Dustin Hoffmanin suuruuden aika oli ennen

Hollywoodin liberaalit älykkönäyttelijät ovat ylittäneet seitsemänkymmenen vuoden ikäpaalun. Siis Robert Redford (s. 1937), Warren Beatty (s. 1937) Jack Nicholson (s. 1937) ja Dustin Hoffman (s. 1937). Oikeastaan Al Pacinokin kuuluu joukkoon, vaikka on täyttänyt vasta 68 vuotta.
Dustin Hoffman, tuo pieni hauska mies, aloitti Hollywoodissa nelikosta viimeisenä. Hoffman on tänään ajankohtainen Suomessa. Hänellä on rooli kinoissa ensi-iltaan tulleessa Lumotussa lelukaupassa.
Harmittaa Hoffmanin puolesta. Ei hänen kaltaisillaan suurilla kyvyillä ole enää paljonkaan mahdollisuuksia saada kunnon rooleja kunnon elokuviin nyky-Hollywoodin kylmässä elokuvabisneksessä. Lumottu lelukauppa on hölynpölyä.
========================================

Dustin Hoffman oli vuonna 1967 Mike Nicholsin Miehuuskokeen sensaatiomainen tulokas. Elokuva oli oman aikansa juttu, todellinen menestystuote, rohkeakin. Ennen kaikkea se muistetaan Hoffmanin originellin roolityön lisäksi Simon & Garfunkelin Mrs. Robinson -biisistä. Biisi sopi mainiosti elokuvan rentoon ja vapautuneeseen, virkeään kerrontaan.
Miehuuskoe oli kuitenkin vain trendikäs hittielokuva. Sen jälkeen Dustin Hoffman näytteli monessa muussa, paljon merkittävimmässä amerikkalaisessa elokuvassa.
Ehkä parasta Hoffmania oli 1970-luvun Presidentin miehet, jossa hän näytteli Washington Postin toista tutkivaa roimittajaa Robert Redfordin rinnalla. Kysymys oli kuuluisasta lehtimiesteosta, joka suisti valehdelleen presidentti Richard Nixonin Valkoisesta talosta.
Jokin aika sitten kuolleen Alan J. Pakulan ohjaama elokuva on mestarinäyte kahden miesnäyttelijän täydellisestä tiimityöstä. Hoffman ja Redford paneutuvat hetkittäin lähes äänettömästi tutkintaan, selvityksiin, haastatteluihin ja kirjoitustyöhön.
============================================

Suomeksi dubattu, vaisu, lumoton Lumottu lelukauppa on tarkoitettu lapsikatsojille. Lelukauppiasta esittävä Dustin Hoffman on elokuvassa niin hyvä kuin puitteet sallivat. Hauska yksityiskohta nousee mieleen vuosikymmenien takaa: Lumotun lelukaupan lelukauppias on 243-vuotias. Siis kaksi kertaa + yksi vuosi vanhempi kuin nuoren Dustinin maskeerattu Jack Grabb, haastattelijalle tarinansa kertova vanhus Arthur Pennin westernissä Pieni suuri mies (1971).
Pieni suuri mies oli Dustin Hoffmanin taidokas soolo, traaginen ja koominen tutkielma opportunistista, joka oli puoliksi valkoinen ja puoliksi intiaani. Pennin elokuva kertoo monisyisesti, totta ja fiktiota sekoittaen Yhdysvaltain intiaanien asemasta ja osasta 1800-luvun puolivälistä aina nykypäivään.
Arthur Penn riisui lännen myytit, Dustin Hoffman teki Jack Grabbista epäsympaattisen henkilön, jota suuri yleisö ei tullut mielellään katsomaan.
============================================

Pienen suuren miehen kaltaisia poliittisia elokuvia ei voi enää tehdä Hollywoodissa. Ei myöskään sellaisia kiinnostavia ihmis- ja roolikuvauksia, joissa nuori Dustin Hoffman oli mukana 1970-luvun alkupuolella. Parhaalla kaudellaan.
Otetaan vaikka esimerkiksi Sam Peckinpahin viiltävä Olkikoirat, jossa Hoffman esittää kotiaan puolustavaa tavallista kansalaista. Tai mitä sanotte Bob Fossen mustavalkoisesta, lähes dokumentaarisesta Lennystä, jossa Dustin tulkitsi rohkeasti 1950-luvun yökerhokoomikkoa Lenny Brucea. Radikaalia, epäsovinnaista, seksuaalisia tabuja rikkovaa ohjelmistoa lavalla esittänyt Lenny joutui jatkuvasti kahnauksiin poliisien ja tuomarien kanssa. Hoffman eläytyi älyllä ja tunteella maineikkaaksi yökerhokoomikoksi.
Eikä pidä unohtaa aivan 1960-luvun lopulla valmistunutta legendaarista Keskiyön Cowboyta. Siinä Dustin Hoffman tulkitsee maagisesti New Yorkin Times Squaren pummia Ratso Rizzoa. Suoritus oli jo ulkoisesti hämmästyttävä.

Ajankohtainen kommentti

Yle:n toimitusjohtaja Mikael Jungner kuulutti taannoisessa Helsingin Sanomien haastattellussa, että lupamaksurahoilla kustannettu julkisen palvelun yhtiö aikoo pelastaa suomalaisuuden (5.5.2008). Tarkoitusperä ei oikein selvinnyt.
Kesän tv-ohjelmakarttaa silmäillessä täytyy heti sanoa, että Yle on muuttunut ulkomaisen sarjafilmi- ja elokuvaohjelmiston välittäjäksi. Suuri osa ulkolaisesta kesätarjonnasta on uusintoja. Tällä politiikalla säästetään rahaa. Se tiedetään, mutta suomalaisuuden kanssa sillä on hyvin vähän tekemistä.
==========================================

Mahdottomasti maksavia suuria urheilukilpailuja Yle kyllä välittää. Niin huomenna (7.6) alkavat jalkapallon EM-kilpailut Sveitsisitä ja Itävallasta kuin kesäolympialaiset elokuussa Pekingistä.
Yle välittää runsaasti kotimaisia yleisurheilu-kisoja. Muutakin kansallista urheilua. Siis suomalaisuus toteutuu ainakin hypyissä ja juoksuissa.
========================================

On Ylellä kesällä yksi kotimainen draamasarjakin - vai onko se viihteellinen tosi-tv -sarja: Kaikki Puumalan puolesta. Yle kysyy, voiko tv-ohjelma muuttaa kurjistuvan paikkakunnan kurssin? Eli löytyykö yhteisöstä voimaa, kotiseuturakkautta ja uskallusta ryhtyä tekemään
jotain aivan uutta.
Sekö pelastaa kesällä suomalaisuuden?

Indiana Jonesin tarpeeton paluu

Alkuviikolla paikallisen K Citymarketin hyllyyn ilmestyivät dvd-kopioina kaikki 1980-luvun Indiana Jones -elokuvat. Tyhmenpikin tajusi, että uusin eli neljäs Indy-seikkailu on tulossa teattereihin. Kuulemma samaan aikaan joka puolella maailmaa.
Todellakin: Indiana Jones ja kristallikalllon valtakunta räjähtää Helsingissäkin useisiin elokuvateattereihin, Tennispalatsin ja Kino-Palatsin saleista Tikkurilan Kino Grandiin, Itäkeskukseen, Studio Järvenpäähän ja Kauniaisten Bio Graniin.
Indy-seikkailun isolla kopiomäärällä pyritään putsaamaan nuorten leffassakävijöiden rahat. Kaiketi myös muuallakin Suomessa kuin vain pääkaupunkiseudulla. Näin toimii Hollywood-johtoinen elokuvateollisuus.
==================================

Alkuperäinen Indy-elokuva Kadonneen aarten metsästäjät ilmestyi teattereihin 1981. Se oli Hollywoodissa komennon ottaneiden tuottaja-ohjaaja George Lucasin ja ohjaaja Steven Spielbergin ensimmäinen seikkailuelokuva. Se sai jatkokseen vuoden 1935 Shanghaihin vievän Indiana Jonesin ja tuomion temppelin (1984) ja Euroopassa sekä pyhällä maalla pyörivän Indiana Jonesin ja viimeisen ristiretken (1989). Jälkimmäisessä seikkailuelokuvassa oli huomattavaa Sean Conneryn tulo Indyn (Harrison Ford) isän rooliin.
Kadonnen aarten metsästäjät oli tekijöiden nöyrä kunnianosoitus Hollywoodin kultakauden seikkailuelokuville ja niiden tähdille, etenkin Errol Flynnille. Steven Spielbergin ohjauksessa korostui poikamainen ilo, jonkinlainen viattomuus: eletään vielä aikaa, jossa kaikki ei ole kaupan, paha pystytään nujertamaan ja sankari uskoo nuhteettomuuteen.
Jatko-osissa Steven Spielbergin ote löystyi, mukaan tuli kasinoajalle luonteenomaista kyynisyyttä.
Luonteenomaista oli, että kolmannessa osassa Indiana Jones ja viimeinen ristirietki vihollisia olivat kliseemäisesti natsit. Kolmannessa osassa esiteltiin myös nuori Indy edesmenneen lahjakkaan River Phoenixin hahmossa. Tämä lienee tekijöiden jippo hyödyntää Indy-aineistoa myöhemmin televisiossa: 1990-luvun alussahan meilläkin esitettiin tv-sarjaa Nuori Indiana Jones seikkailee.
=====================================

Alkuperäiseen Kadonneen aarteen metsästäjiin verrattuna kaikki jatko-osat - myös tämä kolmas Indiana Jones ja kristallikallon valtakunta - ovat keinotekoisia. Uusin jopa epäuskottava, mielikuvituksellinen satuseikkailu, selkeä lastenelokuva, jos siinä (ja aikaisemmissa jatko-osissa) ei olisi niin paljon raakuutta ja väkivaltaa.
Indiana Jones ja kristallikallon valtakunta on tarpeeton lämmitysyritys, tekijöiden epätoivoinen ele rahastaa vielä kerran tuottavaksi koetulla kaavalla (muistettakoon että Lucas ohjasi onnettomat jatko-jatko-osat joitakin vuosia sitten 1970-luvun lopun tieteisleokuvalleen Tähtien sota).
====================================

Aikaisemmin Indy etsi Liiton arkkia ja Graalin maljaa. Nyt hän on löytänyt uuden kohteen: inkojen kadonneen kultaisen kaupungin. Tämä juonne jää sittenkin vähemmälle, jopa taka-alalle, sillä tekijät ovat kiinnostuneimpia kylmän sodan nostalgiasta. 1950-luvulle sijoittuvan Indiana Jones ja kristallikallon valtakunta vihollisia ovat - yllätys, yllätys - neukut. Cate Blanchettin näyttelemä Irina on kuin raapaistu takavuosien James Bond -seikkailuista.
Anteeksiantamatonta uudessa Indyssä on jännityksen puute. Tekijät ratsastavat ylimielisyyden harjalla: kyllä me osaamme vääntää seikkailua vaikka mistä, olemmehan sen todistaneet niin monta kertaa aikaisemmin. Nyt eivät enää osaa, joko aika on jättänyt Steven Spielbergin (61 v.) tai ohjaajan kyvyt ovat hiipumassa.
Kulmikas Harrison Ford (65 v.) on sankari-Indynä ikääntynyt pökkelö. Toimintajaksoissa hänen energiansa ja vauhtinsa eivät riitä.

=======================================

Ajankohtainen kommentti

"Yle välittää", "Suorana vain Ylen kanavilla". Lupamaksurahoilla huseraavan Yleisradion Tv-urheilun itseriittoisuus ärsyttää. Muutaman valtion pelaamista jääkiekon MM-kisoista tehtiin kuin Ylen kisat. Viime keskiviikon Mestareiden liigan loppuottelun studio-osuudessa juontaja Tapio Suominen jaksoi muistuttaa, että kesäkuussa alkavat Jalkapallon EM-kisat nähdään suorana vain Ylen kanavilla.
Uskotaan, mutta kamppailu suurten urheilutapahtumien tv-oikeuksista on nykyään niin veristä ja summat hipovat pilviä, että ei ole yhtään varmaa, välittääkö Yle suorina jatkossa jalkapallon EM- ja MM-kisoja. Entä jos Nelonen Urheilukanavallaan tai MTV3 muuten vain lyövät pöytään isommat tarjousrahat?
Tai maksullinen Canal+ kaappaa lisää tv-pelejä?
======================================

Jotta suurten urheilutapahtumien televisiointi palvelsi parhaiten meitä katsojia, joilla ei ole maksukanavia, niin nokittelun ja kilpailun aika saisi väistyä. Yle voisi tulla yhteistyöhön kaupallisten kanavien kanssa - mukaan osakkaana Urheilukanavaan - jotta isot kisat pystyttäisiin pitämään maksuttomilla kanavilla. Silloin myös ikuinen ruikutus urheilun ylitarjonnasta loppuisi.

Troellin Amerikka-eepos FST-Vitosella

Ylen FST5 näyttää lauantai-iltaisin pohjoismaalaista elokuvaa, uutta ja vähän vanhempaakin. Silloin kannattaa kääntää kanavalle, joka taitaa muuten jäädä aika vähäisen katsojakunnan omaisuudeksi.
Tämän lauantain (10.5.) pohjoismaalainen elokuva on Jan Troellin suurenmoinen Amerikka-eepos Maastamuuttajat (Utvandrarna, Ruotsi 1971). Se on 1960-luvun uuden ruotsalaisen elokuvan kärkiohjaajiin kuuluneen Troellin pääteos. Sen jälkeen Troellin saavutuksista pitää mainita 1980-luvun elokuva Kotkan lento ja 1996 valmistunut upea kirjailijakronikka Hamsun. Molempien elokuvien pääosat näytteli Max von Sydow.
========================================

Jan Troell syhtyi 1931 Limhamnissa, Malmön ulkopuolella. Troell kouliutui 1950-luvulla peruskoulunopettajaksi. Koulumaailman tuntoja hän peilasikin koskettavasti vuoden 1968 elokuvassaan Ole Dole Doff. Kaksi vuotta aikaisemmin oli valmistunut Troellin sykähdyttävä esikoisteos Tässä on elämäsi, Eyvind Johnsonin romaaniin perustuva kertomus nuorukaisen kasvusta 1900-luvun alussa. Kaikkien aikojen parhaiden ruotsalaisfilmien äänestyksessä Tässä on elämäsi sijoittui neljänneksi. Eikä ihme.
========================================

Jan Troell ja toinen malmölainen Bo Widerberg palauttivat 1960-luvulla yhteiskunnallisen perinteen ruotsalaiseen elokuvaan. Perinne oli katkennut, ja
kannattaa muistaa, että maailmankuulu ohjaajamestari Ingmar Bergman kuvasi tuotannossaan mieluimmin ihmisyyden yleisiä kysymyksiä, syvyyspsykoligisoi esimerkiksi ihmisen Jumala-suhdetta.
Bo Widerberg ja Jan Troell elvyttivät työläiskuvaukset, kertoivat modernin elokuvan keinoin ihmisen taistelusta epäoikeudenmukaisuutta vastaan, esittivät kunnianosoituksen menneisyydelle ja inhimilliselle kasvulle. Widerbergin malmölaiselokuva Korppikortteli (1963) oli kehityskertomus, paremman elämän tavoittelun lähes dokumentaarinen peili, mutta samalla kommentti hyvinvointivaltiosta ja kansankodin tilasta.
========================================

