keskiviikkona, lokakuuta 31, 2012

Terapiaa kuihtuneisiin avioliittoihin * * * *
















Amerikkalaiset elokuvantekijät hallitsevat sofistukoidun komedialajin. Ei sille mitään voi, mutta heillä on tukenaan vahva perinne, aina Ernst Lubisthista Preston Sturgesiin, Frank Capraan, George Cukoriin, Billy Wilderiin...David Frankelin ohjaama Lemmenlomalla on tämän perinteen hyviä kukintoja pitkään aikaan. Lemmenlomalla ei suomalaiselta nimeltään ole oikein osuva. Alkuperäinen nimi Hope Springs viittaa niin keväiseen toivoon kuin elokuvan varsinaiseen tapahtumapaikkaan, mainelaisen terapeutin vastaanottooon, jossa pitkän avioliiton elänyt pari saa apua. Niin, jos sitä haluaa.
Tommy Lee Jones ja Meryl Streep esittävät tätä pitkän avioliiton paria, Arnoldia ja Kayta, joiden arki on sujunut päivästä toiseen tarkan rutiinin mukaan. Kay odottaa aamulla keittiössä aamiaisen kanssa miestään, joka saapuu salkun kanssa alas omasta makuuhuoneestaan. Hän saa aina tavanomaiset paistetun munan ja pekonin lautaselleen. Arnold lukee syödessään lehteä ja lähtee sitten juuri mitään virkkaamatta töihin. Hän on veroneuvoja. Kay työskentelee vaateliikkeessä.
Ei ole läheisyyttä, ei ole keskustelua tässä avioliitossa - seksistä puhumattakaan. Arnoldin ja Kayn liitto tuo mieleen Pierre Granier-Deferren 1970-luvulla ohjaaman hienon ranskalaisen draamakomedian Kissa, jossa Jean Gabin ja Simone Signoret esittivät vanhaa avioparia. He tuskin sanoivat sanaakaan toisilleen. Ja he asuivat talossa, jonka taustalla purettiin vanhaa ja rakennettiin uutta Pariisia.
=================================================================================================
David Frankelin elokuvan lähiössä ei pureta mitään, mutta pyritään tosissaan muutokseen. Mahdollisen muutoksen priimusmoottori on Kay, joka löytää netistä Hope Springs-terapian osoitteen. Kay saa pitkien suostuttelujen jälkeen Arnoldin suostumaan matkalle Maineen.
Steve Carellin hienosti tulkitsema terapeutti aloittaa työt Kayn ja Arnoldin kanssa, mutta auta armias - aviomies motkottaa koko ajan ja panee vastaan kaikkia ehdotuksia. Terapeutti antaa avioparille eräänlaisia kotiläksyjä, tehtäviä, joista lähes kaikki kohdistuu seksiin.
Lemmenlomalla on kuvaukseltaan, upeilta kaupunkikuviltaan, tärkeältä terapia-aiheeltaan ja ennen kaikkea näyttelijätyöltään sekä finessejä hakevalta ohjaukseltaan erinomainen aikuinen amerikkalaiselokuva. Se on kirjoitettu hyvin. Sen kohdeyleisö on tietenkin eläkeikään lähestyvät avioparit, jotka tarvitsevat ohjausta ja oppia oman elämänsä kivettyneeseen arkeen.
Elokuvasta voi nauttia moni muukin, voi nauttia syksyn loistavimmasta näyttelijäparista, kypsistä Meryl Sreepestä ja Tommy Lee Jonesista. Streepin ilmeiden, puheen ja taukojen upeassa tulkinnassa ei ole mitään liikaa eikä mitään liian vähän. Lee Jonesin kyvyt tiedetään, mutta on se onni, että hän tekee tällaista vakavaakin näyttelijätyötä eikä ole juuttunut kokonaan MIB-toimintaseikkailuihin.


Ajankohtainen kommentti

Uusi James Bond -toimintatrilleri 007 Skyfall juhlistaa tuotannon viittäkymmentä pitkää vuotta. Skotti Sean Connery löi heti globaalisti läpi Bond-filmit esiintyessään maskuliinisesti brittiagentti 007: nä sarjan ensimmäisessä toimintaseikkailuissa. Connery jäi vuosiksi esittämään charmanttia James Bondia. Paras Bond-elokuva taitaa vieläkin olla tämä sarjan aloitus Tri. No (1962), jossa ilmeni näppärää ja osin ovelan älykästä jännityksen kehittelyä. Niin, ja muistamme aina elokuvan sveitsiläisestä Ursula Andrewsista, joka hämmensi James Bondin ja katsojat noustessaan vedestä kuin Afrodite.
Myöhemmistä. Bond-filmeistä nautittavia olivat Roger Mooren ironisesti ja huumoripitoisesti isännöimät 1980-luvun agenttiseikkailut, parhaana ehkä Kuuraketti, joka tuotettiin Tähtien sodan parodiaksi. Sitten Bondeista alkoi tulla yhä toiminnallisimpia ja kaahavimpia, mitä uskomattomin vauhtirymistelyin. Ja maisemat sekä maat ja maanosat vaihtuivat solkenaan.
Bondit kuuluivat kylmän sodan aikakauteen ja eräällä tavalla lepyttelivät ennen niin mahtavan britti-impeirumin auringonlaskun päiviä. On meillä sentään agentti, joka hoitaa brittien puolesta koko maailman. Moorea tulee oikein ikävä, sillä hänen jälkeen tulleet Bondit Timothy Dalton ja Pierce Brosman olivat puoliksi epäonnistuneita valintoja.
Kylmän sodan jälkeisessä maailmassa Bond-tuottajien "onneksi" terrorismitapaukset alkoivat kuohuttaa länsimaita. Lisäksi uusi teknologia, internetin tulo ja tietokone-eksperttien invaasio hyödynsivät Bond-tuottajien tarkoitusperiä. Toisaalta Daniel Craigin nykyinen James Bond näyttää saaneen suoraviivaisen vauhdin ja toiminnan rinnalle yhä kovemman väkivallan. Craig on hiukan tavanomaista särmikkäämpi agenttiluomus, jolla on lupa tappaa. 007 Skyfallissa agentille on suunniteltu ase, joka toimii vain hänen käsissään, koska näin James Bond saa henkilökohtaisemman kosketuksen tappamiseen.
Kiinnostavaa on huomata, että roolimalleiltaan samaa vanhakantaista tyyliä toistavan 007 Skyfallin ohjaajaksi valittiin lahjakas britti Sam Mendes. Hänen lyhyen uransa täysosuma oli vuonna 1999 valmistunut American Beauty. Sen nähneet tuskin voisivat kuvitella Mendesiä actionelokuvan ohjaajaksi. Tosin Mendesin seuraavassa elokuvassa, kankeassa Road to Perditionissa (2002) kankaalle ladattiin jopa tekotaiteellisia toiminta- ja väkivaltaryöppyjä.
Uuden Bond-elokuvan ohjaajana Sam Mendes on saanut inhimillistää 007-agentin henkilöhahmoa, jopa valottaa hiukan hänen lapsuuttaan. Samalla Mendes on saanut siirtää James Bondin vanhasta uuteen. Jos oikein ymmärsin, brittiagentti ei ymmärrrä juuri mitään tietokonemaailmasta, mutta onneksi hänellä on apuna tämä "uutta" edustava Q, tietokone-ekspertti, jota esittää Ben Whislaw. Lisäksi espanjalaisnäyttelijä Javier Bardemin tulkitsema superkonna hallitsee tietokonesodankäynnin menetelmät.


Ei kommentteja: