Copyright Solar Films/Marek Sabogal/Antti Litja |
Urheilufani
Tuomas Kyrö on paistatellut muutaman vuoden suomalaisen
nykykirjallisuuden menestystekijänä. En ole ollut kovin innostunut
Kyrön kliseisestä ja populistisesta
”Mielensäpahoittaja”-romaanista, jonka ilmeinen esikuva on
edesmenneen sotkamolaisen humoristin Veikko Huovisen ”Havukka-ahon
ajattelija”. Siinä ollaan sinisten ajatusten ytimessä.
Tuo 1950-luvun ”Konsta
Pylkerö” -tarina on kestänyt aikaa vuosikymmeniä. Ja ohjasihan
Kari Väänänen romaanista elokuvaversion muutama vuosi sitten.
”Mielensäpahoittaja”
oli radiokuunnelmana ja romaanina Tuomas Kyrön hitti. Kestääkö
mielensäpahoittajan tarina aikaa ”Havukka-ahon ajattelijan”
tavoin, jää nähtäväksi. Nyt vaikuttaa siltä, että Kyrön
tarina alkaa olla loppuunkaluttu. Kuka siis jaksaa enää innostua
elokuvaversiosta?
Dome Karukosken ohjaamassa
elokuvassa mielensäpahoittaja-isä (Antti Litja) asuu maalla ja
sadattelee kaikkia mahdollisia vääryyksiä, joita näkee tai keksii
ympärillään. Äijän köriläs ei ole mihinkään tyytyväinen.
Samanlaisia marmattajia löytyy Suomesta kasapäin. Sitten
mielensäpahoittaja loukkaa jalkansa. On pakko muuttaa kaupunkiin
pojan (Ilkka Forss) huusholliin. No, sielläkin sadattelu ja siunailu
jatkuu samaan malliin kuin maalla.
Mielensäpahoittajan
ohjaaja Dome Karukoski, 37, ei vieläkään löydä omaa tyyliään.
Hän on harhaillut erilaisten aiheiden parissa, mutta ohjaajan
kädenjälki ei ole aina onnistunutta. Karukosken edellisten
elokuvien nimet kertovat kaiken: Tyttö sinä olet tähti
(2005), Tummien perhosten koti (2008), Napapiirin sankarit
(2010) ja Leijonasydän (2013). Viimeksi mainittu kahden
veljeksen skinhead- ja väkivaltatarina ei mennyt millään minun
pirtaani. Ehkä Leena Landerin romaaniin pohjaava Tummien
perhosten koti on edelleen Karukosken vahvin elokuva?
====================================================================================================
Dome Karukoski on
yrittänyt pysytellä Tuomas Kyrön luomissa puitteissa ja tehdä
Antti Litjan pahoittajasta ärtymyspotenssin lisäksi viisaan ja
hauskan, totisen ja tyhmän suomalaisen jäärän, joka uskoo vain
itseensä. Vai uskooko. Se nyt selvää, että maalaismies ei viihdy
modernissa urbaanissa ympäristössä. Mutta pojan isä-kaipuu on
suuri, vaikka Ilkka Forssin roolikuvaa ei ole perusteltu loppuun
saakka.
Antti Litja, 76, on
varmasti oikea valinta jäärän rooliin (tosin olisiko ollut liian
radikaalia miehittää rooli jollakin samanikäisellä
tuntemattomammalla näyttelijällä?). Litjan työskentely on niin
anttilitjamaista kuin vai voi olla. Risto Jarvan vuonna 1977
valmistuneen jäähyväistyön Jäniksen vuoden Vatanen on
kasvanut korkoa niin elokuvissa, televisiossa kuin ennen kaikkea
teatterissa. Joku voi tosin väittää, että Litja tekee
mielensäpahoittajana samaa roolia kuin monesti aikaisemmin.
Maneereihin Litja ei sorru
– kuten esimerkiksi takavuosikymmeninä sellaiset hienot
näyttelijät kuin Toivo Mäkelä ja Jussi Jurkka. Se vain, että
Litjan työskentelystä puuttuu tuoreus. Ohjaaja on kaiketi halunnut
pelata ”varman päälle”. Tätä ”varman päälle”
-pelaamista näkee liian paljon uusissa kotimaisissa elokuvissa.
Syynä lienee kotimaisten tuotantojen kaupallistuminen. Elokuva ei
ole enää taidetta, elokuva on isoja yleisöjä tavoittelevaa
laskelmoitua viihdettä.
Mielensäpahoittaja -
elokuvan suosio mitataan lähipäivinä – ja viikkoina ympäri
Suomen maata.
=====================================================================================================
Tuomas Kyrön
”Mielensäpahoittaja” on syksyn uutinen myös teatterissa.
Helsingin kaupunginteatteri tuo 21.9. Arena-näyttämölle
ensi-iltaan Mielensäpahoittajan ja pojan. Antti Litja ei
sentään ole pääosassa, vaan Esko Roine viettää Marika
Vapaavuoren ohjauksessa 70-vuotisjuhliaan.
Ajankohtainen
kommentti
Saakohan
Pekka Lehdon hyvä dokumenttielokuva Palsa koskaan
teatteriensi-iltaa? Elokuvan piti tulla teattereihin jo viime syksynä
R&A -festivaalin kohutun esityksen jälkeen. Ei tullut. Nyt
teatteriensi-ilta on luvattu perjantaiksi 12.9. Ainakin
elokuvasäätiön kotimaisten ensi-iltaluettelon mukaan.
Kalervo
Palsa (1947-1987) oli omaperäinen ja ristiriitainen kittiläläinen
kuvataiteilija, jota asukkaat vierastivat. Nyt siis Palsa saa maineen
palautuksen niin elokuvassa kuin teatterissa. Muhoksen poika ja muun
muassa huippuesityksiä Kajaanin kaupunginteatterissa ohjannut
Kristian Smeds on asialla Kansallisessa. Muistamme hänet Kansallisen
haastavasta Tuntemattomasta sotilaasta. Smedsin täysin
omannäköiseksi sanottu Palsa sai ensi-iltansa Helsingin
juhlaviikoilla. Sen on luvattu viipyvän Kansallisessa aina
marraskuun loppupuolelle. Esitystä pidettiin hurjana provokaationa.
Kristian Smeds näyttelee myös Palsan pääroolin. Smeds on
puhuhut kurkistuksesta pohjoisen kuvataiteilijan sielun maisemaan.
Ihmisen kuvaa luodaan. Esityksen nähneet ovat kertoneet, että Smeds
murehtii näyttämöllä, miten taiteen aika on ohi. Hän ei usko
enää taiteeseen. Toivottavasti Kristian Smeds ei sentään luovu
teatteriohjauksista.
1 kommentti:
Karukosken sinänsä ihan ok leffasta jäi sellainen hieman kiusallinen kysymys, että mikä tarve oli nostaa Mielensäpahoittajan hahmo niin isoon rooliin. Siis leffaahan myydään juuri tällä MP-leimalla.
Käytännössä koko leffa olisi voinut olla elokuvana tuoreempi ja sallia ohjaajalle enemmän mahdollisuuksia, siinäkin tapauksessa että Kyrö olisi ollut taustajoukoissa, jos siihen ei olisi lyöty tuota moneen kertaan (kaupallisesti) hyödynnettyä leimaa. Katsojan kannalta on lähinnä kiusallista, että täytyy pitää mielessä referenssi Kyrön luomaan hahmoon. Litja esittämään vaan vanhaa miestä niin kuin nytkin, ihan hienosti hän sen veti, vaikka alkuun hahmot tuntuivat hieman paperisilta.
Minusta koko elokuvan asetelmassa on jotakin falskin laskelmoivaa: niin henkilöhahmon luomisen tasolla kuin koko konseptissa. Silti elokuvassa oli monta hyvää hetkeä. Vahinko vaan, että niitä ei uskallettu viedä pidemmälle, vaan koko ohjaus oli liian laskelmoiva, eri yleisösegmenttejä hyvinkin tietoisesti kosiskeleva. Keinot sekoittuneina ja tavoitteiltaan ilmeisesti pinnassa. Komedian, pikareskin ja tummemman huumorin sekoitus vaatii paljon hämmentämistä, todella tarkkaa harkintaa. Nyt tuntui siltä, että kasassa on joukko kerronnallisia keinoja, joilla yritetään miellyttää isoja joukkoja hyvin erilaisia katsojia, kaikkia vähän vuoron perään. Mutta sellaistahan se elokuvateollisuus taitaa pääuomassaan olla.
Lähetä kommentti