Amerikkalaisessa nykyelokuvassa toimii ainakin kaksi ohjaajaa, jotka iäkkäinä jaksavat vain tehdä parasta tulosta. Yksi on toukokuussa 80 vuotta täyttänyt Clint Eastwood, jonka ohjausjälki on vain parantunut vuosien myötä. Toinen on New Yorkin kasvatti Woody Allen, jonka 75-vuotispöivät lähestyvät.
On tietenkin totta, että Woody Allenin elokuvat Annie Hall (1977), Manhattan (1980), Zelig (1983) ja Rikoksia ja rikkomuksia (1986) ovat Wodyn ehdottomia mestariteoksia. Mutta se ei merkitse sitä, että Allen ei olisi vuodesta toiseen ja vielä "vanhoilla päivillään" ohjannut hienoja elokuvia. Whatever Works oli loistava, samaa mieltä voin todeta ohjelmistoon äsken tulleesta uutuudesta You Will Meet a Dark Tall Stranger.
Woody Allenin uusin elokuva on uskomattoman taitavasti kirjoitettu ja ohjattu kertomus ihmisistä, jotka eroavat, rakastuvat, pettävät, varastavat toisiltaan ja uskovat tuonpuoleisiin asioihin. Allen on ohjannut uuden elokuvansa Lontoossa. Se ei ole ensimmäinen kerta, sillä Allenilla on ollut vaikeuksia saada aina rahoitusta Yhdysvalloissa. Paatunut New Yorkin kuvaaja on kuitenkin löytänyt sellaisia miljöitä Lontoosta, joita voi verrata New Yorkiin.
You Will Meet a Dark Tall Stranger on kiehtova draamakomedia omalaatuisista perheenjäsenistä ja heidän romanssiensa kiemuroista. Joissakin kritiikeissä elokuvaa on verrattu Hannah ja sisaret -teokseen, joka valmistui 1986. Uutuudessa Allen kuljettaa isoa henkilömäärää. Hän pystyy ohjaamaan sitä todella intensiivisellä otteella. On kirjailija, joka ei saa millään uutta teosta käyntiin. On iäkäs vaimo, joka eroaa ja alkaa luottaa ennustajaan. On nuorekas vaimo, joka tapailee taidegallerian omistajaa. On nuori, seksikäs nainen, joka käy kuntoklubilla ja saa miehekseen vanhuksen.
Elokuvassa ihmissuhteet poreilevat, mutta Woody Allen saa jälleen pintatasolla kliseisille tuntuviin henkilökuviin energiaa ja vireyttä. Elokuvaa katsoo kuin katoisi elämää ympärillään. Se on Allenin suuri ansio. Hän ei lähesty meitä katsojia millään monimutkaisilla ja tekosyvällisillä tarinoilla, vaan koskettaa suoraan meidän perustuntemuksiamme. Ja vaikka olen aina vierastanut elokuvia, joissa on sisäisen kertojan ääni, niin Allenin uutuudessa se toimii erinomaisesti, koska sitä käytetään säästeliäästi.
Täytyy todeta ihaillen, että Wody Allen on harvoja ohjaajia nykyelokuvassa, joka hallitsee suvereenisti monitapahtumaisen ja -henkilösisälteisen kerronnan. Robert Altman oli tälläinen ohjaaja - etenkin 1990-luvun mestariteoksessaan Short Cutsissa. Täytyy muistaa, että Allen on hyvä kirjoittaja, joten hän pystyy rakentamaan elokuvansa osittain jo kotona kirjoituspöydän ääressä. Allen osaa myös valita upeat näyttelijät ja mielekkään kuvaajan. Uutuuden hienosta visuaalisesta ulkoasusta vastaa unkarilaissyntyinen Vilmos Zsigmond. Hänen tunnetuin saavutus on vuoden 1978 Kauriinmetsästäjä.
You Will Meet a Tall Dark Stranger -elokuvan mainioita näyttelijöitä ovat Antonio Banderas, Josh Brolin, Anthony Hopkins, Gemma Jones Freida Pinto, Lucy Punch, Naomi Watts, Roher Ashton-Griffits. Siis amerikkalaisia, englantilaisia ja espanjalaisia valkokangaskasvoja.
Ajankohtainen kommentti
Kotimaiset elokuvat vetävät. Nuori elokuvayleisö on taas löytänyt suomalaisen elokuvan. Taannoin perjantai-illan ensimmäisen näytännön lopussa taputettiin Napapiirin sankareille. Se tapahtui täpötäydessä Kino-Palatsin ykkössalissa. Vaikka Dome Karukosken uusi elokuva ei ole kummoinen, niin sujuvasti se kulkee. Ehkä muuta ei kannata odottaakaan.
Helsingin Sanomat on tutkinut asiaa, ja lehden mukaan suomalaiset elokuvat ovat saavuttaneet tähän mennssä 1,5 miljoonaa katsojaa. Tilastonikkarien mukaan näin hyvä vuosi oli aikaisemmin 1999, jolloin Rukajärven tie ja Poika ja ilves saivat ensi-iltansa. Tämän vuoden 2010 vuoden kotimaisia suosikkeja ovat olleet Risto Räppääjä ja polkupyörävaras (tähän mennessä 324 000 katsojaa) ja Havukka-ahon ajattelija (216 000). Myös dokumentaristina tunnetun Arto Halosen esikoisdraamaelokuva Prinsessa on kiinnostanut suomalaisia - tähän mennessä yli 207 000 katsojaa.
Luvut ovat hulppeita. Luulisi, että yleisömääristä jäisi jotakin tuotantoyhtiöiden laariin. Ärsyttävintä nykyisten kotimaisten elokuvien katsomisessa on jatkuva sponsoreiden (yhteistyökumppanien) läsnäolo. Ilmeisesti suomalaisia elokuvia ei voi tuottaa ilman sponsoreita ja Suomen elokuvasäätiön tukea. Teattereissa pyörii edelleen mainos: "Napapiirin sankarit leffassa, Napapiirin Jaffa pullossa". Ei tällainen kytkentä kuulu elokuvataiteeseen. Elokuvassa riippumattomuus pitäisi olla elinehto.
Jos katsoo kokonaisuutena tämän vuoden ensi-iltaan tulleita kotimaisia elokuvia, niin taiteesta on enää vaikea puhua. Elokuvat ovat järjestään olleet - Prinsessaa lukuun ottamatta - viihteellisiä, hiukan latteita ja onttoja. Jos kotimaisia vertaa esimerkiksi äskettäin ohjelmistoon tulleeseen, Susanne Bierin tanskalaiseen Kostoon, niin suomalainen elokuva polkee pahasti jälkijunassa. Eikä Koston alussa nähdä sponsoreiden viestejä. Olisikohan sittenkin niin, että elokuvan taiteellinen laatu herättää kiinnostusta kassoilla ja levikkiä eri maissa.
P.S. Kun Suomi-Tv aloitti epäilin, että sillä voi olla suuria vaikeuksia hankkia katsojia ja toimia voitollisesti. Ennustus ei ollut väärä, sillä yhtiössä on aloitettu rankka säästökuuri, ohjelmia-aikaa on supistettu ja yt-neuvottelut aloitettu. Oletteko muuten lukeneet juttuja, joissa olisi kirjoitettu Suomi-TV:n ohjelmista? En minä ainakaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti