Amerikkalainen Richard Linklater säväytti meidät kahdeksantoista vuotta sitten upealla elokuvalla Rakkautta ennen aamua, jossa amerikkalaisopiskelija Jesse (Ethan Hawke) tapasi Wieniin menevässä junassa ranskalaisen Célinen (Julie Delpy). He kiintyivät toisiinsa ja kävelivät illan mittaan Wienin kaduilla ja kujilla. Samalla keskusteltiin elämästä ja tulevaisuudesta.
Vuonna 2004 Linklater ohjasi elokuvan jatko-osan Rakkautta ennen auringonlaskua, joka tapahtui Pariisissa. Nyt teattereihin tulleessa kolmannessa osassa Rakkautta ennen keskiyötä Céline ja Jesse ovat saaneet kaksoset ja lähteneet Kreikan lomalle. Jessellä on kuitenkin takanaan epäonnistunut avioliitto Yhdysvalloissa ja 14-vuotias poika Henry, joka on viettänyt hienon lomakesän Kreikassa.
Rakkautta ennen keskiyötä (Before Midnight) on kolmikon paras elokuva, vaikka sarjan aloitusta ei voi väheksyä. Kolmas osa on selkeä, johdonmukainen ja samalla tavalla keskusteleva kuin edelliset osat. Elokuva jakutuu neljään osaan: Ensin Jesse ja Céline palaavat kreikkalaiselta lentokentältä, jossa Henry on saatettu Amerikan koneeseen. Ensimmäisen pitkä jakso tapahtuu autossa, jossa Jesse ja Céline keskustelevat tyttärien nukkuessa takapenkillä. Miten vaivattomasti Linklater kuvaa tämän pitkän automatkan.
Toinen jakso sijoittuu kreikkalaiseen residenssiin, jossa Jesse ja Céline ovat viettäneet kuuden kuukauden loman ystävien seurassa. Pitkässä jaksossa puhutaan, syödään ja juodaan pöydän ääressä. Kolmannessa jaksossa kävellään kreikkalaisessa muinaismaisemassa ja keskustellaan jälleen. Neljäs osa sijoittuu hotellihuoneeseen, jossa Jesse ja Céline tilittävät suhdettaan. Jakso on kitkerä, jopa pahaenteisesti se viittaa mahdolliseen eroon.
===============================================================================
Austinilainen Richard Linklater (s. 1961) on 1990-luvun amerikkkalainen independent-ohjaaja, joka hämmästytti 1991 vaihtoehtoelokuvallaan Slacker. Sen jälkeen hän oli valmis ohjaamaan Rakkautta ennen -sarjan ensimmäisen elokuvan. Austinin elokuvayhteisössä oppinsa saanut Linklater ohjasi vielä 1997 aivan absurdin kaupunkielokuvan Suburbia. Sitten hän keskittyi Rakkautta ennen -sarjan jatko-osiin. Välissä valmistui vielä dokumentti Orson Wellesistä.
Rakkautta ennen keskiyötä on ainutlaatuinen elokuva. Se kulkee kahden ihmisen keskustelujen, kävelyjen ja väittelyjen lomassa kohti kreikkalaista yötä, jonka jälkeen kaikki ei ole enää niin kuin ennen Jessen ja Célinen suhteessa. Vai onko kysymys vain keski-ikäisen parin rakkauden kriisistä, joka ei pääty katastrofiin?
Richard Linklater sivuaa elokuvassaan vaivihkaa ilmastomuutosta, roolimalleja ja lopulta sitä ikuista kysymystä miehen ja naisen suhteesta: kuka määrää, kuka on itsekäs ja miksi naiset aina joutuvat tyytymään toisarvoisiin elämisen malleihin. Linklater on tasapuolinen roolikuvauksissaan, vaikka hän antaa Célinen panna vastaan ja kasvaa itsenäiseksi naiseksi, joka ei tyydy pikkukotirouvan elämään. Eikä, lopulta, Jesse, menestysteoksia julkaissut kirjailija halua musertaa rakkaansa pyrkimyksiä, jotka elokuvassa ilmenevät jälleen puheen tasolla.
