Tätä kirjoittaessani olen nähnyt Steven Soderberghin (s. 1963) uusimman elokuvan Tartunta. Siinä kuvatan fiktiofilmin puitteissa, mutta dokumentaarisella otteella, vaarallisen viruksen leviämistä Hongkongista Yhdysvaltoihin. Lukuisia henkilöitä, tapahtumia ja kaupunkeja draman kaareen haukkaava elokuva on Soderberghin vahvan ammattitaidon näyttö, mutta samalla se osoittaa, miten 1980-luvun lopun loistavasta tulokkaasta taantui kaupallinen, keskinkertaista hiukan parempi Hollywood-ohjaaja.
Tuo tulokaselokuva oli Seksiä, valheita ja videonauhaa, nuori riippumaton amerikkalaisfilmi, joka palkittiin Kultaisella palmulla Cannesissa. Kun elokuva tuli Helsingin ensi-iltaan 14.10. 1989 saatoin todeta, että kyseessä on muuan viime vuosien parhaista, innostavimmista ja uutta luovemmista esikoisohjauksista. Muun muassa Rolling Stone -lehti kirjoitti, että Steven Soderberghin elokuva on vuoden yllättävin menestystarina.
Esikoisen jälkeen Soderbergh ohjasi "vapautuneessa" Prahassa hienon Kafka-elokuvan (1992), pääosassa Jeremy Irons. Elokuva antaa kiehtovan kuvan tsekinjuutalaisesta kirjailijasta, jonka teksteistä Orson Welles ohjasi 1960-luvun alussa hämmästyttävän Oikeusjuttu-elokuvan. Soderberghin Kafkan bonus on autenttinen Praha-miljöö. Kaupungistahan löytyy vanhoja, historiallisia ympäristöjä.
Vähitellen Soderbergh irrottautui riippumattomasta elokuvatuotannosta - vielä syntyi teos Kukkulan kuningas (1993). Sen jälkeen hän heittäytyi Hollywoodin kaupallisen asiaelokuvan imuun. Lähes kahdenkymmenen vuoden tuotannossa herättää positiivista arvostusta erilaisten aiheiden ja teemojen laaja käsittely. Soderbergin kaupallisista elokuvista mieluisia ovat olleet pakodraama Mieletön juttu (1998), saasteongelmaa ja naisen kasvua kuvaava Erin Brockovich (1999), huumekauppaa sivuava Traffic (2000), valloittava kaveruusfilmi Ocean´s Eleven (2001) ja kaksiosainen sissinostalgia Che (2008). Mikään niistä ei ole "uusi suuri amerikkalainen elokuva", mutta jokainen puolustaa paikkaansa ajattelevan ohjaajan tavallista haastavimpana teoksena.
=====================================================================================================
Seksiä, valheita ja videonuhaa on neljän henkilön kamarinäytelmä. Elokuvan kokoava henkilö on Graham Dalton, joka saapuu vuosien jälkeen entisen opiskelijakaverinsa, menestystä maistaneen nuoren lakimiehen ja aviomiehen John Millaneyn kotiin. Graham kohtaa Johnin estyneen vaimon Annin. Aviomies John rakastelee samaan aikaan Annin sisaren Cynthian kanssa. Cynthia on ulospäin suuntautunut nuori nainen, toista maata kuin sisarensa Ann.
Steven Soderberghin elokuvan kaksi peruskuviota ovat seksi ja valheet. Kolmannen kuvion muodostavat videonauhat, joiden kanssa Graham alkaa pelata Millaneyn asunnossa. Grahamin tarkoituksena on auttaa Johnia ja Annia. Hän uskoo murtavansa videonauhoilla seksuaaliset esteet ja aviolliset valheet. Graham on itse impotentti ja hän kuvaa pakkomielteen omaisesti naisten keskusteluja seksielämästä.
Seksiä, valheita ja videonauhaa on hyvin kirjoitettu, taiten ohjattu ja kuvattu, sivistynyt amerikkalainen independent-elokuva. Hetkittäin mieleen ponnahtaa ajatus, että Steven Soderbergh on katsonut tarkasti Ingmar Bergmanin elokuvia, mutta hän ei ole jäänyt ruotsalaismestarin vangiksi. Soderberg kehittelee vilpittömästi omaäänisiä, raikkaita ja tuoreita tuokiokuvia kohta kolmikymppisten, koulutettujen amerikkalaisten elämästä. Kuvien ohella sanat ovat elokuvan vahva perusrunko.
Kirjoitin elokuvasta ensi-illan aikoihin: "Heti on todettava, että Soderberghin elokuva on lupaava ja tyylikäs suoritus. Mutta siinäkö kaikki?" Nyt yli kahdenkymmen vuoden jälkeen en enää ole yhtä kyselevä, vaan Soderberghin todellinen auteuer-elokuva on terapeuttisesti erittäin myönteinen kokemus. Nykyisenä pornoistuneena aikakautena Steven Soderbergh elokuva todistaa, että seksiä ei tarvitse kuvata mekaanisena ja teknisenä suorituksena, vaan ihmissuhteiden rikkaana käyttövoimana.
Ja muistettakoon, että Soderberghin videonauhakuviot olivat 1980-luvun lopulla varoittava esimerkki yhä yleistyvästä privaatin murtamisesta. VHS-kasetit ovat jo historiaa, mutta netin yksityisaisoiden esittelyt ja kännykkäkameroiden napsautukset kertovat yksilön yksityisyyden olevan silkkaa julkisuuspintaa.
====================================================================================================
Seksiä, valheita ja videonauhaa on Atlantassa syntyneen ja Lousianassa varttuneen Steven Soderberghin pieni esikoishelmi, riippumattoman tuotannon mestariteos, jota ei voi sivuuttaa 1980-luvun yhtenä keskeisenä amerikkalaisena filmipuheenvuorona. Siinä vilahtavat Soderberghin "elokuvallisten yliopistojen" muistot, sillä hän kuvasi 13-vuotiaana Super-8 -kameralla harrastefilmejä ja työskenteli aikuistuttuaan leikkaajana NBC-yhtiön tv-ohjelmissa. Hän toteutti myös musiikkidokumentteja ja ohjasi mainospaloja.
Seksiä, valheita ja videonauhaa kirjoitettiin tiettävästi kahdeksassa päivässä. Elokuva kuvattiin viidessä viikossa. Budjetti oli vaatimattomat 1,2 miljoonaa dollaria. Eivätkä elokuvan näyttelijät olleet vielä kovin tunnettuja. Silti Steven Soderberghin esikoisteoksesta tuli hyvä kaupallinen menestys. Cannesin elokuva festivaalien pääpalkinto oli tietenkin avain suosioon. Sen muuten ojensi 26-vuotiaalle ohjaajatulokkaalle juryn saksalainen puheenjohtaja Wim Wenders, jonka pääteos Berliinin taivaan alla oli tullut vuotta aikaisemmin ensi-iltaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti