Viime kerralla tuli
puhuttua puolalaisesta elokuvasta. Eipä sitä ole nähty paljoa
Suomessa. Eikä oikein ole tietoa, miten puolalainen laatuelokuva
voi.
Kino Engelissä ja
Kino-Palaltsin pienessä salissa esitetään edelleen helmikuussa
ensi-iltaan tullutta Pawel Pawlikowskin palkittua Ida-elokuvaa.
Se on puolalais-tanskalainen yhteistuotanto. Ehkä yhteistuotannot
ovat ainoa mahdollisuus pitää eurooppalaisen laatuelokuvan lippua
korkealla.
Ida palaa
1960-luvulle. Pawel Pawlikowski kertoo nuoren naisen kokemuksista
ennen nunnalupausta. Puola oli ja on edelleen vahva katolilainen maa,
joten nunnaksi lähteminen ei ole mikään sensaatio. Ne tapahtumat
ja syyt, jotka johdattivat Idan luostariin ovat hätkähdyttäviä.
Ida saa selville perheeseensä liittyviä salaisuuksia, jotka
johtavat natsimiehityksen aikaan.
==================================================================================================
Idan
ohjaaja Pawel Pawlikowski (s. 1957) on puolalais-englantilainen
elokuvantekijä, joka on työskennellyt saarivaltakunnassa.
Pawlikowski ohjasi 1980- ja 1990-luvuilla kehuttuja
dokumenttielokuvia. Hän kiinnostui venäläisistä aiheista, ohjasi
muun muassa road movien kirjailija Dostojevskin vaelluksesta
Pietarista Länsi-Eurooppaan, Baden-Badeniin. Kaupungin kasinollako
kirjailija menetti rahansa 1800-luvun loppupuolella?
Serbian Epic (1992)
tunkeutui kriittisesti Bosnian sotaan. Volga-dokumentistaan
Pawlikowski sai Grierson-palkinnon vuonna 1995. Pawlikowski tekee
elokuvassaan venematkan meilläkin tunnetun poliitikko Vladimir
Zhirinovskyn kanssa.
Pawel Pawlikowskin
draamaelokuvat Last Resort ja My Summer of Love
saavuttivat arvostettuja BAFTA-palkintoja. Edelleen ajankohtainen
Ida palkittiin viime vuonna parhaana ulkomaisena elokuvana
Oscar-kilvassa.
Elokuvan vaativan
pääroolin esittävä Agata Kulesza on lähes maaginen nuorena
Idana. Pawlikowskin kuvakerronta on kaunista, runollistakin, aika ja
paikat ovat ohjaajan hallussa. Elokuvaa voi syystä pitää yhtenä
kevätkauden parhaista.
Ajankohtainen
kommentti
HS:n tv-ohjelmasivulla
julkaistaan viidentoista tv-kanavan tiedot. Seitsemän niistä on
niin sanottuja pääkanavia. Loput ovat muita kanavia, mutta kaikki
nuo tv-kanavat ovat maksuttomia.
Kun tuohon lisätään
vielä kortin taakse asetetut maksulliset kanavat ja operaattorien
tv-palvelut, niin katsojan valinnan vapaus on huimaava. Totuuden
nimessä on sanottava, että suuri osa tv-katsojista seuraa vain
muutamaa pääkanavaa.
Sanomalehtien levikin
lasku ja printtilehdistön ankeat ajat ovat aiheuttaneet niin
YT-neuvotteluja kuin irtisanomisia. Toimittajiin irtisanomiset ovat
usein kohdistuneet, joten näyttää siltä, että ainakaan
perinteinen media-ala ei ole enää kiinnostava nuorten keskuudessa.
Lehtiä ei enää tilata, sillä nettipalvelut mahdollistavat
esimerkiksi ympäri vuorokauden tapahtuvan uutisseurannan.
Jos sanomalehti ei enää
aamuyöllä tipahda postiluukusta, niin tuskin monikaan enää tuntee
pahoinvointia. Siitä vain tietokone auki ja vaikkapa Ylen
nettisivuille katsomaan, missä maaimalla mennään.
Ja onhan Ylen aamu-tv
-lähetykset uutisineen. Kenenkään ei tarvitse olla ulalla oman
maan ja maailman tapahtumista. Ja jos on matkoilla tai työssä voi
katselle uutisia ja ohjelmia älypuhelimesta.
=======================================================================================================
Kaupallisista
mediataloista Sanoma loi omat tv-kanavansa. HS-TV täydentää
lehdessä julkaistuja artikkeleita liikkuvalla kuvalla ja
haastatteluilla. HS-TV on asiallinen, laatulehden mukainen. Viime
viikolla HS-TV haastatteli kulmapöydässä niin eroavan hallituksen
puolustusministeriä Carl Haglundia kuin myöhemmin uuden hallituksen
työ- ja oikeusminsteriä Jari Lindströmiä.
HS-TV lupaa joka päivä
uusia videoita. Futiksen ystäviä lämmittää tieto, että HS-TV
esittää samana iltana kaikkien Veikkausliigan otteluiden
huippuhetket. Siinä on selvä kilpailuviesti Ylelle. Ennen digiaikaa
vain Yle pystyi sunnuntain Urheiluruudussa palvelemaan meitä
jalkapallokierroksen huippuhetkillä.
Taas Sanoman IS-Tv
panostaa viihteellisempään antiin. Perinteisiltä tv-kanavilta on
”kopioitu” haastatteluohjelmia, joissa iltapäivälehden
tunnettu toimittaja jututtaa jotakin ajankohtaista julkkista,
poliitikkoa tai viihdetaiteilijaa. Toinen IS-Tv:n näkyvä
tarjontahype on urheilu. Kanava näyttää Veikkausliigan
jalkapallo-ottelut.
Voi ajatella, että nämä
lehtien tv-panostukset ovat muuan kilpailuvaltti verovaroin toimivaa
Yleä vastaan. Tai voi myös ajatella, että tehdään me se itse,
eikä kiukutella Ylelle, kun siihen on nyt digitalisoinnin johdosta
mahdollisuus.
Muistoja
kirjahyllystä
Niin, tämä
digitaalisuus? Digi-kanavat murtautuivat meillä yleisön ulottuville
2000-luvun alussa. Minäkin ”konservatiivi” vastustin digiä
valtalehden kolumneissa. Mutta karavaani kulki. Nyt digiboksit ovat
kaiken tv-katselun lähde.
Kun tapletit ja
älypuhelimet olivat todellisuutta joitakin vuosia sitten, ei
kriittisiä ääniä enää kuulunut. ”On niin kiva kävellä
kadulla, kun saa näplätä puhelinta ja vierittää silmiensä eteen
uutisia, tietoja, viihdettä, facebookia, twitteriä, ystävien kuvia
ja niin edelleen.” Näin minulle totesi eräs lukiolaistyttö,
johon olin törmätä kävellessäni aamulla kauppakeskukseen.
Hän näytti minulle kuvan
tyttökaverinsa uudesta poikaystävästä. Upea kuva. Ja jos pidätte
silmänne auki, niin ennen kaikkea tytöt näpläävät puhelimia,
niin kävellessään kouluun kuin metrossa.
Niin, tämä
digitaalisuus? Löysin kirjahyllystä takavuosikymmenien ruotsalaisen
elokuva- ja kulttuurivaikuttajan, itävaltalaissyntyisen Harry
Scheinin (1924-2006) teoksen ”Inför en ny mediapolitik”. Schein
muistetaan niin Ruotsin elokuvainstituutin johtotöistä,
elokuvapoliittisten ohjelmien ja uudistusten laatimisesta, mutta myös
Bergman-Visconti -näyttelijän Ingrid Thulinin aviomiehenä
(1956-1989).
Harry Schein oli Ruotsin
elokuvainstituutin perustaja. Hän laati 1963 kuuluisan
”filmireformin”, jossa elokuvateatterit velvoitettiin tilittämään
10 % lipputuloista Ruotsin elokuvainstituutille. Suomessakin
seurailtiin ruotsalaisia, kun 1960-luvun lopulla alettiin luoda
elokuvasäätiötä. (Nykyisin säätiö saa tukirahansa valtion
kulttuuribudjetista).
====================================================================================================
Harry Scheinin
kirja ”Inför en ny mediapolitik” julkaistiin vuonna 1972. Hän
keskittyy ennen kaikkea tuolloin ajankohtaisen kaapelitelevision
haasteisiin ja merkityksiin. Hän viittaa myös satelliittikanavien
tuloon, mutta Schein ei unohda ihmisen ja tekniikan,
kommunikaatioteknologian suhdetta demokratian ja tasa-arvon
vaatimuksiin.
Harry Scheinin kirjan
aikoihin kommunikaatioteknologiassa elettiin vielä analogista aikaa.
Mutta hyvä ihme, jo vuonna 1972, kun Suomessa ei näistä asioista
tiedetty ainakaan maallikkojen keskuudessa juuri mitään, niin Harry
Schein toi keskusteluun sanat ”digitaalinen metodi” ja bitit.
Scheinin mukaan vasta digitaalinen tekniikka mahdollistaa tuhansien
ja tuhansien ja tuhansien esimerkiksi samanaikaisten puhelujen
perillemenon. Oikeassa oli.
1 kommentti:
"Nykyisin säätiö saa tukirahansa valtion kulttuuribudjetista." - Ei saa. Saa tukirahansa Veikkauksen tuotasta, mikä on eri asia kuin verkoin kerätty budjettirahoitus.
Lähetä kommentti