Videopelin Max Payne räiskii valkokankaalla

Kauhajoen tragedian jälkeen on keskusteltu myös väkivaltaisten viihdetuotteiden sääntelystä. Viime vuosina, vuosikymmeninä tätä sääntelyä on purettu länsimaisssa - sanavapauteen vedoten. Etenkin kaupalliset tv-kanavat ovat voineet toimia pidäkkeettömästi - jakaa väkivaltaista materiaalia illasta iltaan. Toki meillä on vielä Suomessa ikärajat elokuvateattereissa ja television pääkanavilla pahinta materiaalia suositellaan esitettävän klo 21.00 jälkeen. Maksu-kanavista ei taas voi mennä takuuseen. Niihin eivät taida suositukset purra. Internetin globaalin valloituksen jälkeen on tosin turha haaveilla tilasta, jossa lapset voisivat säästyä turmelevan materiaalin katsomiselta. Internet muutti kaiken.
Kauhajoen jälkeen on vastenmielistä seurata sitä vastuuttomuutta, joka jyllää elokuvien maahantuojissa ja teatterinomistajissa. Tarkoitan laajalla rintamalla perjantaina (17.10)helsinkiläisille valkokankaille pamautettua Max Payne -elokuvaa. Hetkinen - Payne, eikö 1950-luvun b-westerneissä esiintynyt köyhän miehen John Wayne eli John Payne. Esiintyi, esiintyi, oli näyttelijänä samaa onnetonta tasoa kuin Chuck Norris, joka tukee USA:n presidenttikilvassa John McCainia. John Payne tuli mieleen jo vuonna 2001, kun suomalaiset tietokonenikkarit lanseerasivat millenniumin it-kuplahuumassa markkinoille videopelin Max Payne. Se oli äärimmäisen väkivaltainen, turruttavasti räiskivä kooste newyorkilaisesta poliisista, joka alkaa jahdata perheensä tappajaa.
===============================================

Hollywoodissa tuotettu Max Payne elokuva olisi tuskin nähnyt päivänvaloa, jos suomalaisen Remedy Enterntainmentin videopeli ei olisi kerännyt maailmalla miljoonia ostajia. Rahaa tällä John Mooren ohjaamalla Max Payne -elokuvalla tietenkin metsästetään. Nuoret katsojat on saatava teattereihin, kyseisen videopelin pelaajat etunenässä. Väkivalta myy valkokankaalla, se on tiedetty vuosikymmeniä, mutta on siitä tutkimuksiakin, että se saattaa vaikuttaa haitallisesti nuoreen mieleen, ruokkia väkivaltaista käyttäytymistä.
Max Payne -elokuva estisoi synkeissä lavasteissa väkivallan ryöpyt. Helvetti nousee maan päälle - tai jonnekin maanpäällisen maailman toiselle puolelle. Sankaria esittävä Mark Wahlberg pitää asetta kourassaan niin että jokainen ymmärtää imeä elokuvan sanoman: Koska virkavalta ei toimi, on hyväksyttävä yhden miehen oman käden oikeus ampua.
Kuuostaako tutulta? John Mooren sairas tuote viittaa suorasti 1980-luvulle, Charles Bronsonin näyttelemiin vigilante-väkivaltatoimintaelokuviin. Tuon Death Wish -sarjan elokuvat saivat meillä käsittämättömästi nimen Väkivallan vihollinen.
============================================

Kauhajoen jälkeen meillä keskusteltiin aseista. Paljastui, että suomalaisilla on hallussaan uskomaton määrä aseita (1 600 000). Max Payne elokuvassa noiden aseiden läsnäolo on massiivista. Tietenkin joku sanoo, että aseet saattavat tappaa todellisessa elämässä, mutta luodit eivät tapa elokuvateatterissa. Tappamisen esittämisestä on kuitenkin kysymys ja asefetisismistä, joka näyttää pesiintyneen etenkin Hollywood-toimintaelokuviin. Jos väkivaltaa analysoitaisiin, vedettäisiin se kriittisesti yhteiskunnallisiin yhteyksiinsä eikä esitettäisi pelkkänä tappamisbalettina, niin väkivallan kuvaaminen pitää hyväksyä.
=============================================

Mediamoguli Robert Murdochin 20 th Century Fox -elokuvayhtiön tuottama Max Payne tuli ohjelmistoon hetkellä, kun netissä sulkeutui ministeri Elizabeth Rehnin ja valtioneuvos Harri Holkerin allekirjoittama adressi käsiaseiden täyskiellosta. Allekirjoittajia on ollut vajaa kuusikymmentätuhatta.
Ei ole mitenkään outoa, että juuri Holkeri ja Rehn ovat olleet tärkeällä asialla. Rehn on nähnyt omin silmin aseiden aiheuttaman tuhon ja hädän Balkanilla. Holkeri oli edistämässä yhtenä neuvottelijana Pohjois-Irlannin rauhanprosessia. Tuon tehtävän aikana ei ollut vaikea huomata, että aseiden riisuminen ja luovuttaminen vasta takaa rauhansopimuksen pysymisen. Eri osapuolilla oli Pohjois-Irlannissa valtava määrä asearsenaalia.
Max Payne ja kumppanit nauravat tietysti tuollaisille pyrkimyksille. Nauravat, koska muuten tulolähde kuivuisi.

Ajankohtainen kommentti

Onnittelut presidentti Martti Ahtisaarelle Nobelin rauhanpalkinnosta. Tuli mieleen, että eikö Ahtisaaren diplomaattinen neuvottelutyö ja rauhan edistäminen globaalisssa maailmassa voisi toimia esimerkkkinä niille johtajille, jotka ovat ensimmäisenä keinona viemässä panssarit ja tykit rajalle.
Toiset onnittelut menevät taloustieteilijä Paul Krugmanille, joka työskentelee Princetonin yliopistossa. Hän sai monen mielestä yllättäen taloustieteen Nobelin. Krugman on amerikkalainen vaikuttaja, liberaali ja vasemmistolainen ajattelija, joka kirjoittaa kolumneja The Nework Timesiin. Tutustuin Krugmaniin New Yorkin matkallamme 2003-2004. Minulla on kirjahyllyssä Krugmanin teos The Great Unravelling (Suuri ratkeama). Se koostuu Krugmanin The New York Times -kolumneista. Krugman on ollut vuosia presidentti Bushin hallinnon tinkimätön arvostelija. Hän on puhunut paljon Amerikasta, joka menetti kompanssinsa siirryttäessä tälle vuosituhannelle.
Paul Krugman on kirjoittanut myös mediasta, tarkastellut toisenlaista Amerikkaa, huonosti käyttäytyviä poliitikkoja ja liikemiehiä, ahneutta ja itsekkyyttä, joka löytyy myös nykyisen talousmyllerryksen ja kapitalismin kriisin takaa. Siitä Paul Krugmanin mukaan amerikkalaiset tv-kanavat eivät kerro mitään. Krugman on myös varoittanut sivistystason laskusta: amerikkalaiset saavat tietonsa nykyisin lähes pelkästään televisiosta - eli muun muassa saman Murdochin FOX-kanavan populistisista ohjelmista, joissa korostuu katteeton patriotismi. Laatulehtien lukeminen pienenee koko ajan.
==================================================

Paul Krugman on vuosia varoittanut villistä kapitalismista ja USA:n asuntolainojen hölläkätisestä jakelusta. Kukaan Valkoisessa talossa ei tietenkään ole ottanut vakavasti Krugmanin analyysejä. Viime viikkoina olemme seuranneet hengitystä pidättäen maailmantalouden kriisin etenemistä. Nyt sitä on pysäytelty, mutta mitä sanovat uusliberaalit ja säätelemättömän kapitalismin kannattajat, kun valtiot länsimaissa joutuvat kansallistamaan (lue: sosialisoimaan) pankkeja. Kirosana kansallistaminen on nyt noussut arvoon arvaamattomaan.