tiistaina, tammikuuta 28, 2014

Saara Cantellilta kaksi elokuvaa ohjelmistossa

Juuri ennen vuodenvaihdetta teattereihin saapui Saara Cantellin ohjaama romanttinen komedia Ainoat oikeat. Viime perjantaina Cantellin lastenelokuva Onneli ja Anneli sai ensi-iltansa. Näistä Ainoat oikeat on selvästi heikompi ohjaustyö, kun taaas Marjatta Kurenniemen 1960-luvun lastenkirjaan perustuva Onneli ja Anneli täyttää odotukset.
Ainoat oikeat kertoo kolmikymppisestä fysioterapeutista Hannasta (Anna-Maija Tuokko). Hannan ystäviä ovat Elli (Inka Kallén) Paula (Jenni Kokander). Ystävysten arki kietoutuu miessuhteisiin. Taas Hanna on tiukempaa sorttia. Hannan elämä muuttuu, kun hän kohtaa Markuksen (Ilkka Villi). Markus on salaperäinen muukalainen, ja Hannan tunteet pyörivät isoilla kierroksilla kunnes sattuma puuttuu peliin.
Hanna tapaa työkomennuksella Lahdessa autokolarissa vaikeasti loukkaantuneen Ismon (Antti Reini). Markusta fysioterapeutti ei löydä mistään, mutta Ismon kanssa aloitetaan suhde. Rakastavaiset matkustavat Helsinkiin, jossa heitä odottaa ikävä yllätys. Ismo ei ole mikä tahansa tavallinen tallaaja, vaan johtava poliitikko. Juoruihin tuo suhde johtaa.
Ainoat oikeat harhailee tarinan puolesta sinne tänne. Uskottavuus on koetuksella, vaikka Hannan ja Ismon suhteessa on viittauksia takavuosien Suomen pääministerin rakkausepisodiin. Markus katoaa tapahtumista omituisesti, eivätkä Hannan ystävien Ellin ja Paulan henkilökuvat syvenny. Saara Cantell näyttää korostavan elokuvassaan valinnan vaikeutta, koska Hanna huomaa tietyssä vaiheessa olevansa kahden miehen loukussa.
* *

Saara Cantellin lastenelokuva Onneli ja Anneli on positiivinen sovitus Marjatta Kurenniemen hienosta kirjasta. Aava Merikanto esittää Onnelia ja Lilja Lehto Annelia. Tytöt haaveilevat oikeasta unelmien talosta. Kotona ei viihdytä, vaan tytöt yrittävät todellisina ystävyksinä keksiä kaikkea kivaa kaupungilla.
Onneli ja Anneli on kuvattu käsittääkseni Loviisassa. Saara Cantell on löytänyt hyviä ympäristöjä tapahtumiin, jotka ovat herttaisen ruusunpunaisia. Aava Merikanto ja Lilja Lehto ovat vakuuttavia pääosissa, jos nyt tällaista nimitystä voi käyttää lapsinäyttelijöistä. Aikuisten maailma on jäänyt puolivillaiseksi.
Tiivistäminen ja lisädraivi olisi kohottanut elokuvan tasoa. Nyt kerronta harhailee ajoittain turhan poukkoilevastikin. Silti elokuvien Kohtaamisia (2010) ja Tähtitaivas talon yllä (2012) aikaisemmin ohjannut Saara Cantell osoittaa kykynsä lastenelokuvien tekijänä ja romanttisen tyttömaailman luojana. Marjatta Kurenniemen kirja on omiaan ohjaamaan tekijää oikeaan suuntaan.
* * *

Ajankohtainen kommentti

Yle Teeman kuvataideohjelmat ovat olleet katseluviikkojen suola. Viime syksynä kuvataiteen asiantuntija johdatti meidät Yhdysvaltain, Saksan ja Alankomaiden taiteen perinteeseen ja nykysuuntauksiin. Uudenvuoden jälkeen Teema esitti dokumentin Pablo Picassosta, hänen taiteestaan, elämästään ja naisistaan. Se oli kokonaisuutena viihteellinen. Oliko Picasso-ohjelma uusinta? Tätä on usein vaikea muistaa.
Viime viikon taideohjelma oli Georges Braque – omakuva. Braqueta (1882-1963) pidetään kubismin suurena nimenä, ja osittain hän vertautuu Picassoon. Kaikki tietävät espanjalaissyntyisen Pablo Picasson, mutta Braque on jäänyt tuntemattomaksi taiteilijaksi ainakin suurelle yleisölle. Siksi Michael Gaumnitzin dokumentti nosti ainakin hetkeksi Suomessa Georges Braquen yleisön tietoisuuteen.
Dokumentissa Braque ikään kuin luonnostelee omaa kuvaansa. Näyttelijä Jean-Francois Balmer antaa hohdokkaat siivet Braquen mietteille ja käsityksille kubismin taidesuuntauksesta. Miten kauniisti, eloisasti ja luontevasti Braquen oma kuva asettuu Etelä-Ranskan maisemiin. Joka on liikkunut joskus Aix-en-Provencen seuduilla ilahtuu jälki-impressionisti Paul Cézannen teosten näkemisestä. Braquehan antoi suuren arvon taiteilija Cézannelle, joka lähti usein patikoimaan maalaustarvikkeet mukanaan sille korkealle vuorelle, jota Sainte-Victoireksi kutsutaan.
================================================================================================
Mitä kubismi oli taidesuuntauksena. Picasson 1900-luvun alussa maalaamaa ”Avignonin naisia” pidetään suuntauksen alkupisteenä. Taidehistorioitsijoiden mukaan kubistisessa taiteessa esineet hajotetaan, analysoidaan ja kootaan uudelleen pelkistyneessä muodossa. Taiteilija kuvaa aiheen yhden kiinteän näkökulman sijasta samanaikaisesti monesta kulmasta yrittäessään esittää sen mahdollisimman täydellisesti.
================================================================================================
Eilen Yle Teema hemmotteli meitä Salvador Dali -dokumentilla. Surrealismin suuri taiteilija, neroksi ja hulluksikin sanottu Dali sai hyvän käsittelyn. Ja jokainen elokuvanharrastaja muistaa Alfred Hitchcockin vuoden 1945 trillerin Spellboundin, johon Dali loi huikean unijakson. Eilisessä dokumentissa niin Dalin taide kuin elämä kaikkine traagisinekin käänteineen tuli hyvin havainnollistetuksi.

P.S. Olin jo valmistautunut kirjoittamaan innostuneen arvion Pekka Lehdon uudesta elokuvasta Kalervo Palsa ja kuriton käsi, joka näytettiin viime syksynä Rakkautta ja Anarkiaa -festivaalilla. Omaperäisestä kittiläläisestä kuvataiteilijasta kertovan elokuvan piti tulla ensi viikolla teattereihin. Eilen tuli tieto, että ensi-ilta peruutetaan. Onko nyt niin, että R&A -festivaalin näytös jäi Lehdon kunnianhimoisen elokuvan ainoaksi valkokangasesitykseksi?

2 kommenttia:

Liisu kirjoitti...

Kiitos kirjoituksesta! Kirjoitin pitkän kommentin, mutta kun sain valmiiksi, se katosi. Kadonnutta kommenttia on turha etsiä. Sitä ei löydy mistään.

Liisu kirjoitti...

Tuossa kadonneessa kommentissa painotin sitä, että mielestäni Braque ansaitsee tulla mainituksia ennen Picassoa.

Kuulemani mukaan Braque ja Picasso olivat ystäviä. Picasso vieraili usein Braquen luona. Ennen pitkään Braque alkoi piilotella töitään, jos kuuli Picasson olevan tulossa.

Kaava oli tämä: Picasso tulee käymään. He juttelevat taiteesta. Samalla Picasso luo katseitaan Braquen uusiin esillä oleviin teoksiin. Poistuu. Ja jonkin ajan kuluttua järjestää näyttelyn uusimmista töistään, ja kas! Ne muistuttavat hämmästyttävästi Braquen uusia teoksia, joita ei ole ollut vielä näytteillä.

Se käsitys minulla on vahvistunut, että Braque on se, joka loi kubismin. Picasso toi sen ehkä ensin töillään esille.

Picasso teki monenlaista taidetta, hänellä oli leveä skaala. Yhtä leveä naisten ja elämän suhteen. Braque tulii niissä asioissa perässä, jos tuli ollenkaan.

Olen lukenut molempien elämänkertoja. Outoa, että Braquen teokset, niin hyviä kuin ovatkin, näyttävät yleensä taidekirjoissa jotenkin haaltuneilta. TV: ohjelmassa niistä osa näytti todella värikkäiltä ja tuoreilta. Johtunee ehkä värien valmistusmenetelmien kehittymisestä.