Juliette Binochen näyttelijätaiteen läpivalaisu - Olivier Asssayn Clouds of Sils Maria on syksyn elokuvia * * * * *

Cinemanse Oy

Se oli 1990-luvun alun Pont-Neufin rakastavaiset, Leos Caraxin omaperäinen elokuva tunnetun pariisilaissillan yhteiskunnan ulkopuolella elävistä ihmisistä, joista yhtä näytteli Juliette Binoche. (Niin, ja muistetaan vielä 1980-luvun lopun Milan Kundera elokuva Olemisen sietämätön keveys). Sitten uusi kolahdus tapahtui vuonna 1994 puolalaisen Krzysztof Kieslowskin väritrilogian ensimmäisessä osassa Sinisessä, jossa Binoche loisti itseään ja muistojaan etsivänä naisena.

Juliette Binochen elokuvanäyttelijän ura on ollut yhtä juhlaa parin vuosikymmenen ajan. Onpa Binoche luovuttanut luovuuttaan tuotantopuolellekin, pari vuotta sitten iranilaisen Abbas Kiarostamin eurooppalaiseen elokuvaan Iltapäivä Toscanassa.

Binoche näytteli elokuvassa, mutta hänen kerrotaan ”tuoneen” iranilaismestarin Italiaan.

Nyt ihailemme Juliette Binochea ranskalaisen Olivier Assayn (Kesähetket) uudesssa elokuvassa Cloud of Sils Maria. Assayn ensimmäinen englanninkielinen elokuva läpivalaisee älykkäästi ja suorasti, mutta myös tunteella ja osittain improvisoiden ikääntyvän näyttelijän uraa, menneisyyden liikahduksia ja nykyisyyden silmänräpäyksiä.

=====================================================================================================

Juliette Binoche on näyttelijä Maria Enders, joka matkustaa nuoren assistenttinsa (Kristen Stewart) kanssa Zurichiin ottamaan vastaan palkinnon näytelmäkirjailija Wilhemin puolesta. Wilhelm on poissa, mutta palkinto viittaa parinkymmenen vuoden takaiseen elokuvaan, josta tuli Maria Endersin läpimurto. Maria tapaa sveitsiläisessä alppiympäristössä Wilhelmin vaimon Rosan, jota esittää Angela Winkler. Muistamme hänet Volker Schlöndorffin 1970-luvun sakalaisesta elokuvasta Katharina Blumin menetetty maine.

Clouds of Sils Maria kiertyy moni-ilmeisesti elokuvan, teatterin ja näyttelijätaiteen sisäisiin henkäyksiin. Zurichissä Maria Endersille tarjotaan roolia lontoolaiseen teatteriesitykseen. Kiehtovasti näytelmä on sama menestyskappale, jossa Maria Enders oli mukana vuosia aikaisemmin. Hän oli silloin nuoren Sigridin roolissa, mutta nyt hän esittäisi halveksittua vanhaa Helenaa. Sigridin osaan kaavaillaan nuorta Hollywoodtähteä Jo-Ann Ellisiä (Chloe Grace Moretz). Maria Enders epäilee, koska Ellis on esiintynyt 3D-tieteisfilmeissä, ja tähden yksityiselämää ja tempauksia repostellaan netissä.

=====================================================================================================

Olivier Assay ei tutki elokuvassaan vain ikääntyvän näyttelijän mahdollisuuksia kovenemassa esittävän taiteen maailmassa, joka kaupallistuu koko ajan, vaan hän valaisee ennen kaikkea eri sukupolvien välisiä eroja. Kristen Stewartin nasevasti esittämä assistentti Valentine on Maria Endersin vertauskohde, mutta myös nuoren polven ääni. Itse asiassa Jo-Ann Ellis nähdään vain muutamassa kohtauksessa, sillä Maria Enders harjoittelee näytelmää Valentinen kanssa. Kiinnostavasti tekstiä näytelmävihkosta lukevasta Valentinesta on tulossa nuori Sigrid. Valentine oma identiteetti murtuu vähitellen, joten hänen täytyy tehdä oma ratkaisunsa.

Clouds of Sils Mariasta puuttuvat esimerkiksi 1950-luvun Hollywoodin freudilaisten teatteri- ja näyttelijäaiheisten elokuvien ristiriidat ja ”selkään puukotukset” (Kaikki Eevasta, Bad and Beautiful, Tähti on syntynyt). Vain Assayn elokuvan epilogissa, jossa kurkistetaan näytelmän lavaharjoituksiin, välähtää nuoren ja vanhan polven näyttelijöiden välinen kilpailutilanne. Sekin vain häivähdyksenomaisesti, sillä Olivier Assay välttää katkeria tummia värejä. Hän suuntaa lopulta kohti valoa, vaikka elokuvassa ehtii tapahtua kahden tunnin keston aikana paljon erilaisia teeman muunnelmia ja mahdollisia suunnanjuutoksia.

=====================================================================================================

Juliette Binoche on Clouds of Sils Marian ehdoton tähti, erilaisten ja muuttivien tunnetilojen loistava tulkitsija. Ja nähkää ja kuulkaa Binochen nauru! Binoche on avoimillaan ja voimallisimmillaan Maria Endersin roolissa. Oikeaan osunee tulkinta, jonka mukaan Binochen näyttelijämuotokuva ei olisi näin täydellinen, jos sitä ei heijastettaisi noihin kahteen nuoren polven edjustajaan, Chloe Grace Moretzkin Jo-Ann Ellisiin ja Kristen Stewartin assistenttiin. He eivät jää liikaa Juliette Binochen varjoon, ja Assayan elokuva lienee lottovoitto mystisessä Twilight-sotkusarjassa esiintyneelle Stewartille.

Ja mikä on elokuvassa usein toistuva ”Malojan käärme”. Se selviää noissa upeissa Sveitsin Alpeille avautuvissa ulkoilmakohtauksissa, jotka Juliette Binoche ja Kristen Stewart alustavat meille henkevällä läsnäolollaan.

Ajankohtainen kommentti

Brittiläinen elokuvalehti Sight & Sound on kuulunut lukemistooni aivan teinivuosista 1950-luvun lopun ja 1960-luvun alun Kajaanista saakka. Sight & Sound on kriittinen, laatuun perustava elokuvalehti. Isojen juttujen lisäksi lehdessä on hyvä arvosteluosasto. Lehti kokoaa myös vuosikymmenittäin kriitioiden ja ohjaajien listan maailman parhaimmista elokuvista. Orson Wellesin 1940-luvun alun Citizen Kane (1942) keikkui kärjessä monta vuosikymmentä kunnes viimeksi Alfred Hitchcockin San Francisco -trilleri Punainen kyynel (1958) otti johtopaikan.

Uudessa Sight & Soundissa noin 300 kriitikkoa ja ohjaajaa ympäri maailmaa listaavat parhaat dokumenttielokuvat. Olen itse suhtautunut viime vuosien dokumentteihin varauksella, koska ne alkavat lähestyä usein fiktiofilmejä. Digitaalitekniikka sallii ”hämäyksen”, ehkä myös valehtelun. Siksi brittilehden listan ykköseksi kohonnut, venäläisen avantgardistin Dziga Vertovin Mies ja elokuvakamera (1928) ilahduttaa suuresti.

Muuten en listaa kommentoi kuin totean, ettäs se on todella edustava ja elokuvan historian huomioiva. Käytänkin nyt tilaisuutta hyväkseni ja nimeän tässä 10 mielestäni parasta dokumenttielokuvaa:

1. Robert Flaherty: Nanook – pakkasen poika (1922)
2. Alainen Resnais: Yö ja usva (1955)
3. Flaherty: Aran-saaren mies (1934)
4. Humphrey Jennings: Listen to Britain (1941)
5. Chris Marker: Sans soleil (1983)
6. D.A. Pennebaker: Don´t Look Back (1967)
7. Jean Renoir: Virta (1947)
8. Haskell Wexler: Medium Cool (1968)
9. Emile de Antonio: Millhouse (1969)
10. Arne Sucksdorff: Ihmisiä kaupungissa (1947)