The Grandmaster Kiinasta * * *

Valpas arvoelokuvien maahantuoja Cinema Mondo on ottanut ohjelmistoon Wong Kar-Wainin uuden elokuvan The Grandmaster, jonka on sanottu kokoavan yhteen ohjaajan aikaisemman tuotannon. Elokuva oli katsotuimpia syksyn R&A -festivaaleilla.
Toisaalta kysymys on elokuvasta, jossa käydään läpi viidenkymmenen vuden tapahtumia. Näin ymmärsin, mutta saatan olla hakoteilläkin, sillä en tunne kovin hyvin ohjaajan aikaisempia teoksia. Kamppailumestari Bruce Leen muskelit ovat sentään tuttuja.
Wong Kar-Wain on kertonut löytäneensä vielä 1990-luvun lopulla valokuvia Bruce Leestä, vaikka hänen kuolemasta oli kulunut parikymmentä vuotta. Wong Kar-Wain alkoi suunnitella elokuvaa tästä ”kansainvälisestä ikonista”. Grandmasteriksi tuli mies nimeltä Ip Man, joka valkokankaan ulkopuolella toimi Bruce Leen opettajana. Elokuvaa tehtäessä tavattiin monia muita Kung fu´n harjoittajia eri puolilla Kiinaa. Historiallisena faktana pidetään, että Kung fu -traditio on jatkunut 4 000 vuotta. Siis perinnettä löytyy.
Elokuvassa Ip Mania tulkitsee Tony Leung, joka kertoo katsoneensa Bruce Leen elokuvia pikkunassikkana. Bruce Leen Kung fu -elokuvia on pidetty pelkkänä kamppailuryöpytyksinä, joissa ei ole ollut toiminnan ja väkivallan lisäksi mitään sen syvällisempää. Nyt Wong Kar-Wain haluaa uudella elokuvallaan todistaa, että kamppailun ja tappelun lisäksi oli pyrkimys päästä zenbuddhismin -tilaan. Mitä se sitten tarkoittaa, ehkä ihmisten välistä rauhaa ja sopusointua.
Tony Leung on tuttu Wong Kar-Wainin aiemmista elokuvista. Ohjaajan kertoman mukaan Leung esitti liian kauan murheellisen hahmon ritareita, mutta uudessa elokuvassa hän saa hymyillä ja riemuita. Sitä paitsi elokuvassa yritetään muovata Ip Manista todellinen sivistynyt gentleman. En tiedä, mutta monissa jaksoissa tämä pyrkimys hautautuu toimintaryöpytysten alle.
Wong Kar-Wain elokuva ”lavastettiin” sääolosuhteiltaan lähes trooppisille Kiinan eteläisille seuduille. Ohjaaja rakennutti sinne pienen kaupunkiyhteisön, jossa on saatavilla kaikki inhimillisen elämän hienoudet. Ymmärrän, että Wong Kar-Wain halusi tehdä myös runollisen rakkaustarinan, jossa ei ole kovin onnellista loppua. Naisosassa nähdään Kiinan tunnetuin elokuvatähti Zhang Ziyi.
Ohjaaja Wong Kar-Wainin töiden tuntijat ovat kehuneet pukuja ja ennen kaikkea Shigeru Umebayashin musiikkia. Ohjaajan läheinen työtoveri William Chang Suk Ping vastaa lavastuksista, puvuista ja leikkauksesta.
En le totta vie tällaisten elokuvien ystävä, mutta The Grand Master murtaa ennakkoluulojani. Ehkä nykyinen elokuvataide tarvitsee Wong Kar-Wani´n kaltaisia näkijöitä ja – aivan oikein – visuaalisia tyyliniekkoja.

Ajankohtainen kommentti

Kiinnostava kotimainen elokuvasyksy

Syksyn R&A -festivaaleilla, joilla kävi ennätyksellisesti 60 000 katsojaa, oli näkyvässä osassa sarja ”Villi Pohjola”, jossa esitettiin uusia suomalaisia elokuvia. Dome Karukosken ohjaama Leijonasydän herätti huomiota. Viime viikonvaihteessa suosituimmaksi teattereissa kohonneen elokuvan teatteriensi-ilta oli 18.10. Kiehtovia olivat Pirjo Honkasalon Betoniyö, joka perustuu Pirkko Saision 1980-luvun alun romaaniin, ja Pekka Lehdon taiteilijaodysseia Palsa. Se julkaistaan 29.11. Jari Halosen kunnianhimoinen, loistalias Kalevala – uusi aika tulee valkokankaille 15.11. Pirjo Honkasalo on arvostettu suomalainen dokumenttiohjaaja, taiteilija Bergmanin ja Tarkovskin hengessä. Honkasalon ehkä kuuluisin dokumenttielokuva on 1993 valmistunut Tanjuska ja 7 perkelettä. Honkasalon uutuus Betoniyö on fiktioelokuva. Honkasalo ei ole ohjannut vuosiin fiktiota, mutta Betoniyössä hän aivan kuin luo nahkansa uudelleen. Päähenkilö on nuori Simo (Johannes Brotherus), joka tuijottaa peiliin ja alkaa kuvitella yön johtavan maailmanloppuun. Anneli Karppinen esittää Simon äitiä ja Jari Virman isoveljeä, jota odottaa vankilatuomio. Kerrankin kotimainen elokuva, jossa nähdään tuoreita näyttelijäkasvoja. Betoniyön ensi-ilta on 1.11.

Pekka Lehto ohjasi yhdessä Pirjo Honkasalon kanssa 1970-luvun lopulla ja 1980-luvulla fiktioelokuvia, joista tunnettuja ovat Tulipää ja Da Capo. Ohjaajakaksikon tiet erosivat, mutta he jatkoivat omillaan tekemällä erikoislaatuisia elokuvia. Lehdon uusi elokuva on omaperäinen kertomus kuvataiteilija Kalervo Palsasta (1947-1987), kittiläläisestä eksentrikosta ja kaupunkilaisten hyljeksimästä alakultuurin edustajasta. Elokuva kuvattiin kymmenisen vuotta sitten, mutta sitten kaikki pysähtyi: Ei ollut enää rahaa jälkituotantoon. Nyt tämä toden ja fantasian rajoja kokeileva hurjan kaunis elokuva sitten on valmistunut ja tulossa teatterilevikkiin.
================================================================================================
John Anderson on muuten kirjoittanut kirjan Pirjo Honkasalosta, hänen elokuvistaan ja teemojensa odottamattomia linjauksista. Kirjan nimi ”Armoton kauneus” kuvaa olennaisesti Honkasalon taidetta.