keskiviikkona, huhtikuuta 13, 2011

TYTTÖKAKSIKKO TIEN PÄÄLLÄ *









Tähtinäyttelijät Pihla Viitala ja Pamela Tola ovat kirjoittaneet ja ohjanneet esikoiselokuvansa Elma & Liisa, joka kestää tosin vain 40 minuuttia. Se on siis lyhytelokuva, joka lienee ideoitu Ridley Scottin Thelman & Louisen innoittamana. Scottin 1990-luvun alun mestarillisessa elokuvassa Susan Sarandonin ja Geena Davisin esittämät naiset päättivät murtaa ahdistavat kotipiirinsä ja lähteä autolla seikkailemaan tien päälle.
Pihla Viitala ja Pamela Tola näyttelevät Elman & Liisan pääosat. He muodostavat ystäväduon, jossa toinen edustaa sekopäisyyttä ja toinen järjellisyyttä. Toinen haluaisi eroon poikaystävästään ja toinen on ollut liian kauan Ranskassa. Nyt kaksikko matkaa ilman päämäärää Suomen kesässä. Liioiteltua olisi sanoa, että he ovat pakosalla. Ei, parempi on sanoa, että he vain ajelevat ja ajelevat, vaihtavat autojakin. Niin, ja pöllivät makeisia bensa-asemalta. Elma & Liisa on täydellisen tyhjä road movie. Puoli tuntia kuluu ennen kuin jotakin alkaa tapahtua. Niin, pikkuriikkisen tapahtua. Ilkeämielinen kriitikko voisi syyttää Viitalaa & Tolaa suuruudenhulluudesta. Tähtinäyttelijät ovat uskotelleet itselleen, että elokuvan voi kirjoittaa ja ohjata tuosta vain. Ei voi. Tarvitaan näkemystä ja osaamista.
Lyhytelokuvaksikin Elma & Liisa on liian pitkä.

Ajankohtainen kommentti

Televisiolähetykset valtaavat pian totaalisesti kodit. Perinteisiä tv-kanavia katsoo vielä puolet Suomen väestöstä. Joka neljäs seuraa tv-ohjelmia tietokoneen näytöltä. Etenkin nuoret ovat ottaneet tietokoneen haltuunsa ja katsovat netin kautta tv-viihdettä enemmän kuin televisiosta. Jos on uskomista DNA-operaattorin tilaamaan selvitykseen "Suomalaiset ja viihde 2011".
Itse katson edelleen sinnikkäästi tv-ohjelmia vanhasta televisiolaitteesta, mutta joskus olen seurannut jalkapallo-otteluja netin kautta. Se on ollut hyvin vähäistä. Netistä katsottavaa Yle-Areenaa en seuraa koskaan, en muitakaan ohjelma-alustoja. Vieläkin käytän innokkaasti MTV3:n ja Ylen teksti-tv -palveluja. Olen siis vanhanaikainen, mutta kriittisen mielen säilyttääkseni joudun aina kysymään: Tarvitsemmeko tätä kaikkea viihdettä, joka työntyy tajuntaamme television, radion, netin ja älypuhelimien kautta.
Mitenkähän muuten perinteisille videovuokraamoille on käynyt, kun nykyisin niin Elisa kuin Sonera tarjoavat kuukausimaksulla elokuvia laajakaistan kautta? Ainakaan R-kioskeilla en ole enää huomannut, että joku vuokraisi dvd-elokuvan. Ei ihme, jos MTVMedian mukaan MTV3:n Katsomo.fi -palvelusta katsotaan kuukaudessa kahdeksan miljoonaa videota. Tietenkin niistä vain murto-osa on elokuvia.
=====================================================================================================
Älytelevisio on seuraava mullistus, joka saavuttaa teknokraattien mukaan pian kodit. Näin uskoo Samsung Electronicsin sisältöpalvelujen johtaja Dan Saunders, jota Kauppalehti haastatteli viime viikolla (7.4. 2011). Saunders puhuu internetiin kytkettyjen televisioiden suosion läpimurrosta. Hän muistuttaa, että tällä hetkellä 33 % Länsi-Euroopan televisioista on yhdistetty internetiin. Tässä lienee se peruskysymys: Televisiolaitteemme ja tietokoneemme ovat nykyisin erillään toisistaan. Usein ne sijaitsevat eri huoneissa. Vaatii todella aktiivisuutta, että jaksaa rynnätä esimerkiksi A-Talkin jälkeen seuraamaan jatkokeskustelua työhuoneessa sijaitsevan läppärin näytöltä. Dan Saunders toteaa, että tulevaisuudessa kuluttaja voi ohjata televisiotaan älypuhekimella tai tabletilla. Älykkäsiin televisioihin (mitä ne sitten ovat?) voidaan ladata sisältöä verkosta. Saunders peräänkuuluttaa eri alojen vuoropuhelua, koska "kehitys tuo mahdollisuuksia maksutv-operaattoreille, internetpalveluntarjoajille ja laitevalmistajille. Kuulemma Google on jo avannut USA:ssa Google-tvpalvelunsa.
Muuten: HD eli Teräpiirtotelevisio on tulossa, joten ei liene kuin ajan kysymys, kun suomalaiset joutuvat hankkimaan uudet digiboksit - ei kai vain uusia tv-laitteita. Rahan menoa on jälleen tiedossa.

P.S. Olen kritisoinut usein TV1:n sunnuntai-illan haastatteluohjelmaa Arto Nybergiä. Viime sunnuntain ohjelma ansaitsee kiitokset. Ei mainostettu levyjä tai kirjoja, vaan puhuttiin asiaa. Eläkkeellä oleva pitkäaikainen Yle-toimittaja Tarmo Ropponen analysoi kriittisesti vaaliohjelmia. Ohjelman piristys oli Suomen jalkapallomaajoukkueen uusi päävalmentaja, "skotti" Mixu Paatelainen, jonka isän "Roto" Paatelaisen pelaamista sain nähdä kuusikymmenluvun lopulla Urheilukadun Bolliksella. Poika-Mixun puhe oli vakuuttavaa ja innostavaa. Siitä analyyttisestä puheesta sai uskoa: Saan nähdä vielä elinaikanani Huuhkajien pelejä jalkapallon EM-kisoissa. Mixu löi Arton kanssa kättä päälle, että Suomi on 2016 Ranskan EM-kisoissa. Sellaista rohkeaa, uskoa luovaa ja tiukkaa kädenpuristusta en ole nähnyt aikoihin. Suomalaisen huippujalkapallon edistäminen vaikuttaa olevan kunnossa, mutta kotimainen Veikkausliiga alkaa kärsiä luottamuspulasta. Vedonlyöntiskandaalit ja hämärää rahaa tarjonneiden henkilöiden toimet saattoivat Oulun ja nyt myös Tampereen liigajalkapallon ahdinkoon. Jonkun päättäjistä - Niinistö tai Lehtinen - täytyy nyt viheltää peli poikki, jotta liigajalkapallon kannattajakunta ei hupenisi kokonaan. Siksi vanhentuneet liigalisenssi yms. -säännöt täytyy muuttaa välittömästi. Alkakoon Veikkausliiga vasta toukokuun lopulla ja kutsuttakoon Palloliiton ylimääräinen liittokokous heti koolle. Nyt on päätösten aika. Venkoilu ei enää auta.

1 kommentti:

Juha kirjoitti...

Kyllä on aivan uskottavaa, että tuo Elma ja Liisa on luokaton kuin mikä. Uskomaton päähänpisto koko hanke. Kehtasivat vielä ylvästellä Maria!-ohjelmassa leffaa.