sunnuntaina, elokuuta 24, 2008

Viehättävä ja oivaltava koko perheenelokuva







Jos pidätte koirista menette viivana katsomaan Kaisa Rastimon Myrskyä. Nimensä Shakespearen ehkä kiehtovimmasta ja fantasiahenkisimmästä näytelmästä ottanut elokuva on ilman muuta lajinsa parhaita Suomessa. Kaiketi paras moneen vuoteen.
Kaisa Rastimo (s. 1961) on rakentanut elokuvaohjaajan uraa pitkäjänteisesti. Hän opiskeli melkein koko 1980-luvun, ensin Vapaassa taidekoulussa, sitten Taideteollisen korkeakoulun elokuvataiteen laitoksella ja vielä Yleisradion ammattiopistossa eli RTI-instituutissa, joka lopetettiin säästösyistä.
Rastimon esikoiselokuva, lyhytfilmi Lauran huone (1988) oli surrealistinen perhe-elämän tutkielma. Täytyy tunnustaa, että teilasin elokuvan Hesarissa. Esikoispitkä Suolaista ja makeaa (1995) oli visuaalisesti säihkyvä, ironinen ja hauska, julmiin repäisyihin yltyvä kertomus hiipuvasta parisuhteesta ja romanttisen rakkauden kaipuusta.
Helvi Hämäläisen sukupolviromaaniin perustuva Säädyllinen murhenäytelmä (1998) oli vahva taidonnäyte epookin tekemisestä: Kaisa Rastimo kuvaa varmoin kohtauksin traagisia pohjavireitä 1930-luvun sivistyskodissa. Näyttelijäohjaus olisi kyllä kaivannut lisää panostusta.
============================================
Myrsky ei ole Kaisa Rastimon ensimmäinen koko perheenelokuva. Kuusi vuotta sitten hän ohjasi värikylläisen elokuvan Heinähattu ja vilttitossu, joka pohjautuu vapaasti Sinikka ja Tiina Nopolan suosittuun lastenkirjasarjaan. Rastimo halusi luoda kirjasarjasta aivan oman elokuvallisen maailmansa, oman luovan tulkintansa. Elokuvan kestävänä tukijalkana on fantasiahenkinen maaseutuidylli, jossa kouluunmenoa odottava Heinähattu-tyttö elää lapsuuden viimeisiä viikkoja ja saa järjestellä perheasioita.
Myrsky tapahtuu kiinnostavasti vuonna 1989. Berliinin muuri murtuu, kun kaukasialainen paimenkoira Myrsky kohtaa itäberliiniläisellä kadulla suomalaisisän. Koiraa ollaan lopettamassa, joten suomalaisisä ottaa sen huostaansa. Isä kuljettaa koiran Suomeen perheen lemmikiksi.
Kaisa Rastimo selvittää Myrskyssä, miten perheen nuorimmaiset suhtautuvat outoon koirailmestykseen. Perheen nuorin Muru (Ronja Arvilommi) ihastuu koiraan ja ottaa sen hellään hoitoonsa. Voiko kaukasianpaimenkoiraa kasvattaa, asettaa sille rajoja, vai saako se kehittyä vapaasti kuin taivaan tuuli?
===============================================
Myrsky on eläinystävälllinen elokuva. Kaisa Rastimo suuntaa piikkejä sellaisten ihmisten lihaan, jotka unohtavat eläimet poliittisessa ja yhteiskunnallisessa toiminnassaan. Euroopan 1990-luvun alun poliittiset mullistukset kulkevat mukana elokuvassa, mutta pääpaino on sympaattisessa eläinrakkaudessa ja lasten fiksujen toimien kuvaamisessa. Jännitystä ja yllätyksiäkin elokuvaan sisältyy - kaukasianpaimenkoiran vanhempien kohtalo liittyy Berliinin muurin historiaan.
Janne Virtanen ja Laura Malmivaara esittävät elokuvan isää ja äitiä.

Ajankohtaista

Yleisradio jatkaa säästökuuria. Nyt vähennetään ulkomaankirjeenvaihtajia. Moskovasta lähti yksi, Brysselistä lähtee toinen kirjeenvaihtaja ja Washington on kuulemma ensi vuonna kolmas supistuksen kohde.
Tarkkaavaisesti Ylen kanavia seuraava on huomannut viime kuukausina, miten etenkin USA:n tapahtumien selostaminen on jäänyt Yle:ssä retuperälle. Kuitenkin maassa valmistaudutaan marraskuun presidentinvaaleihin. Valta on ehkä vaihtumassa USA:ssa, ja jos Obama voittaa, niin seuraavat neljä vuotta ovat hyvin mielenkiintoiset. Kyllä me täällä Suomessa haluamme tietää päivittäin, mitä USA:ssa tapahtuu ja saako Obama, jos voittaa, aikaan uudistuksia, jopa linjanmuutoksia.
Kirjeenvaihtajien supistaminen sopii tietenkin Yle:n nykyiseen viihteellistyneeseen, hampaattomaan, myötäsukaiseen ohjelmapolitiikkaan. Sitä ilmeisesti perustellaan Yle:n arvostuksen kohoamisella katsojakunnassa. Yle on lyönyt eri mittareilla kaupalliset kanavat.
Joutuu vain ihmettelemään, miten Yle:llä on säästökuurin aikana varaa Pekingin olympialaisten ylimassiiviseen ohjelmatarjontaan (lehdissäkin kisoja seurattiin ylikierteellä). Eikä kisoista suomalaisille koitunut oikeastaan kuin muutama ilonpilkahdus - kuten trapammunnassa (onko urheilua?) ja naisten kaksikkosoudussa.
==========================================
Canal plus saa minulta vilpittömät kiitokset! Eikä vain Englannin Valioliigan otteluiden tv-välityksestä, jossa studiovelhoina ovat asiantuntevat Keith "Keke" Armstrong ja Ville Klinga, vaan Suomen jalkapallomaajoukkueen MM-projektin hienosta avauksesta Suomi-Israel Tampereen Ratinasta (miksi muuten sinne annetaan maaotteluja, kun tamperelaiset eivät tule katsomaan pelejä?). Kiitos kohdistuu nyt Canalin studiomiehitykseen: mikä ilo oli nähdä ja kuulla Viroon unohdetun FC Floran valmentajan Pasi Rautiaisen nokkelaa ja riemukkailla kielikuvilla höystettyä kommentointia!
Siitä on nimittäin jo vuosia, kun Pasi kommentoi Mestareiden liigan pelejä Nelosella Matti Even kanssa. Se oli rautainen kaksikko! Pasi jatkakoon Canal plus -kanavalla. Ja eikö joku Veikkausliigaseura voisi palkata Pasia valmentajakseen? Vai pelätäänkö hänen suorasukaista perosoonaansa, joka ei kuvia kumarra?

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

I do not speak or understand your language.

But like to see the film "myrisky". PLease tell me how to find the video