keskiviikkona, huhtikuuta 18, 2012

NÄLKÄPELIÄ TUHON JÄLKEEN

Nuori yleisö seurasi lähes hievahtamatta, Kino-Paltasin puoliksi täydessä ykkösteatterissa, Gary Rossin kohuelokuvaa Nälkäpeli. Tajusin, että monet nuorista olivat tulleet katsomaan jotakin varhaisteineille tarkoitettua Twilight-muunnelmaa. Ehkä odotukset murtuivat elokuvan pitkän keston aikana. Nälkäpeli perustuu Suzanne Collinsin kolmiosaiseen romaanisarjaan, jossa nuoret kamppailevat olemassaolostaan tuhon jälkeisessä Yhdysvalloissa. Aivan kuin television tosi-tv -ohjelmat ja väkivaltapelit olisivat säilyneet tuhosta selvinneiden ihmisten mielissä.
Gary Ross (s. 1956) aloitti kirjoittajana ja tuottajana. Hänen kredittinsä liittyvät sellaisiin fantasiahenkisiin elokuviin kuin Big ja Dave. Ensimmäinen oma ohjaustyö Pleasantville (1999) osoitti Rossin liikkuvan Robert Zemeckisin ja osittain James Cameronin jäljillä. Elokuva oli outo, lähes surrealistinen parodia 1930-luvun lopun Judy Garland-klassikosta Ihmemaa Oz. Rossin elokuva oikein pursusi visuaalisia tehokeinoja. Myöhemmin Ross herätti sympaattista huomiota elokuvallaan Sea Biscuit - amerikkalainen legenda (2003), joka sijoittuu hevosmaailmaan.
Nälkäpeli jättää ristiriitaiset jälkimaut. Kysymys on eri vyöhykkeiden nuorten pelistä, jossa on lupa tappaa. Peli tapahtuu metsässä, jossa täytyy selviytyä metsästäjän taidoilla. Vain yksi voi voittaa - tai jossakin tapauksessa kaksi.
Collinsin romaanisarjassa hyödynnetään Theseus-myyttiä. Theseus oli kreikkalainen tarusankari, joka tappoi minkä ehti - esimerkiksi Minotauruksen. Theseus selvisi myös hengissä labyrintistä. Hänen aseensa oli Ariadnen lanka. Gary Rossin elokuvasovituksessa viitataan enemmän Rooman Colosseumiin, siellä järjestettyihin gladiaattorien näytöksiin. Niminä vilahtavat tutut antiikin ajan henkilöt kuten Cato, Ceasar, Claudius. Vain yhdellä lauseella muistuteaan, että kysymys on tv-pelistä, jota suuri yleisö seuraa kotona ja toreilla.
Jennifer Lawrencen esittämä Kattlis on Nälkäpelin voimahahmo. Hienossa Winters Bone -elokuvassa esiintynyt Lawrence todellakin suggeroi katsojan. Hän aikoo hankkia pelin voiton omalle vyöhykkeelleen. Donald Sutherland esittää nälkäpelin julmaa koordinoijaa, joka silmien alla kaikki tapahtuu. Yhteys järjestäjien "studioon" tapahtuu tv-kuvan avulla.
=====================================================================================================
Nälkepeli vaikuttaa aluksi Hollywoodin viihdefasismilta. Tietenkin ajattelee, että nyky-television roskasarjat ja peli-innovaatiot ovat herättäneet Hollywoodiin, joka haluaa siirtää samoja asioita suurelle kankaalle. Sitten ajattelee, että tällaiset tuotannot aiheuttavat pakostakin seuraumuksia. Onko seuravaa elokuva nimeltään Keskitysleiripeli?
Mietin vain sitä, että Nälkäpelissä väkivalta ja tappaminen hyväksytään lähes ilmoitusasiana. Mistään väkivallan vaikutuksesta ei alusteta. Ja jälleen romanttisella lopulla pyritään puhdistamaan salakavalasti katsojan mieli, joka on vaihdellut elokuvan aikana pahasta hyvään ja hyvästä pahaan.

Ajankohtainen kommentti

Mitä sanoisimme pääsiäiseksi teattereihin vyöryyneestä, hurjan myyntisuosion maailmalla saavuttaneesta tamperelaisten tieteistomintakomediasta Iron Sky? Voi todeta, että nykyinen tietokoneajan ja digimaailman tekniikka sallii vaikka minkälaiset visuaaliset kehittelyt. Edistääkö se elokuvataidetta, on sitten toinen asia. Ja viekö Taisteluplaneetta Galactican parodia suomalaista elokuvaa eteenpäin? Tuskin.
Suomalais-australialais-saksalais -yhteistuotantona tehty Iron Sky ei ole aivan niin vastenmielinen kuin alunperin saattoi odottaa. Natsiaihe on sentään aseteltu jonkinlaiseen historialliseen kontekstiin. Pientä hauskuuttakin riittää, sillä USA:n vallassa oleva sotaisa naispresidentti on Sarah Palinin näköiskopio. Pieni katkelma Charles Chaplinin 1940-luvun alun Diktaattorista vaikuttaa ensin pyhäinhäväistykseltä, mutta myöhemmin selviää, että tämä lainaus toimii natsiplaneetan opettajattaren uuden ajattelutavan pontimena. Komediallisuus on kyllä vähäistä, jos sitä sattuu huomaamaan. Elokuvan ongelmana ovat tuntemattomat näyttelijät, jotka puhuvat joko englantia tai saksaa. Tekijöiden oma elokuvallinen ääni ei kuulu missään, vaan Iron Sky on parsittu kokoon aikaisemmista scifiaiheisista amerikkalaisista elokuvista ja tv-sarjoista (näinkö se elokuvallinen ajattelu typistyy ja kuihtuu).
Eli: tamperelaisten elokuvassa liikutaan populaarikulttuurin kliseisessä maastossa. Ja valitettavasti tekijät hukuttavat hyvätkin alkiot tyypilliseen väkivaltaiseen actionryöpytykseen. En ole aivan varma, saako nuori katsojapolvi elokuvasta mitään historiallista käsitystä natsiajasta (lue Saksan kolmannen valtakunnan kansallissosialistien toimista). On hyvä, että samaan aikaan saksalaiskirjailija Gü
nter Grassin Israel-runo on aiheuttanut ison kohun. Grass muistuttaa meitä maansa "ylittämättömistä rikoksista, jotka eivät unohdu koskaan, vaan vaativat tilintekoa". Iron Sky:n tapaiset elokuvat eivät tätä tilintekoa edistä - päinvastoin - , vaan ne siirtävät "natseuden" roskaelokuvan ahnaaseen pötsiin. jossa hyvätkin ideat muuttuvat viihteeksi. Tämän roskaviihteen edistämisessä ovat olleet mukana niin Luova Tampere, Veikkaus kuin Suomen elokuvasäätiö. Säätiö on tukenut 800 000 eurolla Johanna Sinisalon käsikirjoittamaa, Timo Vuorensolan ohjaamaa ja Tero Kaukomaan tuottamaa elokuvaa. Pääsisäisviikonlopun aikana elokuva oli Suomen katsotuin. Se on keräsi viikon aikana 75 000 katsojaa.

P.S. Suomi-TV:n raunioille perustettu Fox-Tv aloitti maanantaina lähetykset Suomessa. Ohjelmat eivät tarjonneet mitään uutta, vaan amerikkalaisten väkivaltasarjojen imussa mentiin. Toki väkivallan sekaan heitettiin piirrossarja Family Guy, jonka toivotaan edustavan perhearvoja. Foxin tulo tuskin herättää suomalaisia, sillä kanavan konsepti ei poikkea mitenkään esimerkiksi Nelosen tv-tarjonnasta, jossa "viihde on hyväksi". Tuntuu käsittämättömältä, että News Corporationin Robert Murdoch uskoo kanavansa menestyvän Suomen kaltaisessa pienessä maassa, jonka tv-tarjonta on ylikilpailtu. Mitään muuta syytä ei voi löytyä kuin aikaisemmin kerrottu tarkoitus kiirehtiä Suomen kautta Baltian maiden tv-markkinoille. Eivät nekään niin suuret ole, joten Foxin laajentumista voi pitää tässä taloustilanteessa hölmöläisen hommana. Niin, no - tietysti Foxin avulla voidaan levittää amerikkalaisen oikeiston sanomaa Pohjolaan näin vaalivuonna. Uskon, että tuolle tarkoitukselle nauretaan täällä pohjoisissa hyvinvointivaltioissa.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä niitä viihdyttäviä (kauhistus!) elokuvia tullaan aina tekemään. Muuten ei teattereissa kävisi nykypäivänä kukaan, eikä teattereita sitten olisikaan.

Anonyymi kirjoitti...

"Iron Sky ei ole aivan niin vastenmielinen kuin alunperin saattoi odottaa" miksihän varsinkin hesarin arvosteluissa kaikki on aina vastenmielistä? Ja miksi olettaa että tuo leffa olisi vastenmielinen? Onhan natsikomedioita tehty iät ja ajat.

Ja mitä vikaa tuntemattomissa näyttelijöissä, huhhuh..