Naisen seksuaalisuus pähkinänkuoressa-Lars von Trier ei petä * * * * *

Charlotte Gainsbourg
Nordisk Film

Charlotte Gainsbourg on Joe, jonka seksuaalielämää kuvataan – voisiko sanoa – lapsesta viidenkympin villitykseen. Kysymys on tanskaisen Lars von Trierin uudesta elokuvasta, jonka nimi on ytimekkäästi Nymphomaniac. Jos nykyisin elokuvaohjaajat ja studiot uskaltavat heittää kankaalle hiukan yli kaksi tuntia kestävän teoksen, niin tanskalainen mestari ei välitä mistään säännöistä. Uusi elokuva kestää nelisen tuntia.
Nymphomaniac on suuri elokuvatyö. Se osoittaa, että Lars von Trier kulkee omia polkujaan eikä petä katsojaa, joka on uskonut häneen aina 1990-luvun alusta. Tiedämme, että von Trier (” von” on muuten ohjaajan kunnianosoitus Erich von Stroheimille), oli luomassa Tanskaan niin sanottua dogma-suuntausta, jonka pääasiana oli pitää elokuvan toteutus syvästi sisälle todellisuudessa. Mitään studioilmaisua tai muuta ”keinotekoisuutta” ei suvaittu. Dogma on nyt historiaa, joten von Trier kuten muutkin modernit tanskalaisohjaajat ovat voineet luoda oman itsenäisen tyylinsä.
Kun katsoi Nymphomaniacia en niinkään kiinnittänyt huomiota Lars von Trierin lähes pornografiseen tapaan kuvata seksuaalisuutta. Koko ajan mietin vuotta 1991, jolloin näin tv-katselussa tanskalaisohjaajan esikoisteoksen Europa. Oliko se edes esikoisteos, sitä emme silloin tienneet, mutta katsoimme elokuvaa, jossa oli jotakin hyvin poikkevaa muista ajankohdan skandinaavisista teoksista. Kun sen jälkeen Lars von Trier pysäytti elokuvamaailmaan Breaking the Waves-ohjaustyöllä, mikään ei pysäyttänyt häntä. Carl Th. Dreyerin, Victor Sjösgtrömin, Mauritz Stillerin ja Ingmar Bergmanin jälkeen Skandinavia oli saanut uuden mestarin.
================================================================================================
Nymphomaniacissa Joe hyväksyy kotiinsa kuljehtivan miehen Seligmanin (Stellan Skarsgård), joka on ilmeisesti viettänyt vuosia merellä. Vanheneva Seligman kuuntelee Joen kertomuksia elämästään. Siis ennen kaikkea naisen eroottisesta elämästä. On aivan selvää, että Lars von Trier kuvittaa nuo kertomukset omalla tavallaan, joten alussa viivähtänyt ajatus pornografisesta elokuvasta häipyy katsojan mielestä.
Lars von Trier on jakanut elokuvansa kahteen osaan ja kahdeksaan kappaleeseen. Ikään kuin hän kirjoittaisi romaania. Ensimmäisessä osassa nuorta Joeta esittää Stacy Martin. Toisessa osassa Joen roolissa on sitten ohjaajan suosikiksi noussut Charlotte Gainsbourg, jonka äiti tulvahti nimellä Jane Birkin tanssimaan 1967 italialaisen Michelangelo Antonionin Englannissa kuvattuun Blow-Up -mestariteokseen.
Charlotte Gainsbourg on rohkea näyttelijätär. Hänellä ei ole estoja. Hän toteuttaa intohimoisesti ohjaajan tavoitteet. Joku feministi voisi tieysti sanoa, että Lars von Trier alistaa naisen. Höpö, höpö! Kysymys on rehellisestä inhimillisen elämän erään puolen kuvaamisesta. Ja Nymphomaniacin tekee elokuvatyönä suureksi se, että ohjaaja antaa naiselle täyden vapauden puhua itsestään ja paljastaa syvimmät tunteensa. Ei tällaisia elokuvia tule vastaan kovin usein normaaliohjelmistossa.

Ajankohtainen kommentti

Television kuolema oli väärä tieto. Finnpanelin tutkimuksen mukaan vuonna 2013 me katselimme televisiota suurin piirtein samalla tavalla kuin edellisvuosina. Toisaalta tv-kauppiaat ilmoittivat, että itse laítteen ostaminen on laskussa. Mitä pitäisi tästä päätellä? Televisio säilyttää asemansa jartkossakin, mutta nykyisen talouskiriisin johdosta uusien tv­-välineiden osto on pantu tarkkaan harkintaan. Finnpanelin selvityksen mukaan televisiolähetysten katselu on lisääntynyt tietokoneelta. Nuoret eivät enää halua katsoa tv-lähetyksiä. Ylen lanseerama TV2:n nuorisopainotteisuus on epäonnistunut. Finnpanelin mukaan katsojaosuus on pudonnut aikaisemmasta kahdestakymmennestä prosentista jonnekin kahdentoista seutuville. Eli Yle on epäonnistunut nuorisohakuisuudessaan. Uskokaan nyt Ylen johto, että nuoret eivät välitä teistä, vaikka mitä tekisitte.
Kiinnostavaa oli tietää, että me yli 65-vuotiaat katsomme televisiota jopa viisi tuntia vuorokaudessa. Kun taas meidän jälkikasvulle riittää yksi tunti. Finnpanelin selvityksessä tuotiin myös esille lukuisten kaupallisten tv-kanavien tarjonta. Ei ihme, jos en minäkään katso koskaan sellaisia kanavia kuin Fox, Ava, Liv tai Kutonen, sillä niiden osuus katsojaosuudesta pyörii siinä neljän prosentin seutuvilla. Voi kysyä, miksi ne vielä elävät tv-kartalla.
Tieto netissä toimivien palvelujen merkityksestä viittaa siihen, että joku suurella mediakohulla lanseerattu Netflix ei sittenkään ole päässyt suomalaisten suosioon. Prosentin osuus viikossa näyttää selvästi, että suomalaiset eivät niin vain ryhdy maksamaan verkon videopalveluista. Joten perinteisen television aika ei ole vielä mennyt. On vain kysyttävä, olisiko verorahoillamme toimivan Ylen syytä miettiä tarjontansa profiili uudelleen esimerkiksi TV2:n ja Femman puolella.