Sylvain Chomet´n animaatioelokuva Illusionisti on ohjelmiston helmi. Tällaisia "manuaalisia" piirrosfilmejä ei ehkä enää tehdä ja esitetä. Tietokoneet ja digimaailma ovat nykyisin animaatioelokuvien ominta ilmaisupuuta. Eikä me täällä Pohjolan perukoilla tiedetä oikeastaan muusta animaatiosta kuin Disneyn koko perheelle suunnatuista seikkailuista.
Illusionisti perustuu ranskalaismestari Jacques Tatin (1908-1982) käsikirjoitukseen. Se valmistui 1950-luvun loppupuolella - jälkeen mehukkaan Riemuloma Rivieralla -komedian ja ennen Tatin päätyötä Enoni on toista maata. Tatin sanotaan kirjoittaneen käsikirjoituksen tyttärelleen. Tati näyttäytyy itse Chomet´n elokuvassa - kuuluisana Mr. Hulotina Enoni on toista maata -komedian maukkaassa kohtauksessa, jossa ollaan teknistyvän talon labyrintissä.
Illusionisti on ikääntyvä ranskalainen taikuri Tatischeff (Tatin alkuperäinen nimi oli Jacques Tatischeff). Eurooppa on muutoksessa. Rockmusiikki painaa päälle ja televisiolaitteet houkuttelevat kansaa liikkeiden näyteikkunoissa. Taikurien aika taitaa olla ohi.
Illusionistin tapahtumavuosi on 1959. Tatischeff matkustaa hankkimaan elantoa kanaalin toiselle puolelle. Hän liikkuu ensin Irlannissa, kiertää pikkupaikkoja kunnes saapuu Skotlantiin ja lopulta Edinburghiin. Matkaseurakseen taikuri on saanut nuoren siivoojatytön Alicen, joka on työskennellyt hotellissa. Alice ihastuu taikuriin, päinvastoin kuin kuolevien Music Hallien yleisö, jonka taputuksia omistajien täytyy herätellä teatterin sivulta.
Sylvain Chomet on tämän hetken huomattavimpia eurooppalaisia animaattoreita. Muutaman vuoden takainen Bellevillen kolmoset keräsi laajaa arvostusta. Näkemättä tuota elokuvaa uskallan epäillä, että Illusionisti on vuosikymmenen alkupuolen merkittäviä animaatioelokuvia.
Olen aina vierastanut piirrosfilmejä, mutta Chomet´n työssä elämä, kaupunkimiljööt ja henkilöt näyttävät kankaalla lähes realistisilta. Raja näytelmäfilmin ja animaation välillä on hiuksenhieno. Chomet´n työ on niin viehättävä, niin koskettava, niin koko sydämellä ja runsaalla lahjakkuudella ohjattu, että vastalauseille tai kyyniselle naureskelulle ei ole sijaa.
==========================================================================================
Sylvain Chomet´n elokuvassa taikurin ja tytön, taikurin ja jänön, taikurin ja muiden ihmisten väliset suhteet on kuvattu herttaisen ymmärtäväisellä tavalla. Jacques Tatin henki leijuu kohtauksissa, mutta silti Chomet on ohjannut aivan omaäänisen elokuvan. Kohtauksiin on saatu tatimaista ilkikurisuutta ja humoristista tilannekomiikkaa. Taikurin numeroissa on tarpeeksi yllätyksellisyyttä. Elokuvasta leviää katsomoon hellää nostalgiaa. Ja ikääntyvän, uuteen aikaan sopimattoman Tatischeffin hahmossa on samaa katkeransuloista väistämättömyyttä kuin Charles Chaplinin Calverossa 1950-luvun alun Parrasvaloissa.
Ajankohtainen kommentti
Kustantajat ovat julkaisseet syksyn kirjalistat. Huomio kiinnittyy tietenkin elokuvakirjallisuuuteen. Eipä julkaista juuri mitään. Ehkä elämme aikaa, jolloin elokuvatietous on siirtynyt kokonaan nettiin. Yksi kirja sentään tulee syksyllä. Johnny Kniga julkaisee kirjan "Roskaelokuvat". Huhu, huh, kyllä on omaperäistä. Tekijöinä ovat Hokkanen & Virolainen. Jos en väärin muista, niin Virolainen oli niitä 1980-luvun hetken julkkiksia, joka ilmoitti Tähtikirkaan yön nähtyään kyllästyneensä "taide-elokuvaan". Hokkanen tuli minuakin vastaan aktiivissa työelämässä, sillä hän suunnitteli Yle Teeman maanantain Kino Into -ohjelmistot. Ne edustivat patjanpohjimmaista roskaa. Jos teille tulee perjantaisin Suomen Kuvalehti, niin sen välistä putoaa aina ohut Tv-maailma. Hokkanen näyttää kuuluvan sen kirjoittajiin.
Roskaelokuvista kirjan syksyllä! Onko niin, että kustantajat eivät enää halua panostaa laatuun. Onko niin, että elokuvakirjallisuudella ei ole enää kuin roskan arvo? Vai päteekö markkinatalouden voima tässäkin asiassa. Joku voisi opastaa minua ja sanoa: Kun roskaa halutaan, niin sitä pitää antaa.
Vilkaisu kirjahyllyyn todistaa, että Suomen elokuva-arkisto on julkaissut viime vuosikymmeninä runsaasti elokuvakirjallisuutta, niin
suomalaista kuin ulkomaista. Kustantaja oli ensin Valtion painatuskeskus ja myöhemmin SKS (Suomalaisen kirjallisuuden seura). Nyt julkaisutoiminta näyttää hiipuneen. En muista hankkineeni vuosiin yhtään arkiston eli nykyisen Kavan elokuvakirjaa. Ei niitä ole enää tullut.
Kavan vuoden 2010 vuosikertomuksen kohta "Tutkimus- ja julkaisutoiminta" on hyvin lyhyt. Ainoa kirja on Lasse Vihosen kirjoittama "Radio kodissamme 1939-1945". Kustantaja on SKS. Muut kaksi vuoden 2010 julkaisua liittyvät DVD-puolelle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti