Auguste Renoirin kanssa maalla * * * *

Joskus 1980-luvun loppupuolella ajoimme Nizzan ja Cannesin halki Grasseen, joka on kuuluisa hajuvesipitäjä. Sieltä nousimme Gagnes-sur-Meriin, jossa sijaitsee suuren impressionistin Auguste Renoirin (1841-1919) talo, ”Les Collettes”. Talon puutarhassa kulkiessa tuli mieleen taidemaalarin Jean-pojan (1894-1979) elokuva Aamiainen ruohikolla. Aivan kuin se olisi kuvattu täällä. Ehkäpä olikin. Kaikki tuntevat Jean-pojan sellaisista klassikoista kuin Pelin säännöt ja Suuri illuusio, jotka valmistuivat 1930-luvun lopulla. Isä-Auguste avasi tauluissaan näkymän maisemaan ja helli aistillisesti naiskauneutta. Poika-Jean halusi tuoda elokuvillaan rakkauden tähän julmaan maailmaan.
Gilles Bourdosin ohjaama elokuva Renoir ajoittuu vuoteen 1915, kun pyörätuolissa liikkuva Auguste Renoir aloittaa talossaan ilmeisen viimeisen luomiskautensa. Auguste oli ikääntynyt taidemaalari, jonka lapsista Jean (Vincent Rottiers) oli palannut haavoittuneena ensimmäisestä maailmansodasta. Isä sairastaa vaikeaa nivelreumaa. Taiteilijan malli on nuori ”sulotar” Andreé (Christa Theret), joka hurmaa niin isän kuin pojan. (Mainittakoon, että Andreé näytteli Jeanin ensimmäisissä mykkäelokuvissa).
Renoir on kaunis elokuva vanhasta taiteilijasta, jonka merkitys realistisena impressionistina oli hyvin merkittävä eurooppalaisessa kuvataiteessa. Enpä voisi lakata ihailemasta 1878 valmistunutta taulua Madame Charpentierista ja hänen lapsistaan. Tai mitä sanotte siitä kuuluisasta öljyvärimaalauksesta ”Alaston auringonvalossa” (1875-76), joka lienee vieläkin nähtävillä Pariisin d´Orsay-museossa. Ja jos viitataan ranskalaiselokuvan kuvaamaan aikaan, niin silloin valmistuivat ”Gabrielle ja korurasia” ja alastonkuva nympheistä. Nämä esimerkkeinä tuotteliaan taiteilijan töistä.
Kun katson Taschen-sarjassa ilmestynyttä Peter H. Feistin kirjaa taiteilijasta, niin takakannen kuva Auguste Renoirista on kuin suoraan elokuvasta. Tai tietysti päinvastoin, sillä niin osuvasti, jopa hämmästyttävästi, ranskalainen luonnenäyttelijä Michel Bouquet muistuttaa vanhaa Auguste Renoiria. Bouguetin henkilökuva onkin Gilles Bourdosin elokuvan sielu ja liekki.
Kysymys on enemmän ihmissuhde-elokuvasta kuin olennaisen suuresta taiteilijakuvauksesta. Ranskalaisten ohjaajien viimeaikaisista kuvataide- ja kuvataiteilijakuvauksissa Renoir ei yllä siihen syvälliseen visuaaliseen ja temaattiseen tutkiskeluun kuin Jacques Rivetten ainutlaatuinen La Belle noiseuse – tuntamaton mestariteos (1991). Mutta jotakin ilmeistä Bourdos saa revittyä pääaiheista, kuten ”isän ja pojan suhde” ja taiteen merkitys seksuaalisuuden ilmentäjänä sekä rivieralaisen luonnon hehkuva kauneus. Bourdos onkin onnistunut saamaan kuvaajaksi loistavan Mark Ping Bing Leen, joka muistetaan taannoisesta Norwegian Wood-elokuvasta.

Ajankohtainen kommentti

MTV3:n eli ”Maikkarin” pitkäaikainen ohjelmajohtaja Jorma Sairanen on siirtymässä eläkkeelle. Sairasta on yleensä pidetty tv-maailman ykkösvaikuttajana. Hän on kokenut sisäpiirissä television rajun muutosprosessin: Ylen kanavilta siirryttiin omalle kanavalle ja lopulta digitelevision tultua 2000-luvun alussa lukuisiin free- ja pay-kanaviin.

Sairasella on elokuvakerhotausta, ja allekirjoittanut tapasi hänet ensimmäisen kerran joskus vuonna 1980 tuodessani juttuni silloisen elokuvakerhon Prisman ”Spektri” -lehteen. Sairanen oli suuren kerhon ja lehden puuhamiehiä. Myöhemmin tapasimme ajoittain MTV3:n käytävillä ja 1990-luvun lopulla Sanomien aloittaneen tv-kanavan Nelosen tiloissa. Sairanen pistäytyi Maikkarista panemassa Nelosen ohjelmatarjonnan vauhtiin. Siitä piti muistaakseni tulla Britannian Channel Fourin tapainen kunnianhimoinen tv-kanava. Sairanen esitti kanavalla mm. ”Rakkautta ja anarkiaa” -festivaalin elokuvia, joita tuskin kukaan kanavajohtaja rohkenee panna nykyisin esitykseen. Sairanen palasi pian takaisin Maikkariin, jossa ohjelmajohtajana oli lanseeramassa tosi-tv -hypeä ruutuun.
================================================================================================
Yle Radio 1:n Juha Kulmanen haastatteli Jorma Sairasta ”Julkiseen sanaan”. Sairanen uskoi, että televisio tulee vielä säilymään samanlaisena, mutta internet on vahvasti ottamassa paikkaa katsojien kiinnostuksen kohteena. Hän ihmetteli, miksi mediatoimistoissa mainoksien melkein ainoana kohdeyleisönä nähdään 25-45 -vuotiaat. Sairanen muistutti, että yhä enemmän väkeä siirtyy eläkkeelle, ja juuri ikäääntyvät ovat potentiaalia television suurkuluttajia. Heitä ei kuitenkaan noteerata mediatoimistoissa.
Jorma Sairanen kertoi, että Hollywoodista ei enää tulee suuria katsojajoukkoja kerääviä ”megasarjoja”. Maikkarin Housea hän piti viimeisenä. Samalla Sairanen täsmensi, että Hollywood on edelleen mahtitekijä ympäri maailmaa. Hän ennusti, että uusi, menestynyt netin ”elokuvavuokraamo” Netflix saattaa joutua vaikeuksiin, jos Hollywoodin studiot katkaisevat elokuvien myynnin.
Elokuvien valtava osuus eri kanavilla on johtanut tilanteeseen, jossa tuskin mikään yksittäinen tuote on tapaus tai erottuu joukosta. Sairanen ihmetteli, miten esimerkiksi TV5 voi esittää viisikin elokuvaa vuorokaudessa, kun katsojamäärät pyörivät kymmenessä tuhannessa. Ansaintalogiikka ei voi toimia, sillä elokuvien esittäminen maksaa jotakin.
Pienenä pikanttina huomiona Jorma Sairanen kertoi, että ruotsalaiset kyllä kuuntelevat suomalaisia virkaveljiä palavereissä – MTV3 kuuluu Bonniersin yritysryppääseen – , mutta siihen se sitten jää. Ruotsalaiset tekevät aina niin kuin haluavat. Tämä lienee tuttua monelta muultakin kulttuurin alueelta.
Onnea eläkepäiville!