Syrjäytymisnuoruus Korsossa - härskissä ja masentavassa esikoiselokuvassa * *

Still 1, kuva: Olli Karttunen

Akseli Tuomivaara liikkuu elokuvassaan lähiöympäristössä. Korso sijaitsee Vantaalla. Junilla pääsee Korsoon, mutta niin kuin monessa muussakin pääkaupunkiseudun lähiökunnassa myös siellä on erilaisia asuinalueita. Korso on suuralue, johon kuuluvat muun muassa Korson-lähiö, Metsola, Nikinmäki, Vierumäki. Olen itse käynyt kylässä aivan rauhallisessa ja siistissä korsolaisessa asuinyhteisössä. Akseli Tuomivaara on kuvannut sen toisen puolen, sen lähiöarjen rankan todellisuuden ja syrjäytyneiden nuorten tilanteen. Elokuvaa on ehditty verrata brittiläiseen Trainspottingiin, mutta älkää viitatko Aku Louhimiehen Vuosaareen.
Elokuvan päähenkilö on Markus (Mikko Neuvonen), jolla on unelma. Hän ei ole käynyt koulua loppuun, joten syrjäytymisen mahdollisuus on todennäköinen. Markus viettää arjen päiviä kavereidensa kanssa. Päivät kuluvat ilman ajatustakaan etsiä töitä. Viinakset kyllä kelpaavat. Omiakin valmistetaan. Rahaa pitää saada autovarkaudella ja komean talon arvoesineiden ryöstöllä. Maahanmuuttajanuorten asema valottuu Jojon (Richmond Ghansah) kohdalla. Markuksen lukiossa opiskeleva sisko Heta (Iida Lampela) seurustelee Jojon kanssa. Markuksen äiti on yksinhuoltaja, isä on muuttanut ruotsiin.
Korso alkaa Markuksen korisheittelyllä hylätyssä rakennuksessa, jossa pojat tapaavat toisiaan. Markus katsoo kotona Kauden 2014 katukoriksen esittelyvideota. Poika haaveilee muutosta New Yorkiin. Hän pelaisi katukorista ja saavuttaisi unelmansa. Mutta tajuaako Markus, että vain unelmilla on siivet ja todellisuus lyö usein rankasti takaisin. Mutta millä rahalla Markus voisi matkustaa New Yorkiin? Varastettua tavaraa myyvän Murukan lainallako.
================================================================================================
Akseli Tuomivaaran elokuva on hyvin yksipuolinen. Koripallo ja Johon ilmestyminen tuovat tarinaan hitusen susbstanssia. Samoin loppupuolen railakas jakso Karaokeabaarissa, jossa Murukka laulaa ”Vantaa, savuinen sumuinen...” Akseli Tuomivaara ei saa mitään uutta Markuksen ja ystävien syrjäytymistarinaan. Mitään muutosta tai kasvua elokuvassa ei oikein ilmene. Lähiötodellisuus on kuvaaja Juice Huhtalan tummanpuhuvien otosten läsnäoloa.
Tämäkin kotimainen uutuuselokuva osoittaa, että meillä ei osata tehdä käsikirjoituksia, luoda vahvoja henkilökuvia ilman tuttuja kliseitä ja luoda draamaan kerroksia. Korso on kuin pitkitetty hölmöily-väkivalta ja juoksenteluvideo. Luuhataan siellä ja täällä, hypellään paikasta toiseen.
Korson tarinasta vastaavat Jenni Toivoniemi ja Kirsikka Saari. Positiivista siinä on ajutenttinen ja rehellinen lähiönuorten kieli. Saari muistetaan muuten Selma Vilhusen Oscar-ehdokkaaksi nousseen Pitääkö mun kaikki hoitaa? -lyhytfilmin käsikirjoituksesta. Tuo hauskaksi toivottu mutta katsomon hiljaiseksi jättävä elokuva on valittu Korson alkukuvaksi.

Ajankohtainen kommentti

Kohu Woody Allenin ympärillä jatkuu. Aikasin maanantai-aamuna alkavissa Oscar-juhlissa Allenin elokuva Blue Jasmine on ehdolla, mutta ymmärtäähän sen, että ohjaaja-näyttelijää on ryhdytty inhoamaan. Miksi? Hänen ja Mia Farrowin adoptiotyttären Dylanin sosiaaliseen mediaan kirjoittaman paljastuksen vuoksi. Dylanin mukaan Woody vei hänet tuskin kouluikäisenä vintille ja käytti häntä seksuaalisesti hyväkseen.

Woody Allen on ollut minulle suuri amerikkalainen koomikko, näyttelijä ja ohjaaja, tuon ikumuistoisen New Yorkin kuvaaja, jonka tasolle pääsee ehkä vain kirjailija Paul Auster. Allenin suosio alkoi meillä vuonna 1977, kun Aito Mäkisen Diana esitti vuoden verran Annie Hall -elokuvaa. Sen muistettavassa kuvassa Woody tapaa Diane Keatonin, joka kantaa tennismailaa. Kirjoitin elokuvasta esseen sarjaani ”Elokuvieni mestariteokset”. Muistin, että Annie Hallin jälkeen meillä otettiin teattereihin kaikki ohjaajan aikaisemmat työt. Allenista tuli suomalaisen elokuvayleisön suosikki. Eikä huono suinkaan.
Tiedämme, että New Yorkin kuvaaja on joutunut viime vuosina ohjaamaan Euroopassa. Rahoitus USA:ssa loppui, ja totta on, että Woody saa enemmän yleisöä täällä vanhalla kuin uudella mantereella. Adoptiotyttären Dylanin kirjoitus viittaa amerikkalaislähteiden mukaan vuoden 1995 elokuvaan Rakkauden jumalatar. Tuossa elokuvassa ei ole mitään uutta allenismia, sillä kaikki pyörii New Yorkissa rakkauden ja naisten ympärillä. Kun ensimmäinen tieto Dylan-tyttären paljastuksista levisi maailmalle ajattelin, että kysymys on äiti Mia Farrowin kostosta.
Saa nähdä, miten Woody Allenin ”tarina” etenee. Muistutan kuitenkin, että aikanaan maailman suurin koomikko ja merkittävä ohjaaja Charles Chaplin joutui samanlaisten kohujen keskelle. Neroilla on omat toimensa, voisi sanoa, mutta ei missään nimessä voi hyväksyä, että pappa tarttuu vintillä lapsen lihaan. Hyi helvetti.
Toivon sydämestäni, että neurootikko Woody Allen pystyisi todistamaan viattomuutensa. No, hänen elokuvansa ovat kuitenkin kuin roomalais-katolisen ripityksiä papille, vaikka Woody on juutalaisperheestä.