Elokuva-arkiston kesä alkaa Orionissa

Suomen elokuva-arkisto, valtiollinen laitos, muuttui tammikuun alussa Kansalliseksi audiovisuaaliseksi arkistoksi. Eli nyt tähän entiseen, yli viisikymmentä vuotta vanhaan elokuva-arkistoon kuuluvat myös televisio- ja radiopuolet.
Muutos on sivuutettu lähes huomiotta mediassa. En minäkään sitä olisi huomannut, jos en olisi saanut kotiin elokuva-arkiston kesäkauden ohjelmistovihkoa. Kysymys on Helsingin Eerikinkadun Orionissa toimivasta laatuelokuvan esityssarjasta.
Elokuva-arkiston esityssarjat olivat 1960-luvun alussa samassa Orionissa. Ensikosketus Orioniin tuli toisen käden kautta. Meillä oli 1960-luvun alussa Kajaanissa valtakunnallistakin huomiota saavuttanut elokuvalehti Me´lies ja elokuvakerho Katekino. Lehden toimittajista muutama teki opintomatkan Helsinkiin. Elokuva-arkiston perustajiin kuulunut Aito Mäkinen hankki heille tietenkin liput Orionin esityksiin.
===============================================

Elokuva-arkisto toimi yhdistyspohjaisena kulttuurilaitoksena aina 1970-luvun loppupuolelle. Esityssarjojen ohella sen päätoimintoja olivat elokuvasta julkaistun materiaalin (esim. kritiikit) säilyttäminen, elokuva-aiheinen kirjasto ja Suomeen tuotujen elokuvien taltioiminen. Siis vuokraamot luovuttivat aina yhden kopion maahantuomastaan elokuvasta elokuva-arkistoon. Tehtävät ovat edelleen samat, mutta lisänä voidaan huomioida laadukas julkaisutoiminta ja vanhojen elokuvien pelastustyö. Koko historian voi lukea täältä: http://www.sea.fi/filmintahden/
===============================================

Arkiston esityssarjat ovat minun muistikuvien mukaan toimineet Bristolissa, Rexissä, Savoyssa, Joukolassa (nykyinen Kom-teatteri) ja lopulta tässä Eerikinkaudn Orionissa, jota on kunnostettu muutaman kerran. Se palvelee mainiosti arkiston asiakaskuntaa.
Tosin edelleen voi kysyä: eikö Suomella ole varaa Kansalliseen elokuvateatteriin, jossa voitaisiin laajemminkin jakaa elokuvatietoutta ja elämyksiä filmistä syvemmin kiinnostuneille. Ja jonka yhdessä teatterissa pyörisi aina suomalaisen elokuvan perinnettä esittelevä sarja.
==============================================

Suomen elokuva-arkisto on toiminut valtiollistuneena laitoksena kolmisenkymmentä vuotta. Seurasin valtiollistamistaistelua aika läheltä seitsenkymmenluvulla, sillä johtamani Suomen elokuvakerhojen liiton pieni toimisto sijaitsi elokuva-arkiston tiloissa Eteläranta neljässä eli Bernerin talossa.
Seitsenkymmenluvun elokuvapoliittisesta taistelusta ei jäänyt eloon oikestaan mitään muuta kuin elokuva-arkiston valtiollistaminen. Eli taattiin arkistolle kaikki olennaiset tehtävät valtion virastona.
Joku voi tietenkin väittää, että valtiollistaminen toi arkistoon byrokratian. Mutta ainakaan Orionin kesäesityssarjan ohjelmistovihkoa selaillessa tällaisesta ei ole merkkiäkään. On kattava ranskalaisen elokuvan sarja, viime kesänä kuolleen Ingmar Bergmanin tuotannon ja italialaisen Bernardo Bertoluccin hienojen filmien esittelyt. Sekä paljon muuta.
===============================================

Otan yhden suosikkini kesäsarjasta esille, näin Pariisin kevään 1968 neljäkymmenvuotismuistokeväänä: Bertoluccin The Dreamers. Vuonna 2003 valmistunurt upea elokuva nuoren sukupolven haaveista, kapinasta ja seksuaalisesta vapautumisesta sivuutettiin meillä teattereissa vähin äänin. Nyt Bernardo Bertoluccin elokuva kannattaa nostaa uudelleen parrasvaloihin.
The Dreamers muuten päättää arkiston kesän 14. ja 15.8.

Täältä näet kesän ohjelmiston: http://www.sea.fi/esitykset/kesa2008/teemat.html

Ajankohtainen kommentti

Jätin Nelosen Täydelliset naiset viime maanantaina väliin. Katsoin Pirkka-Pekka Peteliuksen ohjaaman, näyttelemän ja yhdessä Harri Virtasen kanssa kirjoittaman Kymeenlakson laulun viimeisen jakson. Fantasinen jakso! Aivan nerokasta työtä. Ja vaikka vaikutteista ei voinut erehtyä - Bergmanin 1970-luvun keskusteluelokuva Kohtauksia eräästä avioliitosta - niin koomikkona tunnettu Petelius kohoaa nyt vakuuttavien elokuvantekijöiden ryhmään.
Kymeenlakson laulu - ainakin sen viimeinen synkimmistä synkin jakso - oli sykähdyttävä, ravisuttava elämys, sairaskertomus vailla vertaa. Ei tällaista suomalaista tv-sarjaa ole nähty sitten Mikko Niskasen Kahdeksan surmanluotien. Tämä traaginen maaseutuodysseia riipaisi suomalaisten kollektiivisia tuntoja 1970-luvun alkupuolella.