Sodanjälkeisen englantilaisen elokuvan suuri luonnenäyttelijä Alec Guinnes tulkitsi 1970-luvun lopun brittiläisessä tv-sarjassa agentti George Smileyä, jonka arvoituksellinen hamo periytyy John le Carrén vakavahenkisestä ja taidokkaasta romaanista "Pappi, lukkari, talonpoika ja vakooja". Agenttiromaanien eliittiin kuuluva älyllinen teos ilmestyi vuonna 1974. Brittiläinen tv-sarja oli uskollinen romaanille, mutta ehkä se ei olisi saanut alleen samanlaista loistokkuutta ja hohtoa, jos Guinness ei olisi näytellyt pääosaa.
Ruotsalaisen Tomas Alfredson on saanut ohjata elokuvaversion Pappi, lukkari, talonpoika ja vakooja (Tinker, Tailor, Soldier, Spy) samasta John le Carrén romaanista. Versio on brittiläistä tuotantoa. Onneksi. George Smileyn rooliin valittiin etelälontoolaissyntyinen Gary Oldman, joka on ollut vuosia hiljaa ja hukassa. Oldmanin (s. 1958) joskus ärsyttävän teatraaliset roolitulkinnat muistetaan esimerkiksi sellaisista elokuvista kuin JFK (1991) Bram Stokerin Dracula (1992), True Romance (1993), Leon (1994) ja Viides elementti - puuttuva tekijä (1997). Oldman työskenteli hyvien ohjaajien kanssa, niin kuin Oliver Stone, Francis Ford Coppola ja Luc Besson.
Pappi, lukkari, talonpoika ja vakooja on erinomainen uusi elokuvatyö, jossa Gary Oldman tekee hienon paluun. Se on niin ikään oivallinen esimerkki ruotsalaisen Tomas Alfredsonin (Ystävät hämärän jälkeen) ohjauksellisista kyvyistä. Meille nimi Alfredson palauttaa mieleen 1960-luvun uuden ruotsalaisen elokuvan. Tomasin isä on nimittäin Hasse Alfredson, joka työskenteli käsikirjoittajana ja näyttelijänä Tage Danielssonin kanssa. Hassen & Tagen maineikkaita komedioita olivat Tehdäänpä silta (1965), Omenaleikki (1971) ja Picasson seikkailut (1978). Tomasin veli Daniel on myös elokuvaohjaaja.
Pappi, lukkari, talonpoika ja vakooja ajoittuu vuoden 1973 Eurooppaan. George Smiley työskentelee Ison-Britannian tiedustelupalvelussa. Smiley on pedantti, harmaasävyinen agentti, joka ottaa työnsä tosissaan. Häneen liittyy kuitenkin ominaisuuksia, joista työtoverit eivät tahdo millään päästä selville. Onko Smiley vain tarkka virkamies, joka toteuttaa kuuliaisesti esimisten käskyt? Vai onko Smiley itsepäinen sivullishahmo, joka haluaa kulkea omaa tietään kylmän sodan kireässä maailmassa? Ja tiedetäänkö Smileyn yksityiselämästä mitään? Huhuja petollisesta vaimosta liikkuu.
Tomas Alfrfedsonin (s. 1965) elokuvassa George Smiley erotetaan tiedustelupalvelusta, samassa rytäkässä kuin hänen pomonsa. Kysymys on itäeurooppalaisessa valtiossa sattunut brittien epäonnistunut tiedustelutehtävä. Samalla epäillään, että brittien tiedustelupalvelussa työskentelee "myyrä", Neuvostoliiton vakooja. Kylmän sodan aikana agenttimaailman myyrät esiintyivät usein kirjoissa ja elokuvissa. Todellisuudessakin vieraan valtion vakoojat soluttautuivat tiedustelupalveluihin.
Elokuva kuten romaanikin voisi päättyä tuohon erottamistapaukseen, mutta George Smileyä ei haluta uhrata kokonaan. Brittipoliitikko hoitaa asian niin, että Smiley saa ryhtyä selvittämään tiedustelupalvelun ongelmia. Smiley on otettava selvää, kuka korkeantason vakoojista on myyrä. Le Carrén romaanissa kuvio syventyy, koska myös Smileyä epäillään kaksoisroolista.
Pappi, lukkari, talonpoika ja vakooja välttää kaikki viime vuosien agenttifilmien actionpurkahdukset. Romaanin sävyille ja kerronnan vakavuudelle uskollinen Tomas Alfredson on luonut elokuvan, jossa ilmenee lukuisia arkielämästä ponnahtavia yksityiskohtia - radion musiikkikappaleista eri interiöörien esineisiin ja eksteriöörien melkein anonyymiin läsnäoloon. Kun Alec Guinnesilla oli tv-sarjassa asusteisiin liittyviä yksityiskohtia, niin Gary Oldmanin erikoisasia on silmälasit. Aivan kuin Gary Oldmanin sävyisän perfektionisti agenttihahmo myös elokuvan tunnelma on hyvin pidättyväinen. Agenttimaailma on kuin mikä tahansa arkisen tylsä työelämä, sillä erotuksella tietenkin, että nyt liikutaan kahden kilpailevan ideologian kylmissä tuulissa.
Tomas Alfredson tavoittelee ohjaajana täydellisyyttä. Vuoden 1973 "historia" on luotu kuviin niin hienosti, että katsoja ei koskaan ajattele, että kaikki on lavastusta. Alfredson saa olla onnellinen, kun hän on tehnyt töitä taitavien kuvaaja Hoyte van Hoytemán ja lavastaja Maria Djurkovicin kanssa. Djurkovic lavasti muun muassa elokuvat Billy Elliot (2000), Tunnit (2002) ja Mamma Mia! (2008). Sveitsissä syntynyt, Hollannissa ja Ruotsissa työskentelevä Van Hoytema (s. 1971) tunnetaan Ystävät hämärän jälkeen (2008) ja Flickanin (2009) kuvaajana. Hän työskenteli 2010 amerikkalaisessa Mark Wahlberg -elokuvassa Taistelija.
Tomas Alfredson ohjaa nyt pääosin brittinäyttelijöistä koostuvaa castia - kuin olisi työskennellyt vuosia saarivaltakunnassa. Gary Oldmanin ohella erottuvat Colin Firth Bill Haydonina eli "Tailorina", Ciaran Hinds Roy Blandina eli "Soldierina", Toby Jones Percyllelina eli "Tinkerinä" ja John Hurt "Controllerina". Ruotsia ja ruotsalaisuuttakaan Alfredson ei ole unohtanut. David Dencik näyttelee Toby Esterhasia eli "Poormania". Pappi, lukkari, talonpoika ja vakooja -elokuvan alkupuolella jumalainen Jussi Björling laulaa "Siunatun maan". Lehtihaastatteluissa Alfredson on sanonut Björlingin käytön merkitsevän ironista kunnianosoitusta Ruotsin maalle, jossa hän kasnainvälisistä projekteista huolimatta aikoo asua edelleen.
Ajankohtainen kommentti
Yle on uudistanut A-Studio -ohjelmat eli pääuutisten jälkeen tulevat ajankohtaisohjelmat. Studion sisustus ja värit on muutettu - sanoisiko viihteellisempään suuntaan. Juontajien ilmeet on trimmattu valoisaan ja jopa hymyilevään kuntoon. Vaikeista yhteiskunnallisista ongelmista ei juurikaan puhuta, mutta talousasioita tuodaan jatkuvasti ruutuun Kreikan ja eurokriisin tähden. Tosin nykytoimittajat askartelevat nippelitiedon parissa, analyyttinen ote puuttuu ja siksi iso kuva jää syntymättä. Tähän nykyisten toimittajien "konsensus-tyyliin" on puuttunut myös Esko Seppänen, entinen Ylen kriittinen ja rohkea taloustoimittaja ja europarlamentaarikko.
Yle on palkannut maanantain A-ohjelman kolumnistiksi itse Hjallis Harkimon, helsinkiläisen liikemiehen ja Jokeripomon, joka seikkaili aikaisemmin MTV3-kanavalla. Harkimo on kirjoittanut kolumneja myös Helsingin Sanomien urheiluosastoon. Harkimon alku Ylessä oli täynnä itseriittoista itsekehua. Toivottavasti hän laskeutuu jatkossa maan pinnalle ja ryhtyy käsittelemään kriittisesti ajankohtaisia asioita. Harkimoa katsellessa tuli ikävä aikaisempaa kolumnistia, yleläistä Timo Harakkaa, joka ei säästellyt sanan säilää. Ilmeisesti säilät on poistettu Ylen valikoimasta ja tilalle on ujutettu viihteellinen myötäkarvaisuus.
==========================================================================================
Positiivinen yllätyskin liittyi A-ohjelmien uudistukseen. Se on perjantai-iltana tuleva puolen tunnin A-studio Stream.
Nuorekas, moderni, sosiaalista mediaa seuraaava ja videopuhelimia kansainvälisissä sekä kotimaisissa haastatteluissa käyttävä ohjelma pysyttelee ajankohtaisissa asioissa. Katsoin ohjelman aloituksen, jossa selvitettiin Kreikan kriisiä. Sitä tutkittiin niin studiovieraiden kuin Kreikasta tulevien videohaastattelujen muodossa. Ohjelman sensaatiomaisen hyvät juontajat Hinni Aarninsalo ja Jaakko Karhu vaikuttivat energisiltä, fiksuilta ja tuoreilta toimittajilta, joilla näyttäisi olevan kyky seurata ja selvitellä maailmanmenoa.
Juontajat ovat luvanneet löytää ohjelmaan tyyppejä, jotka eivät muuten pääse esille. Hyvä! Samat ihmiset pyörivät jatkuvasti eri ohjelmissa eri kanavilla. Toivottavasti A-Studio Streamin rento asiallisuus säilyy jatkossa, eikä ryhdytä turhaan pelleilyyn niin kuin erinomaisesti aloittaneelle Stradalle kävi myöhemmin. Ainakin viime perjantain A-Stream pysytteli loistavissa kuosissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti