VIISI POIKAA HELSINGISTÄ * * * * *

Maarit Lallin (s. 1964) Kohta 18 menee hetkessä esikoisteosten aateliin. Sitä voi pitää toki kärjistettynä kuvauksena täysi-ikäisyyden porteilla heiluvista helsinkiläispojista, jotka ovat nimeltään Karri, Pete, Andre´, Akseli ja Joni. Verraton poikajoukko.
Viisikko on ollut ystävyksiä vuosia. He odottavat kiihkeästi täysi-ikäisyyttä, jolloin "voi tehdä mitä haluaa", muuttaa pois kotoa ja aloittaa itsenäinen elämä. Kukaan pojista ei tosin vielä ymmärrä, että kahdeksantoista vuotta sallii hankkia ajokortin, ostaa laillisesti olutta ruokatavarakaupasta ja solmia avioliiton. Mutta millä pärjätä kovassa maailmassa, jossa asuntoja on vaikea saada ja rahaa tuskin tulee heittämällä.
Kohta 18 on novellistinen elokuva, jossa jokaisen viiden pojan tarina kerrotaan ensin omanaan ja sitten kaveriporukan kautta. Äitien osuus kotona on hyvin tärkeä. Isiä tuskin näkyy, koska perheet ovat hajonneet ja vanhemmat eronneet. Tarinat vedetään yhteen lopussa, jossa näkyy sovinnollisuutta, mutta myös traagisuutta.
Elokuvan aloittaa Karrin tarina. Elina Knihtilä esittää taksikuskiäitiä, joka on saanut lupalapun kouluttaa poikaansa ajokorttia varten. Äiti läksyttää koko ajan poikaansa ajoharjoittelun aikana.
Toisessa tarinassa Pete ja tyttöystävä ovat yllättävän raskauden edessä - mitä tehdä? Kolmas poika Andre´nähdään useimmiten kotona pikkuveljensä kanssa. Veli haluaa, että nukkumaan mennessä luetaan se tuttu iltaruokous. Elokuva on kauneimmillaan juuri Andre´n ja pikkuveljen yhteisissä kohtauksissa. Surullisin on uusioperheen Jonin tarina. Hän ei tyydy muiden poikien tavoin bissen juontiin, vaan pössyttelee ja hankkii rahaa "Susimiehenä."
Kohta 18 tapahtuu upeasti "löydetyillä" Helsingin keskikaupungin alueilla - linjalla Suurkirkko, Uspenksin katedraali, satama, Valtioneuvoston linnan takana sijaitsevat puistot ja Katajanokan edusta. Linnanmäki kuuluu asiaan. Suomenlinnassakin käydään. Eksteriöörien lisäksi interöörit on valittu huolella. Sisätilojen kuvat toimivat.
Sitten Maarit Lalli tekee elokuvaansa hienon lisäyksen näyttämällä suomalaisen maaseudun kauneuden. Akseli matkustaa isovanhempiensa luokse maalle. Siellä häärää myös eronnut alkoholisti-isä, joka kyttää hirviä metsällä. Isän mielestä äiti on kasvattanut Akselia pumpulissa, koska ei oile opettanut olutta ottamaan. Akselin ja isän kohtaaminen on toteutettu psykologisella vaistolla. Suomalainen metsä ja järvi hehkuvat kesää.
==========================================================================================
Kohta 18 on erittäin osuva ajankuva tästä elämästä tässä maassa ja tässä kaupungissa. Pojat riitelevät useimmiten äitiensä kanssa. Jonin kotona asuu isäpuoli, jota äiti syyttää pehmoilusta. Joni näyttäisi olevan viisikon heikoin lenkki, mutta ymmärtääkö kukaan aikuisista, että poika pelkää - aikuistumista vai addiktin geenejään.
Maarit Lalli on ymmärtänyt tämän ajan lapsien ja vanhempien tilanteita. Niinkö siinä kävi, että lapset määräävät menon kotona ja vanhemmat ovat luopuneet kasvatustehtävästään. Jonin isäpuoli levittelee käsiään, koska on saanut aikanaan vapaan kasvatuksen. Sitä "perintöä" nyt kärsitään.
Kohta 18 on uskomattoman hyvin kirjoitettu, ohjattu, kuvattu ja näytelty uusi kotimainen elokuva. Osasiko tällaista tapausta enää odottaa? Ei kaiketi, mutta nyt se on teattereissa. Lyhytfilmeillä kouluttautunut Lalli on kirjoittanut elokuvansa poikansa Henrik Mäki-Tanilan kanssa. Mäki-Tanila esittää Karria. Ja hyvin esittääkin.
Elokuvan muita "kohta kahdeksantoista vuotiaita" poikia tulkitsevat uskottavasti - tai oikeastaan elävät täysillä - Karim Al-Rifal (Andre´), Anton Thompson Coon (Pete), Ben Thompson Coon (Joni) ja Arttu Lähteenmäki (Akseli). He puhuvat suomea, Joni hiukan ruotsiakin, mutta he puhuvat nuorten kielellä, jossa hyppivät hersyvät ilmaisut ja slangivedot. Maarit Lalli on kertonut, että pojat ovat "luoneet" itse elokuvan kieltä ja hauskoja ilmaisuja, joita me vanhemmat aikuiset tuskin olemme koskaan edes kuulleet.
Elokuvan aikuisnäyttelijöiden valinnat ovat onnistuneet erinomaisesti. Elina Knihtilä on löytänyt uutta vetoa roolitulkintaansa. Hannu-Pekka Björkman on hyvä Peten isänä. Samoin Mari Perankoski Andre´n vastuuttomana äitinä. Jonin äiti Niina Nurminen on tuskin ollut näin hyvä koskaan, eikä muuten Mats Långbackakaan isäpuolena. Esko Roine ja Marja Packalen ovat täydellisiä Akselin isovanhempina pikkuriikkisessä maaseutukohtauksessa. Ilari Johansson rakentaa oivallisen eronneen isätyypin kivääreineen ja olut-tölkkeineen.
==========================================================================================
Tämän ajan todistavista kuvista huolimatta Kohta 18 -elokuvan kuvien pinnan alla väreilee kuusikymmenluvun henki. Mitä se sitten onkaan, mutta Suomenlinna-kohtaukset ja Helsinki-kuvat ovat kuin uudestisyntyneitä päivityksiä Risto Jarvan Onnenpelistä.
Maarit Lallin elokuvan kuvaajan Rauno Ronkaisen työtä ei voi liikaa kiittää. Kuvaukseen ovat osallistuneet myös Jan Nyman ja Harri Räty. Kepa Lehtisen musiikki on täysosuma. Kohta 18 on muuten todellinen "auteur" -teos, sillä ohjaaja ja toinen käsikirjoittaja Lalli on myös tuottanut, lavastanut, puvustanut ja leikannut elokuvansa.