Vilhelm Mobergin romaaniin perustuva Maastamuuttajat (Jan Troell elokuvasi sen yhdessä Bengt Forslundin kanssa) liittyy suureen Amerikkateemaan. Vähän aikaisemmin Amerikkaan tuloa oli kuvannut Elia Kazan loistavassa eepoksessaan America, America. Kazan oli turkkilainen emigrantti, ja America, Americassa hän kuvaa siirtolaisen amerikkalaista unelmaa oman setänsä tarinana.
Troellin Maastamuuttajien päähenkilöt ovat 1800-luvun loppupuolen köyhiä ruotsalaisia viljelijöitä (Max von Sydow ja Liv Ullmann). Olosuhteet puristavat heidät ahtaalle. On lähdettävä pois, lähdettävä Amerikkaan, jota niin moni on kuvannut toivon ja täyttymyksen maana. Paratiisina.
Maastamuuttajien päähenkilöiden Amerikka löytyy hyvässä ja pahassa Minnesotassa, johon usea muukin ruotsalainen ja suomalainenkin maahanmuuttaja päätyi. Lumen ja jään maa oli lähellä pohjoismaalaista sielua.
Jan Troell ohjasi 1972 Maastamuuttajille jatko-osan Uudisraivaajat, joka ei ole taiteellisesti samaa luokkaa.

Ajankohtainen kommentti

Millenniumin eli vuosituhannen vaihteen aikoihin it-hype oli huipussaan. Internet nähtiin ansaintalogiikan uutena kehtona: siellä voisi ikään kuin painaa rahaa - melkein ilmaiseksi. Aivan näin ei käynyt.
Noihin aikoihin nettiin ilmestyi suomalaisen yhtiön portaali, jossa seurattiin urheilua ja etenkin jalkapallon Englannin Valioliigaa. Se oli aika alkeellinen portaali, mutta kyllä se viittasi tulevaan. Ei vielä voitu nähdä videona tietokoneen ruudulla, siis liikkuvana kuvana - kuten nyt - miten Sami Hyypiä pukkasi maalin Liverpoolille.
============================================

Ennustin silloin HS-kolumnissani, että tv-urheilulähetykset tulevat siirtymään jatkossa yhä enemmän verkkoon. Sain palautetta professoritason ihmisiltä, joiden mielestä puhuin pötyä. Puhuinko?
Googlen hallinnoima YouTube ("Broadcast Yourself") saattaa näyttää nykyisin sivustoillaan elävää kuvaa vaikkapa jalkapalloilija Timo Furuholmin viime torstaina Turun Interille tekemän voittomaalin. Minuutti, pari ottelun jälkeen.
Viestintämaailman muutos koskee myös tv-urheilua. Ei enää jäädä odottamaan Urheiluruudun otteluvälähdyksiä, vaan ne ovat nähtävillä heti netissä.
============================================

Helsingissä viikolla järjestetyssä Yle-SLU -foorumissa kehityksestä kuultiin tiukkaa puhetta. Julkisen palvelun kanavat kuten Yle menettävät jatkossa oikeuksiaan suurten urheilukilpailujen televisiointiin, ei vain maksukanaville, vaan myös näille netin toimijoille. Ja totta: Mikael Jungnerin Ylekin on nykyisin välittämässä urheilua netin kautta.
Jatkossa Yle lupaa tarjota urheilujärjestöille mahdollisuuden esittää kilpailutapahtumiaan nettipalveluna.
Vai You Tubeko ne nappaa ensin? Eli saa nähdä, heittääkö Tero Pitkämäki keihästä ja nähdäänkö Hakan Vallu Popovitshin nerokkaat syöttökikat kesällä Ylen tai jonkun lehtitalon netissä vai Googlen You Tuben välähdyksissä?
Pitää kysyä, toppuutella. Mitä maksaa? Ja kenellä on tekijänoikeudet? Ja nähdäänkö esimerkiksi Tapiolan stadionilla surraamassa lukuisten toimijoiden kameroita vai vain otteluvälähdykset ostaneen toimijan kamera?
Entä mobiili? Jos me istumme pojan kanssa Hongan ottelussa Tapiolassa, niin lähettääkö You Tube Hermanni Vuorisen tekemän maalin heti kännykän näytölle?
Aika kiehtova on urheiluviestinnän lähitulevaisuus.
(Enemmän aiheesta: Timo Järviön artikkeli "Verkko mullistaa tv-urheilulähetyksiä", HS/Urheiluosasto, 9.5.2008)

