Maisie aikuisten pelinappulana * * *

Uudet ohjaajat Scott McGehee ja David Siegel ovat siirtäneet Henry Jamesin (1843-1916) vuonna 1897 ilmestyneen romaanin ”What Maisie Knew” nykyajan New Yorkiin.. Romaanin tapahtumat sijoittuvat 1800-luvun lopun Lontooseen. Lukuisia ja lukuisia romaaneja, joitakin novelleja ja näytelmiä, kirjoittanut James tutki teoksessaan, missä vaiheessa lasten hoito ja huolenpito ovat victoriaanisessa (1837-1901) englantilaisessa yhteiskunnassa. Totta vie, aikuisten sana oli laki, ja lapset joutuivat sopeutumaan siihen.
What Maisie Knew -elokuva kertoo aikuisten sinne tänne singoilevasta hoitoruletista, jonka uhriksi kahdeksanvuotias Maisie-tyttö (Onata Aprile) joutuu. Koko ajan puhelimessa bisneksiään järjestelevä isä Beale (Steve Coogan) rakastaa ainakin pinnallisesti tyttöään, mutta muut asiat ovat tärkeämpiä. Asunnossa riidellään koko ajan, ja Maisie kuulee sen päivisin ja öin
Neuroottinen äiti Susanna (Julianne Moore) on ikääntyvä rokkari, joka levyttää studiossa tai käy kiertueella. Vanhempien on vaikea sopia Maisien aikatauluista – kuka hakee ja milloin tytön koulusta? Oikeus päättää vanhempien erotilanteessa tehdä isästä Maisien huoltajan, mutta äiti ei tahdo millään sopeutua uuteen tilanteeseen. On hän myös aika itsekäs ja sanoo rakastavansa Maisieta, mutta saattaa unohtaa asian seuraavana päivänä.
Maisien pelastajaksi kohoaa nuori hoitajatyttö Margo (Joanna Vanderham) ja äidin uusi miesystävä Lincoln (Alexander Skarsgård), jonka kanssa mennään naimisiin, jotta äiti saisi Maisien huoltajuuden. Näyttää siltä, että Maisie rakastaa lapsen tavoin kaikkia läheisiä aikuisiaan, mutta lopulta hänenkin täytyy tehdä ”valinta”. Miten lapsi sen tekee, se selviää elokuvan loppupuolella.
What Maisie Knew on sympaattinen uusi amerikkalainen elokuva. Ohjaajat ovat siirtäneet pieteetillä Hanry Jamesin tarinan tämän ajan suurkaupunkiin ja – sanoisiko – hedonististen aikuisten maailmaan. Toki elokuvassa erotellaan aikuisia, osittain Maisien näkökulmasta: uusi isäpuoli näyttäisi olevan hyvä mies, joka asettaa huoltajuuskaruselliin joutuneen tytön asiat ja tarpeet omiensa edelle. Ruotsalaisen Stellan Skarsgårdin veli Alexander esittää isäpuoli Lincolnin roolin omillaan – tarkoitan, että hän ei näyttele, vaan on oma itsensä.
================================================================================================
Henry Jamesin romaanin uusi filmatisointi ei ole yllätys. Melkein jokainen Jamesin romaani on siirretty valkokankaalle. James oli suosittu 1970- ja 1980-luvuilla amerikkalaisessa elokuvassa. Newyorkilaissyntyinen, kriitikkona aloittanut Peter Bognanovich (s. 1939) ohjasi 1974 Daisy Millerin, jonka pääosassa nähtiin Taksikuskin tuleva tähti Cybill Shepherd. Francois Truffaut ohjasi 1978 Jamesin tarinasta hienon Vihreän huoneen. Sitten romaanifilmatisointien älykäs kalifornialainen tekijä James Ivory (s. 1928) ohjasi Jamesin teoksista Eurooppalaiset (1979) ja Bostonilaiset (1984). Hänen tukenaan oli saksalaissyntyinen ja avioliiton kautta intialaistunut käsikirjoittaja Ruth Prawer Jhabwala. Muitakin sovituksia tuotettiin, mutta jääköön ne mainittamatta.
Näihin mainitsemiini elokuvasovituksiin verrattuna What Maisie Knew on kepeämpi James-elokuva. Tosin, jos ei tiedä, että se todella perustuu englantilaisen klassikkokirjailijan romaaniin, niin ei siitä ole haittaakaan. Mutta elokuvan nähtyään kannattaa mennä kirjastoon ja etsiä luettavaksi Henry Jamesin romaaneja.
Onata Aprile elää fantastisesti Maisie-tytön vaikean osan. Kasvojen ilmeet kertovat enemmän kuin sanat. Julianne Moore ei ole aivan sopiva rokkariäidin osaan. Nykyisin Moore näyttää kulkevan elokuvasta toiseen samoin ilmein. Taas Woody Allenilla esiintynyt Joanna Vanderham on suloinen hyvyyteen uskovan Margon rooolissa. Alexander Skarsgård tiivistää olemassaolollaan elokuvan toista puoliskoa.
Pakko sanoa, että elokuva olisi tarvinnut lyhentämistä ja tiivistämistä. Mutta pähkinänkuoressa: "Kluuvikadun Maxim on saanut jälleen katsottavan draamaelokuvan” ohjelmistoonsa.
   

