi The Deep Blue Sean ensimmäisen elokuvaersion vuonna 1955. Hesterin osan tulkitsi Vivien Leigh.
Terence Daviesin Syvänsininen meri on täysosuma. Se on kevään suuria ulkomaisia ensi-iltoja, jota tosin Leppävaaran Bio Rex Sellossa seurasi lauantai-iltana vain kolme katsojaa. Daviesin elokuvassa sivistyneen tuomarin Sir William Collyerin (Simon Russell Peale) nuori vaimo Hester (Rachel Weisz) rakastuu sodasta lentäjä-ässänä palanneeseen Freddie Pageen (Tom Hiddleston). Kysymys on intohimon roimahtamisesta, sellaisesta fyysisestä rakkaudesta, josta Hesterin isä on varoittanut ja jota hän ei ole saanut osakseen tuomarin kanssa. Omakohtaisia kokemuksia lienee hyödynnetty, sillä Terence Rattigan toimi ilmakivääriampujana toisessa maailmansodassa.
Elokuvassa ollaan vuoden 1950 Lontoossa, jossa näkyvät vielä pommitusten jäljet. Elokuva alkaa Hesterin itsemurhayrityksellä. Hän yrittää saada hengen itseltään lämmitykseen käytettävän kaasun avulla. Hester asuu sairasta miestään hoitavan pensionaattiemännän talossa. Itsemurhayritys jää puolitiehen, ja Terennce Davies pohjustaa Hesterin elämän ja intohimoisen rakkauden taustat takautumilla. Davies käyttää eräänä viitteenä tupakkaa: Hester polttaa muistellessaan syitä, jotka johtivat itsemurahyritykseen. Itsemurha oli vielä elokuvan tapahtuma-ajankohtana rikos - viidennen käskyn "Älä tapa" määrittelemänä.
Syvänsinen meri on visuaaliselta ulkoasultaan tavattoman hallittu ja motivoitu. Terence Davieislla on aivan oma visuaalinen tapa kertoa. Florian Hofmeisterin kuvauksessa Lontoota näytetään hyvin vähän. Enimmäkseen ollaan pensionaatissa tai pubissa. Tärkeä draamaa syventävä tekijä on Hesterin kävely kadulla ja soitto puhelinkioskista. Itse fyysisen rakkauden vasta-argumentiksi kohoaa pensionaatin pitäjä, rouva Elton (Ann Mitchell), jonka sairas mies makaa sängyssä. Rouva Eltonin mielestä rakkaus on perseen pyyhkimistä, vaippojen vaihtoa ja toisesta huolehtimista. Elokuvassa asetetaan kysymyksiä, joista muuan aiheuttaa varmasti pohdintoja katsomiskokemuksen jälkeen. Terence Davies vihjaa: Eikö fyysinen rakkaus, intohimoinen ihastuminen johda lopulta vaarallisille teille.
Syvänsinisen meren äänellinen tausta on fantastinen. Musiikkina käytetään amerikkalaisen Samuel Barberin viulukonserttia 1930-luvun lopulta. Hetkittäin kuvien päälle melkein pakahduttavasti ilmestyvä konsertto ikään kuin kohottaa pilviin Hesterin traagisen rakkauskokemuksen.
Elokuvan näyttelijätyö on huippuluokkaa, niin kolmikko Weisz, Beale kuin Hiddleston. Rachel Weisz on vihdoinkin saanut sen elämänsä ison roolin. Kuunnelkaa ja katsokaa, miten hän itkee tai juoksee Aldrychin metroasemalle, jota käytetään myös yhtenä takautumana muistuttamaan toisen maailmansodan pommituksista ja lontoolaisten suojautumisesta.
Rachel Weiszin Hester on koko elokuvan kipinä ja voima, ääni ja vimma, rauha ja tyyneys. Tv-sarjoissa nähty Tom Hiddleston on täydellinen valinta sodasta normaalioloihin vaikeasti sopeutuvan Freddie Pagen rooliin. Elokuvan kolmikosta tuntemattomin on Simon Russell Beale, joka on näytellyt niin Royal Shakespeare Companyssa kuin BBC:n radiokuunnelmissa. Liekö sisäpiirin oivallus, kun Bealen esittämä tuomari antaa Hesterille lahjaksi Shakespearen sonaatteja sisältävän kirjan. East Enders -tv-sarjan tuntijat saattavat muistaa Ann Mitchellin, jonka sivuosanäyttelijätyö Syvänsinisessä meressä on ainutlaatuinen.

Ajankohtainen kommentti

Suomen elokuva-arkisto, siis Kansallinen audiovisuaalinen arkisto, on julkaissut vuosikertomuksen vuodelta 2011. Kerrotaan heti, että Kavan kokoelmissa on 10 000 ulkomaista elokuvaa ja kotimaisen näytelmäelokuvan valokuva-arkisto on digitoitu kokonaan. Vuosikertomus paljastaa, että radio- ja televisiointiarkistointi on hyvässä vauhdissa. Nyt on mahdollista katsella RTVA:n aikakoneella millä tahansa valtakunnallisella tv-kanavalla lähetettyä ohjelmaa kolmen viime vuoden ajalta. Onko Ylen Areena saanut kilpailijan? Vuosikertomuksen mukaan Orionin arkistonäytännöissä kävijät ovat selvästi aktiivisempia kulttuurinharrastajia kuin pääkaupunkilaiset keskimäärin. Todella positiivista tietoa.
Tärkeä on Kavan johtajan Matti Lukkarilan pääkirjoitus "Uuden ajan kynnyksellä". Lainaan: "Elokuva-ala elää niin meillä kuin muualla valtavaa muutoskautta. Digitalisoituminen on edennyt aiempaa nopeammalla tahdilla sen kaikilla osa-alueilla. Elokuvan tuotannossa ja jälkituotannossa on siirrytty lähes kokonaan digitaalitekniikkaan. Elokuvateattereiden kohdalla vauhti on myös kiihtynyt kiihtymistään: on arvioitu, että lähes koko suomalainen elokuvateatterikenttä on siirtynyt digiaikaan vuoden 2012 loppuun mennessä."
Lukkarilan mukaan Kava on mukana tässä kehityksessä. Arkistoon on perustettu viime syksynä digitaalisen palvelun yksikkö. Tämän yksikön päätehtävä on kotimaisen elokuvakokoelman digitalisoiminen. Onko tästä ajateltava, että teatterit, elokuvakerhot ja koulut saavat tulevaisuudessa digiyksiköstä esitettäväksi kotimaisia elokuvaklassikkoja? Jos näin käy, se on todella hyvä tieto.
Kavaon saanut määrärärahan, jolla se hankki viime vuonna esitysoikeudet Finnkinolta ja Suomi-Filmiltä yhteensä 432 pitkään elokuvaan. Ylellähän on oikeudet Suomen Filmiteollisuuden tuotantoon. Entä ulkomaiset elokuvat? Jäämme odottamaan uusia linjauksia.

P.S. Sivusto siirtyy kesälomalle ensi sunnuntaina julkaistavan "Mestariteokset"-sarjan esseen mukana. Palataan asiaan heinäkuun lopulla. Hyvää, aurinkoista kesää ja kiitokset runsaasta palautteesta.

2 kommenttia:

Liisu kirjoitti...

Kiitän tästä sivustosta!

Kirjoitan muistiin niiden elokuvien nimiä, joista todennäköisesti selostustesi perusteella pidän. Toivon, että tilaisuus niiden näkemiseen tarjoutuu jossain muodossa, jossain vaiheessa.

Syvänsininen meri pääsee nyt vuorostaan Facebookiin sivulleni.

RR kirjoitti...

hieno arvostelu ja täysin kohdallaan!
hyviä lomakelejä...