HÄRMÄSTÄ POIKIA KAKSI *

Viime viikolla teatteriohjelmistoon tullut kotimainen elokuva palaa puukkojunkkariaikaan. J P Siilin (s. 1964) uusi ohjaustyö Härmä on aiheeltaan historiallinen. Eletään 1800-luvun Etelä-Pohjanmaalla. Kaksi veljestä kamppailee talosta ja naisesta. Välitalon veljeksiä esittävät Mikko Leppilampi ja Lauri Tilkanen. Paljon käytetty Pamela Tola on Aino Kantolan roolissa. Välitalon vanhaa isäntää ja emäntää näyttelevät Esko Salminen ja Lena Meriläinen. Siili on kirjoittanut elokuvan tarinan. Ohjauksessaan hän on pyrkinyt vauhdikkaaseen toimintamenoon, joten ei olisi ihme, jos parrat ja peruukit irtoaisivat näyttelijöiltä taistelun tuoksinassa.
Pohjanmaa on ollut kotimaisen elokuvan suosittu kuvausmaakunta. Viimeisimmässä Vares-elokuvassa turkulainen yksityisetsivä matkustaa rikosjahtiin Pohjanmaalle. Antti Tuurin "Pohjanmaa"-romaanista tehtiin Pekka Parikan toimesta vahva elokuva 1980-luvulla. Muistettakoon vielä, että Siilin elokuvan nimi viittaa 1950-luvun alun historialliseen elokuvaan Härmästä poikia kymmenen, jossa Tauno Palo näytteli.
==========================================================================================
J P Siili on tehnyt parinkymmenen vuoden aikana lukuisia elokuvia, niin lyhyitä kuin pitkiä. Hän valmistui Taideteollisen korkeakoulun elokuvalinjalta. Siili pääsi ohjaamaan 1990-luvun alussa tv-elokuvia, kun Fantasia-Filmi ja Ylen Kotikatsomo ryhtyivät yhteistyöhön. Pekka Valkeejärven näyttelemä Marskinristi valmistui 1993. Aineistoltaan ehkä liiankin runsas elokuva käsitteli kriittisesti sotahulluutta. Kaksi vuotta myöhemmin valmistunut Kotikatsomon tv-elokuva Ruuvimies tarkasteli isän ja pojan välistä suhdetta ruuvialan tukkukaupassa. Edesmenneen Reko Lundánin kirjoittama Viola (1997) oli kesäinen rakkaustarina.
Suuri yleisö muistaa J P Siilin 2000-luvun MTV3- tv-sarjasta Benner & Benner (2001-2002) ja kosiskelevasta kohuelokuvasta Hymypoika (2003). Teatterielokuva Hymypoika oli mahalasku Siilin uralla. Nyt Siili yrittää palata menestyksen kulmaan Härmä-elokuvalla. Tätäkin elokuvaa vaivaa kaupallinen laskelmointi ja totetuksen pinnallisuus.
Esko Välitalo edustaa Pohjanmaan puukkojunkkareita. Välitalon miesten sisällä pyörii iso pyörä, mutta saa sitten nähdä, mihin suuntaan se temmpautuu vai pysyykö kiivasluonteinen Esko hallitsemaan mielensä. Välitalon talo ja tila on tulevassa perinnönjaosssa menossa Eskolle, mutta kunniallinen nuorempi veli Matti olisi paras valinta sukutilan jatkajaksi.
Matti rakastaa talollisen tyttöä Aino Kantolaa, mutta parin kihlaus on haluttu pitää salassa. Ajan juridisen käytännön mukaan vanhempi veli on edunsaaja perinnönjaossa, mutta vanha isäntä päättää toisin testamentisaan. Siitä sitten kamppailemaan tilasta ja vähän Ainostakin. Pian veljekset ovat kuin ilvekset toistensa kimpussa.
Härmä on juoneltaan yksinkertainen elokuva. Veljeskuvauksena se on sovinnainen ja kliseinen. Leppilampi ja Tilkanen touhuavat minkä ehtivät, mutta roolit jäävät puolitiehen. Pamela Tola ei sovi 1800-luvun historialliseen elokuvaan, ei niin muodoin Kotikadun Lena Meriläinen. Tolan "luonneosaan" kuuluu oikeastaan vain jatkuva pussaaminen. Meriläinen seisoo lähes puhumatta kameran edessä. Esko Salminen on jykevä Välitalon sokeana vanhana isäntänä.
Härmä on niin kehno elokuva, että joutuu jälleen kysymään, miksi se on tehty ja mihin sillä pyritään? Eivätkö rahan jakajat enää osaa lukea käsikirjoituksia. J P Siilin elokuvan käsikirjoitus on ilmeisesti jäänyt pelkäksi synopsikseksi.

Ajankohtainen kommentti

Vapaa toimittaja Johanna Vehkoo on kiinnittänyt osuvasti huomiota näihin Ylen nykyisiin ongelmiin. Hän kirjoittaa alkuvuoden Journalistissa terävästi. Vehkoo viittaa ensin Radio Mafian vuosien takaiseen kuoppaamiseen ja nykyisen YleX:n älyvapaaseen ohjelmatarjontaan: "Ylen toimitusjohtaja Lauri Kivinen totesi taannoin paneelikeskustelussa, että alle 35-vuotiaat naiset ovat Ylelle ongelma. Heitä ei kuulemma tavoiteta. Ei ihme, jos heitä ajatellaan alle 35-vuotiaina naisina."
Johanna Vehkoo ja kuten monet meistä ihmettelevät tätä kohderyhmäajattelua. Sitä harjoitetaan joka puolella mediassa. Itse asiassa katsojatutkimuksia ja eri kanavien ohjelmien katsojamääriä seuraava ja tilastoiva Finnpanel nojaa kohderyhmäajatteluun.
Jaottelu ikään ja sukupuoleen alkaa vaikuttaa nykyaikana esihistorialliselta. Siksi kannattaa edelleen muistaa, että vain laadukkailla ohjelmilla niin radiossa kuin televisiossa on merkitystä. Ja uskon kuten Vehkoo, että tällä saattaa olla yhä enemmän merkitystä tulevaisuudessa, kun television ja radion tarjontakenttä jakutuu yhä lukuisimpiin toimijoihin. Kun tähän lisätään sosiaalinen media ja netin viihdetarjonta, yksityinen tv- tai radiokanava voi erottua pelkästään hyvillä ja laadukkailla ohjelmilla.
==========================================================================================
Johanna Vehkoon päättelyssä on järkeä: "Ylen ongelma on, että sen pitää tarjota jokaiselle jotakin ja se luulee, että suurin osa kuluttaa kulttuurinsa yhä valtavirrassa. Yhä useampi jää tavoittamatta, kun yleisöt pirstaloituvat ja valtavirta menettää merkitystään."
Vehkoo lisää, että Yle on jo pilannut radionsa. Vähän alan tulla samoihin ajatuksiin kuunnellessani vuodenvaihteen jälkeen "uusille urille" petrattua Yle Radio 1:tä, jonka ohjelmatarjonnassa viihteellisyys on lisääntynyt. Ja eikö esimerkiksi Pekka Haaviston hype, vaikka se laantuikin, todistanut aivan uudenlaisen tavan lähettää viestejä, esittää mielipiteitä ja käydä keskustelua. Se ei ollut valtalehdistö tai eduskunnan Yleisradio, vaan sosiaalinen media kaikkine myönteisine ja vähän kielteisinekin ilmiöineen.

P.S. Olen suhtautunut penseästi valkokankaat nykysin täyttäviin 3D-elokuviin. Nyt tärähti. Katsoin viime viikolla Helsingin ohjelmistoon tulleen Hugon, jonka Martin Scorsese tarjoilee meille 3D-elokuvana. Se on Scorsesen ehdoton mestariteos, kunnianosoitus elokuvan varhaisille pioneereille, etenkin kertomuselokuvan perustajalle, ranskalaiselle Georges Méliésille (1861-1938).
Vuonna 1902 valmistuneen mielikuvituksellisen Matka kuuhun -elokuvan tekijänä tunnettu Méliés syntyy eloon Ben Kingsleyn hahmossa. Loisteliaana studiotuotantona tehty Hugo tapahtuu Pariisin rautatieasemalla. Hugo on asemalla asuva poika, joka hoitaa kelloja ja riippuu kerran viisareissa kuin koomikko Harold Lloyd 1920-luvun amerikkalaisessa mykkäfilmissä. Scorsesella on ollut tukenaan huippuryhmä - Robert Richardson kuvaajana, Dante Ferretti lavastajana, Sandy Powell puvustajana ja "ikuinen yhteistyökumppani" Thelma Schoonmaker leikkaajana. Eipä voisi enää kuvitella nautinnollisempaa uutuuselokuvaa lumisen talven keskelle.