Ensin positiiviset puolet: Näyttelijätyö on aivan erinomaista, ja visuaalinen ulkoasu film noir -viitteineen kertoo kuvaajan lahjakkuudesta. Siis Tiina Weckström on täydellinen Hella Wuolijokena (1886-1954), joka oli liikenainen, kommunisti, kansainvälisen luokan näytelmäkirjailija (Niskavuori-sarja Juhani Tervapään salanimellä) ja aktiivinen tahtonainen. Niin oli hän rauhanaktivisti ja toisenmaailmansodan jälkeen kansanedustaja. Ja tietenkin 1940-luvun lopulla Yleisradion pääjohtaja.
Matleena Kuusniemi on myös hyvä Hellan tyttärenä Vappuna, joka menee myöhemmin naimisiin kokoomuksen Sakari Tuomiojan kanssa. Tuosta avioliitosta syntyy 1946 Erkki, nykyinen SDP:n kansanedustaja, joka toimi aikaisemmin hienosti ulkoministerinä. Erkki Tuomioja on muuten kirjoittanut kirjan Hella Wuolijoesta. Tämä kirja ei ole valitettavasti toiminut Juha Wuolijoen "suurelokuvan" Hella W:n pontimena, vaan tarina perustuu Outi Nyytäjän alkuperäiskäsikirjoitukseen.
Hella W on kuin pitkitetty traileri. Vai pitäiskö sanoa, että se on mainoselokuva, joka yrittää johdattaa katsojat kompleksisen Hella Wuolijoen elämän lähteille. Jo aikaisemmassa elokuvassaan Joulutarinassa Juha Wuolijoki antautui mainosmaisen elokuvanteon syövereihin. Nyt hän osoittaa lopullisesti, että elokuvan ohjaamaisen lahjat eivät ole kummoiset.
Hella W ei keskity mihinkään asiaan, mitään fokusta ei löydetä. Siirrytään hetkestä toiseen - ja alkaa vaikuttaa, että elokuva olisi koottu leikkauspöydässä. Tunnelmia pyritään tukemaan (tai peittämään) mahtipontisella musiikilla. Eikä voi vältttyä ajatukselta, että film noir -tyyppinen kertojan ääni eli Vappu Wuolijoen sisäinen monologi olisi liitetty myöhemmin mukaan, koska tekijät ovat huomanneet, että elokuva ei toimi.
Se ei todellakaan toimi lopun vankilajaksoja lukuunottamatta. Tuntuu oudolta, että Valtiollisen poliisin kuulustelujaksot (Hannu-Pekka Björkman taas hyvä) muistuttavat liikaa taannoista Jörn Donnerin Kuulustelu-elokuvaa, jonka päähenkilö, desantti Kerttu Nuorteva on mukana myös Juha Wuolijoen filmissä.
En myöskään oikein ymmärrä, miksi Wuolijoen elokuvaan on leikttu kuvavälähdyksiä vanhoista suomalaisista Niskavuori-filmeistä. Ehkä ne on tarkoitettu kunnianosoituksiksi Hellan näytelmäkirjailijan työlle. Bertolt Brecht mainitaan vain kerran vuorosanoissa, vaikka hän Suomessa ollessaan kirjoitti Hellan kanssa todelllisen maailman näytelmäkirjallisuuden klassikon Herra Puntila ja hänen renkinsä Matti. Miksi muuten Ralf Längbackan upeasta elokuvasovituksesta (1980), jossa näyttelivät Lasse Pöysti ja Pekka Laiho, ei muistettu laittaa katkelmia Wuolijoen teokseen?
=====================================================================================================
Minun sukupolveni tuntee Hella Wuolijoen, mutta miten suhtautuvat nuoremmat ja nuoret? Elokuvaa katsoessaan he saattavat olla aivan ymmällään. Mikä tämä on? Mistä tämä kertoo? Niin, tuskin nuoret edes tulevat katsomaan tätä uutta kotimaista elokuvaa, joka on puolittainen epäonnistuminen. Ilman Weckströmiä, Kuusniemeä ja Björkmania sekä visualaista ulkoasua voisi puhua totaalisesta flopista.
