Koivusalon tasapaksu Pohjantähti * *



Sodanjälkeisen suomalaisen elokuvan voimakas persoonallisuus Edvin Laine opittiin tuntemaan kirjailija Väinö Linnan "hoviohjaajana". Musta rakkaus ja Tuntematon sotilas 1950-luvulta, Täällä Pohjantähden alla 1960-luvun lopulta ovat Linna-elokuvina Laineen tunnetuimpia töitä. Laine tarvitsisi kyllä uudelleenarvioinnin, sillä vahvojen töiden lisäksi hän ohjasi paljon vaatimattomia ja helppoja komedioita, melodraamoja ja teatterikappaleiden filmatisointeja. Laine toimi vuosikausia Suomen Kansallisteatterin ohjaana, joten hän saattoi ottaa joskus elokuvatyöt kesäisinä lisäansiokeikkoina.
Pekko-mies Timo Koivusalo on rohjennut arvioida 40 vuotta myöhemmin uudelleen Edvin Laineen Pohjantähden. Kömpelöiden ja tahattomaa komiikkaa tarjonneiden 1990-luvun Pekko-farssien jälkeen Koivusalo ohjasi elokuvat Tapio Rautavaarasta ja Irwin Goodmanista. Hän tarttui jokin vuosi sitten suureen kansalliseen kulttuuriaiheeseen. Säveltäjämestari Jean Sibeliuksesta ryhdyttiin väsäämään elokuvaa. Sibelius-elokuva oli kammottava, vanhanaikainen ja veretön.
Uusi Täällä Pohjantähden alla on Sibelius-elokuvaan verrattuna parempi ohjaustyö. Koivusaloa voi kritisoida siitä, että hän on pudonnut samaan ansaan kuin Mikko Niskanen 1980-luvun loppupuolen Päätalo-elokuvisaan Elämän Vonkamies ja Nuoruuteni savotat. Nimittäin Niskanen ei saanut luotua minkäänlaisia yhteyksiä omaan aikaamme, vaan hän jäi ohjauksessaan museoidun kuvauksen tasolle. Siksi väitteet Pohjantähden tuomisesta 2000-luvulle eivät pidä paikkaansa.
Timo Koivusalon Täällä Pohjantähden alla saa odotetusti lisäarvoa, koska se tulee ensi-iltaan globaalin talouskriisin keskellä, mutta tämä on vain ulkoelokuvallinen sattuma. On näkynyt merkkejä, että yhteiskunnalliset ongelmat lisääntyvät, ihmisten välinen eriarvoisuus kasvaa ja köyhyys leviää Suomessa. Edvin Laineen alkuperäinen Pohjantähti julkistettiin ajankohtana, jolloin radikalismi ja poliittinen vasemmistolainen tietoisuus nostivat päitään Suomessa. Siksi Laineen elokuvaeepos sai ristiriitaisen vastaanoton, mutta kansa tulvi solkenaan teattereihin.
========================================================================
Timo Koivusalo kuvaa Pentinkulman eriarvoisia ihmisiä ja erityisesti torppari Koskelan perhettä säätyaikana ja sisällissodan kurimuksessa. Yhteiskunnalliset ristiriidat rehottavat, torppareilta viedään maata, mutta työväenliike nousee ja luokkataistelu viriää. Elokuva alkaa loppupuolen kuvalla Akseli Koskelasta (Ilkka Koivula) valkoisten vankileirillä. Siitä siirrytään Linnan romaanin kuuluisaan alkuun suosta, kuokasta ja Jussista (Koivusalon elokuvan ei sanota perustuvan alkutekstien mukaan Linnan romaaniin, vaan tarinaan).
Timo Koivusalon työryhmä tekee teknisesti siistiä työtä - etenkin lavastaja Markku Myllymäki ja puvustaja Leila Jäntti. Koivusalon kerronta on kyllä tasapaksua: ei synny eepokselle ominaisia sykähdyttäviä kohokohtia. Joukkokohtaukset on tehty rutiinilla, Laurilan Antonin häätö on tosin luisumassa farssiksi. Maanviljelyskohtaukset ovat kuin kansatieteellistä historian kuvitusta. Punaliput eivät hulmua yhtä sykähdyttävästi kuin Edvin Laineella, tuolla vannoutuneella porvarilla.
Koivusalo on valinnut tuttuja huippunäyttelijöitä elokuvaansa, mutta näyttelijäkeskeisyydellä hän ikään kuin yrittää peittää kyvyttömyytensä kertoa elokuvallisesti, sytyttää ohjaajana kuvat hehkumaan. Näyttelijät pannaan lausumaan repliikkejä kameran eteen melkein kuin vanhoissa suomalaisissa maalaiselokuvissa. Koivusalo on yrittänyt haukata liian ison palan. Hänen elokuvansa on pelkkää kuvausta.
Uuden Pohjantähden vastaanotto saattaa riippua siitä, ryhtyykö vertailemaan Koivusalon keskeisiä näyttelijöitä Laineen elokuvaan. Totean, että Ilkka Koivula ei ole vakuuttava, joten en pysty unohtamaan Laineen elokuvan Aarno Sulkasta, joka tulkitsi samaa sisällissodan traumaa kantavaa Akseli Koskelaa. Laine-elämäkerran kirjoittaja Kalevi Kalemaa luonnehti Sulkasta osuvasti "arjalaiskasvoiseksi".
Sisäistyneitä näyttelijätöitä Timo Koivusalon Pohjantähdessä tekevät Risto Tuorila jykevänä Jussi Koskelana, Aleksin isänä, joka ei pane vastaan porvareille, Esko Roine työväenyhdistyksen ja lakkokomitean Otto Kivivuorena ja Heikki Nousiainen räätäli-pasifisti Halmeena, jonka ansiosta Pentinkulmalle perustetaan työväenyhdistys. Hurjasti kotimaisissa elokuvissa käytetty Hannu-Pekka Björkman on hyvä rovasti Salpakarina, jolle ihmisen hyvyys ja Jumalan tahto ovat elämän perusasioita. Eija Vilpas on väärä valinta torppari Anton Laurilan vaimoksi. Vera Kiiskinen on ulkokohtainen Elina Koskelan roolissa. Jonna Järnefelt on kuin luotu rovastin itsetietoiseksi vaimoksi.
Uusi Täällä Pohjantähden alla saattaa purra paremmin nuoreen yleisöön tai katsojiin, jotka eivät tunne Linnaa tai Lainetta. Nyt on vain kysymys siitä, lähteekö nuoriso teatteriin katsomaan historiallista luokkatataisteluaihetta, josta on kulunut pitkä aika.

P.S. Kuulin, että Timo Koivusalo kuvasi samaan aikaan Pohjantähden jatko-osan. Se tulee ensi-iltaan vuoden kuluttua. Toivottavasti jatko-osa ei ole yhtä lälly kuin Edvin Laineen jatkofilmi Akseli ja Elina.

Ajankohtainen kommentti

MTV3:n Seitsemän Uutiset näytti jälleen kykynsä viikko sitten, kun esiteltiin EU:n uudet komissaarit. Visuaalisesti esittely oli havainnollinen ja selkeä. Studion seinälle oli ripustettu uusien komissaarien valokuvat ja nimet sekä tehtävät. Tällaista on mielestäni parhaimmillaan television mahdollisuus käyttää tasapainoisesti kuvaa ja tekstiä sanoman perille menossa.
Hyvin Seitsemän Uutiset hoiti keskiviikkoiltana Finlandia-kirjallisuuspalkinnon uutisoinnin. Uutis-studioon oli saatu haastateltavaksi palkinnon jakaja, kulttuurineuvos Tuula Arkio. Uutisankkurit haastattelivat häntä asiantuntevasti. Positiivisesti uutisointiin ja haastatteluun käytettiin runsaasti aikaa.
=============================================================================
Vierastin Ylen TV1:n Stradaa koko viime vuoden. On se edelleenkin aika viihteellinen, kuin juosten - anteeksi pyöräillen - kustu kulttuuriohjelma, mutta tänä syksynä siihen on saatu todellinen juontajalöytö - Sanna Stellan. Katsokaa, miten luontevasti ja avoimesti, kuin meitä katsojia täydellä sydämellään palvellen Stellan toimii ruudussa. Että Timo Koivusaloa buffattiin (kuten melkein jokaisessa TV1:n ohjelmassa) ei ollut tietenkään mikään uutinen, koska TV2:n 1990-luvun Tutusta jutusta tuttu ohjaaja-juontaja on ikään kuin Ylen mies.
Joulutauolle jääneessä syksyn viimeisessä Stradassa (27.11.) toivottiin yleisömenestystä Koivusalon uudelle elokuvalle. Sitä en ymmrrä, että televisiossa kukaan ei puhu elokuvan tai muun kulttuuriteoksen laadusta. Vain katsojamääristä. Alkaa vaikuttaa siltä kuin kulttuuri olisi nykyisin niin televisiossa kuin lehdissä pelkästään viihdeuutisjuttu.