Alkusyksyn positiivisia yllätyksiä Helsingin valkokankaalla on ollut Oliver Smitzin ohjaama Elämä ennen kaikkea. Elokuvan tapahtumat sijoittuvat eteläafrikkalaiseen Elandsdoornin kylään, jossakin lähellä Johannesburgia. Khomotso Manyaka esittää upeasti 12-vuotiasta Chanda-tyttöä, jonka suruaikaan kuuluu pikkusiskon hautajaisista selviytyminen. Chandan äiti on sairas, pelko aidsista leviää kylässä, jonka asukkaat ovat ennakkoluuloisia. Chandan isä on rapajuoppo, joka viettää pitkiä aikoja muualla kuin kotona. Kyläläiset väittävät sairauksien olevan kirous.
Kapkaupunkilainen Oliver Schmitz (s. 1960) on eteläafrikkalainen elokuvaohjaaja ja käsikirjoittaja. Hän herätti huomiota 1988 Cannesin filmijuhlilla elokuvallaan Mapantsula. Viime vuosikymmenellä valmistuivat elokuvat Hijack Stories ja Paris, je t´aime. Todellinen kansainvälinen läpimurto Elämä ennen kaikkea oli Etelä-Afrikan valinta kevään 2011 Oscar-juhlien ulkomaisten elokuvien palkintoehdokkaaksi. Se ei voittanut, vaan palkinto meni tanskalaisen Susanne Bierin loistavalle Kostolle.
Elämä ennen kaikkea on niin koskettava, niin aito eteläafrikkalaisen elokuva, että en muista nähneeni vuosiin vastaavaa. Schmitz on ikään kuin hiljentynyt kameran taakse ja antanut Chandan ja tämän perheen elää elämäänsä. Dokumentaarisuus on silmiinpistävä, vaikka Elämä ennen kaikkea on fiktioelokuva. Ja tuskinpa monessa länsimaisessa elokuvassa nähdään Chandan kaltaista urheaa ja toimeliasta tyttöä, joka alhaisesta iästään huolimatta ottaa vastuuta kuin täysi aikuinen. Ilman Chandaa kylän elämä ei pysyisi pystyssä.
Elämä ennen kaikkea on valtava eteläafrikkalaisen kyläelämän valtaus. Chanda ei ole vain urhea ja päättäväinen, vaan myös hyvin älykäs. Eri asia on sitten, hautautuvatko Chandan koulutus ja urahaaveet muiden auttamiseen keskittyvän toiminnan alle. Chandassa näyttää olevan myös modernin naisen vahvuutta, sillä hän uskaltaa olla oma itsensä ja taistella kylän vääriä pelkoja ja uskomuksia vastaan. Jopa huorana toimivan Chandan ystävätär saa turvapaikan ja huolenpidon.
Ajankohtainen kommentti
DVD-hankintojen Top 10 -lista oli Suomessa alkusyksyllä hiukan omituinen. Ymmärrän, että englantilainen Oscar-voittahja Kuninkaan puhe sijoittui kärkeen. Kohuttu ja palkittu Black Swan oli neljäs listalla. Kymmenikköön sijoittuivat samoin teatterimenestykset Rango ja Kohtalon valvojat. Mutta, on niillä televisiossa parhaillaan esitetyillä Hercule Poirot -sarjalla kova kysyntä myös DVD-puolella. David Suchetin ainutlaatuisesti tulkitseman Hercule Poirotin 13 tuotantokausi oli kahdeksas ja kausi 12 sijoittui kymppilistan loppuun. Myös MTV3:n esittämän, Hugh Laurien näyttelemän absurdin House-sarjan viides kausi löytyi Top Ten -listalta.
Kävin Stockmannin keskustan liikkeen alakerroksessa tutkimassa dvd- osastoa. Kyllä siellä on tarjolla yllättävän paljon tv-sarjatuotantoa. Ehkä on niin, että katsojat eivät ehdi aina seurata televisiosta suosikkisarjojaan, joten niitä hankitaan kotiin dvd-pakettina.
=========================================================================================
Ylen tv-teatteri täytti äskettäin viisikymmentä vuotta. Teatterin toiminnasta ja suuntaviivoista on tehty kolmiosainen dokumentti. Ylen uutisissa Tv-teatterin sanottiin hiipuneen elokuvien alle. Elokuvia ovat tv-kanavat täynnä, se on totta, mutta kyllä Tv-teatteri olisi saanut toimia jossakin muodossa. Sehän muutettiin Yle-draamaksi, jonka puitteissa tuotettiin vielä viime vuosikymmenen alussa merkittäviä tv-elokuvia. Nyt niidenkin teko on kuihtunut. Uskon, että katsojat kaipaisivat kotimaisia tv-elokuvia. Tv-sarjoja tosin vielä tuotetaan ja näytetään, mutta niistä vastaavat useimmiten pienet alihankkija-tv -yhtiöt.
Jos TV1:n Kotikatu nykyisessä ala-arvoisessa muodossaan edustaa Ylen tv-draamasta vastaavien tavoitteita, niin kauas on kuljettu edellisten vuosikymmenien tekijöiden aktiivista ja taiteellisesti laadukkaasta tuotannosta.
P.S. Printtimediassa on ilmennyt elokuva-aiheisia kirjoituksia, joiden mukaan Rakkautta & Anarkiaa festivaali on kasvanut hongkongilaisen actionin leimaamasta festivaalista kansainvälisen laatuelokuvan tärkeäksi esityspaikaksi (HS. 25. 9.). Totta se on, ja syyskuisen R&A:n merkitys korostuu, koska laatuelokuvan maahantuonti on supistunut viime vuosina. Vaikka olen vuosaarelainen, niin haluan tasapuolisuuden vuoksi korostaa, että meillä unohdetaan usein elokuisen Espoo Cinén merkitys samanlaisena kansainvälisen laatuelokuvan tärkeänä esityspaikkana. Sen ohjelmisto on nyt ollut joka suhteessa korkeatasoista. Tuli vain mieleen, että molemmat pääkaupunkiseudun festivaalit ovat ajankohdallisesti liian lähellä toisiaan. Eikö talvella tai keväällä voisi järjestää myös samanlaisia kansainvälisen laatuelokuvan festivaaleja?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti