perjantaina, lokakuuta 30, 2009

Yksinhuoltajaelämää Tampereella *




MTV3:n onnetonta Salatut elämää -sarjaa ohjannut Toni Laine on palkattu töihin Helsinki-filmiin. Asialla on epämääräisen uran tuottajana tehnyt Aleksi Bardy (myös Salkkari-taustaa), jonka haaveissa lienee kajastunut mahdollisuus myydä Pihalla-elokuva ulkomaille. Elokuvassa puhutaan saksaa ja englantia, toki suomeakin.
Pihalla-elokuvassa hampurilainen Laura (Sibel Kekilli) muuttaa miehensä ja pienen lapsensa kanssa Suomeen. Uraputkessa kansainvälisessä firmassa kohoava aviomies on koko ajan työmatkoilla, joten Laura joutuu tottumaan yksinoloon. Lauran perhe asettuu Tampereelle, jossa on talvi. Laura yrittää selviytyä "yksinhuoltajana" ankeassa suomalaisessa kaupunkitodellisuudessa. Onneksi Laura kohtaa yksinhuoltajille tarkoitetussa ryhmässä kivoja nuoria suomalaisäitejä. Saattaapa rakastua huikentelevaiseen kaveriin (Mikko Leppilampi), joka on rokki- ja siviilipalvelusmiehiä.
Toni Laine on epäonnistunut esikoiselokuvassaan. Elokuvan tarina on heppoinen, kuin repäisty mainosfilmien maailmasta. Henkilökuvat ovat söpöä pintaa, juonessa tai henkilöissä ei tapahdu. Sisältö on aika dikotoninen. Laineen mukaan tasa-arvoa ei tarvita, koska miehet siittävät ja naiset hoitavat lapset. Seksillä sentään halutaan häivyttää levottomuus ja löytää edes yhden yön ilo.
Arvostamani nuori kriitikko Lauri Lehtinen kirjoitti elokuvasta Suomen Kuavalehdessä (43/2009) muun muassa: "Levottomat-tyyppisesti seksin voimalla kulkeva juoni sisältää muutamia pettämisen ja paljastumisen tapaisia rajuja käänteitä, mutta niillä ei näytä olevan vaikutusta kenenkään elämään. Vauvoja kanniskellaan kuin rekvisiittaa." Muuten totta, mutta seksiä ei elokuvassa ollut oikeastaan kuin yhdessä Kekillin ja Leppilammen kohtauksessa. Jos sitä olisi ollut enemmän, niin ehkä katsomossa ei olisi haukotellut yhtä paljon.

Ajankohtainen kommentti

Jatketaan vauvoista ja äideistä. Taannoin katsoin lehdestä, että uusi kotimainen elokuva esitetään ennakkoon torstaina klo 11.00 Kino-Palatsissa. Sinne vain säntäämään. Kassajonossa aloin ihmetellä, miksi kiellettyyn kuvaan on tulossa äitejä lastenvaunuineen. Paikalla hääri Buena Vista -yhtiön kelpo Jussi Mäkelä. Hän kertoi uudesta markkinointijiposta, jolla houkutellaan nuoria äitejä vauvoineen Baby Bio -näytökseen. En ollut huomannut, että lehdessä ilmoituksen perässä olisi lukenut suluissa Baby Bio.
Kino-Palatsin isoin sali täyttyi pian nuorista äideistä ja vauvoista. Vaipanvaihtopaikka oli järjestetty oikealle valkokankaan viereen. Tajusin äkkiä, että olin ainoita miehiä salissa. Ennen elokuvan alkua huomasin sentään katsomosta kolme-neljä mieshenkilöä, ilmeisesti pienten kakrujen isiä. Valehtelematta voin väittää, että salissa istui yli neljäsataa nuorta äitiä. Jos jotain ymmärsin, niin suurin osa oli opiskelijoita. Nuoret äidit pitivät syleissään vauvoja, jotka ääntelivät esityksen aikana kohti elämää.
========================================================================
Esityksen aikana tajusin, että eivät jälkikasvut mihinkään koskaan häviä, oli sitten menossa niukemman tai runsaamman synnytyksen kausi. Sittenkin nuo nuoret naiset haluavat lisääntyä, täyttää maan, kohdata onnen. Eivät he ehkä mieti sitä mahdollista ilmastonmuutoksen tummentamaa tulevaisuutta, jossa heidän lapsillaan ei ole enää kuin kapeasti elintilaa.
Elokuvan päätyttyä Kino-Palatsin yläkäytävä oli täyteen pakattu lastenvaunuja. Ymmärsin, että Baby Bio oli menestys. Myös viime viikon torstaina Pihalla-elokuvasta oli järjestetty samanlainen Baby Bio -erikoisnäytäntö. Nyt Tennispalatsissa. Ihmettelen vain, että lehdissä näytöksistä ei ole ollut juuri mitään.
Kyllä tällainen "jippo" kannattaisi huomioida laajemmin.
P.S. Viime viikolla lehtiin pujahti kahdentoista WSOY:n kirjailijan (kuuluu minutkin 26 vuotta ruokkineeseen Sanoma-konserniin) laatima kirje, jossa arvosteltiin kustantamon toimintamalleja ja kirjailijoiden työolosuhteita. Ei siitä sen enempää, mutta huomiota kirjeen kirjoittajien joukossa herätti kirjailija Jim Thompson. Mitä helkkaria! Onko amerikkalainen rikoskirjailija rantautunut Suomeen?
Jim Thompson muistetaan muun muassa britti Stephen Frearsin 1990 julkaistusta film noir -rikoselokuvasta Huijarit (The Grifters), jossa näyttelivät nautittavasti John Cusack, Anjelica Huston ja Annette Benning. Joku sanoi osuvasti, että Frearsin tulkinta Thompsonin 1950-luvulle sijoittuvasta romaanista on kuin Shakespearea ja b-elokuvaa. Ja kaikki muistavat Frearsin 1980-luvun lopulla valmistuneesta intohimokuvauksesta Valheita ja viettelyksiä. Nyt muuten Frearsilta on Helsingin ohjelmistossa hiukan samantapainen Che´rie.
Siis: Joku tutkiva journalisti olisi voinut selvittää Stephen Frearsin lisäksi elokuvaohjaajia kuten Sam Peckinpah, Bertrand Tavernier ja Quentin Tarantino kiehtoneen Jim Thompsonin (s. 1906) henkilöllisyyden. WSOY/listan Jim Thompson ei ole suinkaan amerikkalainen rikoskirjailija, ei voikaan olla, koska oklahomalaissyntyinen Thompson kuoli 1977. WSOY:n kapinakirjailijoiden listan Jim Thompson on kyllä kotoisin Yhdysvalloista, mutta viihtynyt Suomessa kymmenisen vuotta. Hänen esikoiskirjansa nimi oli Jerusalemin veri. Varsinainen läpimurtoteos Lumienkelit ilmestyi WSOY:n radikaalin alakustantamon Johnny Knigan toimesta.

Ei kommentteja: