LOUHIMIEHEN VAIKUTTAVA VUOSAARI * * * *

Vuosaarelaisena jännitti ennalta Aku Louhimiehen uutta elokuvaa. Sen nimi on lyhyesti itähelsinkiläistä kaupunginosaamme kuvaava Vuosaari. Se on kuvattu täällä, ja kun rohkenin mennä katsomaan ennakkonäytäntöön, Espoon Leppävaaran Bio Rex Selloon. Tulipahan tutustuttua kauppakeskukseen ja täyteen rakennettuun Leppävaaraan, jossa on asustettu aikaisemmin kahteen kertaan. Aku Louhimiehen elokuvasta tunnistin lukuisia tuttuja vuosaarelaisia paikkoja. Tämä on kuitenkin sivuasia, sillä Vuosaari on ollut Louhimiehelle sielun maisema, ihmiselämän nykyisen pahoinvoinnin ja mahdollisen toivon fokusoitu mikrokosmos. Monet vuosaarelaiset ovat ehtineet kammoksuakin elokuvaa. Presidentinvaalin ensimmäisen kierroksen jälkeisenä maanantaina elokuva näytettiin vuosaarelaisille Vuotalossa. Lehtitietojen mukaan tunnelma oli hyytävä, ja joitakin katsojia poistui salista.
Aku Louhimies (s. 1968) on nykyisen kotimaisen elokuvan kärkiohjaajia, jonka jokainen elokuvatyö on herättänyt kiinnostusta aistillisesta Levottomista lähtien. Tuo vuonna 2000 valmistunut elokuva osoitti joka tapauksessa, että Louhimies on synnynnäinen elokuvaohjaaja, kuvaan luottava tekijä, joka pystyy myös asemoimaan henkilöitään tilaan. Visuaalinen näkemys on hyvää luokkaa. Hyvin se tuli ilmi myös seuraavissa elokuvissa Kuutamolla (2002), Paha maa (2005), Riisuttu mies (2005) ja Valkoinen kaupunki (2006). Ja Louhimiehen elokuvat ovat täyttä tätä päivää, karheilta tarinoiltaan ja dramaattisesti kytketty suomalaiseen kaupunkitodellisuuteen. Paitsi vuonna 2008 valmistunut hieno Käsky: Historiallinen sotakuvaus perustuu Leena Landeriin romaanin.
Paha maa visualisoi kiihkeästi hengittäviin kuviin siivun rankasta suomalaisesta nyky elämästä, pahoinvoinnin sietämättömästä taakasta. Louhimiehen ohjaustyylissä korostuivat lähes trillerinomaiset jännitystekijät. Tuttu näyttelijäryhmä Petteri Summasesta ja Mikko Koukista Sulevi Peltolaan sekä Matleena Kuusniemeen tekivät sellaista ilmaisevaa, melkeinpä maanista näyttelijätyötä, jota ei ole nähty sitten Mikko Niskasen parhaiden elokuvien. Muistettakoon vielä, että nuorten kaupunkilaisten elämää peilaava Irtiotto - tv-sarja edusti sekin hyvää Louhimiestä.
Vuosaari on rakenteeltaan "louhimiesmäinen". Se koostuu yhdeksästä tarinasta, jotka kietoutuvat yhteen luontevasti vuosaarelaisessa kaupunkimaisemassa (Vuosaari on muuten kaupunginosana mainettaan parempi ja väärinkäsityksen oikoakseni väitän, että täällä erilaiset ihmiset ja myös maahanmuuttajat voivat elää rinnakkain). Aku Louhimies keskittyy ihmiskuvaukseen, mutta näyttää ulkoisia maamerkkejä kaupunginosastamme - kuten tärkeä meri ja sen rannat, Vuosaaren satama, koulut, puistot, korkea Tornitalo, Columbus-kauppakeskus ja Metroasema.
Aku Louhimiehen näyttelijöistä Matleena Kuusniemi on mukana elokuvassa. Hän näyttelee aviovaimo Saraa (Pekka Strang nähdään aviomiehenä). Avioparilla on koti mitä näytellä, työasiat toimivat ja uraputki kimaltelee silmien edessä, mutta kotona vallitsee henkinen tyhjyys ja painostava raskaus, johon aviomies hakee helpotusta toisen naisen sylistä. Elokuvan muita erottuvia henkilöitä ovat narkkaripari, syöpäsairas äiti, poika ja koira, koulukiusattu poika, laihdutusta yrittävä isä.
Vuosaaren käsikirjoitusta kirjoittamassa ollut Mikko Kouki on jälleen kameran edessä. Hänen roolihenkilönsä on Pahan maan onnettoman miehen veli. Kouki on näyttelijänä täydellinen louhimiesläinen kasvo. Ja Kouki uskaltaa repiä itsensä melkein ruvelle. Muita näyttelijöitä ovat muun muassa Jasper Pääkkönen, Laura Birn ja Sean Pertweeen, Loistokkaasta talvikuvauksesta vastaa Tuomo Hutri.
Vuosaari-elokuvassa etsitään rakkautta, rauhaa ja sovintoakin. Ihmiset ovat jälleen sidottuja "pahaan maahan", jossa voi enää vain haaveilla onnesta ja kestävästä rakkaudesta. Sen nälkä on piinaavan todellista, se kirpaisee katsojan sydänalasta. Seksiä kyllä saa, mutta ei se ole sitä ihmisyyttä jalostavaa rakkautta. Rankkaa on lumisen Vuosaaren keskellä, mutta Louhimies ei halua päättää tarinoitaan synkkyyteen. On varmaa, että kesä tulee ja ihmisten kasvoille kohoaa helpotuksen tunne.

Ajankohtainen kommentti

Ylen television ja radion tarjonta on muuttumassa. Uudistuksia tarvitaan ja muutosta ei pidä suinkaan vastustaa nykymaailmassa, mutta kysymys on pitkälle painopistealueiden valinnoista ja laadun turvaamisesta julkisen palvelun mediayhtiössä. Ylen Radio 1:n arkiaamut muuttuivat loppiaisen jälkeen kerta heitolla. Kello yhdeksän uutisten jälkeen alkaneet puhe- tai keskusteluohjelmat raivattiin pois - ei siis enää tulee Heikkistä, Virtasta tai Enbuskea. Näiden ohjelmien tilalla lähetetään musiikkia. Jokaisena arkiaamuna yhdeksän jälkeen soitetaan suurta ikäluokkaa kiinnostavaa Muistojen bulevardia, johon Ylen populaarimusiikin toimittajat ovat valinneet ikivihreitä iskelmäsuosikkeja. Iskelmä työntyy siis klassisesta musiikista tunnetun Yle Radio 1:n tarjontaan. En protestoi, mutta kyllä noita aamua piristäviä yhteiskunnallisia ja poliittisia keskusteluohjelmia tuli heti ikävä. Missä esimerkiksi Tuomas Enbuske heiluttaa sanan säilää tai Kirsi Virtanen kritisoi asennepinttymyksiämme? Onneksi sentään pirteä Syntymäpäiväsankari-ohjelma lähetetään perjantaisin kymmenen uutisten jälkeen.
Television puolella herättää pelkoa TV2:n muuttuminen nuorisoa yhtenä könttinä mielisteleväksi kanavaksi - vähän kaupallisten kanavien mallin mukaan. TV2:n Tohlopin kruununjalokivi Inhimillinen tekijä on siirretty TV1:n puolelle. Se lähetetään perjantaisin heti klo 22.00 jälkeen. Ehkä TV2:n pitkäaikaisin ohjelma Ajankohtainen kakkonen siirrettään myöhemmin ykkösverkkoon - tai lopetetaan.
Ruben Stillerin luontevasti juontama Pressiklubi tulee sentään vielä perjantaisin. Tosin se uhrataan aina urheilulähetysten alla. Ohjelmasta on tehty liian hauska ja viihteellinen. Johtuuko se keskustelijoiden valinnasta vai Ylen nykyisestä linjasta? Katsojana ja hiukan vielä alan ihmisenäkin toivoisi, että Pressiklubi harjoittaisi pintaa syvempää mediakritiikkiä ja iskisi suoraan epäkohtiin. TV1:n perjantaisesta "kulttuuriohjelmasta" Stradasta on tehty pelleily- ja showohjelma. Siksi tistai-iltaan siirretty Voimala alkaa vaikuttaa ainoalta asialliselta kulttuuriohjelmalta.
=====================================================================================================
Säästösyistä Yle näyttää lisäneen television ja radion uutis- ja ajankohtaisohjelmien synergiaa. Tästä olivat hyvä esimerkkki Ylen aamu-tv:n ja Yle Radio 1:n yhteiset presidenttiehdokastentit. Aamu-tv:n uutisista on pudotettu pois urheilutoimittajan juontama osuus. Nyt aamun uutiset lukeva uutisankkuri kertoo myös tuoreet urheilu-uutiset. Sekö on sitä säästöä. Ja uudenvuoden jälkeen saattoi huomata, miten Yle Radio 1:n kuuluttajista on tullut melkein toimittajia. He esittelevät musiikkikappaleet tai haastattelevat tulevien ohjelmien tekijöitä. Sekin lienee säästöä. Voi kysyä, ovatko radion vakituiset toimittajat suljettu työpöytiensä taakse? Onneksi sentään Risto Nordellin ääntä kuullaan vielä hienojen musiikkivalintojen lomassa.