Järkyttävä suomalainen perhetarina * * * *

Olavi Angervo, Samuli Edelmann. Nordisk Film

Peter Franzénin omaelämäkerralliseen romaaniin perustuva elokuva Tumman veden päällä on tapaus. Elokuva on näyttelijänä tunnetun Franzénin esikoisohjaus. Tietenki oma romaani antaa hyvä pohjan ohjausyölle, mutta silti on onniteltava näyttelijä-ohjaajaa hienosta aloituksesta. Järkyttävä suomalainen perhetarina ajoittuu 1970-luvulle, Lounais-Keminmaalle. Romaanin ja elokuvan nimi viittaa Kemijokeen, ja jylhiin Kemin voimalaitosputouksiin, joissa elämä virtaa loputtomasti.
Olavi Angervo esittää Peteä, joka elää ja varttuu poliisi-isän (Samuli Edelmann) ja huolehtivan äidin (Matleena Kuusniemi) talossa. Petellä on sisko Suvi, joka selvästikin jää elokuvassa sivummalle. Ohjaaja näyttelee itse Peten oikeaa, biologista isää, joka tuo pojalleen lahjoja ja vie tutustumiskäynnille Kemiin.
Tämä on Pete-pojan tarina suomalaisessa perheessä, jota kalvaa isäpuolen tuurijuoppous ja väkivalta. Selvinpäin isäpuoli vakuuttaa rakkauttaan äitiä ja lapsia kohtaan, mutta humalassa väkivalta laukeaa. Niin tyypillisesti ja todesti. Siitä saa osansa etenkin äiti, jonka kärsimyksen Pete-poika näkee läheltä. Hän tajuaa elävänsä jatkuvassa pelon tilassa.
Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen on todennut ja todistanutkin, että lapset tarvitsevat elämäänsä säännönmukaisuutta, ennakoitavuutta ja rutiineja. Rutiineilla ja ennakoitavuudella on Sinkkosen mukaan turvallisuuden kannalta keskeinen merkitys. Sinkkonen on huomauttanut, että se tulee esille hoidettaessa kaltoin kohdeltuja ja laiminlyötyjä lapsia, jotka suorastaan takertuvat hyvää tekeviin sääntöihin ja rutiineihin.
Pete selviää mielikuvitusolentonsa avulla – se on valoilmiö, joka muistuttaa Steven Spielbergin hienon scifielokuvan Kolmannen asteen yhteyden (1977) vastaavia pojan ”näkemiä” ihmeellisiä ilmiöitä. Mutta ennen kaikkea Peten, siskon ja äidin turvaverkon muodostavat isovanhemmat, joita Ismo Kallio ja Marja Packalén näyttelevät loistokkaasti. Kallio liittää huimia tarinoita kertovan ukin roolin suurten töidensä (etenkin teatterissa) joukkoon.
Nähkää, miten Kallio hiihtää tai heittää ladosta pyydystämänsä hiiren takaisin luontoon. Jari Sinkkoseen viitaten isovanhemmat tuovat Peten elämään kaivatun järjestyksen ja turvallisuudentunteen, joka murskautuu aina kun isä lyö äitiä ja riehuu humalassa. Mielikuvitusolento viittaa taas lapsen tapaan heittäytyä sadunhohtoiseen roolileikkiin, ”jonka sisältö voi olla hyvinkin emotionaalista ja fantastista” (Sinkkonen). Niillä ikään kuin puretaan mieltä askarruttavia dramaattisia elämäntapahtumia.
================================================================================================
Totta on, että 1970-luvulla Suomessa isovanhemmat ja osittain naapurit muodostivat vielä vaikeuksiin joutuneen perheen turvaverkon. Nyt se on sosiaalitoimen hallussa, sillä sukupolvien jatkumo on katkennut tai katkeamassa – modernin kulutuskulttuurin iskettyä päälle ja maaltamuuton yllyttyä.
Tumman veden päällä on taiten ohjattu esikoiselokuva. Se raastaa eläytymään Peten kasvutarinaan, mutta samalla sen kuvissa - Pini Hellstedtin upea kameratyö (katsokaa vuodenajanvaihdoksia) – näkyy kasvavan lapsen pyrkimys eteenpäin. Lapsuustutkijat puhuvat varmaankin lapsen vaistomaisesta halusta elää, kasvaa ja saavuttaa jotakin merkittäväää aikuisuuden kynnyksellä.
Minusta Peter Franzénin isoja oivalluksia on kuvata Pete havannoimassa silmillään ympäristöjä ja perheen sisäisiä tapahtumia – onnellisia ja myös niitä onnettomia. Vaikka Olavi Angervo Petenä olisi vaatinut vielä hitusen lisää henkilöohjausta, niin hänen silmänsä tuikkivat elävästi. Ne viestittävät halusta päästä valoon, vaikka se vaatisi kovankin ponnistelun. Voi, miten koviin paikkoihin lapsi joutuu perheessä, jonka sisin järkkyy.
================================================================================================
Tumman veden päällä on uusi kotimainen elokuva, johon voi samaistua täysillä. Jollakin ihmeellisellä tavalla Peter Franzén on välttänyt kaikki kliseet, vaikka tarina on niin tuttu. Siksi Peter Franzénin suomalainen perhetarina muistuttaa meitä, että vieläkin ihminen, äiti ja isä, voivat olla ”tuli ja rakkaus, turva ja koti”. Vieläkin.
Siksi elokuva on lopultakin optimistinen perheen järkyttävien sisäisten elämäntapahtumien kuvaamisesta huolimatta.
Mutta jos olette unohtaneet, miten kaunis maa meillä on, niin Tumman veden päällä (hurjat otokset mm. valjastetun Kemijoen voimalaitoksilta) antaa siitä vakuuttavan todistuksen. Ja musiikki toimii, niin Irina Björklundin tunnuskappale ”Tuulen viemää”, mutta ennen kaikkea aikakauden hitti, Tapio Heinosen laulama Charles Aznavour -sovitus ”Eilen”.
================================================================================================
Muutama miinus, jotka esikoisteoksessa on vielä helppo antaa anteeksi: 1970-luvun autot ovat aina putipuhtaita, ja Samuli Edelmann ylinäyttelee ajoittain. Entä olisiko uudessa suomalaisessa elokuvassa jo aika uudistaa näyttelijäkaartia?
(Ensi-ilta 6.9.)

Vaviskaa -Kekkonen on tulossa Lappiin * *

Syyskauden ensimmäinen kotimainen elokuva on Kekkonen tulee. Nuorisoelokuvasta Sisko tahtoisin jäädä tuttu Marja Pyykkö on ohjannut hölmöilevän sketsikomedian, jossa pieni lappalainen kylä menee sekaisin, kun tulee tieto valtion päämiehen saapumisesta Lappiin.

Itsekin jotain aiheesta tietävänä voin sanoa, että niiden muutamien kertojan aikana, kun isäni järjesti Kekkosen Kainuun-vierailut, niin mistään sekaisin menosta ei koskaan ollut kysymys. Kekkonen astui ylväänä herrasmiehenä junasta Kajaanin asemalla ja saivatpa lapseni ojentaa ihaillulle presidentille kukat. Mieleen on jäänhyt myös tilaisuus Paltaniemeltä, jonne Kekkonen saapui juhlistamaan Eino Leino talon avajaisia. Juhlakansa seurasi tilaisuutta kaikella arvokkuudella.
Marja Pyykön elokuva on fiktio. Voi tietysti sanoa, että hänellä ei ole mitään omakohtaista käsitystä Kekkosesta ja Kekkosen-ajasta. Ei se tosin estä elokuvan tekemistä, vaan saattaa antaa jopa virkistävän näkökulman aiheeseen. Valitettavasti elokuvassa ei ole mitään uutta ja virkistävää.
Kekkos-elokuva ei olekaan elokuva Urho Kaleva Kakkosesta, vaan sen kylän hullunkurisista ihmisistä, jotka odottavat presidentin tuloa. Nuo odotukset Pyykkö on kuvannut kuin Spede olisi herännyt eloon Uuno Turhapuroineen. Sitä paitsi kaikki komedian ainekset syödään alkupuolella loppuun ja jatko alkaa junnata paikallaan.
================================================================================================
Marja Pyykkö ja käsikirjoittaja Elias Koskimies ovat rakentaneet toiminnan yhtimen Allin baariin, jossa presidentin pitäisi piipahtaa matkalle vielä ylemmäksi Lappiin. Baariin on koottu sekalaista seurakuntaa, jonka suista kuullaan aivan kivoja kommentteja. Niin, ja baarin pitää olla putipuhdas. Niin myös tarjottavan ruuan täytyy olla tuoretta. Kaikki ei tietenkään mene toiotulla tavalla, sillä joku kyläläisistä on aina hankaamassa vastan.
Aika kömpelössä ja puskafarssimaisessa Kekkonen tulee -elokuvassa näyttelevät Wilma Rosenqvist, Merja Larivaara, Marjaana Maijala, Konsta Mäkelä, Villa Virtanen ja Kristiina Elstelä. Ja että oltaisiin oikein trendikkäitä, niin Jukka Puotila ja Aake Kalliala on laitettu näyttelemään homoparia.

 

Ajankohtainen kommentti

Pääministeri Jyrki Katainen esitti taannoin yleisradiopoliittisen kannanoton: Ylenkin täytyy säästää. Tarkoittiko hän toimittajien liian suuurta määrää Ylessä kun se suhteutetaan ohjelmiin, joita saadaan aikaan? Jää nähtäväksi.

Ainakin Yle Radio 1:ssä säästäminen on ollut käynnissä jonkin aikaa. Tarkoitan kuuluttajien osuutta radiovirrassa. Musiikkitoimittajat kirjoittanevat klassisen musiikin juonnot omissa työpisteissään, ja kuuluttajat kertovat ne kuuntelijoille. Joskus myös juonnon kirjoittaneen toimittajan nimi kerrotaan.
Minusta systeemi toimii hyvin. Vaikuttaa siltä, että Yle Radio 1:n kuuluttajat ovat sivistynyttä porukkaa. He pystyvät kertomaan ennalta ohjelmasta ja esimerkiksi musiikkikappaleiden säveltäjistä niin luontevalla tavalla, että kuuntelija ilahtuu suuresti. Tällainen laatu saattaa olla häviävä luonnonvara myös Yleisradiossa, jos TV1:n lässyttävien naiskuuluttajien paino siirtyy radion puolelle.
Hyvä uutuus ovat kuuluttajien vieraina käyvät radiotoimittajat ja -tuottajat. He kertovat mielenkiintoisesti työstään. Meille kuuntelijoille vieraampia Yle-ammattejakin käydään läpi. Hyvä näin. Yle-Radio on kivasti lähentänyt suhdettaan kuuntelijoihin.
================================================================================================
Säästöjä lienee saatu TV1:n aamutelevisiossa. Ennen Ylen urheilutoimittajat vastasivat uutisten ohessa läheteyistä urheiluosuuksista. Nykyisin uutisankkuri joutuu lukemaan myös urheilu-uutiset. Jotenkin vaikuttaa, että Yle on karsinut urheilutoimittajia, TV1:n Urheiluruutukin on luovutettu amatöörimäisiltä vaikuttaville juontajille. Missä luuraavat rikuriihilahdet ja kumppanit?

P.S. Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki on taas vaatinut, että suuret urheilutapahtumat täytyy välittää suomalaisille julkisen palvelun yhtiössä. Helpompi sanoa kuin tehdä, koska kansainväliset agentit hääräävät urheilussa ja tietenkin pyrkivät saamaan isoa katetta kaupallisilla kanavilla.

Arhinmäki muistutti myös draamatuotannosta, josta Ylen täytyy huolehtia. Viime aikoina hyvää Taivaan tulia lukuun ottamatta Ylen onnetonta draamatuotantoa on edustanut TV2:n Uusi päivä. Syksyn ennakkotiedot kertovat, että Yle on ryhtynyt panostamaan uudella tavalla, rahallisesti ja käsikirjoituksia kehittäen draamatutantoon. Onko sitten järkevää, että Yle alkaa matkia amerikkalaisia sarjoja ja on tuomassa ruutuun oman Teho-osaston? Taas poliittiseksi perhedraamaksi luokiteltu Kansan mies saattaa hyvinkin istua Ylen perinteeseen ja nykyisen miljoonaluokan panostusten ketjuun.