Minusta Richard Linklater painottaa asioita ja suhteita hyvin järkevällä tavalla. Hän luottaa miehen ja naisen väliseen rakkauteen, eikä Rakkautta ennen keskiyötä -elokuvasta kannata etsiä mitään viitauksia nykyisin muodissa oleviin seksuaalisiin malleihin. Tämä on niin helpottavaa nähdä, vaikka joku voisi pitää elokuvaa vanhanaikaisena.
Ethan Hawke ja Julie Delpy ovat fantastisen hyviä omannäköisissä ”rooleissaan”. He ovat myös vastanneet elokuvan käsikirjoituksesta ohjaajan ohella. Tai, olisiko tässä elokuvahistoriassa ainutlaatuisessa, reaaliaikaa kolmessa jaksossa seuraavassa elokuvassa sittenkin kysymys improvisaatiosta, sanojen ja ajatusten keksimisestä ohjaajan kameran edessä?
Ajankohtainen kommentti
Kuuntelin korvat punaisena
Yle Radio 1:n kulttuuriohjelma Kultakuumeen lähetystä Tampereen
teatterikesästä. Eteläafrikkalaisten moderni tulkinta August
Strindbergin Neiti Juliesta kiinnosti, ja Tampereen näyttelijäikoni
Eila Roine kehui esityksen täysosumaksi muistuttaen samalla, että
aina klassikkojen siirtäminen nykyaikaan ei onnistu.
Eteläafrikkalaiset olivat onnistuneet.
Ajattelin, että kyllä
teatterimaailma Suomessa on edelleen vauhdissa. Tätä korosti vielä
juttu Tampereen yliopiston työpajatoiminnasta, jossa teatterin
lavastuksille etsitään uusia visuaalisia komponentteja.
Digitalisoimisen myötä myös virtuaalimaailma on tulossa
teattereihin. Näin ymmärsin, ja sitten mietin, miksi meillä
elokuvakulttuuri on päästetty vajoamaan popcornsalien tasolle.
Sitten muistin, että onhan meillä vielä elokuvafestivaaleja,
joiden järjestäjien tuntosarvet on suunnattu uuteen ja maailmalle.
Suomen suurin
elokuvafestivaali ”Rakkautta ja anarkiaa” alkaa syyskuusssa.
Ohjelmistoon on kerätty Cannes-parhaimmistoa ja uutta suomalaista
elokuvaa, josta kiinnostavia lienevät Dome Karukosken Leijonasydän,
joka käsittelee uusnatseja. Myös Pekka Lehdon Kalervo Palsa
-elokuva ja Pirjo Honkasalon Betonityö ovat
ennakko-odotuksissa uutuuksia, jotka on pakko nähdä. Ulkomaisesta
tarjonnasta valitsen heti Orlandon tekijän Sally Potterin Gingerin
& Rosan ja Gus Van Santin tuoreen Promise Landin,
näyttelijänä ahkera Matt Damon.
P.S. Nyt se taas nähtiin.
Torstaina Ylen
tv-pääuutisissa haastateltiin Neil Blomkampia, jonka uusi elokuva,
väkivaltainen scifi-toimintatrilleri Elysium oli tullut
teatteriohjelmistooon. Hollywoodissa rahantekijänä korkeuksiin
kohotettu nuori ohjaaja sanoi olevansa kiinnostunut aseista ja
räjähdyksistä.
Milloin haastatellaan
ohjaajia, jotka ovat kiinnostuneet kaunokirjallisuudesta tai
kuvataiteesta? Kesän elokuvateatteriohjelmistoon on saatu
Helsingissä uusia hienoja draamaelokuvia, jotka vahvistavat uskoa
elokuvataiteen elinvoimaan (nimiä löytyy Kriitikon tähdet
-listastani). Niissä olisi ollut käsiteltävää niin
Yle-televisiossa kuin Yle-radiossa. Eipä käsitelty.
1 kommentti:
Tätä voisi toimittaja Fränti varmasti kommentoida blogissaan:
http://www.helsinginjuhlaviikot.fi/tapahtuma/leffapiknik/
Minusta varsin hieno juttu.
Ainakin viime vuonna tilaisuudet olivat onnistuneita, paikalla suurin määrin ollut nuorisokin käyttäytyi hämmästyttävän asiallisesti jne.
T: Esa
Lähetä kommentti