Kun Outi Nyytäjää pidetään Tove Idströmin ohella Suomen parhaana käsikirjoittajana, olisi kiinnostavaa tietää, minkälainen oli alkuperäiskäsikirjoitus. Josko se muutettiin tai jopa pilattiin?
Ajankohtainen kommentti
Hjallis Harkimo jatkaa vauhdikasta menoaan tv-maailmassa. Ilmeisesti Jokerien johtaminen on luovutettu kokonaan kiekkomies Kekäläiselle, joten Hjalliksella on aikaa pällistellä julkisuudessa. Harkimon uusi ohjelma Hjalliksen kanssa alkoi viime viikolla MTV3-kanavalla. Sitä ennen Hjalliksen naama näkyi lähes kaikkien lehtien kansissa. Kun mies meni taas eroamaan vaimostaan, niin Hjalliksen mediasuosio tuntuu olevan taattu. Jopa Ylen "Seiska" eli P.S. -ohjelma puffasi Hjalliksen ohjelmaa ennalta.
Hjalliksen kanssa alkoi lupaavasti. En sano, että Hjallis olisi todellinen älyn jättiläinen, mutta Timo Soinin kanssa keskustellessaan hän pääsi hyvään vetoon. Hetkittäin tuli tunne, että Ylen takavuosien älykkö ja konekiväärihaastattelija Leif Salmén on palannut kehiin.
=====================================================================================================
Olen kehunut syystä Ruben Stillerin Pressiklubia. Eikä syytä kritisointiin ole vieläkään - paitsi yhdessä asiassa. Miksi kommentaattori Jouni Tervoa nimitetään ohjelmassa vapaaksi toimittajaksi? Sellainen hän on ollut ja on varmaan edelleenkin, mutta tarkkasilmäinen tietää, että Tervo on nykyisin kustantaja, joka perusti rikoskirjailija Harri Nykäsen kanssa CrimeTimen, osuuskuntavetoisen kustannustalon. Helsingin Sanomat julkaisi kulttuuriosaston lähtöjutussa koko sivun esittelyn kustantamosta. Tänään HS puffaa jälleen CrimeTimeä, ja Jouni Tervo kertoo , että kustantamon yhteistyökumppaniksi on valikoitunut Elisa. Muuten: eikö suomalaisen rikoskirjallisuuden mainostaminen ala tuntua ylimitoitetulta. Missä ovat lehtijutut ja ohjelmat, joissa puhutaan nuorista runoilijoista tai vaikkapa niin vanhanaikaisesta asiasta kuin kaunokirjallisuus.
Viime perjantaina Pressiklubissa "vapaan toimittajan" kanssa media-asioita kommentoi MTV3:n rikostoimittaja Jarkko Sipilä, joka on Tervon ja Nykäsen kustantatamon kirjailija. Toivoisi, että Pressiklubiin saataisiin "kytkennöistä" vapaita sananvapauden puolustajia ja yhteiskuntakriitikkoja. Eikö Yle Radio 1:n keskiviikkoaamun kolumnisti Jertta Blomstedt olisi mielipiteineen ja tietämyksineen oivallinen kommenttaattori.
P.S. Viime sunnuntaina dokumenttielokuva Mannerheim - Jörn Donnerin kertomana päättyi sykähdyttävästi viidenteen osaan. Herran Jumala, minkä dokumentin Donner oli ohjannut. Aivan loistavan. Vieläkin haukkoo henkeään, kun muistaa dokumentin eri lähteistä kootun kiehtovan uutiskuva-aineiston. Ja sitten nolottaa, kun meidän sukupolvemme ei saanut koulussa minkäänlaista tietoa Suomen lähihistoriasta. Kaikesta vaiettiin. Ehkä ennakkoluulomme Mannerheimiakin kohtaan syntyivät tuosta tietämättömyyden sietämättämästä tilasta? Ok. Mannerheim oli valkoinen kenraali, mutta Jörn Donner osoitti, että hän oli paljon muutakin. Mannerheimin ratsastajapatsasta katsoo nyt Kiasman edessä aivan uudella tavalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti