Valkokangas hiljenee - Menetetty maa jää

Kotimaisten ensi-iltojen loputtua myös ulkomaisten tarjonta on selvästi hiipumassa. Muistan jo vuosien takaa, että mitä enemmän aurinko alkoi kohota taivaalla, sitä vähemmän elokuvateattereiden kassoilla kuhisi väkeä.
Pahin aika taisi olla vapunseutu, siitä alkanut toukokuu ja kesäkuu, vielä heinäkuukin. Valkokangassesonki hypähti ryminällä käyntiin vasta elokuussa, kun Ere Kokkosen eilen (10.4.2008) TV2:n Manikkapaikassa neroksi kehuma Spede Pasanen toi hätäisesti kyhätyn Uuno Turhapuro -komediansa ensi-iltaan.
Niin Erehän niitä ohjasi.
===============================================

Kevään ulkomaisista ensi-illoista kannattaa nostaa esille yksi yli muiden. Se on Ethan ja Joel Coenin Menetetty maa, uskomattoman kaunis, viiltävän pessimistinen ja poliittisesti epäkorrekti indie-elokuva Menetetty maa. Sitä kannattaa katsoa myös vasten USA:ssa parhaillaan käytäviä esivaaleja.
Meidän rakastama ja vihaama Amerikka on kriisissä, ei vain menossa taantumaan, vaan myös eräänlaisessa ihmisyyskriisissä. Ja sukupolvisuuttumuksessa maa on myös, niin kuin pian Suomessakin. Siksi Coen-veljesten elokuvan alkoperäinen nimi No Country for Old Men olisi pitänyt kääntää sellaisenaan myös suomalaiseksi nimeksi.
Menetetty maa on mustaa huumoria tihkuva ja väkivaltainen elokuva - väkivalta vedetään yhteyksiinsä - 1980-luvun Texasista. Se on oikukkaasti sisäistyvä kuvaus kolmesta miehestä, jotka löytävät metsästysretkellä ruumiita ja rahaa. Kuolleet ovat huumekauppiaita. Metsästäjät nappaavat rahat käsiinsä ja saavat pian peräänsä sheriffin (Tommy Lee Jones) ja ammattitappajan (Javier Bardem).
Maisemissa viipyvä, äärimmäisen nöyrä Menetetty maa kuvastaa Amerikan muutoksen: perinteet on liattu, kunnollisen elämän arvoista ei ole paljoakaan jäljellä. Siksi täydellisen vakavan Tommy Lee Jonesin sheriffin on vaikea enää toimia tällaisessa maassa.
=================================================

Coen-veljekset?
Usein sanotaan, että veljekset kuin ilvekset, mutta Coenit kuten 1980-luvulla Italian elokuvan Taviani-veljekset todistavat toista. Voivat verenperillisetkin tehdä elokuvaa kaikessa sopusoinnussa - siis yhdessä. Työnjakoa voi suunnitella, että toinen on enemmän kirjoittaja tai tuottaja, toinen se ohjaaja.
Näimme Paolo ja Vittorio Tavianeilta aikanaan viimeisiä suuria italialaisia elokuvia kuten Niitty, Isäni, herrani ja Tähtikirkas yö. Amerikan Coen-veljekset Joel ja Ethan (s. 1954 ja 1957) ovat ennen Menetettyä maata juhlistaneet kinokokemuksiamme sellaisilla persoonallisilla ja valtavirrasta poikkeavilla elokuvilla kuin Blood Simple, Arizona Baby, Barton Fink. Miller´s Crossing, Fargo ja Voi veljet, missä lienet.

