Vahvan aseman näyttelijänä, ohjaajana ja tuottajana Hollywoodissa saavuttanut George Clooney vakuuttaa jälleen. Hän tarkastelee presidentinvaalien esivaalikamppailua demokraattisessa puolueessa. Vallan kääntöpuoli saa elokuvana bonusta parhaillaan käytävistä esivaaleista Yhdysvalloissa ja tietenkin myös presidentti Barack Obaman kansakunnan tilaa peilanneesta vuosipuheestaan, joka tapahtui USA:n kongressin edessä. Poliittisena ja hyvin demokraattisena elokuvana Clooneyn ohjaustyö liittyy vahvasti perinteeseen, etenkin 1970-luvun amerikkalaisiin elokuviin, joissa politiikka ja siihen liittyvät erilaiset ilmiöt olivat esillä. Mainitsen vain muutaman, Donald Ritchien Valtapelin, Robert Altmanin Nashvillen ja Martin Scorsesen Taksikuskin. Miksi Taksikuski? Siinähän Robert De Niron päähenkilö Travis Bickle ihastuu vaalitoimiston työntekijään (Cybill Shephard).
Vallan kääntöpuoli (The Ides of March, USA 2011) alkaa ja loppuu kohtauksilla, joissa kampanjatoimiston harjoittelijätyttö kantaa virvokkeita paikalle. Hän on alussa Evan Rachel Woodin esittämä kaunis parikymppinen Molly Steams, joka on saanut työpaikan ilmeisesti poliitiikkoisänsä kautta. Tällä nuorella naisella on hyvin tärkeä osa elokuvan dramaattisessa tarinassa. Niin demokraattinen vaalitoimiston lehdistöpäällikkö Stephen Meyers (Ryan Gosling) kuin itse liberaali ehdokas, kuvernööri Mike Morris (George Clooney) kytkeytyvät Racheliin eri tavoilla. Nuoren naisen kohtalo saa elokuvassa järkyttävät sävyt.
Obama käsitteli vuosipuheessan Yhdysvalloissa vallitsevaa taloudellista epäoikeudenmukaisuutta. Presidentin mielestä ei ole oikein, että todella rikkaat amerikkalaiset nauttivat runsaista veronkevennyksistä ja verovähennyksistä. Obama muistutti, että samaan aikaan liian monet kansalaiset elävät kipurajalla, kamppailevat joka päivä köyhyyden ja työttömyyden kurimuksessa. Puheen jälkeen Obaman sanottiin synnyttäneen "luokkasodan".
George Clooneyn elokuva on painotuksiltaan hyvin ajankohtainen. Vaikka se keskittyy demokraattien esivaalikampanjaan, niin parhaillaan Yhdysvalloissa on menossa toisen valtapuolueen, republikaanien presesidenttipeli. Esivaalikampanjaa käydään eri osavaltioissa. Maltillisena pidetty Mitt Romney on näyttänyt pääsevän ensimmäisenä kisassa maaliin, mutta viime viikolla hän sai varteenotettavan haastajan, kun altavastaajana aikaisemmin esiintynyt Rick Santorum voitti pelin kolmessa osavaltiossa - Minnesotassa, Missourissa ja Coloradossa. Demokraattien tuleva itseoikeutettu ehdokas on tietenkin istuva presidentti Barack Obama.
Vallan kääntöpuoli kurkistaa jännittävästi demokraattien esivaalikampajan kulissien taakse. Elokuvan keskeisessä poliittisessa kohtauksessa kuvernööri Morris puhuu Ohiossa suorasti ja rohkeasti linjastaan USA:n suuren lipun edessä. Hän muistuttaa hiukan samoista asioista kuin Obama, sanoo olevansa tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden puolella. Morris ei hyväksy sortoa tai uskonnollista fundamentalismia, mutta hän esittää myös korjausehdotuksia. Morrisin mukaan Amerikka on saatava jälleen amerikkalaisille. Riippuvuus esimerkiksi Lähi-Idän maiden öljystä täytyy murtaa. USA:n maanteille täytyy saada uusi autokanta, joka on energialtaan ekologinen.
Esivaalikampanjan kudokseen on liitetty lukuisia elokuvaa syventäviä ja laajentavia ominaisuuksia. Sekä tietysti hyvin kirjoitettua ja ohjattua yksilödraamaa. Clooney heittäytyy valtapelin syövereihin ja vallan viehätyksen psykologisiin pontimiin. Hän osoittaa, miten idealismi muuttuu nopeasti kyynisyydeksi ja lojaalisuus voidaan pettää (Goslingin esittämä lehdistöpäällikkö) tai miten asetetun päämäärän saavuttamiseksi tarkoitus pyhittää keinot (kuvernööri Morrisin tapa pelastautua mahdollisesta seksiskandaalista). Clooney käsittelee vielä median toimintatapoja. Toimittaja Ida Horowicz (Marisa Tomei) on solminut "tärkeitä poliittisia suhteita" saadakseen "skuuppeja", mutta on hän valmis uhraamaan ystävyyden noiden isojen uutisten tähden.
Alunperin näytelmään perustuvan Vallan kääntöpuolen sivuhenkilöistä kaikkein kiinnostavin on Philip Seymour Hoffmanin esittämä Morrisin kampanjapäällikkö Paul Zara. Hänen suuhunsa on kirjoitettu tuo vaatimus lojaalisuuden säilyttämisestä. Sillä se näyttäisi olevan kampanjoissakin ainoa rehellisyyden takaus, koska usein valtapeli muuttuu likaiseksi ja vallanjano tuhoaa ihmisen moraalin. Kampanjapäällikön hahmon kiinnostavuus on osittain Hoffmanin ansiota, sillä hän näyttelee sivuosansa suurenmoisesti.
Vallan kääntöpuoli vilisee muutenkin hyviä sivuosasuorituksia - kuten demokraattien toisen ehdokkaan kampanjapäällikköä tulkitseva Paul Giamatti. Eikä Clooneykaan petä, ei missään nimessä ja uusi kyky Ryan Gossling on todella sopiva päärooliin.
P.S. George Clooney on Helsingin ohjelmistossa parhaillaan esillä toisessakin elokuvassa. Se on Alexander Paynen hienosti, tasapainoisesti ja ihmisääniä herkästi kuuntelevassaThe Descendants -elokuvassa, joka tapahtuu Hawaijilla. Kaupunkiasuntojen lisäksi tutustutaan osavaltion kauniiseen luontoon. Elokuva on perhekuvaus, jossa Clooneyn esittämä juristi-isä joutuu ottamaan vastuun tyttöjensä kasvatuksesta, kun äiti makaa koomassa vesionnettomuuden jälkeen. Perheen salaisuudet alkavat paljastua ja työlleen omistautunut isä joutuu muuttamaan elämäntapansa. Sukulaisten tarpeet tulevat vahvasti pintaan, kun pitäisi myydä suvun omistamia isoja maa-alueita. Kaunis. kirkaslinjainen elokuva kunnioittaa suvaitsevaisuutta ja lopulta luontoa, jota ei pidä mennä uhraamaan taloudelliselle hyödylle. Clooney on elokuvasta Oscar-ehdokas.
Ylessä yritetään saavuttaa pakkomielteenomaisesti nuoret katsojat ja kuulijat. Ylen radion puolella YleX:n ohjelmatarjonta ja juontajien tyyli on tekopirteää rämistelyä, joka ei poikkea kaupallisten radioasemien toiminnasta. Tämäkö on sitä älyvapaata radio-ohjelmaa, jolla tavoitetaan alle 25-vuotiaat kuulijat? Minusta kysymys on nuorten silkasta halventamisesta. Ja miksi kaikkia nuoria Suomessa kohdellaan kohderyhmä-ajattelussa klönttimassana, jossa kaikki ajattelevat, toimivat ja harrastavat samalla tavalla.
Vuodenvaihteen jälkeen Yle Puheen ohjelmastrategia muutettiin. Aikaisemmin kanava tarjosi älynystyröitäkin trimmaavia kriittisiä puheohjelmia tieteen ja kulttuurin alalta. Oli haastatteluja ja jopa kuunnelmia. Nyt Yle Puheelle yritetään hankkia kuuntelijoita urheilulla. Tiedetään, että jääkiekolla saadaan katsojia ja kuuntelijoita, mutta eikö urheilu olisi voitu jättää Radio Suomen kontolle. Enkä käsitä, miksi Yle Puheessa uusitaan äänellisesti aikaisemmin lähetettyjä tv-ohjelmia - kuten presidenttikisaa, Voimalaa, Jälkiviisaita, Arto Nybergejä jne. Se ei ilmeisesti maksa mitään, mutta eikö Yle voisi rahapulassa luopua joistakin tv- ja radiokanavista. Silloin Yle voisi keskittyä tosissaan julkisen palvelun tehtävään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti