keskiviikkona, joulukuuta 30, 2009

ELOKUVIENI MESTARITEOKSET 28

Tri. Jerry ja Mr. Hyde (The Nutty Professor, USA 1963) ohbjaus: Jerry Lewis, käsikirjoitus: Lewis ja Bill Richmond, kuvaus: Wallace Kelley, musiikki: Walter Scharf, erikoistehosteet: Paul K. Lerpae, tuotanto: Paramount.



Huomioni on herättänyt -elokuvajuliste, jossa on tuttu hahmo: Silmälasipäinen Jerry Lewis kaataa sekoittamaansa ihmejuomaa kannuun; alapuolella on Stella Stevensin hahmo. Odottelen Kino Ratossa, Kajaanissa, ensimmäisen näytännön alkua.
Olen ollut kolme vuotta Jerry Lewis -fani. Ei se alkanut Lewisin ja Dean Martinin yhteisistä 1950-luvun komedioista, vaan Jerryn ensimmäisestä omasta ohjaustyöstä Jerry Lewis piccolona (The Bellboy, 1960). Kiinnostus muuttui Jerry-komiikan ihastelemiseksi seuraavina vuosina valmistuneissa komedioissa Jerry naisten miehenä ja Jerry Hollywoodissa. Katekino-elokuvakerhomme aktiivi Hannu Saviranta kirjoitti Jerry-komedioista jutun Me´lie`s-elokuvalehteemme. Hän taisi olla 1960-luvun alussa vielä minuakin suurempi Jerry-fani, mutta sitten kun näin keväällä 1964 tämän Tri. Jerryn ja Mr. Hyden olin myyty Jerry Lewisille.
Puolustin Lewistä vuosien aikana monissa eri yhteyksissä. Ensimmäisen kerran se tapahtui kesällä 1964 Kuopion kesäyliopistossa, jossa opiskelin saksaa saadakseni syksyn ylioppilaskirjoituksissa i:n muuttumaan ainakin a:ksi. Kuopiossa järjestettiin myös seminaari kulttuuriasioista. Kirjallisuusmies Kai Laitinen oli siellä, samoin Unkarin suomentajaksi myöhemmin kouliintunut Hannu Launonen ja Uuden Suomen kulttuuritoimittaja Risto Hannula. Pidin seminaarissa puheen Jerry Lewisin puolustukseksi, sillä niin usein häntä oli kritisoitu lehdissä suupaltiksi idiootiksi. Hannula yhtyi kantaani.
Istuimme myöhemmin tuntikaupalla olutlasien ääressä Työväentalon ravintolassa (talo purettiin Kuopion keskustan "uudistamisen" yhteydessä). Tuo istunto merkitsi minulle paljon, sillä olin saanut solmittua kontaktin henkilöön, joka otti minut myöhemmin elokuva-avustajaksi Uuteen Suomeen. Lehden sivuilla julkaisin 1966 Jerry Lewisin puolustuspuheen. Vuosien jälkeen jatkoin samaa Lewis-puolustusta muun muassa Helsingin Sanomissa, koska sain laajasti palautetta, jossa koomikko-ohjaajaa solvattiin.
=====================================================================================================
Tri. Jerry ja Mr. Hyde tiivistää upeissa, iloittelevissa Technicolor-väreissä kafkalaisen muodonmuutoksen. On elokuva tietenkin myös muuan lisä myyttiseen Tri. Jekyll ja Mr. Hyde -teemaan, jonka hienoin aikaisempi kukinta oli Rouben Mamoulianin vuoden 1932 Paramount-elokuva. Kysymys oli Robert Louis Stevensonin klassisen kauhutarinan filmatisoinnista. Lewisin elokuvalla tuskin on paljoakaan tekemistä Stevensonin alkuperäisen novellin kanssa, mutta se on sivuseikka. Lewisin kauhukomedia on erittäin orginelli, kuin mykän kauden slapstickin ja gagien uusi tuleminen. Siihen maestro on ujuttanut nerokkaasti parodiaa Hollywoodista, 1950-luvun Dean Martin- partneruudestaan ja narsistisen egoistin elämäntavasta.
Tri. Jerry ja Mr. Hyde tapahtuu kahtaalla. Toisaalta näköala avautuu Mathwesin collegeen, jossa Julius Kelp (Jerry Lewis) opettaa kemiaa. Toisaalta avataan ovet Pruple Pit -yökerhoon, jossa Buddy Love (Jerry Lewis) laulaa ja hurmaa naisia. Muuan heistä on Julius Kelpin oppilas, kaunis ja seksikäs blondi Stella (Stella Stevens), joka hengailee vapaa-aikana urheilijanuorukaisen kanssa yökerhossa. Julius Kelp päättää anastaa Stellan huomion luomalla laboratoriossa sekoituksistaan ihmejuoman, joka muuttaa hänet komeaksi Buddy Loveksi.
=====================================================================================================
Tri. Jerry ja Mr. Hyde todisti lopullisesti Jerry Lewisin valtavan osaamisen, kyvyn vaihtaa tyyppiä, taidon muuntautua ja muuttua. Lewisin arvostelijat ovat väittäneet, että hän vain vääntää naamaansa eikä ole tuonut mitään uutta elokuvakomediaan. Mutta ranskalaiset kriitikot tajusivat 1960-luvun alussa, että Jerry Lewis ei ole pelkkä Paramountin komediapelle, vaan hän saattaa olla Jacques Tatin ohella ainoa koomikko-ohjaaja, joka hallitsee pantomiimin ja musiikin sekä äänissä vaihtelevat nopeat visuaaliset gagit.
Tri. Jerry ja Mr. Hydessä Jerry Lewisin koominen taituruus on viety huippuunsa. Harvassa elokuvassa narsistisen viihdyttäjäegon muotokuva on piirretty samanlaisella intensiteetillä kuin Jerry Lewisillä. Eikä pidä unohtaa kohtauksia, joissa Lewis todistaa huikeat näyttelijälahjansa muuntautumalla pelokkaasta professorista hurmuriksi. Jerry Lewis on itsekin pitänyt melkein traagisia muuntautumisjaksoja kaikkien aikojen parhaana näyttelijäsuorituksenaan..
Tri. Jerryn ja Mr. Hyden dialogi ja äänimaailma on mestarillista. Lewis vaihtaa Julius Kelpin nasaalin joissakin yökerhon kohtauksissa väsyttävän romanttiseksi. Huima on kohtaus, jossa Buddy ja Stella ovat kahdestaan yökerhossa muiden jo ehdittyä ulos. Buddy soittaa pianoa, Stella seuraa häntä, ja tupakan savu luo atmosfääriä kunnes Buddy tempaisee julki narsistisen repliikin, joka viittaa miehiseen väsymykseen. Siinä hetkessä Lewis täydellistää miehisen viettelypelin, jonka edessä nainen on aseeton.
Jerry Lewisin (s. 1926) ohjaajan ura kesti 1970-luvulle. Tiettävästi esittämättä jäi Lewisin myyttinen komedia The Day The Clown Cried (1972), joka on tekijän henkilökohtainen kannanotto Natsi-Saksasta. Jerry pysyi kuitenkin pitkään mielissämme, sillä Martin Scorsese valitsi hänet 1984 toiseen pääosaan Robert De Niro -elokuvaan Koomikkojen kuningas. Teko oli hiukan samanlainen kuin Charles Chaplinin oivallus ottaa unohduksiin joutunut mykän kauden suuri koomikkopersoona Buster Kedaton 1952 Parrasvaloihin. Eikä tässä kaikki: Todellisen testamentin Jerry Lewis jättää meille 1993 Emir Kusturican mestarillisessa Amerikka-elokuvassa Arizona Dream.
=====================================================================================================
Suomessa Jerry-kuvat saivat ensi-iltansa yleensä legendaarisen Heimolan talon Alohassa (talossa toimi myös kuuluisa kuvataiteilijaryhmä, jonka jäsenistä useat olivat tuttujani). Eli, se talo, joka sijaitsi vastapäätä Helsinki-Klubia. Muistan aina elokuvan Jerry, perheen musta lammas -ensi-illan, joka tapahtui 5.11. 1965. Istuin jälleen seitsemännellä rivillä ja nostin jalat kuudennen rivin tuolien selkämykselle. Vahtimestari ryntäsi saliin ja hakkasi jalkoihini, sillä hänen mielestään niitä ei saanut nostaa selkämykselle. Vahtimestari oli Jorma Holopainen. Välillemme syntyi ystävyys, niin henkinen kuin ammatillinen, joka kesti aina 1990-luvulle. Jorma pääsi pian Adams-Filmin markkinointipäälliköksi, joka järjestää muun muassa lehdistöesitykset. Adamsin kaaduttua Jorma työskenteli Finnkinossa ja lopulta Freddy Kamrasilla.
En voi koskaan antaa anteeksi päättäjille, jotka hyväksyivät Heimolan talon purkamisen. Käykää seudulla niin näette, että se on aika kuollutta. Alko ja ravintola ovat kadonneet. Niin, lähellä on yliopisto ja Porthania, mutta kulmilla ei ole enää Alohaa eikä Aritaa, puhumattakaan vaaksan päässä sijainnutta Rea-elokuvateatteria.

Ei kommentteja: