TRUE GRIT UUSINTAVERSIONA * * *

John Wayne näytteli villin lännen itsepäistä sheriffi-persoonaa Rooster Cogburnia vuoden 1969 elokuvassa True Grit, joka perustui Charles Portisin kehuttuun romaaniin. Ohjaajana toimi veteraani Henry Hathaway (Bengalin sankarit, Soittakaa Northside 777, Niagara), joka syntyi 1898. Hän oli siis juuri ja juuri yli 70-vuotias. Wayne voitti suorituksestaan Oscarin. Se taisi olla hänen ainoansa. Elokuva menestyi, ja siitä tehtiin jatko-osa Rooster Cogburn. Myöhemmin tuotettiin vielä tv-elokuva, jossa pääosan näytteli Warren Oates.
Coenin-veljekset Ethan (s. 1957) ja Joel (s. 1954) ovat ohjanneet uuden version True Gritistä. Kova kuin kivi esittelee Rooster Cogburnin roolissa Jeff Bridgesin. Hän on muuntautunut loistavasti ikääntyväksi, juopoksi ja liipasinherkän käden omaavaksi sheriffiksi. Mies röhöttää mieluimmin krapulassa sängyssä kuin hoitaa velvollisuuksiaan.
Sitten 14-vuotias, itsepäinen ja rohkea Mattie Ross saapuu tapaamaan Roosteria. Bisnesvaistonkin omaava tyttö haluaa maksaa Roosterille, jotta tämä lähtisi etsimään isänsä murhaaja. Ensin Rooster ei ota tyttöä jäljitysmatkalle, vaan ratsastaa eärmaahan toisen lainvalvoja, Texasista tulevan La Boeufin (Matt Damon) kanssa. Kun tyttö lähtee perään ja ylittää hevosineen virtaavan virran, karskit miehet antavat periksi.
Coenin-veljekset tunnetaan amerikkalaisen elokuvan ohjaajapersoonallisuuksina, joiden jokainen uusi elokuva herättää odotuksia. Niin on käynyt aina 1980-luvun alkupuolelta, kun esikoinen Blood Simple ilmestyi teattereihin. Coenien jatkotuotannon merkkitöitä ovat ainakin Arizona Baby, Killer´s Crossing - vaarallista peliä, Barton Fink, Big Lebowski, Fargo, O Brother, Where Art Thou, Intolerable Cruelty, Mies joka ei ollut täällä. Veljesten elokuvien aiheet ovat vaihdelleet elokuvasta toiseen, mutta aina heillä on ollut heittää valkokankaalle jokin tavanomaisesta poikkeava näkökulma tai käsittelytapa. Kovin innostunut en ollut veljesten Lady Killersistä (2004), joka pohjautui englantilaisen Ealing-studion samannimiseen 1950-luvun klassikkoon.
Kova kuin kivi on uusintaversiona enintään hyvä elokuva. Coenin-veljekset yrittävät elvyttää westernin, joka on kuollut lajityyppinä jo monta kertaa. Coenit eivät välttämättä ole parhaita kykyjä ohjaamaan westerniä. Näkisin, että heidän elokuvastaan puuttuu henkilökuviin, tarinan monikerroksisuuteen ja väkivallan analyysiin liittyvä bonus, joka teki edellisestä varteenotettavasta westernin elvytysyrityksesta, Clint Eastwoodin 1990-luvun alun Armottomasta niin suurenmoisen.
=====================================================================================================
Coenin-veljekset ovat ladanneet lähes kaiken Jeff Bridgesin näyttelijätyöhön ja maisemakuvaukseen. Coenit kuvaavat villiä länttä realistisesti, ja kiinnostavaa on ohjaajien tapa nostaa jäljitysmatkan ratkaisevaksi tekijäksi kohtalonusko, johon ihmisen täytyy pyristelyistään huolimatta tyytyä. Jälleen kerran Coenien elokuvassa puhutaan paljon. Romaanin lukeneet ovat todenneet, että uusi Kova kuin kivi on uskollisempi Portisin romaanille kuin Hathawayn alkuperäinen elokuva.
Jeff Bridgesin ärhäkän ja liikkeissään kömpelöityneen Roosterin ja 14-vuotiaan Mattie Rossin (Halle Steinfield) väliset jännitteet toimivat elokuvassa, mutta Mat Damon Texas Rangers -lainvalvoja jää kalpeaksi sivulauseeksi. Damon on maskeerattu väärin. Eikä Mattien isän tappajaa esittävä Josh Brolin sovellu westernmiljööseen.
Kova kuin kivi pettää puolittain odotukset. Elokuvan jälkeen alkaa miettiä, hallitsiko Jeff Bridges sittenkin liikaa kuva-alaa. Ja loppuivatko Coen-veljeksiltä rahkeet syventää ja tarkentaa westernin muita henkilökuvia.

Ajankohtainen kommentti

Arto Nyberg vallitsee 45 minuutin haastatteluohjelmallaan TV1:n sunnuntai prime timeä. Hän haastattelee Pasilan studiossa aina kolmea vierasta. Ohjelman lopussa esitellään vieraiden suosikkimusiikit, ja sitten kuullaan jonkin aikaa sitä kappaletta, johon Nybergin sormi on osunut. Haastattelijana Nybergissä ei ole oikein persoonaa, särmästä puhumattakaan. Hän hallitsee joitakin ilmiöitä ja asioita - etenkin popmusiikkia ja urheilua. Kun haastateltavaksi saapuu vaikkapa Leif Segerstamin kaltainen huippukyky, Nyberg osoittaa tietämättömyytensä.
Ikävintä ohjelmassa on Arto Nybergin tapa naureskella ja mielistellä haastateltavia. Tuntuu kuin hän kutsuisi studioon ihmisiä, jotta saisi tavata heitä. Se ei ole toimittajan työtä.
Toissasunnuntain Nybergistä jäi mieleen näyttelijä Tommi Korpelan kannanotto perussuomalaisten gallup-menestyksestä. Korpelaa se pelottaa. Eiköhän asia ole sillä tavalla, että vihdoinkin kansalaiset ovat ryhtyneet toteuttamaan demokratiaa, joka on verhottu meillä johtavien eliittipoliitikkojen toimesta sumuverhon taakse.
Kansalaiset haluavat vastauksia siihen, miksi rikkaiden verotus kevenee, tuloerot kasvavat ja köyhyys etenee. Ei tarvitse katsoa kuin torstai-iltapäivisin TV1:n välittämää Kyselytuntia eduskunnasta, kun huomaa hallituspuolueiden ministerien tavan kiertää opposition vähäisetkin kiperät yhteiskunnalliset kysymykset. Vastausta ei saada, mutta evätpä nämä kataiset, kiviniemet, sinnemäet, häkämiehet ja kumppanit tunne häpeää suorempaa puhetta vaativien kysyjien ja niin muodoin lähetystä seuraavien suuttuneiden kansalaisten edessä.

P.S. Perussuomalaisten vaaliohjelma julkaistiin viime viikolla. Se kertoo kaiken. Ohjelma on impivaaralainen, nurkkakuntainen ja suvaitsematon. Yhtenäiskulttuurin aikaan ei ole enää paluuta EU-Suomessa ja globaalissa maailmassa. Niin se vain on. Onnettominta ohjelmassa on puuttuminen kuvataiteeseen. Se on ilmaisunvapauden rajoittamista.
Se on taas totta, että Timo Soini osaa puhua tavallisille ihmisille, saa kosketuksen luontevasti ja sanavalmiisti kansaan. Sen osoitti Ylen Ajankohtaisen kakkosen eilinen reportaasi (1.3.), jossa kuvattiin Soinin tehdasvierailuja pohjoisessa. Soini esiintyi pr-kiertueellaan kuin Suomen pääministeri. Saavat syyttää itseään hallituspuolueiden johtavat poliitikot, jotka ovat kadottaneet siteen suomalaiseen todellisuuteen. Tuskin se enää löytyy vaaleihin mennessä.
Ei Timo "Millwall" Soinin tarvitse olla mikään taiturimainen näkijä, kun hän on huomannut, että tavalliset ihmiset ovat käärmeissään teknohypetyksen, innovaatiouskon ja brändiajattelun ylikorostamisesta Suomessa. Suuttuneita ollaan tuloerojen kasvusta, perusturvan heikentymisestä ja suuryhtiöiden johtajien uskomattomista eläke-eduista. Ja hallituksen huippunopeasta rahoituspäätöksestä tukea huonosti asiansa hoitaneita EU-maita ja auttaa vastuuttomia pankkeja. Ei ihme, että populismin aave kiertää Eurooppaa.