================================================

Ajankohtainen kommentti:

Yleä pitää kiittääkin. Ennen lopulliseen digiaikaan siirtymistä digisovittimen radiopuolelta, numero kolmosesta (3) kuului Ylen klassinen. Silloin musiikki valui sellaisenaan aamusta iltaan ja illasta aamuun.
Kun siirryttiin lopulliseen digiaikaan radiopuolen Ylen klassinen muuttui. Ehkä siitä syystä, että se alkoi kuulua myös Ylen netissä, johon julkisen palvelun yhtiössä panostetaan nykyisin isolla volyymilla.
Nyt Ylen klassisessa on selostaja ja soitettavat kappaleet esitellään lyhyesti. Musiikkitietouden kannalta muutos on todella hyvä. Kiitos.
===============================================

Äskettäin Ruotsista kerrottiin, että SVT eli Ruotsin radio vähentää työvoimaa viidelläsadalla hengellä (500).Vihdoinkin tapahtui sama, mikä muutama vuosi sitten tapahtui Euroopan kahdessa muussa vahvassa julkisen palvelun mediayhtiössä - Britannian BBC:ssä ja Suomen Yle:ssä.
SVT on aina turvannut työpaikat. SVT on aina halunnut itse tuottaa esimerkiksi Draama-toimituksensa kautta tv-sarjat. Samalla tavalla kuin BBC:ssä Ruotsin yleisradioyhtiön draamatuotanto on ollut laadukasta ja korkeatasoista. Muistetaanpa vaikka vasta esitetty tv-sarja nuoresta August Strindbergistä.
Britannian BBC on antanut sekin jo vuosia alihankkijoiden tuottaa sarjoja, mutta vielä siellä toimii oma alueellinen tuotanto kuten BBC Bristol.
Suomen Yle:ssä esimerkiksi perinteisen ja omaleimaisen TV2:n eli Tampereen Tohlopin draamatuotanto on ajettu alas. Karjalan kunnailla -tapaisia draamasarjoja vielä tuotetaan, mutta nekin ovat alihankkijoiden tekemiä.
Yle:n TV1:n draamatuotanto lienee loppunut - typeräksi muuttunutta Kotikatua lukuun ottamatta. TV1:n kaikki ohjelmat alkavat olla alihankkijoiden tuottamia. Otetaan esimerkiksi perjantai-illan Kuudes aisti: sitä juontaa Yle-Urheilun toimittaja Tapio Suominen. Miksi?
Tämän täysin heppoisen Kuudennen aistin - tyyliin me tiedämme, mitä kansa tietää - tuottaa Yle:n nykyinen suosikki Broadcasters (myös Uutisvuodon takana).
Kuudes aisti on sellainen floppi, että Ylellä ei pitäisi olla varaa laittaa ruutuun sellaista ohjelmaa prime timessä. Voi tietysti kuvitella, miten Broadcastersin pomot Saku Tuominen ja Juha Tynkkynen saapuvat ohjelman alkaessa perjantai-iltana toimistolle. Sitten alkaa röhönauru: Saimme taas huijattua Yle:ä.
Vahinko, että katsoja ei naura yhtään ruudun ääressä.

Mykkäklassikko Suomen ensi-iltana

Wieniläisyntyinen Erich von Stroheim muistetaan Jean Gabinin vastapelurina Jean Renoirin 1930-luvun pasifistisessa Suuressa illuusiossa. Von Stroheimin toinen muistettava suoritus tapahtui 1950 Billly Wilderin loistavassa Hollywood-kuvauksessa Auringonlaskun kadussa. Von Stroheim tulkitsi muistoissaan elävän mykän filmin naistähden palvelijaa ja autonkuljettajaa.
Erch von Stroheim (s. 1885) oli ennen kaikkea elokuvaohjaaja. Hän matkusti "joskus 1906-1909" välillä Hollywoodiin. Ensimmäisen maailmansodan lopulla tuottaja Carl Laemmle antoi von Stroheimille mahdollisuuden ohjata mykän trilogian Blind Husbands, The Devil´s Passkey ja Turhamaisia naisia. Kaikissa näissä elokuvissa on aiheena amerikkalainen aviovaimo Euroopassa miesten piirittämänä.
Erich von Stroheim jätti jälkensä elokuvan historiaan 1924 valmistuneella mestariteoksella Ahneus (Greed), joka tämän ilmestyessä menee Ylen Teema-kanavalla. Vihdoinkin se nähdään entisöitynä neljän tunnin versiona, joten kysymys on harvinaisesta Suomen ensi-illasta.
===================================================

Ahneuksen teko ja jälkituotanto on elokuvahistorian suuria legendoja. Erich von Stroheim ohjasi elokuvan oikeilla tapahtumapaikoilla (amerikkalaisvaimotrilogia tuotettiin täydellisenä studiotyönä). Von Stroheimin aiheena oli amerikkalaisen keskiluokan synty 1920-luvun myllerryksissä: miten luonnollinen säästäväisyys kehittyy maniaksi, saituudeksi, sairaudeksi.
Von Stroheim tarkkailee todellisuutta (taustana on Frank Norrisin naturalistinen romaani) niin läheltä, niin intiimisti, että elämäntavan julmuus ja rumuus paljastuvat suorasti.
Legendaksi Ahneuden teki elokuvan pituus. Se oli ensin 42 näytöstä (9 1/2 tuntia). Erich von Stroheim lyhensi myöhemmin elokuvan 4 1/2 tuntiin, mutta tuottaja Carl Laemmle (hänestä tuli Universal-yhtiön menestyksekäs tuotantopäällikkö) ei voinut hyväksyä näin pitkää elokuvaa. Se leikattiin ensin kaksiosaiseksi 3 tunnin versioksi ja lopulta yksiosaiseksi, levityksen vietäväksi elokuvaksi.
======================================================

Erich von Stroheim suuttui Ahneutensa kokemasta kohtalosta. Hän väitti, että elokuva on täysin pilattu. Ahneuden jälkeen von Stroheim ohjasi enää kolme elokuvaa - Iloinen leski, Häämarssi ja Queen Kelly (keskeneräinen), eikä pystynyt siirtymään ohjaajana äänielokuvaan.
Erich Von Stroheim oli 1920-luvun keskeisiä Hollywood-ohjaajia, lannistettu ja lukkoon ajettu persoonallisuus. Auringonlaksun kadun jälkeen vuonna 1950 von Stroheim totesi Pariisissa, Ahneuden kirjailijaa Frank Norrisia lainaten: "En ole koskaan tinkinyt, myynyt itseäni, vaan aina kertonnut totuuden kuten sen olen käsittänyt, nähnyt."
Erich von Stroheim kuoli 1957 vaikean sairauden murtamana.

Ajankohtainen kommentti

Viime lauantaina (29.3. 2008) esitettiin Yle:n kanavilla lähes samaan aikaan kolme merkittävää, mestarilllista elokuvaa. Ne olivat Michael Ciminon ystävyys- ja Vietnam-odysseia Kauriinmetsästäjä (TV2 klo 22.05), Federico Fellinin henkilökohtainen taiteilijatilitys 8 1/2 (FST5 klo 21.20) ja John Hustonin kiehtova yksinäisten sydämien oodi, 1961 valmistunut Sopeutumattomat (Teema klo 21.54).
Karhea mustavalkonen Sopeutumattomat on myös ulkoelokuvallisesti kiinnostava. Monroen aviomies, näytelmäkirjailija Arthur Millerin kirjoitti käsikirjoituksen. Pääosanäyttelijöistä Clark Gable kuoli melkein heti kuvausten jälkeen, Marilyn Monroe menehtyi 1962 ja Montgomery Clift poistui keskuudestamme 1966. Clif teki vielä pari kehnoa elokuvaa Sopeutumattomien jälkeen, mutta Gablelle ja Monroelle teos oli viimeinen.
Luulisi, että Yle:ssä joku koordinoisi kanavien ohjelmistoja. Yleen on perustettu osaamiskeskuksia, mutta viime lauantain kaltaisessa elokuvasijoittelussa ei ollut osaamisen hitustakaan. Näinkö hyvän elokuvan esittäminen televisiossa tuhotaan pikku hiljaa?

Uusia kinoja pääkaupunkiseudulle

Kotimaiset ensi-illat ovat päättyneet tältä kaudelta. Asiaan voi palata seuraavan kerran elokuussa, kun Kaisa Ratsimon uusi elokuva Myrsky tulee ensi-iltaan. Se on tarina pienestä tytöstä ja isosta koirasta, jonka suomalaisisä löytää itäberliiniläiseltä torilta muurin murtuessa vuonna 1989.
Syksyn ehkä kiinnostavin kotimainen uutuusleokuva on syyskuussa ensi-iltansa saava Käsky. Ohjaajana on lahjakas Aku Louhimies, jonka Pahan maan äskeinen tv-esitys raatelee vieläkin mieltä. Elokuva kesti siis hyvin toisen katsomisen vavisuttavan teatterikokemuksen jälkeen.
Syksyn muita mielenkiintoisia ensi-iltaelokuvia lienee Putoavia enkeleitä, Heikki Kujanpään ohjaama ja Heikki Huttu-Hiltusen kirjoittama kertomus Helenasta, kahden kuuluisan kirjailijan, Aila Meriluodon ja Lauri Viidan tyttärestä. Aikaisemmin saman Huttu-Hiltusen sama jännittävä taiteilijakuvaus on nähty teatterissa.
=============================================================

Meidän sukupolvemme kasvoi elokuvaan elokuvateattereissa ja elokuvakerhoissa. Lukiolaisena meillä Kajaanissa ei ollut vielä edes televisiota. Se saapui vasta 1963, vaikka Helsingissä oli katsottu uutta välinettä jo kuutisen vuotta.
Saapui se televisio muuten sellaisella rytinällä, että kaupungin kolmen elokuvateatterin kävijämäärät romahtivat täydellisesti. Niiden omistaja teki itsemurhan.
Nyt 2000-luvulla pienet teatterit ja pienyrittäjät ovat hävinneet melkein kokonaan elokuva-alalta.Maahantuonti on kansainvälisten ketjujen hallussa. Rautakirjaan kuuluva Finnkino hoitaa 90 % pääkaupunkiseudun teattereista. Sillä on siis käytännössä monopoli. Paradoksaalisesti vain kotimainen elokuvatuotanto on jakautunut pienten tuotantoyhtiöiden käsiin.
===========================================================

Parhaillaan pääkaupunkiseudun kehäteiden ostokeskuksiin suunnitellaan jättimäisiä elokuvateattereita ( http://www.lepuski.fi/leppavaara/leffateatteri_evata.html ). Idea on lainattu Yhdysvalloista, jossa ostokeskuksista on tullut perheen elämäntapapuistoja ja ostoparatiiseja. Harvoin on muistutettu, että nuo ostokeskukset ovat mahtavia energiankuluttajia.
Meillä uskotaan, että ostokeskusten uudet valtavat elokuvasalit houkuttelevat katsojia, jotka tulevat ostoksille autoilla. Saa nähdä, livahtavatko he ostoskassit kädessä elokuvateatteriin katsomaan menestysfilmiä, joka on ostettavissa dvd:nä puolen vuoden kuluttua.
Että nämä mahdolliset uudet ostokeskuskinot menestysivät elokuvissakäyntiin pitäisi tulla radikaali muutos. Sillä nykyisin 15-24 vuotiaat nuoret ovat valkokankaan suurkäyttäjiä. Tämä nuoriso halajaa matkustaa lähiöistäkin leffaan Helsingin ydinkeskustaan. Nuorten elokuvainnosta on tutkimustietoa, mutta jokainen huomaa asian, kun käyskentelee vaikkapa Helsingin monisalillisen Tennispalatsin pääkäytävällä.
===========================================================

Kuusikymmenluvulla elokuvakerhoissa filmisivistyksen hankkinut sukupolvi ei ole käynyt vuosiin kinoissa. Ensin perheen perustaminen esti käynnit, sitten totuttiin television hyvään elokuvatarjontaan ja nyt ostetaan mieluisia elokuvasuosikkeja dvd-versioina. Dvd-elokuvia on tarjolla niin laadun kuin klassikoiden arvostajille.
Suuri osa tämän ikäluokan elokuvahulluista on pian eläkeiässä, joten sillä olisi mahdollisuus heittäytyä uudelleen valkokankaan lumoon. Mutta pystyykö Finnkino tarjoamaan saleissaan keskustassa tai tulevissa ostoskinoissa sellaisia laatuelokuvia, jotka kiinnostavat kuusikymmenluvun filmihulluja. Epäilen.

================================================

Ajankohtainen kommentti

Keskiviikkoiltana maksullinen Canal plus osoitti jälleen korkean osaamistason tv-pelien välittäjänä. Katsoimme pojan luona Bulgaria-Suomi -ystävyysottelun, jota Jari Litmanen hallitsi mielin määrin ensimmäisellä puoliajalla - hän pelasi vain 45 minuuttia. Teki maalinkin, antoi monta loistavaa vapauttavaa syöttöä, johti ja rauhoitti Suomen peliä.
Torstaiaamuna luin otteluselostukset, niin HS:sta kuin IS:sta. Aloin epäillä, tarvitaanko meillä enää toimittajia. Selostukset oli lainattu lehtiin Suomen Palloliiton nettisivulta.
Yhä enemmän printtilehdestä saa lukea jalkapallouutisia, jotka on julkaistu aikaisemmin Palloliiton tai Veikkausliigan nettisivuilla. Kuitenkin me innokkaat Suomi-futiksen kannattajat käymme jo yöllä lukemassa vaikkapa Palloliiton sivut, joten meitä alkaa naurattaa, kun joudumme lukemaan saman tekstin aamulla lehdestä.
============================================== =============

Mitä me aamulla postiluukusta tipahtavaan printtilehteen jo lapsesta tottuneet kaipaamme: Futistoimittajien aktiivia työtä, soittoja vaikka pelin jälkeen Sofiaan tai missä peli nyt pelattiin, tuoreita kommentteja pelaajilta ja myöhemmin syvähaastatteluja.
Pari vuotta Suomen päävalmentajana viihtyneestä Roy Hodgsonista en muista lukeneeni yhtään isoa juttua sanomalehdestä. Varmasti haastatteluista olisi ollut helppo sopia, koska kuningasjalkapallon englantilaisen herrasmiesvalmentajan saattoi tavata mediakatsomossa esimerkiksi Hongan otteluissa. Eri asia, jos Hodgson ei ole suostunut haastatteluihin.
================================================================

Onko nettiaikana toimittajankin työ käynyt liian helpoksi. Ei vaivauduta kentälle, pois pöydän ja tietokoneen äärestä. Riittääkö kun tulee tv-pelin katsottuaan toimitukseen ja alkaa tutkia nettisivuja.
Meille korostettiin kursseilla jo 1980-luvun alussa, että toimittajan pitää mennä ulos, suoraan todellisuuteen. Jutut kirjoitetaan sitten toimituksessa, jossa voi nopeissa tilanteissa käyttää puhelinta - nykyisin sähköpostia.
================================================================

Formulasta ja lätkästä näkyy lehdissä sivukaupalla erilaisia juttuja, niin varikolta kuin kaukalon laidalta, jopa teennäisiä poseerauskuvia formulakuskin kotioloista.
Ylelläkin lätkä ja formula ovat Urheiluruudun jatkuvaa paisuteltua antia, vaikka yhtiö ei näytä pelejä kanavillaan. Jalkapalloilijasta Urheiluruutu tuntenee vain David Beckmanin, jonka keskiviikkoista maaottelua kyllä kommentoitiin ohjelmassa torstai-iltana, mutta Suomen Jari Litmasen kolmaskymmenes maaottelumaali unohdettiin täysin.

Suomipunkin menneisyys ja nykyisyys

Turkulainen ohjaaja ja tuottaja Jouko Aaltonen (s. 1956) valmistui Taideteollisen korkeakoulun elokuva- ja tv-työn linjalta. Silloin elettiin 1980-luvun puoliväliä. Aaltonen herätti dokumenttiohjaajana huomiota 1990-luvulla hienolla Taigan kansalaisia-trilogiallaan. Illume-yhtiön kautta Aaltonen on tuottanut lukuisia merkittäviä kotimaisia dokumentteja - kuten 1999 Kiti Luostarisen kehutun Se oikea -elokuvan.

================================================
Kotimaisia dokumenttifilmejä ei esitetä joka kuukausi, ei edes joka vuosi elokuvateattereissa. Näin tapahtui kuitenkin kolmisen vuotta sitten, kun Jouko Aaltosen suurenmoinen Kenen joukoissa seisot levittäytyi valkokankaalle. Elokuvassa palattiin 1970-luvun poliittisen laululiikkeen päiviin. Oivaltavasti tästä päivästä katsoen, sillä Aaltonen oli valinnut laululiikkeen pioneereja kertomaan kameran eteen. Yhtä katkeraa henkilöä lukuun ottamatta 1970-luvun laululiikkeen edustajat näyttivät keksi-ikäisinä tyytyväisiltä ja olivat työn syrjässä kiinni. ====================================================
Jouko Aaltosen uusin dokumenttielokuva Punk - tauti joka ei tapa keskittyy suomalaisen punkin olemukseen, menneeseen ja nykyiseen. "Pääjehuna" kulkee punkveteraaniksi kutsuttu Pelle Miljoona, 1970-luvun lopun rävisyttävä muusikko, jonka anarkistiset kappaleet kimposivat suoraan suomalaisen yhteiskunnan todellisuudesta. ====================================================
Kenen joukoissa seisot oli vetävä dokumenttielokuva. Se oli 1970-luvun laululiikeen muiston nostalginen elvyttäjä. Se puhutteli elähdyttävästi myös sellaisia katsojia, jotka eivät kuuluneet laululiikkeeseen tai taistolaisporukkaan. Punk - tauti joka ei tapa on dokumenttielokuvana samaa erinomaista Aaltosta. Oma suhteeni suomipunkiin on vähäinen. Siksi elokuva toimii myös erinomaisen musiikin historiallisena oppituntina. Myös tärkeänä puheenvuorona yhteiskunnallisten vastalauseiden esittäjien ilmoista ja suruista. Niin, ja Jouko Aaltosen elokuvan mukaan suomipunk vaikuttaa edelleen vahvasti musiikkikentässämme. Eivätkä anarkistiset sivallukset ole vielä kuolleet.

==========================================

Ajankohtainen kommentti

Olen seurannut vuosia lauantaina klo 17 jälkeen Ylen teksti-tv:n numero 260-263:aa. Kysymys on sivustoista, joissa seurataan reaaliaikaisesti Englannin valioliigan otteluja. Uskon, että tuhannet muutkin suomalaiset jännittävät teksti-tv:n seurassa otteluja, koska numerot 260-263 ovat olleet vakioveikkaajille minuutista minuuttiin kehittyvä tiedon lähde. Nykyisin sivut 260-263 eivät enää tarjoa samaa luotettavaa, minuutti minuutilta etenevää palvelua kuin ennen. Ei tiedä enää, onko esimerkiksi suomalaisista pelaajistamme: Sami Hyypiä, Teemu Tainio tai Mikael Forssell kokoonpanossa. Olen kuullut, että teksti-tv:n palvelu on siirretty automaattiseksi. Ennen toimittajan silmät seurasivat ulkomaisista lähteistä otteluiden kehitystä. Onko toimittajat poistettu kokonaan palvelusta? ================================================
Sivusto oli viime lauantaina virheellinen (15.3.2008). Tiesin, että kutkuttava Fulham-Everton ottelu pelattaisiin sunnuntaina, koska olin valmistautunut lähtemään katsomaan sitä Canalilta. Kyseinen sunnuntaina pelattava ottelu oli kuitenkin Yle:llä jo lauantain otteluseurannassa. Samoin Wigan-Bolton ja Birmingham-Newcastle ottelut, joita ei pelattu lauantaina. Kaikissa näissä otteluissa jännitettiin suomalaisten Valioliigapelaajien kohtaloa, sillä voihan keväällä olla edessä tilanne, jossa "meidän Fulham" ja "meidän Bolton" voivat pudota Derbyn ohella sarjaporrasta alemmaksi. Tai Mikael Forssellin edustama Birmingham. Pyydänkin tarkkuutta palveluun tai futista rakastavaa toimittajaa töihin Yle:n teksti-tv:n toimitukseen.

Kotimaista romanttista komediaa




Lupasin jokin aika sitten käsitellä suomalaiset ensi-iltaelokuvat, joiden invaasio alkoi heti joulukuussa. Kolmen kuukauden aikana Helsingin kahteen multipleksiteatteriin on ilmestynyt ainakin yhdeksän kotimaista uutuutta. Ennen joulua tulivat Röllin sydän, Joulutarina, Raja 1918 ja Tali-Ihantala 1944. Joulun jälkeen melkein viikoittain on ollut kotimainen ensi-ilta.
Joutuu kysymään: tapetaanko kotimaisten elokuvien menestyminen tällaisellä tarjonnalla? Miksi elokuvia ei voisi sijoittaa teattereihin sopivasti syksyn ja kevään aikana, jotta toinen ei söisi toisen mahdollisuuksia.
=================================
Käsittelemättä olevista kotimaisista ensi-illoista olen nyt nähnyt kaksi romanttista komediaa. Toinen on Lauri Nurksen ohjaama Sooloilua ja toinen Perttu Lepän 8 päivää ensi-iltaan. Ne ovat amerikkalaistyyppisiä komedioita, kevyellä kädellä ohjattuja, persoonattomia.
Ihmettelee, miten Pitkällä kuumalla kesällä luvannut Perttu Leppä on mennyt ohjaajana alaspäin.
Romeon ja Julian teatteriharjoitusten ympärille keskittyvä 8 päivää ensi-iltaan on ulkohtainen romanttinen komedia. Vain esitykseen pääroolia paikkaamaan pääsevää kuiskaajaa esittävä Laura Birn vakuuttaa ilmeikkäällä ja raikkaalla suorituksellaan.
================================================
Sooloilua perustuu Katja Kallion viihteelliseen ihmissuhderomaaniin. Lauri Nurkse on siirtänyt romaanin vaivattomasti elokuvaksi. Kolmen pääroolin näyttelijät Kari-Pekka Toivonen, Saija Lentonen ja Kristiina Elstelä näyttelevät tyydyttävästi.
Kysymys on kukasta kukkaan liitelevästä kapellimestarista (Toivonen), tämän äidistä (Elstelä) ja uudesta valloituksesta (Lentonen). Tätä kliseistä kolmiosuhdetta ruoditaan vanhassa maaseututalossa.
Aku Louhimies onnistui ohjaajana tuomaan lisäarvoa ja särmää Kuutamolla-komediaan, joka oli Katja Kallion aikaisemman romaanin filmatisointi. Nurkse on ohjaajana vielä raakile, sovinnaisen elokuvakerronnan hallitseva kuvittaja, joka yrittää peittää onton tarinan tunnelatauksilla.



Ajankohtainen kommentti


Kimi Räikkönen kävi viikolla pitämässä lehdistötilaisuuden Helsingin hienossa Kämp-hotellissa. Paikalla oli niin Suomen Yleisradio kuin Italian RAI. Ja toimittajia eri medioista kuin hyttysiä kesällä rantakoivikossa.
Ymmärrän RAI-yhtiön naistoimittajan kiinnostuksen, koska Räikkönen ajaa Ferraria. Luulisi Yle:n TV-urheilun hiukan hellittävän ilmastonmuutosta, autojen ja tupakan myyntiä edistävän "urheilumuodon" sopulimaisen uutisoinnin edessä. Ihmettelen jälleen, miten juuri naispuoliset urheilutoimittajat häärivät Formulan ympärillä.
==================================================
Ylen entisen toimitusjohtajan Arne Wesbergin vetämä kanavapakettimyyntiyhtiö PLUS-TV on mainostanut kaupallisella tv-kanavalla Formulaa ärsyttävän kiihkeästi. Taas on luvattu erikoistarjousta paketin nopeille ostajille.
Kysymys on MTV3:n maksullisen digikanava Maxin mainostamisesta. Tuo kanava lähettää suorana viikon päästä alkavia Formula 1-ajoja. Ilman tuota Formulaa ja Maxia ei PLUS-TV varmastikaan menestyisi.
Ymmärrän, että formulahullut ja räikkösfanit tarvitsevat kanavan ja siitä myös maksavat. Entä jos Kimi Räikkönen ja Heikki Kovalainen eivät ajaisi Formula 1 -radoilla. Lopahtaisiko suomalaisäijien kiinnostus, menisivätkö PLUS-TV:n korttipakat sekaisin?
==================================================
Yle lähettää nykyisin jalkapallon Mestareiden liigan otteluita. Tv-peli alkaa tiistaisin klo 21.30 TV2:lla. Sitä ennen nähdään puolen tunnin tynkä-Ajankohtainen Kakkonen. Ennen tv-pelin lähetystä nähdään Tapio Suomisen vetämä lyhyt jalkapallostudio. Tulevan matsin esittelyyn ja analysointiin ei jää paljoa aikaa. Siksi studio vaikuttaa välttämättömästä pakosta tehdyltä. Myöskin selostus kalpenee Urheilukanavan Tuomas Virkkusen ja Canal plussan asiaan paneutuneiden selostajien rinnalla. Nyt, kun Martti Kuuselakin pääsi vihdoin taas valmennuksen pariin (TPS:n valmentaja), niin esimerkiksi nuori Niki Juusela oli viime tiistaina kuin suoraan surman suuhun heitetty. Laajaa keskustelua on herättänyt myös otteluvalinnat, jotka ovat osittain menneet pieleen. Mielestäni asia korjaantuu sillä, että aina kun on mahdollista näyttää jonkun suomalaisen pelaajan edustaman seuran ottelu, niin se pitää tehdä. Olen myös monen muun tavoin ihmetellyt "keskiviikkona" lähetettävän koko kierroksen maalikoosteen esittämisaikaa, joka esimerkiksi viime viikolla oli jo torstain puolella kello 0.45! Herätys Yle, koska eivät esimerkiksi työssä käyvät ihmiset pysty näin myöhään valvoa ja moni mielellään katsoisi kaikkien otteluiden huippuhetket.
Kyllä sitä alkaa kaipaamaan Nelosen taannoisia Mestareiden liiga -lähetyksiä , joissa toimi kaikki studion sisustuksesta lähtien. Etenkin Matti Even ja Pasi Rautiaisen studio-osuus oli loistava ja varsinkin Pasin, joka solulla jalkapalloa hengittävä olemus toi elämää keskusteluun. Täytyy sanoa, että Suomi-futis on menettänyt todella paljon, kun Pasi on Virossa FC Floran valmentajana. Kaiken kaikkiaan kyseissä studiossa oltiin koko ajan jalkapallon perimmäisten kysymysten äärellä ja se antoi paljon juuri lajia intohimoisesti seuraaville.