Ajankohtainen kommentti

Soneran laajakaistan käyttäjänä hyödynnän myös teleoperaattorin sähköpostia. Aina kun avaan Soneran linjan tietokoneen näytölle ponnahtaa huippumodernisti laadittu mainoskuvien sarja. Sonera mainostaa uutta Nokiaa ja Spotify Premiumiaa. Mainosponnahduksissa esitellään myös Soneran elokuvavuokrauspalvelu ja urheiluun liittyvä tarjonta. Soneran mainoslause kuuluu: "Leffoja, sarjoja, lastenohjelmia ja urheilua koko perheelle". Kanavapaketti luvataan kahdeksi kuukaudeksi 0 eurolla. Soneralla ei ole käsittääkseni kilpailija Elisan kaltaista elokuvavuokrapalvelua, vaan ohjelmat tulevat kahdenkymmenen eri tv-kanavan kautta. Urheilu välitetään Viasatin ja Urhotv -Totalin tarjonnasta. Elokuvia saa Viasat - Filmipaketista.
Mitkään näistä maksullisista palveluista ei ole saanut minua koukkuun. Katson elokuvat helsinkiläisissä elokuvateattereissa, sillä ikäpolveni filmihulluna uskon vielä ison kankaan lumoon. Työrupeamani jälkeen katson elokuvia hyvin harvoin televisiosta. En vuokraa elokuvia videovuokraamoista. En osta DVD-elokuvia. Olenpa vanhanaikainen.
==========================================================================================
Teleoperaattorien elokuvavalikoimat näyttävät kiinnostavan etenkin nuorta yleisöä, kaiketi paljon lapsiperheitä. Tämän ymmärtää, koska elokuvateatteriin meno vaatisi vanhemmilta aikaa ja vaivaa, illaksi lastenvahtia. Ja elokuvissakäynnille tulisi hintaa: Matkakulut, kahden hengen liput, popcornit ja juomat. Niin, ja lastenvahdin palkkio.
Vuokraleffan voi tilata esimerkiksi Elisan Elisa Viihteestä. Elokuvanimikkeet ovat kahdentuhannen teoksen paikkeilla. Operaattorin vuokraleffojen nimikkeistä en pysty sanomaan mitään. Panu Hietanevan HS-Kuluttajasivulle tekemän jutun mukaan (22.2 ) esimerkiksi Elisa Viihteen elokuvista useat on esitetty jo televisiossa. Valikoimaan kuuluu myös vanhoja elokuvia ja joitakin teattereissa huippumenestyksiä saaneita leffoja.
Yksi elokuvavuokraus maksaa Elisalla kuusi euroa. Joten se on hiukan yli puolet halvempaa elokuvan katselua kuin elokuvateattereissa. Mutta, mutta...iso kangas on iso kangas teattereissa. Operaattorit myyvät myös kuukausipakatteja lisäpalveluineen: Elisa 39,90. Laite sisältyy pakettiin. Tekstityksen luvataan sisältyvän leffoihin ja teräväpiirtotasostakin on huolehdittu. Paketteja ostaessa kannattaa muistaa, että sopimus kattaa 24 kuukautta, eikä sitä voi irtisanoa. Ja nettiyhteys täytyy olla vähintään 8 Mbit/s.
==========================================================================================
Nyt olisi toivottavaa, että joku operaattoreilta yms. elokuvia lainaava toimittaja tekisi jutun valikoimien sisällöistä ja laadusta. Mitä elokuvia? Mistä maasta? Mitkä genret? Ja ovatko valikoimat suppeita vai laajoja. Nykyisin kaikki käsitellään vain teknisinä asioina ja paljon puhuttua "sisältöä" ei useinkaan avata.

(14.3. 2012)