Ajankohtainen kommentti 

Yle-TV1 työntää arkipäivisin puolenpäivän jälkeen ruutuun vanhoja kotimaisia elokuvia. Niitä ei esitellä, ne vain ilmestyvät televisioon – ohjelmiston täytteenä, luulisin. Mikäs siinä työntää vanhaa ruutuun, kun Yle sai SF:n konkurssin jäljiltä 1960-luvun alussa koko Särkän elokuvatuotannon varaston. Silti tällainen liukuhihnalta esittäminen ja tason heittely ovat karhunpalvelus vanhalle mustavalkoiselle kotimaiselle elokuvalle. Siitä tulee bulkkitavaraa, vaikka joukkoon saattaa mahtua hyväkin elokuva. - kuten äsken Roland af Hällströmin hieno Sillanpää-sovitus Poika eli kesäänsä. Pääsääntöisesti elokuvat ovat olleet kehnoja. Näinkö huonoa meillä todella tuotettiin 1950-luvulla?

Huonoksi paljastui Matti Kassilan nuorisokuvaus Kuriton sukupolvi (1957), joka tosin oli, niin kuin Poika eli kesäänsäkin, Mauno Mäkelän Fennada-Filmin tuotantoa. Kassilan elokuvan sanailu, näytteleminen ja asetelmat olivat kuin Kansallisteatterin suurelta näyttämöltä. Elokuvallisuus loisti poissaolollaan.
Ja kuka jaksaa enää katsoa Toivo Mäkelän ylinäyttelemistä Kuritttomassa sukupolvessa? Mäkelä melkein pilasi vuonna 1954 Kassilan saari-ja rakkauselokuvan Sinisen viikon, mutta onneksi Matti Oravisto ja Gunvor Sandqvist toivat ryhtiä ja tasapainoa henkilökuvaukseen, joten olemme aina voineet puhua Kassilan parhaimpiiin kuuuluvista elokuvasta.

P.S. Ruusuja ja risuja Yle Teemalle. Ruusut kahdesta Lentävä hollantilainen -aiheen esittämisestä. Juha Uusitalo oli aivan loistava Hollantilaisena tässä alankomaalaisessa Wagner-oopperassa. Ja unohduksista oli löydetty Ava Gardner-James Mason -Technicolor -elokuva Pandora ja Lentävä Hollantilainen. Gardnerin aistillinen roolisuoritus ennakoi kaksi vuotta myöhemmin tullutta Joseph L. Mankiewiczin Paljasjalkakreivitärtä. Risuja tulee viime lauantai teemaillasta, joka oli rakennettu suomalaisen kesärakkauden ympärille. Sininen viikko olisi ollut passeli teemailtaan, kuten Risto Jarvan 1960-luvun Työmiehen päiväkirja. Yle esitti tv-sketsimäisen ja kaoottisen kammotuksen Pohjan tähteet (1969) ja amatöörimäisen Iskelmäprinssin (1990). Huh. Huh...

Aivan kuin Yle Teemalla olisi skarpattu, sillä Työmiehen päiväkirja esitetään rakkaussarjassa Kaurismäen-elokuvan ohella ensi lauantaina. Hieno juttu.