Elokuva-arkiston kesä alkaa Orionissa

Suomen elokuva-arkisto, valtiollinen laitos, muuttui tammikuun alussa Kansalliseksi audiovisuaaliseksi arkistoksi. Eli nyt tähän entiseen, yli viisikymmentä vuotta vanhaan elokuva-arkistoon kuuluvat myös televisio- ja radiopuolet.
Muutos on sivuutettu lähes huomiotta mediassa. En minäkään sitä olisi huomannut, jos en olisi saanut kotiin elokuva-arkiston kesäkauden ohjelmistovihkoa. Kysymys on Helsingin Eerikinkadun Orionissa toimivasta laatuelokuvan esityssarjasta.
Elokuva-arkiston esityssarjat olivat 1960-luvun alussa samassa Orionissa. Ensikosketus Orioniin tuli toisen käden kautta. Meillä oli 1960-luvun alussa Kajaanissa valtakunnallistakin huomiota saavuttanut elokuvalehti Me´lies ja elokuvakerho Katekino. Lehden toimittajista muutama teki opintomatkan Helsinkiin. Elokuva-arkiston perustajiin kuulunut Aito Mäkinen hankki heille tietenkin liput Orionin esityksiin.
===============================================

Elokuva-arkisto toimi yhdistyspohjaisena kulttuurilaitoksena aina 1970-luvun loppupuolelle. Esityssarjojen ohella sen päätoimintoja olivat elokuvasta julkaistun materiaalin (esim. kritiikit) säilyttäminen, elokuva-aiheinen kirjasto ja Suomeen tuotujen elokuvien taltioiminen. Siis vuokraamot luovuttivat aina yhden kopion maahantuomastaan elokuvasta elokuva-arkistoon. Tehtävät ovat edelleen samat, mutta lisänä voidaan huomioida laadukas julkaisutoiminta ja vanhojen elokuvien pelastustyö. Koko historian voi lukea täältä: http://www.sea.fi/filmintahden/
===============================================

Arkiston esityssarjat ovat minun muistikuvien mukaan toimineet Bristolissa, Rexissä, Savoyssa, Joukolassa (nykyinen Kom-teatteri) ja lopulta tässä Eerikinkaudn Orionissa, jota on kunnostettu muutaman kerran. Se palvelee mainiosti arkiston asiakaskuntaa.
Tosin edelleen voi kysyä: eikö Suomella ole varaa Kansalliseen elokuvateatteriin, jossa voitaisiin laajemminkin jakaa elokuvatietoutta ja elämyksiä filmistä syvemmin kiinnostuneille. Ja jonka yhdessä teatterissa pyörisi aina suomalaisen elokuvan perinnettä esittelevä sarja.
==============================================

Suomen elokuva-arkisto on toiminut valtiollistuneena laitoksena kolmisenkymmentä vuotta. Seurasin valtiollistamistaistelua aika läheltä seitsenkymmenluvulla, sillä johtamani Suomen elokuvakerhojen liiton pieni toimisto sijaitsi elokuva-arkiston tiloissa Eteläranta neljässä eli Bernerin talossa.
Seitsenkymmenluvun elokuvapoliittisesta taistelusta ei jäänyt eloon oikestaan mitään muuta kuin elokuva-arkiston valtiollistaminen. Eli taattiin arkistolle kaikki olennaiset tehtävät valtion virastona.
Joku voi tietenkin väittää, että valtiollistaminen toi arkistoon byrokratian. Mutta ainakaan Orionin kesäesityssarjan ohjelmistovihkoa selaillessa tällaisesta ei ole merkkiäkään. On kattava ranskalaisen elokuvan sarja, viime kesänä kuolleen Ingmar Bergmanin tuotannon ja italialaisen Bernardo Bertoluccin hienojen filmien esittelyt. Sekä paljon muuta.
===============================================

Otan yhden suosikkini kesäsarjasta esille, näin Pariisin kevään 1968 neljäkymmenvuotismuistokeväänä: Bertoluccin The Dreamers. Vuonna 2003 valmistunurt upea elokuva nuoren sukupolven haaveista, kapinasta ja seksuaalisesta vapautumisesta sivuutettiin meillä teattereissa vähin äänin. Nyt Bernardo Bertoluccin elokuva kannattaa nostaa uudelleen parrasvaloihin.
The Dreamers muuten päättää arkiston kesän 14. ja 15.8.

