Pitkän päivän matka yöhön - Steven Knightin Locke on ohjelmiston helmi * * * * *

Melkein minulta lipsahti ohi uusi brittielokuva Locke. Onneksi tuli katsottua se tietämättä elokuvasta ennalta mitään. Yöllisen automatkan kuvaus on pieni mestariteos. Se on loistavasti kirjoitettu, ohjattu ja näytelty. Kaikki toimii. Steven Knight kuvaa betonimiehen, työnjohtaja Locken (Tom Hardy) elämän muutostilaa. Menettääkö hän kodin, työn ja vaimon? Vai ovatko edessä uuden elämän hauraat äänet?

Elokuvassa pragmaattinen Locke ajaa autollaan kohti Lontoota. Täällä hänen täytyy olla selvittämässä kuukausien takaista tapahtumaa, sitä miehistä hairahdusta. Locken pojat soittelevat isälleen, koska täytyy kertoa futismatsin edistymisestä. Locke antaa puhelimellaan ohjeita uskotulle työntekijälle, jonka täytyy ottaa ohjat käsiinsä. Uuden rakennuksen pohjavalu alkaa aamulla. Betonirekkojen on päästävä oikeita teitä työmaalle. Matkan aikana vaimollekin täytyy kertoa totuus.

=====================================================================================================

Locke on täydellinen automatkan kuvaus. Yleensä ollaan Ivan Locken auton sisällä. Matkapuhelimen pirinä ja keskustelut ovat elokuvan vahvaa äänitaustaa. Steven Knight näyttäisi kysyvän: Ivan Locke hallitsee ammattinsa pieniä piirtoja myöten, mutta miten on ihmissuhteiden laita? Onko niin, että yksilö ei sittenkään hallitse liian monia asioita. Ja mikä elämässä täytyy asettaa etusijalle: työ vai ihmissuhteet? Siinäpä pulma.

=====================================================================================================

Steven Knight (s. 1959) on toiminut aikaisemmin käsikirjoittajana (kehuttu Eastern Promises) ja tv-ohjaajana. Locke ei ole Knightin esikoiselokuva, sillä 2013 valmistui Hummingbird. Sitä en ole nähnyt, mutta Locken katsominen palkitsee sydämen ja sielun. Elokuva on visuaalisesti uskomattoman vangitseva, ei vain auton sisätilan toiminnan ja liikkeiden, vaan myös tehoa lisäävien moottoritien valojen välähdysten ansiosta. Eikä katsojan mielenkiinto herpaannu hetkeksikään puolentoista tunnin aikana.

Jos haluaa leikitellä, niin elokuvaa katsoessani mietin pitkään päähenkilön nimeä ”Locke”. Olisiko brittiohjaaja valinnut nimen viittaamalla filosofian historiaan? John Locke (1632-1704) oli tietoteoreetikko, jota on kutsuttu uuden ajan filosofiksi. Hän oli liberalisti – elämän, vapauden ja omaisuuden puolustaja. Ja Locken ajatusten on sanottu eläneen Amerikan itsenäisyysjulistuksen taustalla.

Ajankohtainen kommentti

HS kysyi laajassa kulttuuriosaston artikkelissaan 27.5: ”Onko Yle Nokian tiellä?” Johan nyt. Päähaastateltavaksi oli valittu Mikael Jungner, entinen Ylen toimitusjohtaja ja SDP:n puoluesihteeri. Ollaan nyt rehellisiä. Jungner melkein tuhosi työllään niin Ylen kuin demarit. Miten Jungner kehtaa todeta: ”Yleä vaivaa sama visiottomuus, joka tuhosi SDP:n ja Nokian ja monen muun suuruuden.”

Yleisradio on yrittänyt epätoivoisesti tavoitella nuoria katsojia ja kuuntelijoita. Jo vuosia sitten lapsikin huomasi, että Ylen ohjelmat eivät kiinnostaa nettiin sukeltavaa nuorta polvea. Olisihan Jungnerinkin se pitänyt tajuta 2000-luvulla, kun hän istui julkisen palvelun mediayhtiön toimitusjohtajana. Jungner sekoili digihuumassa, En tiedä, oliko hänellä vahva käsitys julkisen palvelun mediatalon tehtävistä. Ne ovat sivistää, valistaa, jakaa tietoa, elää maaiman uutisvirran pulssilla ja viihdyttää. Näin minä sen tehtävän olen kokenut.

Parasta Ylessä ovat Lauri Kivisen johtajakaudella luodut panostukset uuteen mediaan, mutta ilmeisesti perinteiset tv-kanavat rullaavat samalla entisellä tiellään. Onneksi Ylen ajankohtais-ja uutispalvelu on erinomaista. Mutta mitä sanotte draamapanostuksista: TV2:n Uusi päivä kiinnostaa vain yli kuusikymppisiä. Alunperin sen piti olla Ylen vastine MTV3:n Salkkareille, joka puhuttelee jopa päiväkotilaisia nuoria. Ylessä ei kuunneltu varoituksia: Uusi päivä on niin huono tv-sarja, että sen lopettamista olisi pitänyt pohtia viimeistään vuonna 2013.

P.S. Olen harrastanut elokuvaa, kirjallisuutta ja kuvataidetta. Klassinen musiikki tuli kuvaan myöhemmällä iällä. Urheilu on ollut suuri rakkauteni siitä lähtien, kun lähes kouluikäinen poika potkaisi ensimmäisen kerran nahkakuulaa Kajaanin Seminaarin hiekkakentällä.

Nyt alkavat kellot soida. Onko urheilusta tullut dopingin, vedonlyöntiskandaalien, pomojen korruption ja jopa diktaattorien työväline. Voima-lehti on julkaissut Pentti Sainion artikkelin ”Lukasenkaan verinen kiekkosirkus”. Teksti on vakuttavaa. Lukekaa. Jos olisin ehtinyt lukea Voima-lehden jutun ennen Minskin kiekkokisoja, en olisi katsonut televisiosta yhtään ottelua.

Niin, ja nyt on uutisoitu, että FIFA on joutunut uuteen ”voiteluskandaaliin”, kun se päätti antaa 2022 jalkapallon MM-kisat Qatarille.