Kuningas Yrjö VI (1895-1952) oli nykyisen kuningatar Elisabet II:n isä. Yrjö VI tuli valtaan tahtomattaan ja vastahakoisesti 1936, koska veli Edward VIII ei halunnut tehtävää rakkausasioiden tähden. Kuningas ei voinut erota vaimostaan ja mennä uusiin naimisiin, joten Edward luopui kruunusta, erosi ja otti uudeksi puolisokseen rakastettunsa, amerikkalaisen Wallis Simpsonin.
Yrjö VI hallitsi aina kuolinvuoteensa saakka. Englannin kuningashuoneen valta oli kaventunut merkittävästi 1900-luvun alkupuolella. Vuonna 1917 hallitsijasuvun nimeksi oli muutettu Windsor. Britannian nykyinen hallitsija Elisabeth II on Yrjö VI:n toinen tytär. Hänestä tuli 1952 kuningatar. Hänen sisarensa on Margaret ja miehensä prinssi Philip.
Tom Hooperin ohjaama asiallinen historiallinen elokuva Kuninkaan puhe kytkeytyy Yrjö VI:n aikaan. Elokuva ei ole mikään tarkka historiallinen kronikka, vaan Hooper keskittyy henkilökohtaisiin ja inhimillisiin ongelmiin. Samalla elokuva on ystävyystarina ja kuvaus hallitsijan kansakuntaa vahvistavien radiopuheiden merkityksestä. Elokuvassa näytetään vielä, mitä keinoja käytettiin, jotta änkyttävän kuninkaan puheista saataisiin sujuvia. Elokuva onkin kiinnostava analyysi puhetaidon ja -vikojen karsimisesta ja tiedotusvälineen vallasta.
Kuninkaan puheen ohjaaja Tom Hooper (s. 1972) on kouluttautunut Lontoon Westminster Schoolissa. Mitään kovin mittavaa uraa hän ei ole tehnyt elokuvaohjaajana, mutta mainetöihin luetaan huipulta pudonneen jalkapalloseura Leedsin vaiheista enemmän fiktiota kuin faktoja tarjoava The Undamned Leeds (2009), jossa vaikeuksiin joutuneen manageri Brian Cloughin roolin esitti Michael Sheen. Kuninkaan puheessa näyttäytyvä Jim Broadbent oli pääosassa Hooperin elokuvassa Longford (2006), jossa kuvataan kuuluisaa brittiläistä poliittista kamppanjavelhoa. Hooper ohjasi 2002 George Eliotin romaanista tv-sarjan Daniel Deronda, joka tapahtuu 1800-luvun Lontoossa.
Kuninkaan puhe todistaa, että historia kiinnostaa Hooperia. Elokuva ei ole mikään suuri työ, mutta hyvin mielenkiintoinen ja epookiltaan varma valoitus viime vuosisadan alkupuoliskon englantilaisesta valtapolitiikasta ja kuningashuoneen myllerryksistä. Colin Firth näyttelee osuvasti kiivailevankin Yrjö VI:n antoisan roolin. Helena Bonham Carter on aivan erinomainen valinta Yrjö VI:n eli "Bertien" vaimoksi ja kahden tytön äidiksi. Geoffrey Rush tulkitsee loistavasti kuninkaan puheopettaja Lionel Logueta. Perheellinen mies ei saavuttanut menestystä näyttelijänä, joten hän otti käyttöön varasuunnitelman - puheopettajan roolin. Ilman mitään koulutusta tai ammatillista pätevyyttä.
Tom Hooper ei tietenkään ole voinut tehdä elokuvaa ilman viittauksia William Shakespeareen. Rinnastus Rikhard III:een on klisee, mutta sinänsä perusteltu. Shakesparen kuningasnäytelmä on kiehtova kuvaus 1500-luvun kuningashuoneen intrigeistä ja valtataisteluista. Brittiläisen teatterin ja elokuvan edesmennyt iso tekijä Laurence Olivier ohjasi siitä 1955 elegantin filmiversion.
Kuninkaan puhe osoittaa jälleen, mikä merkitys medialla on valtaapitävien aseman ja imagon luomisessa. Tom Hooper pysyttelee kuitenkin koko ajan viitteiden tasolla. Siksi "Bertien" ja Lionelin vaiherikas yhteistyö, joka kasvaa vähitellen ystävyydeksi, saa elokuvassa niin tärkeän osuuden.
BBC on ollut ja on radio- ja tv-kanavineen käsite Britanniassa. Impeiriumin loiston päivinä se oli sitä myös siirtomaissa, joten Yrjö VI:n jännityksellä odotettu virkaanastumispuhe kaikkine valmisteluineen ja lähetyksineen on elokuvan vavahduttava huippukohta. Eikä sitä esitetä lyhyinä leikkauksina, vaan elokuvan nimen mukaisesti huippukohdalla annetaan aikaa ja tilaa.
Colin Firthin kuninkaan ja Geoffrey Rushin puheopettajan toiminta mikrofonin molemmin puolin on kuin viulistin ja säestäjän täydellinen yhteispeli konserttilavalla. Hooper hyödyntää tunnelman lisätekijänä Schubertin klassista "Tyttö ja kuolema" -jousikvartettoa. Eikä intensiivinen jakso koostu vain näistä elementeistä, vaan Hooper sirottelee puheen väliin välähdyksiä kansalaisten reaktioista kotona ja siirtomaissa. Kuvaan tuodaan vielä ulkomailla oleskelevien Yrjö VI:n veljen ja Wallis Simpsonin jännittynyt kuuntelutuokio radion edessä.
=====================================================================================================
Kuninkaan puhe voitti viime vuonna melkein kaikki brittien elokuvapalkinnot. Keväällä se kilpailee Oscareista Los Angelesissa. Tom Hooperin seuraavan elokuvan piti olla uusi versio John Steinbeckin Eedenistä itään -romaanista, josta Elia Kazan ohjasi 1955 alkuerpäisen filmisovituksen - pääosassa James Dean. Käsikirjoituksen Hooperille laatii arvostettu Christopher Hampton. Tiettävästi Universal hyllytti toistaiseksi projektin.
Ajankohtainen kommentti
MTV3-kanavalla alkoi sunnuntaina Lauri Nurksen ohjaama ja Jarowskij-yhtiön tuottama 8-osainen rikossarja Tappajan näköinen mies. Se perustuu Matti Röngän, Ylen uutispäällikön ja uutisankkurin, neljään ensimmäiseen Viktor Kärppä -dekkariin. Luin ennen sarjan alkua Röngän Isä, poika ja paha henki -dekkarin, joka ilmestyi 2007. Rönkä kirjoittaa lyhyttä, arkikielimäistä ja helppolukuista tekstiä, johon heitellään vanhahtavia ilmaisuja. Vähitellen tajuaa, että kirjailija saa tekstiin paljon asiaa ja merkityksiä.
Matti Röngän dekkareiden suosio johtuneen Viktor Kärpän henkilöllisyydestä ja taustasta. Se on ollut poikkeavaa kotimaisessa dekkarikirjallisuudessa. Monialayrittäjä, vaikeuksiin joutuneiden ihmisten asiamies, yksityisetsivä Viktor Kärppä on inkerinsuomalainen paluumuuttaja, joka pääsi Suomeen presidentti Mauno Koiviston toiminnan ansiosta. Matti Rönkä on voittanut dekkareillaan niin Suomen kuin pohjoismaiden dekkaripalkinnot. Röngän esikoisdekkari Tappajan näköinen mies (2002) ilmestyi myös Saksassa, kipusi heti dekkarikriitikoiden suosituslistan kärkisijoille ja menestyi kirjakaupoissa.
Ajankohtaisen kotimaisen Veijarit-elokuvan ohjaaja Lauri Nurkse ei työskentele ensimmäistä kertaa televisiossa. Taideteollisen korkeakoulun ohjaajalinjan käynyt Nurkse, 32, hankki valmiuksia tv-työhön muun muassa muutaman vuoden takaisessa Uutishuone-sarjassa, jossa Krista Kosonen vakuutti. Tappajan näköisessä miehessä Nurkse suorastaan kuvittaa Matti Röngän dekkareiden maailmaa. Akselilla Suomi-Venäjä liikutaan aivan kuin Ylen puolelle menevässä synkeässä Alamaailma-sarjassa. Siinä venäläiset rikolliset ovat rantautuneet Suomeen ja täältäkin käydään laittomilla keikoilla itänaapurissa.
Tappajan näköinen mies on sujuvaa, jopa nautittavaa tv-kerrontaa. Aivan varma ei voi olla, onko Samuli Edelmann sopivin valinta Matti Röngän luomaksi Viktor Kärpäksi. Edelmannin olemuksesta puuttuu Kärpälle ominainen eletyn elämän karheus, mutta muuten näyttelijä rakentaa pieniä ihmisiä auttavasta, alamaailman porteilla liikkuvasta asiamiehestä kärppämäisen humaanin mieskuvan. Ja Edelmann näyttelee sopivan rauhallisesti.
Sivuosanäyttelijöistä Martti Suosalon poliisi ja Maria Ylipään Marja ovat tavanomaisia hahmoja. Ylipää on toki viehättävä Kärppään tutustuvana nuorena naisena, mutta Suosalo vetää yli. Vielä ei ole rohjettu palkata Alamaailman tavoin venäläisiä ja virolaisia näyttelijöitä esittämään omien maidensa henkilöitä. Silti Kari Ketonen ja Tero Jartti ovat virolaiskorostuksineen uskottavia tylyinä rikollisina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti