Ranskalaisohjaaja kuvaa prostituutiota * * *

Ensi-illassa on jälleen ollut François Ozonin elokuva. Hänet muistetaan ahkerana ohjaajana, joka on käsitellyt kiinnostavasti inhimillisen elämän eri aiheita. Ehkä parhaimillaan Ozon (s. 1967) on ollut elokuvissa Swimming Pool, Jäljet hiekassa ja Vieras talossa. Ranskalaisen nykyelokuvan maailmassa Ozon näyttäisi olevan omaa luokkaansa.

François Ozonin uusin elokuva Isabelle: Nuori ja kaunis käsittelee rohkeasti nuoren tytön ongelmia. Marine Vatch esittää nuorta Isabelleä, joka ei taida olla vielä edes täysikäinen. Nuoruus ja aistillisuus hehkuvat Isabellen olemuksesta.
Pari vuotta sittten tulleessa Vieras talossa -elokuvssa Ozon kuvasi hätkähdyttävän suorasti teini-ikäistä poikaa, joka solmii sopimuksen opettajansa kanssa. Poika alkaa tarkkailla ystävänsä perheen elämää. Hiekan peitossa oli hiukan mystinenkin kertomus avioparista, jonka elämä järkkyy uimarannalla. Puoliso ei voi käsittää, miksi hänen rakastettunsa katosi. Swimming Poolissa mennään maaseutuasuntoon, jonne kirjailijan kiusaksi saapuu häiriintynyt omistajan tytär.
Isabelle: Nuori ja kaunis käsittelee nuoren tytön valintoja. Ovatko ne harkittuja vai vaistonvaraisia? Isabellen kotielämään kuuluvat äiti, isäpuoli ja veli. Ozon ei selvitä, miksi Isabelle heittäytyy rakkauden ammatilaiseksi. Kysymys voi olla traumasta, jonka hän on kokenut perhe-elämässään.
Isabelle ryhtyy ensimmäisen seksikokemuksensa jälkeen pariisilaiseksi prostioiduksi. Ranskassa sellaiset ammattilaiset ovat hyväksyttävimpiä kuin esimerkiksi protestanttisissa pohjoismaissa. Isabelle ei oikein tiedä, miksi hän ryhtyy luovuttamaan seksiä onnettomille miehille. Tätäkään Ozon ei perustele millään.
================================================================================================
Ranskalaiskriitikot ovat verranneet Isabelle: Nuori ja kaunis -elokuvaa Luis Buñuelin mestarilliseen Päiväperhoon, joka julkaistiin 1960-luvun lopulla. Bunuelin elokuvan voima oli tarkasti porvarillista moraalia analysoiva yhteiskuntakriittisyys ja Catherine Deneuven upea, viileän kaunis pääosasuoritus. François Ozon ei pääse lähellekään Päiväperhon tasoa, mutta ei hän haksahdakaan banaalisuuteen.
Aikaisemminkin François Ozonin elokuvissa näytellyt Charlotte Rampling pääsee esittämään ilmeisesti ohjaajalle tärkeän kannanoton naisen seksuaalisuudesta. Ozonin elokuva on viihdyttävä, mutta aika kesy, jos sitä rohkenee verrata Helsingin ohjelmiston ”kuninkaaseen”, Lars von Trierin tanskalaiseen Nymphomaniaciin.

George Clooneyn valitettava huti * *

Tv-lääkärisarjasta vahvaksi Hollywood-näyttelijäksi ja -ohjaajaksi siirtynyt George Clooney sai uuden elokuvansa The Monuments Men Berliinin filmijuhlien ohjelmistoon. Valitsijat tekivät ilmeisesti pahan virheen, sillä Clooneyn elokuva ei oikein toimi millään tasolla. Elokuvassa kuvataan taideaarteiden varastamista ja pelastamista toisen maaailmansodan Berliinissä. Clooneyn elokuvalla on tosipohja, mutta kerronta harhailee siellä täällä. Clooney näyttelee myös elokuvassa, johon on kerätty liuta tuttuja kasvoja Matt Damonista, John Goodmaniin, Bill Murrayhin ja Kate Blanchettiin.

Samasta aihemaailmasta on nähty meilläkin televisossa historiadokumentteja. Fiktioelokuvista mielenkiintoisin oli John Frankenheimerin 1964 ohjaama jännittävä ja toimiva Juna, jossa ranskalainen vastarintaryhmä pelastaa taideaarteita vuonna 1944 natseilta. Burt Lancasterilla oli elokuvassa väkevä pääosa. Lancasterilla oli myös johtava asema tuotannossa, sillä hän erotti alkuperäisen ohjaajan Arthur Pennin ja kutsui Frankenheimerin apuun.
The Monuments Menissä näyttelijät eivät koskaan saa pitävää kosketusta tarinaan, josta puuttuu substanssi. Siksi olisikin suositeltavaa, että Berliinissä haukuttu George Clooney pysyttelisi moderneissa aiheissa – niin kuin poliittisessa Vallan kääntöpuolessa. Hollywoodissa George Clooneyn sota-aiheisesta elokuvasta odotettiin Oscar-hittiä, mutta amerikkalaislehtien mukaan sen ensi-ilta siirrettiin myöhemmäksi. Usko elokuvaan mureni.

Ajankohtainen kommentti

Takavuosina Oscar-juhlat ja palkinnot eivät herättäneet kummempaa huomiota Suomessa. Ei oikein uskottu, että keväisin Hollywoodissa jaetaan palkintoja edellisen vuoden todella hyville, parhaille elokuville. Amerikan elokuva-akatemia suorittaa äänestyksen. Siihen kuuluu satoja, tuhansiakin jäseniä. Lobbaus ja manipulointi oli kuulemma kovaa, ja usein niin sanottu suurelokuva sai lukuisia Oscareita. Vuonna 1986 esimerkiksi Sydney Pollackin sovinnainen Minun Afrikkani keräsi seitsemän pystiä. Samaan ylsivät 1950-luvulla Kwai-joen silta, 1960-luvulla Arabian Lawrence ja 1970-luvun alussa Puhallus. Uusimpia seitsemän Oscarin kahmijoita on ollut Shakespeare in Love.

Ovatkohan asiat muuttuneet Hollywoodissa? Meillä mediassa käytetään epämääräisesti ilmaisua ”Vuoden parhaat elokuvat”, vaikka jokainen elokuvaa seuraava tietää, että ranskalais-iranilainen Menneisyys ja tanskalainen Jahti ovat vuoden 2013 parhaita elokuvia. Amerikkalaistuotannosta What Maisie Knew oli hyvä, mutta kukapa sitä akatemiassa muisti. Aivan loistava oli Only God Forgives, mutta ilmeisesti sen rankka, Taimaahan liittyvä väkivalta-analyysi pelotti. Erinomainen oli myös klasssisen musiikin ympärille kietoutuva A Late Quartet, jossa äskettäin kuollut Philip Seymour Hoffman vakuuttaa. Nämä elokuvat otan tässä esimerkinomaisesti esille.
No, näinhän ne Oscarit menivät: Paras elokuva Steve McQueenin loistava 12 Years a Slave, paras miespääosa erinomainen Matthew McConaughey aids-aiheisesta Dallas Buyers Clubista ja paras naispääosa Cate Blanchett kohun keskelle joutuneen Woody Allenin Blue Jasminesta. Megaviihde-elokuvien palkitsemisperinne näkyi Oscar-gaalassa siinä, että 3D-astronauttiseikkailu Gravity kahmi nuo maagiset seitsemän pystiä. Ohjaaja Alfonso Cuaro´n on meksikolainen.
================================================================================================
Viime vuosina Sanoman Nelonen on välittänyt Oscar-gaalan. Tänä keväänä välittäjä vaihtui Yleisradioksi. Yle Teeman studiossa Oscar-gaalaa ja vähän historiaakin kommentoi mainoskatkojen aikana kolme toimittajaa, joista kriitikko Anna Möttölän pirteä, innostunut ja asiantunteva esiintyminen keräsi pisteitä. Hyvä oivallus studioväeltä oli muistuttaa niistä suurista elokuvantekijöistä, jotka eivät koskaan saaneet ajankohtaisista elokuvistaan Oscaria. Niitä olivat muun muassa Alfred Hitchcock ja Stanley Kubrick.
Muuten Oscar-gaalan vaikuttavimpia hetkiä oli hienolla musiikilla säestetty vuoden 2013 poismenneiden elokuvaihmisten valokuvakavalkadi, joka päättyi huumeisiin mehehtyneeseen Hoffmaniin.