Täältä näet kesän ohjelmiston: http://www.sea.fi/esitykset/kesa2008/teemat.html

Ajankohtainen kommentti

Jätin Nelosen Täydelliset naiset viime maanantaina väliin. Katsoin Pirkka-Pekka Peteliuksen ohjaaman, näyttelemän ja yhdessä Harri Virtasen kanssa kirjoittaman Kymeenlakson laulun viimeisen jakson. Fantasinen jakso! Aivan nerokasta työtä. Ja vaikka vaikutteista ei voinut erehtyä - Bergmanin 1970-luvun keskusteluelokuva Kohtauksia eräästä avioliitosta - niin koomikkona tunnettu Petelius kohoaa nyt vakuuttavien elokuvantekijöiden ryhmään.
Kymeenlakson laulu - ainakin sen viimeinen synkimmistä synkin jakso - oli sykähdyttävä, ravisuttava elämys, sairaskertomus vailla vertaa. Ei tällaista suomalaista tv-sarjaa ole nähty sitten Mikko Niskasen Kahdeksan surmanluotien. Tämä traaginen maaseutuodysseia riipaisi suomalaisten kollektiivisia tuntoja 1970-luvun alkupuolella.

MTV3 Kanavapaketti

Suomen vanhin kaupallinen tv-yhtiö MTV3 (ennen Mainos-Televisio) porskuttaa myötätuulessa. Viime viikolla yhtiön pääkanavan ohjelmista 29 sijoittuu kärkeen 50 katsotuimman ohjelman listalla. Ja totta: Ei vain Tanssii tähtien kanssa, mutta myös päivittäissarja Salatut elämät keräävät katsojia. Vertailun vuoksi huomatakoon, että Yle:n TV1:n Kotikatu on pudonnut puolen miljoonan katsojapeittoon, eli se on hiipumassa muutaman vuoden takaisista menestysluvuista.
Digitelevisioon siirtyminen mahdollisti kaupallisen television uuden rahasammon: Maksukanavat. Eli laitetaan myyntiin uusia kanavia, joita halukkaat voivat katsella ostettuaan maksukortin. Yle:n eläkkeellä olevan toimistusjohtajan isännöimä PlusTV kauppaa sitten näitä kanavia talouksiin. Kysyntä on kuulemma yllättänyt MTV3:n ideanikkarit ja myyntimiehet.
==============================================

"Formulaa ja kaikkea muuta kuin formulaa."
MTV3 markkinoi kanavapakettiaan tällä mainoslauseella. Se tarkoittaa, että Formula eli F1-kilpa-autoajot ovat kaiken alku ja loppu. MTV3 Max huolehtii Kimi Räikkösen Ferrari-tallin ajojen välittämisestä maksukortin ostaneiden suomalaisten televisioihin.
MTV3 Max pärjää hyvin Kimi Räikkösellä ja nyt myös Heikki Kovalaisella. Kanavapaketin muut osat ovat sitten eri osa-alueista kiinnostuneiden kuluttajien varassa. MTV3 luottaa Maxin jälkeen MTV3 AVA-maksukanavaan, joka on suunnattu naisille. Niin kuin monet uudet aikauslehdet - Jade, Sara, Olivia, Elle - jotka houkuttelevat naisia ruokakaupppojen maksutiskien edessä.
Viime aikoina on voinut huomata, että naisille suunnatut aikakauslehdet ovat erikoistarjouksessa. Myyntihintaa on pudotettu tai voi ostaa kaksi lehteä yhden hinnalla. Se viittaa rajuun hintakilpailuun.
Joku lehdistä putoaa jossain vaiheessa.
Ei meillä perinteisten hyvien naistenlehtien Annan, Glorian ja Trendin rinnalle oikein mahdu kovin monta uutta yrittäjää. Tai sitten perinteiset naistenlehdet menettävät asemiaan uudessa, rajussa kilpailutilanteessa.
============================================

Mitään tilastoja ei ole saatavissa MTV3 Kanavapaketin menestyksestä. AVA-kanavan eli Suomen ensimmäisen naisten tv-kanavan tarjonta on kyllä ohutta ja yksipuolista. Uskotaanko MTV3:ssa, että Suomen naiset haluavat katsoa Tyra Bank Showta, Martha Stewart Showta ja uusintana Kolkyt ja risat -tv-sarjaa. Siis kapeaa amerikkalaista hömppätarjontaa.
Eivät MTV3 Kanavapaketin muutkaan kanavat vakuuta: Fakta tarjoaa mystisiä eläimiä ja surffausta; Scifi palauttaa ruutuun kolutut Star Trekin ja Avaruusasema Alfan; Sarja uusii Baywatchia ja Juniori luottaa Smurffeihin, Tenaviin ja Muumeihin.
============================================

Hei MTV3! Eikö mitään uutta? Ei, ei todellakaan. Rahastetaanko tässä meitä hölmöläisiä vanhalla ja yksioikoisella tarjonnalla? Eikö yhtiön maksukanavaohjelmien suunnittelu edusta kivikautista roolimalliajattelua. Hyvä ihme, tulkaa jo 2000-luvulle ja lopettakaa Barbi-pelleily.

Ajankohtainen kommentti

Maanantaita pidetään yleisesti television parhaana katseluiltana. Enkä ole toista mieltä Nelosen Täydellisten naisten ja Tv1:n Voimalan katsojana. Valittaa vain täytyy, että TV1:n Kotikatsomon kiinnostavat kausi- ja minisarjat jäävät keskiluokkaisia keskivertoasenteita pilkkaavan Täydellisten naisten varjoon.
Valitettavasti kukaan tv-skribentti ei ole huomannut Yle Teeman loistavaa tv-sarjaa Francon aika - näin sen koimme, josta nähdään ensi maanantaina (28.4)
kolmaskymmenestoinen osa. Sarjassa on kaikkiaan kuusikymmentä jaksoa. Draamasarja kuvaa madridilaisen Alcántaran perheen elämää 60-luvun lopulta 70-luvun puoliväliin.
Francon aika on viime vuosien parhaita ulkomaisia tv-sarjoja. Totta, että se on sukupolvisarja eli se kiinnostaa sitä ikäluokkaa, joka on ollut nuori 1960-luvun lopulla. Mutta luulisi sen kiinnostan nuorempiakin, koska se antaa erittäin tarkkanäköisen kuvan asenteiden, elämäntavan ja mielipiteiden muutoksesta 1960-luvulla. Sitä paitsi näkökulmaratkaisu on oiva: Alcántaran perheen nuori vesa, vielä poikanen Carlos kertoo tapahtumat aikuisena miehenä.
Francon ajassa Vapauden tuulet alkavat puhaltaa, demokratiaa etsitään yliopistoissa, vanhempien malleja aletaan väheksyä, tytöt pukeutuvat minihameseen, vapaa rakkaus kukoistaa ja Yhdysvalloissa valmistaudutaan ensimmäiseen miehitettyyn kuulentoon.
===============================================

Francon aika on yleispätevä tv-sarja, mutta se on myös vaativan empaattisesti tehty kurkistus espanjalaiseen lähimenneisyyteen, vuosiin juuri ennen diktatuurin kaatumista ja demokratian elpymistä. Ja jos aina muistetaan muistuttaa Itä-Euroopan sosialististen valtioiden yksilöä kuristavista toimista, niin Francon ajan mukaan Espanjassa olivat yleisiä poliisin kyyläämiset ja pidätykset, toisinajattelijoiden vainot ja katteettomat vangitsemiset.