Kiinnostava elokuva matkasta Australiassa * * * *

Ohjelmistoon perjantaina otettu Tracks on minulle täydellinen tuntemattomuus. En tiennyt sen taustoista ja ohjaaja John Curranista mitään. Oli siis otettava selvää, sillä tämä autsralialainen uutuuselokuva on kaunis ja peittelemätön kuvaus nuoren Robyn Davidsonin (Mia Wasikowska) vaivalloisesta matkasta Keski-Australiasta Intian valtamerelle.

John Curran (s. 1960) on newyorkilainen kirjoittaja ja elokuvaohjaaja, jonka teoksista Suomessa on esitetty ainakin Kirjava huntu. Se valmistui vuonna 2006. Curranin muita ohjaustöitä ovat Stone (2004) ja We Don´t Live Here (2010). Curran opiskeli ennen elokuvaohjaajan uraa maalausta ja lavastusta Syracusan yliopistossa. Hän työskenteli oppimissaan töissä New Yorkissa, mutta päätti vuonna 1986 muuttaa Australiaan.

Sydneyssä John Curran ohjasi tv-mainoksia kunnes pääsi toteuttamaan ensimmäisen oman elokuvansa Praisen (1998). Rikoskirjailija Jim Thompsonin ystävät saattavat muistaa Curranin käsikirjoitustyön elokuvassa The Killer Inside Me. Sen ohjasi lahjakas Michael Winterbottom, näyttelijöinä vaikuttivat muun muassa Jessica Alba ja Bill Pullman. Nykyisin Curran asuu New Yorkissa.

=====================================================================================================

Tracks perustuu Robyn Davidsonin omakohtaiseen kirjaan, jota on pidetty siekailemaattoman feministisenä puheenvuorona. John Curran kuvaa 27-vuotiaan Robynin aavikko- ja erämaavaelluksen kuin viittaisi hetkittäin David Leanin englantilaiseen sotaeepokseen Arabian Lawrenceen (1964). Curranin elokuvaa voisikin pitää Arabian Lawrencen naispuolisena versiona, vaikka maanosa ja ajankohta ovat aivan toisia (Freddie Youngin huikeista maisemaotoksista kuuluisa Lawrence tapahtui ensimmäisen maailmansodan aikana).

Tiedetään, että Robynin äärimmäisen haastava vaellus kesti yhdeksän kuukautta. Miksi hän lähti matkalle kamelien ja koiran kanssa – se jää epäselväksi, mutta oliko Robynilla pakottava halu näyttää naisen selviytymiskyky erämaaolosuhteissa

Tracks tapahtuu vuonna 1977. Taustaksi voisi kertoa, että Robyn Davidson ei ollut matkalla koko ajan yksin, vaan hänen tukijansa National Geographic -julkaisu palkkasi kuvaajan dokumentoimaan vaelluksen jälkipolville. Kuvaaja toimi pieteetillä ja tuli mukaan aina silloin tällöin vaelluksen aikana.

On tämä yhden naisen eeppinen kohtalotarina, jossa huikeat maisemat ikään kuin siivittävät kulkijan yksityisiä ajatuksia ja tunnekuohuja. Kuka sitten on Robynia esittävä Mia Wasikowska? Hän vaikuttaa tutulta, kihelmöivän tutulta, ja niinhän se on, että nuori Wasikowska näytteli katkeamispisteessä haparoivaa tyttöä HBO-tuotannon ainutlaatuisessa, Gabriel Byrnen isännöimässä Terapia -tv-sarjassa.

Ajankohtainen kommentti

Vihdoinkin Yle Teema on valinnut ohjelmistoonsa suomalaisen 1960-luvun uuden elokuvan mestarin Risto Jarvan teoksia. Tiedän, että MTV3 omistaa oikeudet useisiin Jarvan elokuviin. Niitä ovat 1970-luvun komediat Mies, joka ei osannut sanoa ei, Loma ja Jäniksen vuosi. Viimeksi mainittu jäähyväistyö on Jarvan tuotannon ehdoton huippu. Risto Jrva kuoli autokolarissa vuoden 1977 lopulla, juuri Jäniksen vuoden ensi-illan jälkeen.

Yle Teeman Jarva-sarjassa ovat esillä ohjaajan toinen päätyö Työmiehen päiväkirja (1967), median rikki repivästä ihmiskohtalosta vankkumattoman kuvauksen tarjonnut Kun taivas putoaa (1972), joka esitetään 16.10, vieläkin ajankohtainen yrittäjäanalyysi Yhden miehen sota (1973), jota etenkin kirjailija Christer Kihlman arvosti suuresti, sekä tietenkin tuo Jarvan yhdessä silloisen Ylioppilasteatterin johtajan Jaakko Pakkasvirran kanssa toteuttama Yö vai päivä (1962). Kaksikon esikoiselokuvaa voi pitää modernisoituvan Suomen läpivalaisuna ja erittäin vapautuneena kuvauksena silloisesta kulttuurimiljööstä – ja ”ajan hengestä” - kuten monipuolisen, perusteellisen ja rikkaan Jarva-kirjan (1983) tekijä Sakari Toiviainen on asian ilmaissut.

Risto Jarvan ohjaajan ura kattoi vuodet 1962-1977. Toki Polin teekkari oli ohjannut myös lyhytelokuvia, joista Työtä Ylioppilasteatterissa (1961) oli huomattava, niin kuin 1963 toteutettu Kitka. Sakari Toiviainen kiteyttää Jarvan merkityksen teoksessaan muun muassa seuraavasti: ”Jarvan tuotanto tarjoaa havaintoesimerkin suomalaisen elokuvan kehityksestä, tematiikan päälinjoista ja painopisteiden siirtymistä, ajan ja yksilön lävistäneistä maailmankastomuksellisten prosessien sähkövirroista noina 60- ja 70-luvun vuosina.” Niin, Jarvaa askarrutti kysymys tapahtumien salaisista syy-yhteyksistä”, kuten asian ilmaisi ohjaajalla kuvaajana toiminut Antti Peippo.